Nyt ihmetyttää tämä hallituksen touhu

Anonyymi

ihan oikeesti. Ja miksi?
Koronapandemia ei ole läheskään loppumassa maassamme ja koululaisia laitetaan kouluun, tosin mikäli vanhemmat antavat luvan. Nythän on poikkeustila maassamme.

Myöskin juuri luin että yli 70 vee saisivat kohta tavata lapsenlapsiaan. Nyt kysyn. Mihin tämä tällainen perustuu? Onko tosiaan tarkoitus saada kuolemaan heitä, jotka ovat vielä hengissä tästä yli 70 vee ikäluokassa. Kuolleisuus on ollut suurin juuri 70 vee ikäluokassa ja heitä on jäljellä maassamme melkoisesti vielä, kaikki siis eivät kuolleet vanhusten hoitokoteihin, vaikka niin ilmeisesti oli tarkoitus päästä näistä yhteiskunnan rahannielijöistä eroon, kun ei kasvomaskejakaan osattu tarkoituksellisesti tilata, jotta iäkkäitä olisi vielä noin 200 ylikin hengissä, mikäli olisi heidät haluttu pitää täällä.

Eli näin. Ensin ne lapsenlapsenlapset kouluun ja sitten tartuttamaan isovanhempiaan. Tämä on se logiikka, jolla halutaan ihmisiä manan majoille , pois päiviltä.

En luota enää hallitukseen. Ihmettelen suuresti kuka näitä ohjeistuksia oikein tekee ja mitä hänen päässään liikkuu.

Jokainen tietää tämän taudin karmeuden, on tappotauti ja niin on vielä hallituksen mielestä liian paljon vanhuksia viemässä hoivakoti ym kotihoidon paikkoja. Ei voi muuhun johtopäätökseen tässä tulla.

27

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Korona on oikeastaan aika kätevä, kun se eliminoi eläkeläisiä, jotka eivät tuota maailmantaloudelle mitään.
      Toiseksi se lisää valtioden velkaantumista, jotta on taas lisää perusteita myydä valtion omaisuutta.
      Näin maailma kehittyy. (NWO)

    • Anonyymi

      Hallituksen toimenpiteet tappavat 70-80 vuotiaat. En osaa sanoa onko
      se tyhmyyttä vai tarkoituksellista.

      Jommasta kummasta lienee kyse

    • Anonyymi

      Hämmästyyttää myös tämä,miksei ministereiden ja virkamiesten palkoja
      lasketa poikkeusoloissa.Onko suomessa joku ihmisryhmä jota ei poikeustila
      koskisi.Eläkeläisten eläkeitä kompensoi suuri kuolleisuus,ministereiden
      ja virkamiesten palkkoja ilmeisemmin kompensoi valtion lisääntyvä velka.
      Kuntatasolla sama asia.

      • Anonyymi

        Kuka noita rottia perässä vetää? KANSA, joka ei uskalla kapinoida!

    • Anonyymi

      Sosiaali- ja terveysministeriön kansliapäällikkö sanoi tv:ssa, että yli 70-vuotiaat kuolevat sairastuttuaan yli 300-kertaisesti enemmän koronaan kuin nuoret aikuiset samaan tautiin.

      Vanhoja ihmisiä pitäisi suojella. Miten suojellaan, jos rajoitukset puretaan, kun rokotetta ei vielä ole, ja kun korona-viirus leviää edelleen nopeasti rajoitusten vielä ollessa voimassa.

      Vanhainkodeissa on surullisia esimerkkejä tartuntojen aiheuttamista lukuisista kuolemista. Kun korona-viirus pääsee vanhainkodin osastolle, se tappaa nopeasti monta vanhusta.

      Näyttää siltä, että myös Suomessa otetaan Ruotsin "laumasuoja" malli käyttöön. Tuhannet tulevat kuolemaan ja vanhukset, eli lauman heikoimmat ensin.

      Ruotsissa tartuntoja on yhtä paljon kuin muissa Pohjoismaissa yhteensä. Myös kuolleiden lukumäärässä Ruotsi johtaa muihin Pohjoismaihin verrattuna noin kaksinkertaisesti.

      Maltti on valttia koronan torjunnassa. Rajoituksia ei ole järkevää purkaa ilman rokotetta.

      • Anonyymi

        Eliittihän se pyrkii jäämään valtaan, ,sehän on jo tosi. Höpöpuhetta jatkuvasti että vanhukset pyritään suojaamaan-ei,heistänän pyritäänkin pääsemään eroon ja vanhainkodeista,,,eivät vanhukset tuota mitään. Ja maski asiaa, ei puhuta mitään-koska köyhälistö kulkee julkisella välineillä eikä ole turva väleä millään iveellä,näin ollen tauti tarttuu paremmin ilman maskeja,Ei päättäjiä kopase vähätuloiset,halutaankin päästä eroon niistä kuten isossa maailmassakin. Varakkaat vaan takseilla ja omilla autoillaan ovat omassa turva asemissaan,viis julkisessa liikenteen vaaroista,eli ei maskeja.

    • Anonyymi

      "Ensin ne lapsenlapsenlapset kouluun ja sitten tartuttamaan isovanhempiaan. Tämä on se logiikka, jolla halutaan ihmisiä manan majoille , pois päiviltä."

      Eihän hallitus myöskään pakota ketään lapsia isovanhempiensa luo, jos ei oma älli sano mitään niin voi, voi!!

