Psykiatrian Poli järjestää erilaisia ryhmiä asiakkailleen. Niissä pitäisi sitten käydä, vaikka aivot ovat jokaisella lobotoitu eri neurolepteillä. Joillakin on suurin osa aivoista lobotoitu, niin että toimintoja on jätetty minimaslisen vähän joissakin osin aivoja. Sellaisessa tilassa ei pysty edes kävelemään. Ja siellä sitten pitäisi tuijotella tyhjäkatseisia ihmisiä, joiden aivot on suurelta osin lobotoitu, aivan niin kuin omatkin aivot. Lähinnä puistattaa katsella sitä. Seurustelen mieluummin kissankin kanssa. Sillä on aivot tallella.
Psykiatrian polin ryhmät
Anonyymi
16172
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Seurustelen ihmisten kanssa vain sellaisissa paikoissa, missä seurustellaan ilman diagnoosia.
Suomessa ei ole velvoitettua avohoitoa (poislukien ehkä rikolliset) joten hoitosuhteen voi vapaasti irtisanoa.Madinfinland sivustolta löytyy lääkevieroitusryhmiä.
Näinpä, polilla käynti ei ole pakkohoitoa eli käsittääkseni ryhmissä käyminen ei ole mitenkään pakollista.
Minullekin on ryhmiä ehdotettu mutta olen sanonut että en osallistu. Piste.
Tiedoksi. Lobotomia on ihan muuta kuin neuroleptien syöttäminen.
Kuinka moni on nähnyt ihmisen jolle on tehty lobotomia, itse olen nähnyt.
Neuroleptien vaikutus ja alkuperäinen tarkoitus on samankaltainen kuin lobotomiassa, mitä kauemmin neurolepteja käyttää sen suurempi tuho, lobotomioita on myös ymmärtääkseni eri asteisia.
"1951 laivaston kirurgi Henri Laborit kokeili klooripromatsiinia leikkauspotilaillaan. Aine vahvisti muiden nukutusaineiden tehoa. Esitellessään aineen vaikutuksia kongressissa Brysselissä joulukuussa 1951, hän ehdotti sen käyttöä myös psykiatriassa. Se ”tuottaisi todistettavan, lääkkeillä aikaansaadun lobotomian”, hän totesi (10)."
Lobotomia on peruuttamaton, ja myös neuroleptien pitkäaikaiskäytön vaikutus aivoihin on jos ei peruuttamaton niin ainakin hyvin hitaasti korjautuva. Neuroleptithan tuhoavat aivosoluja. Tämä on siis tutkittua tietoa, täysin kiistatonta. Vaikutukset on osoitettu aivokuvissa jo muutaman viikon käytön jälkeen.
Kysymys, missä määrin hermosolut uusiutuvat neuroleptien käytön loputtua on aika vähän tutkittu. Hippokampuksessa, muistin ja oppimisen keskuksessa, uusiutumista tiedetään jonkin verran tapahtuvan koko eliniän. Hermosoluja häviää neuroleptien käytöstä johtuen kuitenkin myös muilla aivoalueilla, esimerkiksi etuotsalohkoilla. Aiemmin luultiin, etteivät aivosolut uusiudu lainkaan, mutta hippokampusta koskevat tutkimustulokset muuttivat tätä synkkää näkymää. Toivottavasti tehdään lisää tutkimusta myös muiden aivoalueiden osalta ja siten voidaan antaa enemmän toivoa niille monille ihmisille, joiden aivot ovat kärsineet neurologisia vaurioita neuroleptien pitkäaikaiskäytön seurauksena.
Sikäli kuin tiedän itse aivosolut eivät uusiudu, mutta muut aivojen osat pystyvät tietyssä määrin sopeutumaan ja kompensoimaan tuhoutuneita osia, eli kuolleiden aivosolujen tilalle ei synny uusia.
Luin hiljattain katsausartikkelin, jossa nimenomaan oli tutkittu hermosolujen uusiutumista. Hippokampuksen alueelta löytyi uusia hermosoluja jopa yli 70-vuotiailta. Tämä on tieteellisesti aika uutta tietoa. Aiemmin ajateltiin, etteivät hermosolut uusiudu.
Toinen tapa, jolla aivot toipuvat, on tosiaankin mainitsemasi aivojen kyky kompensoida ja muodostaa uusia hermosolujen välisiä yhteyksiä.
Uusien yhteyksien syntyminen vaatii harjoittelua. Hermosolujen väliset yhteydet syntyvät, ja vakiintuvat, vain silloin kun niitä tarvitaan johonkin tiettyyn toimintaan, eivät itsestään. Neuroleptien käyttäjiä harvoin suositellaan käyttämään aivojaan monipuolisesti ja harrastamaan esimerkiksi koordinaatiota parantavaa liikuntaa. Kun dopamiiniradat lamaannutetaan, ihminen ei oikein motivoidu mihinkään aktiviteettiin sillä tavalla että aivoille riittäisi työtä.
Mielenkiintoista, osaatko kertoa miten kyseiseen artikkeliin pääsisi tutustumaan?
Täältä: Psykologia-lehti 52(06) 2017, Kantola et al:
"Aikuisiän neurogeneesi hippokampuksessa mahdollistaa joustavan toiminnan"
https://www.helsinki.fi/sites/default/files/atoms/files/kantolaym2017.pdf
Lehti löytyy paperimuodossa myös joistakin kirjastoista.
