Korona ja vastuuntunto

Anonyymi

Jokos ihmisillä on päässyt unohtumaan tuo korona viirus? Kun katsoo kauppojen parkkipaikkoja autoja on yhtä paljon kuin ennen tuota koronaa. On myös havaittavissa kaupoissa välinpitämättömyyttä turvaväleistä. Juorutaan hyllyjen välissä ettei ohi tahdo päästä. Koskee molempia sukupuolia. Koskaan ei tiedä kuka on kantaja vaikka Oulainen ei vielä ole päässyt listoille koska alle viisi todettua tapausta. Kannattaisi kuitenkin varoa ja ottaa myös vastuuta kanssaihmisistä.

3

123

    Vastaukset 3

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      En käy aamuisin kaupassa, koska ajattelen että saavat riskiryhmän ihmiset käyttää tuon ajan omaan asiointiinsa. Sitä minä ihmettelen, kun käy S-marketissa mihin muuhun aikaan tahansa, niin aina on kassalla aivan älytön jono. Yksi kassa koittaa palvella ja kaveria hätyytetään kutsujärjestelmällä avuksi. Voisiko järjestää, niin että kassoja on sen verran, että ei jonot kasva. Oikeastaan kaikki kaupassa käyntiin liittyvä Korona ajan varovaisuus romuttuu tuohon jonottamiseen kassalle.

      • Anonyymi

        Totta turiset niinhän se asian laita on valitettavasti.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      119
      2440
    2. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      40
      1582
    3. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      648
      1039
    4. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      106
      993
    5. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      71
      972
    6. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      98
      916
    7. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      875
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      720
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      31
      710
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      70
      706
    Aihe