    • No voi hyvä tavaton tätäkin aloitusta. Olisiko aika jo päivitää tietoutta, onhan tässä eletty jo korona-aikaa riittävästi, että kaikille pitäisi olla jo selvää?

      A) kasvomaskeja ei jätetty tilaamatta, ei tarkoituksella eikä tarkoittamatta. Niitä ei vain ollut tarjolla mihinkään maahan. Ja jos olisikin ollut, ei niistä olisi ollut hyötyä kuin siellä, missä niitä tarvitaan. Ja niitä taas oli riittävästi.
      B) On hullua alkaa käyttää kasvomaskeja kansan keskuudessa tilanteessa jossa tartunta ei ole levinnyt kuin pieneen osaan väkeä. Se olisi valtavaa maskien tuhlausta, sillä niitä tarvitaan yhdessä päivässä monta ja niiden hyöty on pieni, eikä hyödystä ole edes näyttöä. Jos menet kauppaan maski kasvoilla, se kastuu parissa minuutissa ja hengität jo kiivaammin koska happea pitäisi saada. Maski ei suojaa sinua vaan toisia jos alat aivastella.

      Oletko havainnut kenties, että Suomi ei ole pyrkimässä laimasuojaan. Jos olisi, olisimme pitäneet maan avoimena ja antaneet homman jatkua entisellään.

      Maan sulkeminen tulee kalliiksi. Monet tahot huutavat kurkku suorana, että sulkeminen on turhaa ja kaikki pitää avata heti. Näin haluaa moni yrittäjä.

      Suomessa kaikki on mennyt lain kirjainta noudattaen ja se on ollut hyvä.

      Koska maata ei voi, eikä kannata pitää suljettuna kuin lyhyen ajan, sillä vauriot sulkemisesta nousevat korkeammaksi kuin itse syy eli korona. Ja vaikka olisimme onnistuneet poistamaan taudin hetkeksi, ei yhteiskunta pääsisi palaamaan normaaliin kuitenkaan. On aika vaikea elää "vankilassa" niin kauan että kaikki muuta maat tukahduttavat taudin tai rokote tulee.

      Yhteiskuntaa voidaan pandemioissa avata heti kun saadaan tilanne hallintaan. Se tarkoittaa, että osataan paremmin tehdä asioita oikein kuin alkuvaiheessa. Saadaan kapasiteetti oikealle tasolle jne.

      Ja nyt kun joku kuitenkin alkaa purnata testaamisesta "miksi ei heti testattu kaikki jne" liturgiaa, niin: Siksi ei testattu koska ei ollut kapasiteettia tehdä sitä. Kaikki oli käytössä normaaliin terveydenhuoltoon. Ei ollut testivälineitä juuri koronaan sopivia, ei ollut testaajia, ei laboratorioita, ei jäjittäjiä. Tiedättekö te paljonko ihmisiä tuon organisoimiseksi tarvitaan?

      Kun ensi suljetaan yhteiskunta, että saamme aikaan mm. testaamisen järjestämisen, sitten yhteiskuntaa voi avata pikkuhiljaa. Takapakkia tulee, mutta niihin voidaan nyt puuttua paljon tehokkaammin.

      Kun tällainen pandemia (ei varmaan sama) meille taas tulee, sillä niitä tulee varmasti, osaamme taas paremmin varautua.

      Korona on paljastanut suomalaisten tyhmyyden. Tyhmät ovat huutaneet sitä ja tätä. Ja kaikkea siltä väliltä. Tämä siksi, että heillä ei ole tietoa, taitoa tai osaamista tähän korona-asiaan.

      Jos jossakin on tulipalo, nämä samat ihmiset "osaavat" varmasti sammuttaa sen paremmin kuin palokunta!

      Sitähän ei kannata edes kysyä.

      Suomi on pärjännyt erinomaisesti tässä koronakriisissä. Ja se on minusta kiitoksen paikka meidän asiantuntijoille ja päättäjille puolueväristä riippumatta.

      Kaikenvalittajille en kiitosta anna, heidän urputus ja purnaaminen on vain haitannut arvokasta työtä!

      • Anonyymi

        Niin, tyhmyys paljastuu huutamisella. Onko sinulla peiliä?

        Suomi ei ole pärjännyt hyvin eikä poikkeuksellisen huonosti. Suomessa on tehty sitä, mitä muutkin ja tulos on sama.

        Lain noudattamisesta en ole yhtä varma. Jos annettuja sakkoja palautetaan ja ihmisten perustuslain takaamia oikeuksia on poljettu, ei ole noudatettu lakia. Se on päivänselvä asia.

      • Anonyymi

        Katsotaan, sanoi Putkinen.

        "A) kasvomaskeja ei jätetty tilaamatta,..

        Paula Risikko ehdotti EU:n yhteistä hankintamekanismia kriittisille varusteille, lääkkeille, rokotteille jne. jo vuosia sitten. Sen jälkeen Suomen päättäjät pyörittelivät sormiaan vuosia, sitten kuukausia epidemian jo käynnistyttyä, kun kaikki muut EU-maat lähtivät mekanismiin mukaan. Päätös hukkui jonnekin STM:n byrokratiaan. Suomi ei siis ollut mukana EU:n ensimmäisellä yhteishankintakierroksella, vaikka idea oli suomalaisten. Se ei ollut viisautta tai oveluutta. Se oli ammattitaidottomuutaa, epähuolellisuutta ja typeryyttä. Moka yritettiin korjata palkkaamalla rikoksista tuomittuja kohuliikemiehiä hoitamaan tilaus, vaikka ammatillinen pätevyys puuttui.

