Terapia ja ns. valemuistot

Anonyymi

Lapsiin kohdistuva seksuaalisen väkivalta on järkyttävää ja valitettavan yleistä. Luin hiljattain julkaistun, lehtijutun perusteella omakohtaisiin kokemuksiin perustuvan, Tiina Tikkasen romaanin "Toinen silmä kiinni". Sen lukemisen myötä sekä järkytyin kuvatusta että aloin myös yleisellä tasolla pohtia kysymystä terapian ja vahvistavan suggestion synnyttämistä valemuistoista. En missään nimessä väitä, etteivätkö Tikkasen romaanin kuvaamat tai muiden järkyttävän seksuaalisen hyväksikäytön vasta aikuisiällä muistavien kokemukset olisi totta, mutta toisaalta aloin ajatella, että suggestiolle ja omien mielikuvien synnyttämille valemuistoille on tällaisessa tilanteessa myös mahdollisuus. Mitä tästä ilmiöstä itse ajattelette?

Itse koen ongelmalliseksi ja melko vaikeaksi ymmärtää hyvin tarkan yksityiskohtaisia muistoja, jotka ponnahtavat pintaan aikuisena, mutta joita ei ole sitä ennen "muistettu". Henkilökohtaisesti muistan juuri kaikkein ikävimmät elämänkokemukset parhaiten, kuten tilanteet, joissa joku on kuollut äkillisesti tai on sattunut jotain traumaattista. Niitä vain ei halua muistella, mutta ei niitä toisaalta saa unohtumaankaan. Eli onko kyse siitä, että henkilö on jotenkin onnistunut totaalisesti painamaan muistot mielestään?

Ihmisen muisti on ongelmallinen monestakin syystä. Muistimme ei missään tapauksessa ole tietokoneen jäljentävään muistiin verrattavissa, vaan ihmismuisti on aina itseään luova. Muistelepa vaikka, mitä teit tänään. Näet todennäköisesti mielessäsi kuvia päivän varrelta, mutta huomaatko, että näet näissä kuvissa itsesi usein ikään kuin ulkopuolelta, tarkkailijan roolissa. Mutta ethän ole voinut nähdä itseäsi sivusta! Aivoissasi on siis pirstaleista muistitietoa päivän kulusta, kuten vaatteistasi, tekemisistäsi jne. ja aivot luovat niistä yhtenäisen visuaalisen tarinan aivan kuin kuvitelman tai unen, olitpa tarinassa sitten ulkopuolinen havainnoija tai "silmiesi takana". Tai nähtyäsi valokuvia varhaisesta lapsuudestasi, mielesi saattaa luoda niistä tarinan, ja alat muistaa tilanteita, joista sinulla ei vaikkapa iänkään puolesta voi oikein olla todellista muistikuvaa. Tai kun poliisin todistaja lukee tapauksen yksityiskohdista lehdestä, siirtyvät jutun tiedot saumattomasti muistin luovassa prosessissa hänen "havaintoihinsa" .

Terapian taas otaksun olevan luultavimmin tilanne, jossa keskitytään lapsuuteen ja lähtökohtaisesti terapeutin dogmaattinen oletus on, että jokaisen terapoitavan lapsuudesta löytyy jokin trauma, joka on syynä henkilön nykyhetken fyysisiin tai psyykkisiin ongelmiin. Terapoitavakin luultavasti ymmärtää tämän, ainakin alitajuisesti. Näin ollen terapeutti vie keskustelua tiettyihin suuntiin, sillä ajatushan on, että henkilön sisällä on jokin solmu, joka pitää avata. Jotain on "piilossa" potilaan tapahtumien ja tekemisten takana, aivan kuten romaanissa päähenkilön aivoinfarktia selitetään jo sairaalassa psyykkisillä syillä. Terapoitavakin huomaa saavansa lisääntyvää kiinnostusta ja huomiota terapeutin suunnalta kertoessaan terapeutin kehykseen sopivia asioita.

Ihmisellä on taipumus antaa merkityksiä asioille ja luoda yhteyksiä asioiden välille. Koska minulla ei ole kokemusta hyväksikäytöstä tai tällaisesta terapiaprosessista, käytän esimerkkinä Tikkasen romaanin yksityiskohtia. Romaanissa muun muassa päähenkilön näkemät katastrofiunet onnettomuuksista jne. selittyvät hyväksikäytöllä. Toki niillä voi olla yhteys, mutta tämänkaltaiset unet ovat toisaalta aivan kaikille ihmisille täysin luontaisia. Aivot pyrkivät unessa simuloimaan tilanteita päivätoiminnan varalle. Tästä syystä evoluution ollessa melko hidas liikkeissään, näemme unissamme yhä esimerkiksi paljon eläimiin liittyviä uhkia, käärmeitä ja hämähäkkejä ja erilaisia takaa-ajotilanteita. Yleensäkin unissamme tapahtuu usein jotain epäonnista, jäämme junasta, hukkaamme avaimet, syttyy sota, näemme onnettomuuden... Unet voivat kertoa varmasti paljon symbolisestikin, mutta mikään kartta mieleen ne eivät yleisesti ottaen ole eikä kenenkään pitäisi liiemmin katastrofiuniaan kauhistella.