Ks. myös tämä:
Neuroleptien käytön lopettaminen parantaa muistia ja ajattelua
Skitsofrenia-diagnosoiduilla neuroleptien käytön lopettaminen parantaa kognitiivisia toimintoja – kertoo tuore tutkimus
https://madinfinland.org/9352-2/
Minulla ei ole muisti parantunut lainkaan vaikka lopetin vuosien neuroleptien käytön jo useampi vuosi sitten.
Päinvastoin muistini on mennyt pikkuhiljaa huonommaksi tasaisesti jatkuen.
Hermosolujen tuhoista en tiedä mutta minulla on hermoston viejähaarakkeet tuhoutuneet, niitä sanotaan aksoneiksi.
Ne viejähaarakkeet vievät viestit esim. lihaksille kuinka toimia.
Minulla on nyt monihermosairaus jonka luulisin ainakin osittain olevan seurausta monien vuosien lääkitysten käytöstä.
Tosin en varmaan ikinä saa ketään lääketieteen ihmistä myöntämään että osasyynä olisivat lääkkeet. Eihän sellaista ääneen myönnetä, sen tietää jo sanomattakin.
Kaikkien kohdalla kuitenkin toimii se, että harjoittaa aivojaan ja lihaksiaan. Sitä kautta hermosto muodostaa uusia yhteyksiä. Se edellyttää paljon harjoitusta - tekemistä mielenkiintoisten asioiden parissa päivittäin. Pakkopuurtaminen ei auta. Jos vain olisi joku harrastus tai muu, mistä voisi löytää kiinnostusta (mukana ehkä myös sosiaalisia kontakteja), siitä voisi alkaa myös aivojen tervehtyminen. Liikuntamuodoista pitäisi löytyä sellainen, joka sopii itselle eikä tunnu pakkopullalta. Sillä se, mikä kehittää fyysistä koordinaatiota, tukee myös aivojen ja muistin toimintaa.
Jos pystyy kirjoittamaan tai piirtämään, se on erittäin hyvä keino kuntouttaa aivoja. Käden ja aivojen yhteispeli siis. Päiväkirjan pito käsin kirjoittamalla, ei tietokoneella, on hyvää terapiaa ja myös hermoyhteyksiä kehittävää. Oli suuri virhe kouluopetuksesta päättäjiltä jättää kaunokirjoitus pois pakollisista aineista. - Jos kirjoittaa tai piirtää, ei pidä ajatella, miltä se näyttää jonkun muun silmissä, tai meneekö pilkulleen oikein. Vaan, että ilmaisee itseään ja toimii tavoitteellisesti.
Omega-2-rasvahapot ovat erittäin tärkeitä aivoille. Oletko käyttänyt kalaöljykapseleita? Marjat, kotimaiset, joita saa pakasteena, niitä kannattaa syödä päivittäin. Ravinnon vaikutus aivojen toimintaan ja psyyken hyvinvointiin on suurempi kuin yleisesti luullaan.
AnonyymiEilen 22:27
Pahoittelen lyöntivirhettä, tarkoitin omega-3-rasvahappoja.
Suomessa ei periaatteessa ole velvoitettua avohoitoa, joten polin ryhmissä käymisen voinee lopettaa. Käytännössä kuitenkin on pakollista avohoitoa, uhkailuun pohjautuvaa. Ihminen asuu kotonaan tai asumispalveluyksikössä, ja joutuu käymään säännöllisesti neurolepti-injektioilla ja ottamaan ehkä muitakin lääkkeitä (ottaminen kontrolloidaan verikoikeilla), ja jos ei suostu lääkkeen ottoon joutuu psykoosiepäilyn pohjalta sairaalaan, neljän päivän tarkkailujaksolle. Tarkkailun aikana sitten lääkitään ja säikäytetään eri tavoin ihmistä niin, että syntyy enemmänkin perusteita varsinaiselle psykoosidiagnoosille ja sen myötä pitemmälle pakkohoidolle.
Psykoosiepäily on hyvin helppo kenen tahansa lääkärin laatia, siihen ei vaadita käytännössä juuri mitään perusteita. Lääkärin oma mutu riittää, ja tieto, että potilas, jolla joskus ennen on ollut psykoosidiagnoosi, ei enää ota lääkkeitään.
Ihmisiä pidetään vuosia tällä tavoin uhkailuperiaatteella pakollisessa avohoidossa.
Tämä oli sivuhuomio ketjuun. Jos käy sairaalajakson jälkeen vain psyk.polin ryhmissä, voi sen varmaan lopettaa ilman ongelmia. Lääkitys on se, mihin saatetaan pakottaa edellä kuvaamallani tavalla. Onneksi ehkä ei aloittajaa?
Niin, mutta aloittajan asiaan. En oikein minäkään ymmärrä, mitä neuroleptilääkityksen aikana tapahtuva ryhmätoiminta tai edes terapia voisi ketään hyödyttää. Psykoosilääkkeet estävät kaiken merkityksellisen psyykkisen prosessoinnin.
Kannattaa lukea Mad in Finland- sivustoa.
Madinfinland sivustolta löytyy "Tarina onnistuneesta neuroleptivieroituksesta", jossa kirjoittaja kertoo kuinka hän pääsi eroon sekä injektioista että psykiatriasta.