        Sitä paitsi STM kertoi kuinka mahtavasti HVK on varautunut kaikkiin kriiseihin. Suomen piti olla paremmin varautunut kuin muut Euroopan maat, mutta meidät yllätettiin housut kintuissa. Salmisen mukaan epidemia ei tule Eurooppaan ja jos tulee, se on hyvin lievä. Sitten Salminen väitti italialaisten ylireagoivan,.. Salminen, Kiuru, Pekonen ja Varhila ovat olleet alusta alkaen pihalla kuin lumiukot. He eivät ole kuunnelleet WHO:n neuvoja tai seuranneet epidemian kehittymistä. Kuitenkin he jatkavat, vaikka ei heillä ole pätevyyttä tällaisen kriisin hoitoon. Ylilääkärit, professorit jne. ovat jatkuvasti julkisuudessa yrittäneet saada näitä idiootteja korjaamaan kurssia. Meillä on ollut hiton hyvä tuuri. THL, HVK ja STM eivät ansaitse kiitosta.

        "B) On hullua alkaa käyttää kasvomaskeja kansan keskuudess"

        Ja kuitenkin maissa, joissa kasvosuojen käyttö on yleistä, tilanne on paljon parempi kuin Suomessa. Japani, Taiwan, Hong Kong, Singapore, Tsekki, Itävalta jne.. Luotan paljon enemmän Saksan tiedeakatemiaan kuin Terveyden ja hyvinvoinnin laitokseen.

        https://www.endcoronavirus.org/

        Vilkaise tuolta ulkopuolisten asiantuntijoiden tilannekuva. Kyseisen järjestön on perustanut MIT:n professori ja asiantuntijoina on epidemiologeja, virologeja, geneetikkoja, immunologeja jalääkäreitä. Riippumaton järjestö seuraa globaalia tilannetta ja antaa asiantuntija-apua tarvitseville. Tämän 4.5. päivätyn raportin mukaan Suomen tilanne on yhä paskimmassa kategoriassa. Me emme ole samassa tilanteessa kuin Norja, Tanska tai Viro, joten emme voi toimia niin kuin ne. Niin toimiminen olisi vastuutonta.

        Jos viitsit vilkaista tuon linkin kautta koronaviruksen etenemisen eri maissa, havaitset, että Suomessa ei ole suurta laskua tapahtunut. Tilanne on lähes ennallaan. Yhteiskunnan avaaminen nyt vesittää kaikki aiemmat kriisitoimet ja tulee paljon kalliimmaksi sekä inhimillisesti että taloudellisesti. THL ja STM ovat puhuneet alusta alkaen paskaa ja paskaa ne puhuvat nytkin.

        "Suomi ei ole pyrkimässä laimasuojaan..."

        Ei ole! SARS-CoV-2-viruksen kohdalla laumasuojan toteutumista tukevia todisteita ei ole olemassa. Se on spekulaatiota. Harvardin yliopiston tutkimuksen mukaan se edellyttäisi 82 prosentin sairastumista tietyssä populaatiossa. Immuniteetin vahvuudesta ja kestosta on vaihtelevia valistuneita arvauksia, jotka asettuvat johonkin 2 viikon ja 2 vuoden väliin, mutta tutkijat eivät usko elinikäiseen immuniteettiiin.

        "Maan sulkeminen tulee kalliiksi."

        Ja kalliimmaksi tulee, jos soudetaan ja huovataan. Nyt pitäisi tukahduttaa - jaksaa kesän yli ja pitää rajat kiinni. 46 arvovaltaista suomalaista asiantuntijaa jätti hallitukselle vetoomuksen, että tukahdutettaisiin.

        "Suomessa kaikki on mennyt lain kirjainta noudattaen ja se on ollut hyvä."

        "maata ei voi pitää suljettuna kuin lyhyen ajan,.. vauriot sulkemisesta nousevat korkeammaksi kuin itse syy eli korona."

        Trumpin saundi. Jenkeissä epidemia tappaa jouluun mennessä enemmän ihmisiä kuin koko toinen maailmansota. Vietnamin sodan uhriluvut on jo ylitetty. Työttömyys on noussut 15 prosenttiin. Jos Jenkkilä avataan nyt, puhutaan miljoonista uhreista ja sitten on pakko laittaa paikat kiinni.

        "Ja vaikka olisimme onnistuneet poistamaan taudin hetkeksi, ei yhteiskunta pääsisi palaamaan normaaliin kuitenkaan."

        Näinhän se kaikkialla. Tukahduttaneet maat ovat palaamassa normaaliin. Nebraskassa rajoitusten purku nosti tartuntoja välittömästi 57 % ja teki osavaltiosta uuden kriisikeskuksen.

        "Korona on paljastanut suomalaisten tyhmyyden."

        Ei. Kyllä tämä paljastaa sinun tyhmyytesi ja tietämättömyytesi.