Jatkuu alla...

5

760

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Lisäksi aloin pohtia tarkemmin, millaisessa tilanteessa tällaiset muistot nousevat pintaan. Onko sinulla kokemusta painuneista muistoista? Milloin ne muistit? Romaanin päähenkilö oli saanut näkökykyyn vaikuttavan aivoinfarktin, kun hän kuvannollisesti hukkui mieleen tulviviin järkyttäviin mielikuviin. Sinällään aivotapahtumakin toki voisi saada ahdistavia mielikuvia aikaan. Esimerkiksi tuttuni sai pienen aivoinfarktin operaation yhteydessä ja hänelle jäi siitä joksikin aikaa sitkeä hallusinaatio, jonka hän järjellä kuitenkin ymmärsi olevan harhaa tyyliin, "eihän täällä sairaalassa voi olla kissoja kuljeksimassa..." Ennen pitkää visuaaliset harhat sitten katosivatkin. Romaanissa kyse ei ole kuitenkaan harhoista, vaan muistoista, jotka pyrkivät esiin tuolla ahdistavalla elämän ja kuoleman kysymyksen hetkellä. Yleisemmin kuitenkin luulisin, että tällaiset muistot nousevat aivotapahtuman sijaan pintaan juuri terapiaprosessissa. Miksi juuri sen aikana? Miksi ne niin usein liittyvät terapiasuhteeseen?

      Kykenemme kuvittelemaan lähes mitä tahansa. Jos sinulle sanotaan, älä ajattele punaista elefanttia, näet heti mielesi silmillä punaisen elefantin. Ja usein, mitä kielletympi mielikuva, sitä sitkeämmin se pyrkii esille. Esimerkiksi henkilö, jolla on pakkoneuroosi, saattaa nähdä iljettäviä mielikuvia tai pelätä satuttavansa muita, vaikka ihminen ei todellisuudessa ole väkivaltainen tai henkilöllä ei ole alkuunkaan mielikuvissaan näkemiään taipumuksia. Ilmiö perustuu juuri mielikuvien tabuluonteeseen. Ja näin ihmisen koko elämästä tulee näiden mielikuvien väistelyä esimerkiksi pakkotoimintojen avulla, vaikka mielikuvat ovat järjellisesti vain mielikuvia, jotka tunkevat mieleen juuri siksi, että ne ovat kiellettyjä ja tabuja - ja täysin vastakohtaisia henkilön persoonalle. Ne tukevat henkilön negatiivista ja riittämättömyyden sävyttämää omakuvaa ollen ikään kuin todisteita siitä, miten huono ihminen niiden kokija on, vaikkakin ne nimenomaisesti ovat vain valheita itseinhon polttoaineeksi.

      Voin siinä mielessä samaistua edelliseen, että visuaalisena ajattelijana kun luen järkyttäviä uutisia, koen juuri ikäväksi sen, että lukiessani mieleni luo koko ajan visuaalisia kuvia tapahtumasta. Sekä positiivisista että negatiivisista. Kuvittelen, miten hirvittävä jokin tilanne on ollut ja kuvittelen ahdistuneet omaiset mielessäni siinä missä jonkun ilonkin.

      Vielä tähän loppuun haluan sanoa, että olen järkyttynyt siitä, miten ilmeisen yleistä lasten hyväksikäyttö on. Muutaman dokumentin nähtyäni olin konkreettisesti oksentaa vihasta. Niin järkyttäviä ja vaikeita ymmärtää nämä teot ovat. Omiin vanhempiin liittyy jokaisella pieniä pettymyksiä ja vanhemmuus on aina vaikea tehtävä. Omien vanhempiensa pieniin virheisiin oppii suhtautumaan armollisesti itse aikuistuttuaan, mutta näistä muiden kulissien taakse kätketyistä kokemuksista lukiessani en voi kuin entistä kunnioittavammin kiittää isää ja äitiä.

      • Anonyymi

        Terapiaan liittyvistä valemuistoista löytyy muuten hyvä ja ihan yleistajuisesti kirjoitettu juttu Savon Sanomista otsikolla "Näin syntyy valemuisto".


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Terapiaan liittyvistä valemuistoista löytyy muuten hyvä ja ihan yleistajuisesti kirjoitettu juttu Savon Sanomista otsikolla "Näin syntyy valemuisto".