        "Suomi on pärjännyt erinomaisesti tässä koronakriisissä. "

        Meillä on toistaiseksi ollut helvetin hyvä tuuri. Koulujen avaamisen idea on, että oppilaat eivät sairastuta tai tartuta. Kaksi suurinta aiheesta tehtyä tutkimusta osoittaa, että 6 prosenttia lapsista sairastuu vakavasti ja lapset tartuttavat siinä kuin aikuiset. Yleensä lapset ovat lieväoireisia, mutta toksinen sokkioireyhtymä ja kawasakin tauti vaanii nurkan takana. Monet opettajat kuuluvat esim. diabeteksen tai verenpainetaudin vuoksi riskiryhmään. Heillä on kaksi vaihtoehtoa: vaarantaa terveyensä tai saada potkut. En kadehdi!

      • Anonyymi kirjoitti:

        Suomessa on tehty paremmin kuin muissa maissa. Norja, Tanska ja Suomi onnistuneet hyvin.

        Näissä kaikissa maissa on poikkeuksellisen paljon ihmisiä turisteina Italiassa, Espanjassa. Silti toimenpiteet ovat olleet järkeviä ja oikeaan osuneita. Se tietenkin harmittaa niitä, joiden mielessä on vain politiikka. Ei suomalaisten hyvinvointi.

        Etkö todella keksinyt muuta kuin sakkojen palautuksia tai epäselvää perustuslain polkemista. Mitähän tarkoitat? Valmiuslain käyttöä? Sehän on tehty juuri siksi, että sillä on mahdollista polkea perustuslakia poikkeusoloissa.

        Tämä hallitus on rautaa!! Itsekin epäilin aluksi, miten näin tuore ja nuori hallitus pärjää, mutta olen ihmeissäni kuinka jämäkästi asiat hoidettu.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Katsotaan, sanoi Putkinen.

        "A) kasvomaskeja ei jätetty tilaamatta,..

        Paula Risikko ehdotti EU:n yhteistä hankintamekanismia kriittisille varusteille, lääkkeille, rokotteille jne. jo vuosia sitten. Sen jälkeen Suomen päättäjät pyörittelivät sormiaan vuosia, sitten kuukausia epidemian jo käynnistyttyä, kun kaikki muut EU-maat lähtivät mekanismiin mukaan. Päätös hukkui jonnekin STM:n byrokratiaan. Suomi ei siis ollut mukana EU:n ensimmäisellä yhteishankintakierroksella, vaikka idea oli suomalaisten. Se ei ollut viisautta tai oveluutta. Se oli ammattitaidottomuutaa, epähuolellisuutta ja typeryyttä. Moka yritettiin korjata palkkaamalla rikoksista tuomittuja kohuliikemiehiä hoitamaan tilaus, vaikka ammatillinen pätevyys puuttui.

        Sitä paitsi STM kertoi kuinka mahtavasti HVK on varautunut kaikkiin kriiseihin. Suomen piti olla paremmin varautunut kuin muut Euroopan maat, mutta meidät yllätettiin housut kintuissa. Salmisen mukaan epidemia ei tule Eurooppaan ja jos tulee, se on hyvin lievä. Sitten Salminen väitti italialaisten ylireagoivan,.. Salminen, Kiuru, Pekonen ja Varhila ovat olleet alusta alkaen pihalla kuin lumiukot. He eivät ole kuunnelleet WHO:n neuvoja tai seuranneet epidemian kehittymistä. Kuitenkin he jatkavat, vaikka ei heillä ole pätevyyttä tällaisen kriisin hoitoon. Ylilääkärit, professorit jne. ovat jatkuvasti julkisuudessa yrittäneet saada näitä idiootteja korjaamaan kurssia. Meillä on ollut hiton hyvä tuuri. THL, HVK ja STM eivät ansaitse kiitosta.

        "B) On hullua alkaa käyttää kasvomaskeja kansan keskuudess"

        Ja kuitenkin maissa, joissa kasvosuojen käyttö on yleistä, tilanne on paljon parempi kuin Suomessa. Japani, Taiwan, Hong Kong, Singapore, Tsekki, Itävalta jne.. Luotan paljon enemmän Saksan tiedeakatemiaan kuin Terveyden ja hyvinvoinnin laitokseen.

        https://www.endcoronavirus.org/

        Vilkaise tuolta ulkopuolisten asiantuntijoiden tilannekuva. Kyseisen järjestön on perustanut MIT:n professori ja asiantuntijoina on epidemiologeja, virologeja, geneetikkoja, immunologeja jalääkäreitä. Riippumaton järjestö seuraa globaalia tilannetta ja antaa asiantuntija-apua tarvitseville. Tämän 4.5. päivätyn raportin mukaan Suomen tilanne on yhä paskimmassa kategoriassa. Me emme ole samassa tilanteessa kuin Norja, Tanska tai Viro, joten emme voi toimia niin kuin ne. Niin toimiminen olisi vastuutonta.

        Jos viitsit vilkaista tuon linkin kautta koronaviruksen etenemisen eri maissa, havaitset, että Suomessa ei ole suurta laskua tapahtunut. Tilanne on lähes ennallaan. Yhteiskunnan avaaminen nyt vesittää kaikki aiemmat kriisitoimet ja tulee paljon kalliimmaksi sekä inhimillisesti että taloudellisesti. THL ja STM ovat puhuneet alusta alkaen paskaa ja paskaa ne puhuvat nytkin.

        "Suomi ei ole pyrkimässä laimasuojaan..."

        Ei ole! SARS-CoV-2-viruksen kohdalla laumasuojan toteutumista tukevia todisteita ei ole olemassa. Se on spekulaatiota. Harvardin yliopiston tutkimuksen mukaan se edellyttäisi 82 prosentin sairastumista tietyssä populaatiossa. Immuniteetin vahvuudesta ja kestosta on vaihtelevia valistuneita arvauksia, jotka asettuvat johonkin 2 viikon ja 2 vuoden väliin, mutta tutkijat eivät usko elinikäiseen immuniteettiiin.

        "Maan sulkeminen tulee kalliiksi."

        Ja kalliimmaksi tulee, jos soudetaan ja huovataan. Nyt pitäisi tukahduttaa - jaksaa kesän yli ja pitää rajat kiinni. 46 arvovaltaista suomalaista asiantuntijaa jätti hallitukselle vetoomuksen, että tukahdutettaisiin.

        "Suomessa kaikki on mennyt lain kirjainta noudattaen ja se on ollut hyvä."

        "maata ei voi pitää suljettuna kuin lyhyen ajan,.. vauriot sulkemisesta nousevat korkeammaksi kuin itse syy eli korona."

        Trumpin saundi. Jenkeissä epidemia tappaa jouluun mennessä enemmän ihmisiä kuin koko toinen maailmansota. Vietnamin sodan uhriluvut on jo ylitetty. Työttömyys on noussut 15 prosenttiin. Jos Jenkkilä avataan nyt, puhutaan miljoonista uhreista ja sitten on pakko laittaa paikat kiinni.

        "Ja vaikka olisimme onnistuneet poistamaan taudin hetkeksi, ei yhteiskunta pääsisi palaamaan normaaliin kuitenkaan."

        Näinhän se kaikkialla. Tukahduttaneet maat ovat palaamassa normaaliin. Nebraskassa rajoitusten purku nosti tartuntoja välittömästi 57 % ja teki osavaltiosta uuden kriisikeskuksen.

        "Korona on paljastanut suomalaisten tyhmyyden."

        Ei. Kyllä tämä paljastaa sinun tyhmyytesi ja tietämättömyytesi.

        "Suomi on pärjännyt erinomaisesti tässä koronakriisissä. "

        Meillä on toistaiseksi ollut helvetin hyvä tuuri. Koulujen avaamisen idea on, että oppilaat eivät sairastuta tai tartuta. Kaksi suurinta aiheesta tehtyä tutkimusta osoittaa, että 6 prosenttia lapsista sairastuu vakavasti ja lapset tartuttavat siinä kuin aikuiset. Yleensä lapset ovat lieväoireisia, mutta toksinen sokkioireyhtymä ja kawasakin tauti vaanii nurkan takana. Monet opettajat kuuluvat esim. diabeteksen tai verenpainetaudin vuoksi riskiryhmään. Heillä on kaksi vaihtoehtoa: vaarantaa terveyensä tai saada potkut. En kadehdi!

        Kyllä Risikko kertoi huolensa, mutta ei tämän hallituksen aikana. Ja Risikko itse ei tehnyt mitään ollessaan ministerinä? Miksi ei tehnyt?

        Suomi jättäytyi pois EU:n yhteishankinnasta (tässä on ollut kaikki puolueet mukana), koska uskoi että meidän varmuusvarastot riittää mihin kriisiin tahansa.

        Kenelläkään (yhdelläkään puolueella) ei ollut kykyä arvata, mitä tulossa on. Tämä johtui siitä, että oli varauduttu paikallisiin kriiseihin, ei siihen, että koko maailma ryhtyy yhtäaikaa hankkimaan jotain tuotetta. Tämä sama tilanne olisi tullut oli siellä hallituksessa kuka tahansa. Mitään ei ollut enää tehtävissä.

        Kasvomaskien käyttö on monessa maissa ollut olemassa jo ennen koronakriisiä. Niissä maissa joissa väkiluku on tiheä, ihmiset ovat suojautuneet kaikenlaista flunssaa vastaan. Tästä on tullut jo jonkinlainen neuroosi ihmisille.

        Niistä ei kuitenkaan ole todistettua apua ja sen on nähty myös meillä. Virus leviää suhteellisen heikosti. Kyse on kangassuojista tavallisille ihmisille ja moni saa niistä vain kuvitteellisen suojan omien hermojen lievitykseen.

        Kirjoituksessai ei ollut mitään mieltä, joten en ala kommentoimaan kaikkea huuhaata siinä.

        Tämä kriisi osoitti kuin tyhmiä varsinkin miehet ovat panikoidessaan. Suomalainen mies on pulassa. Raukkamaisuuttaan he ovat puuttumassa joka asiaan ja molempiin suuntiin. Milloin liikaa rajotteita, milloin liian vähän. Kunhan saa vain räyhätä ja valittaa.

        Tässä se tyhmyys. Jopa Ruotsissa ihmetellään tätä valittamista Suomessa. Miksi suomalaiset eivät osaa olla tyytyväisiä onnistuneesta koronan hoidosta?

        Ja tämä vielä. Koko ajan huudetaan myös siitä, että "nyt tulee viruslinko kun Uusimaa avataan" ja nyt sitten koulut avataan ja sitten räjähtää virukset!!

        Rauhallisesti siellä. Sinä ennustat nyt Suomeen 57% kasvua koronaan. No niin katsotaan. Olethan Suomen paras epidemologi ja matemaatikko? Vai?

        Tässä se tyhmyys juuri näkyy. Että riehutaan jo etukäteen vaikka ei ymmäretä asiasta yhtään mitään!