        Mitä enemmän valemuistoista luen, sitä pelottavampi aihe on, sillä ne syntyvät ja niitä voi luoda muille niin helposti. Ja tämä kaikki vaikuttaa esimerkiksi rikostutkintaan, huoltajuusriitoihin sekä ihmisten käsityksiin itsestään ja muista. Aiheesta on tullut myös kiinnostava Inhimillisen tekijän jakso "Muisto vai valemuisto", jossa aihetta käsitellään syvällisesti. Tiede-lehden jutussa "Kipeä muisto vai valemuisto" esitellään niin ikään valemuistotapaus ja miten se on syntynyt.

        Itse koen tämän vaikeaksi ymmärtää siksikin, että kaikki ihmiset, jotka ovat minulle vaikeistakin lapsuuden traumoistaan kertoneet, ovat muistaneet ne aina. Ne eivät tulleet mieleen aikuisena mielikuvien, kuten jossain tilanteessa mieleen tulevien p-niksen kuvien kautta, joiden merkitys olisi sitten ymmärretty hyväksikäytöstä johtuviksi. Nämä ihmiset muistivat, mitä oli tapahtunut eivätkä eläneet hyvän lapsuuden harhassa, jonka maton alta terapeutti olisi lakaissut esiin totuuden. Välit ikävien kokemusten lähteisiin, kuten isiin tai äiteihin, olivat joko hyvin riitaisat tai katkenneet jo näiden eläessä.

        Koen vaikeaksi sen, että usein näissä tapauksissa tekijä on kuollut siinä vaiheessa, kun asia muistetaan. Asiaa ei voi varmistaa tai tarvitse tutkia, koska tällöin ei tule myöskään oikeusprosessia. Tekijän näkemystä ei kuulla. Hänet tuomitaan yksipuolisesti. Tekijä ei voi kertoa omaa versiotaan, asioita ei varmistella. Esimerkki Tikkasen fiktiivisestä, osittain omaelämäkerrallisesta romaanista: Ehkä siellä lääkärissä käytiinkin, minkä voisi esimerkiksi varmistaa. Ehkä isä sanoi matkalla, että mennään katsomaan lentokoneita, saadakseen vastustelevan tytön lääkäriin, mutta lääkäriin mentiin. Ja tuo lääkärissäkäynti toimenpiteineen ja isän huijaus on mielessä sekoittunut joksikin "karmeaksi". Sitten terapiassa unien lentokoneonnettomuudet, nouseva lentokone ja p-nis sekä isän reissuun liittyvä valhe sekoittuvat kaikki yhteen, uudeksi, selittäväksi tarinaksi. Siis tämä vain kuvitteellisena esimerkkinä valemuistoon synnystä. Vähän samansuuntainen esimerkki kerrotaan artikkelissa "Kipeä muisto vai valemuisto".

        Koska minun on todella vaikea ymmärtää tätä painuneiden ja terapiassa esiin nousevien muistojen ilmiötä, olisi kiva kuulla jonkun sellaisen näkökulma, joka on muistanut aikuisuudessa yhtäkkiä jotain, joka muuttaa kaikki aiemmat käsitykset totaalisesti. Jopa niin pitkälle, että aiemmin ihailtu isä, kuten Tikkasen romaanissa, muuttuu hirviöksi, jonka haudalle voisi k-sta.

        Miten aloit muistaa? Oliko tekijä elossa? Myönsikö hän? Mitä muistojen esiin tuomisesta seurasi?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Terapiaan liittyvistä valemuistoista löytyy muuten hyvä ja ihan yleistajuisesti kirjoitettu juttu Savon Sanomista otsikolla "Näin syntyy valemuisto".

        Myös Areenassa on nähtävillä dokumentti aiheesta, jossa valemuistoon kokenut kertoo sen synnystä ja seurauksista.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Myös Areenassa on nähtävillä dokumentti aiheesta, jossa valemuistoon kokenut kertoo sen synnystä ja seurauksista.

        No jo on


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      80
      1837
    2. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      18
      1699
    3. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      16
      1534
    4. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      19
      1233
    5. En voi sille mitään

      Tulen niin pahalle tuulelle tästä paikasta nykyisin. Nähnyt ja lukenut jo kaiken ja teidän juttu on samaa illasta toisee
      Ikävä
      12
      1204
    6. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1202
    7. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      12
      1166
    8. Annetaanko olla vaan

      Siinä se, tavallaan kysymys ja toteamuskin. Niin turhaa, niin rikkovaa. On niin äärettömän tärkeä, ja rakas olo.. N
      Ikävä
      29
      1141
    9. Miten joku voi käyttää koko elämänsä

      siihen että nostelee täällä vanhoja ketjuja ja troIIaa niihin jotain linkkiä mitä kukaan ei avaa? Ihmisellä ei ole mitää
      Tunteet
      8
      1139
    10. Pakkoruotsi on leikkikieli, jota ei ole tarkoituskaan osata

      Pakkoruotsi on leikkikieli. Ennen leikkikieltä sanottiin siansaksaksi, sitten keksittiin tilalle pakkoruotsi. Pakkoruot
      Kielipolitiikka
      7
      1124
    Aihe