        Minä en ymmärrä sitä!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Katsotaan, sanoi Putkinen.

        "A) kasvomaskeja ei jätetty tilaamatta,..

        Paula Risikko ehdotti EU:n yhteistä hankintamekanismia kriittisille varusteille, lääkkeille, rokotteille jne. jo vuosia sitten. Sen jälkeen Suomen päättäjät pyörittelivät sormiaan vuosia, sitten kuukausia epidemian jo käynnistyttyä, kun kaikki muut EU-maat lähtivät mekanismiin mukaan. Päätös hukkui jonnekin STM:n byrokratiaan. Suomi ei siis ollut mukana EU:n ensimmäisellä yhteishankintakierroksella, vaikka idea oli suomalaisten. Se ei ollut viisautta tai oveluutta. Se oli ammattitaidottomuutaa, epähuolellisuutta ja typeryyttä. Moka yritettiin korjata palkkaamalla rikoksista tuomittuja kohuliikemiehiä hoitamaan tilaus, vaikka ammatillinen pätevyys puuttui.

        Sitä paitsi STM kertoi kuinka mahtavasti HVK on varautunut kaikkiin kriiseihin. Suomen piti olla paremmin varautunut kuin muut Euroopan maat, mutta meidät yllätettiin housut kintuissa. Salmisen mukaan epidemia ei tule Eurooppaan ja jos tulee, se on hyvin lievä. Sitten Salminen väitti italialaisten ylireagoivan,.. Salminen, Kiuru, Pekonen ja Varhila ovat olleet alusta alkaen pihalla kuin lumiukot. He eivät ole kuunnelleet WHO:n neuvoja tai seuranneet epidemian kehittymistä. Kuitenkin he jatkavat, vaikka ei heillä ole pätevyyttä tällaisen kriisin hoitoon. Ylilääkärit, professorit jne. ovat jatkuvasti julkisuudessa yrittäneet saada näitä idiootteja korjaamaan kurssia. Meillä on ollut hiton hyvä tuuri. THL, HVK ja STM eivät ansaitse kiitosta.

        "B) On hullua alkaa käyttää kasvomaskeja kansan keskuudess"

        Ja kuitenkin maissa, joissa kasvosuojen käyttö on yleistä, tilanne on paljon parempi kuin Suomessa. Japani, Taiwan, Hong Kong, Singapore, Tsekki, Itävalta jne.. Luotan paljon enemmän Saksan tiedeakatemiaan kuin Terveyden ja hyvinvoinnin laitokseen.

        https://www.endcoronavirus.org/

        Vilkaise tuolta ulkopuolisten asiantuntijoiden tilannekuva. Kyseisen järjestön on perustanut MIT:n professori ja asiantuntijoina on epidemiologeja, virologeja, geneetikkoja, immunologeja jalääkäreitä. Riippumaton järjestö seuraa globaalia tilannetta ja antaa asiantuntija-apua tarvitseville. Tämän 4.5. päivätyn raportin mukaan Suomen tilanne on yhä paskimmassa kategoriassa. Me emme ole samassa tilanteessa kuin Norja, Tanska tai Viro, joten emme voi toimia niin kuin ne. Niin toimiminen olisi vastuutonta.

        Jos viitsit vilkaista tuon linkin kautta koronaviruksen etenemisen eri maissa, havaitset, että Suomessa ei ole suurta laskua tapahtunut. Tilanne on lähes ennallaan. Yhteiskunnan avaaminen nyt vesittää kaikki aiemmat kriisitoimet ja tulee paljon kalliimmaksi sekä inhimillisesti että taloudellisesti. THL ja STM ovat puhuneet alusta alkaen paskaa ja paskaa ne puhuvat nytkin.

        "Suomi ei ole pyrkimässä laimasuojaan..."

        Ei ole! SARS-CoV-2-viruksen kohdalla laumasuojan toteutumista tukevia todisteita ei ole olemassa. Se on spekulaatiota. Harvardin yliopiston tutkimuksen mukaan se edellyttäisi 82 prosentin sairastumista tietyssä populaatiossa. Immuniteetin vahvuudesta ja kestosta on vaihtelevia valistuneita arvauksia, jotka asettuvat johonkin 2 viikon ja 2 vuoden väliin, mutta tutkijat eivät usko elinikäiseen immuniteettiiin.

        "Maan sulkeminen tulee kalliiksi."

        Ja kalliimmaksi tulee, jos soudetaan ja huovataan. Nyt pitäisi tukahduttaa - jaksaa kesän yli ja pitää rajat kiinni. 46 arvovaltaista suomalaista asiantuntijaa jätti hallitukselle vetoomuksen, että tukahdutettaisiin.

        "Suomessa kaikki on mennyt lain kirjainta noudattaen ja se on ollut hyvä."

        "maata ei voi pitää suljettuna kuin lyhyen ajan,.. vauriot sulkemisesta nousevat korkeammaksi kuin itse syy eli korona."

        Trumpin saundi. Jenkeissä epidemia tappaa jouluun mennessä enemmän ihmisiä kuin koko toinen maailmansota. Vietnamin sodan uhriluvut on jo ylitetty. Työttömyys on noussut 15 prosenttiin. Jos Jenkkilä avataan nyt, puhutaan miljoonista uhreista ja sitten on pakko laittaa paikat kiinni.

        "Ja vaikka olisimme onnistuneet poistamaan taudin hetkeksi, ei yhteiskunta pääsisi palaamaan normaaliin kuitenkaan."

        Näinhän se kaikkialla. Tukahduttaneet maat ovat palaamassa normaaliin. Nebraskassa rajoitusten purku nosti tartuntoja välittömästi 57 % ja teki osavaltiosta uuden kriisikeskuksen.

        "Korona on paljastanut suomalaisten tyhmyyden."

        Ei. Kyllä tämä paljastaa sinun tyhmyytesi ja tietämättömyytesi.

        "Suomi on pärjännyt erinomaisesti tässä koronakriisissä. "

        Meillä on toistaiseksi ollut helvetin hyvä tuuri. Koulujen avaamisen idea on, että oppilaat eivät sairastuta tai tartuta. Kaksi suurinta aiheesta tehtyä tutkimusta osoittaa, että 6 prosenttia lapsista sairastuu vakavasti ja lapset tartuttavat siinä kuin aikuiset. Yleensä lapset ovat lieväoireisia, mutta toksinen sokkioireyhtymä ja kawasakin tauti vaanii nurkan takana. Monet opettajat kuuluvat esim. diabeteksen tai verenpainetaudin vuoksi riskiryhmään. Heillä on kaksi vaihtoehtoa: vaarantaa terveyensä tai saada potkut. En kadehdi!

        No huh!

        Tässä joku toope luettelee nipun omia onanointi haaveitaan? Miten hitossa Suomessa riittää näitä toopeja?

        "Se oli ammattitaidottomuutaa, epähuolellisuutta ja typeryyttä. Moka yritettiin korjata palkkaamalla rikoksista tuomittuja kohuliikemiehiä hoitamaan tilaus, vaikka ammatillinen pätevyys puuttui."

        Eihän tässä tehty mitään "mokaa"?

        Suomi oli itse ajatellut, että ei tarvitse tätä yhteishakua. Siis meidän aikaisemmat hallitukset. Suomihah luotti (koko eduskunta) siihen että meidän varmuusvarasto on riittävä.

        Kukahan siellä kävi katsomassa esim. suojavarusteita? Kävikö Persut ollessaan hallituksessa? Kokoomus?

        Ei käynyt. Kuka olisi edes osannut varautua tämän tyyppiseeen kriisiin? Voisiko nyt odottaa näiden tollokirjoitusten kirjoittajilta edes keskivertoajattelua? Kykenettökö siihen?

        Harmillista että tämmöiset "aapot" kirjoittaa jotain näin typerää. Kaikki mitä kirjoituksessa on on jälkiajattelua. Aivan kuin henkilö (toope) osaisi lottorivin etukäteen.

        Jos nyt tulee sota kahvista, niin pitäisikö jonkun nyt alkaa varautua kahvisotaan? Mistä helvetistä kukaan järkevä ihminen pystyy varautumaan ihan kaikkeen?

        Tämä kirjoitus osoittaa vain yhden asian. Meidän maassamme on todella paljon tyhmää kansanosaa.

    • Anonyymi

      Yli 70 vuotiaat ovat aina saaneet tavata ketä haluavat. Pullossako olet elänyt, kun et ole uutisia seurannut?

    • Anonyymi

      Aloittajana olen vastustanut tiukennuksia ja nyt vastustan niiden purkamista. Olen siis persutrolli.

    • Anonyymi

      Ketjun aloittajaa taitaa pänniä suunnattomasti että Marinin hallitus on ainakin tähän asti onnistunut erinomaisesti tässä vaikeassa tilanteessa.

    • Anonyymi

      "Koronapandemia ei ole läheskään loppumassa maassamme ja koululaisia laitetaan kouluun, tosin mikäli vanhemmat antavat luvan. Nythän on poikkeustila maassamme."
      Koululaiset menevät torstaina kouluun, eikä vanhemmilta kysytä siihen lupaa. Jos lapsi halutaan jättää kotiin, pitää anoa poissaololupa tavanomaisella käytännöllä ja poissaoloon pitää olla erityinen syy (mahdollinen koronatartunta ei ole tällainen).

      Lapset ja lapsenlapset ovat saanneet tavata yli 70 vuotiaita omaisiaan, mutta pitää noudattaa turvavälejä. Vain siinä tapauksessa jos isovanhempi on sairaalassa tai hoitokodissa, siellä vierailemiset ovat kielletty.

      Juuri tänään radiossa joku totesi että kaikkien 70 ihmisten niputtaminen tällaisiin "toinen jalka haudassa" olevaan joukkoon, on älytöntä. Moni 70 henkilö on hyväkuntoinen ja juuri niitä ihmisiä jotka normaalitilanteessa auttavat mm. vanhuksia. Olen itsekin kolme vuotta rajan yli enkä koe itseäni sellaiseksi joka suljetaan kotiin lukkojen taakse. Normaalitilanteessa vedän vanhusten ryhmätoimintaa ja koen itseni ryhmään nähden nuoreksi. Hoidan asiointini kaupassa ja apteekissa kun siihen on tarvetta, välttäen muiden ihmisten läheisyyttä. Tänä aamuna kävin apteekissa ostamassa pari reseptilääkettä ja olin ainoa asiakas. Kaupassakaan ei ollut kovin monta asiakasta, koska olutmyynti ei ollut vielä luvallista. Valitsen siis nämä hiljaiset ajat ja kuljen matkat omalla autollani, joten tartuntavaara on äärimmäisen vähäinen.
      THL ja hallitus on mielestäni niputtanut liian nuorenkin porukan tähän kategoriaan ja koen itsekin tilanteen turhan holhoavaksi ja käytän hyödyksi hallituksenkin ohjeistaman harkinnan omaksi hyödykseni.

      • Nämähän 70 ovat suosituksia. Jokainen on saanut alusta saakka tehdä niinkuin haluaa. Ottaa riskiä tai jättää ottamatta. Kyse oli hoivapaikkojen suojelusta. Kotona olevat ovat päättäneet itse mitä tekevät. Kaupoissa näkyy joka päivä 70 ihmisiä ja ihan ok.

    • Anonyymi

      ÖÖÖäää ööäärr kaljaaaa öööööö

      Kaaaikki kuraa lisää klajaaaa

    • Anonyymi

      Tähän keskusteluun sopii erittäin hyvin perussuomalaisten osiossa käyty keskustelu populisistisesta vihapuheesta - tässä se on taas kerran kohdistettu Suomen hallitukseen:

      "Vihapuhe on jonkin henkilön leimaamista ja lokeroimista samalla, kun kohteen edustama ryhmä esitetään hyvin negatiivisessa valossa: esimerkiksi ”Kaikki muslimit/ tummaihoiset/...”
      Yleensä vihapuhe kohdistuu uskonnollisiin tai etnisiin vähemmistöihin ja heidän edustajiinsa, mutta myös naispuoliset tai feministiksi identifioituneet ovat saaneet vihapuheryöppyjä osakseen.
      Vihapuhe ei välttämättä näytä vihaiselta, ja ilmaus voidaan sanoa rauhalliselta vaikuttavaan sävyyn. Toisaalta myös ”huono läppäkin” voi olla perustua suvaitsemattomuuteen tai vihaan yllyttämiseen.

      - Populistiset liikkeet yrittävät haalia kansansuosiota lietsomalla kansankiihkoa ja vihaa, joka kohdistuu heidän määrittelemiään eliittejä tai muita ryhmiä kohtaan.

      Populismi pohjautuu siis vastustajia kohti hyökkäämiseen ja voimakkaiden tunteiden herättämiseen. Populistisen retoriikan työkaluna on myös asioiden yliyksinkertaistaminen. Todellisuudessa ilmiöt ja asiat ovat usein hyvin monimutkaisia: populismi yrittää tarjota helpon, mustavalkoiseen maailmankuvaan perustuvan tien."

      Ihan oikeesti, miksi?!!

    • Anonyymi

      Hyvä, että Suomeakin aletaan avaamaan lastenlääkäreiden ja terveysviranomaisten tietojen mukaan turvallisimmasta päästä.
      Lapset tarvitsevat omaa yhteisöään ja koulukavereitaan varmasti yhtä paljon kuin vanhuksetkin läheisiään.
      Vanhusten ikä aiheuttaa heille todella suuren riskin menehtyä koronavirukseen, niin heitä kannattaa suojella kaikin keinoin.

    • Anonyymi

      HAH HAH HALLITUKSEN AKKAKAARTIA NÄITÄ LIIMALETTI NOVIISIA PELKO HYYTÄÄÄ SALAA YÖ AIKAAN LIIKUTAAN SIIRRYTÄÄN TORNION RAJALLE KYYTTÄÄMÄÄN. TODELLA SÄÄLITTÄVÄÄ MINISTERILTÄ KYTTÄÄT IHMISTEN LIIKKUMISTA RAJAVARTIOSTON KANSSA VOI JESSUS ( köyhyys tutkija ) OHISALON ÄMMÄ.

      • Anonyymi

        Pikkusieluinen lösöhousumies huutaa itsetunto-ongelmissaan!

    • Anonyymi

      Täyttä asiaa, hallitus vaiennut maskeista,, se on outoa .Tärkeämpää hakea terroristit tänne lapsineen.

      • Anonyymi

        Mistä maskeista on vaiennut? Tarkennatko? Jos puhut kangasmaskeista niitä on saanut käyttää kuka haluaa, milloin haluaa, missä haluaa ja vaikka nukkua niiden kanssa. Eri asia, onko niistä apua vai oikeastaan haittaa.

        No ne oikeat maskit. Niitä ei ole saanut kukaan, ei mikään valtio mistään, koska niitä on kaikki kalastelleet kaiken tyhjäksi. Suomessa pärjätty koska ne on sallittu vain ammattilaisille.

        Ruotsissa ollut jo aikaa sitten loppu. Rahasta ei kiinni van siitä, että tyhjästä on huono nyhjästä.

        Kyselytunnilla Orpo ja Halla-Aho ja Harkimo kysyivät miksi ei julkiseen liikenteeseen maskivelvoitetta-Marin eikä kukaan vastannut selkeään kysymys aiheeseen,jaarittelivat vastauksissan ihan muita liirumeja .Seuraa kyselytuntia tarkemmin. Aloittaja tarkkana aiheesta että hallitus kiertää maski kysymystä kumman liukkaasti.

    • Anonyymi

      Kaikki täytyy avata

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      84
      1349
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      51
      968
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      369
      798
    4. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      142
      759
    5. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      55
      699
    6. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      123
      692
    7. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      648
    8. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      625
    9. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      76
      612
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      56
      594
    Aihe