Osakeluettelomerkinnät kadonneet

Anonyymi

Mitä neuvoksi kun isännöinti toimisto kadottanut osakeyhtiömerkinnät? Yhtiökokouksissa isännöitsijä käynyt läpi huoneistonumerot, ei osakkaita tai henkilöllisyyttä tarkastetta. Ptk:ssa ei läsnäolleiden osakemäärää tms, Kaikkiåäätökset taitavat olla lainvastaisia. Onko rikos vai laiskuutta? Yhtiöllä tapana lähettää kirjeitä yhdentekevistä asioista, joille se ei tee mitään, paitsi tietysti laskuttaa, Toivoisin nopeaa ja asiantuntevaa vastausta, Tätä yritystä on kritisoitu.

2

<50

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      No, jokaisella osakkaalla on kuitenkin se siirretty osakekirja, joko pankissa lainan
      vakuutena tai itsellään.

      Yhtiöjärjerstyksen saa ostettu muutamalla eurolla vaikka siinä yhtiökokouksessa älypuhelimella, tietenkin myös kotikoneella.

      Tuskin tuossa mitään lainvastaista on tapahtunut, eli nyt aloittaja nuolee suosiolla haavansa ja jatkaa rinta rottingilla kohti uusia pettymyksiä!

    • Anonyymi

      Kyllä yhtiökokouksessa pitää tietää kokoukseen osallistuneiden osakasmäärät, muutenhan ei voi esimerkiksi äänestää.
      Lisäksi on tarkastettava (tunnettava) kuka ko. asunnon kohdalta luvallisesti äänimäärää käyttää. Itse henkilöä ei tarvitse mainita.
      Kuolinpesästäkin tarvitaan vähintään valtakirja jollekulle kaikilta pesään kuuluvilta.
      Kokouksen alussa todetaan laillisesti kokoonkutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Ilman laskettuja paikalla olevia ja edustettuja tätä ei voi tehdä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Jäätävä epävarmuus

      Mistä tää hirveä epävarmuus molemminpuolin johtuu? Pohjimmiltaan uskon, että molemmat tietää, että tunteita on. Vai onko
      Ikävä
      85
      2320
    2. Ainakin hän on elossa

      ehdin jo huolestua.
      Ikävä
      43
      1900
    3. Persut romahti Haapaveellä, kiitos Ilkka!

      Persut saivat historiallisen tappion haapaveellä! Kiitos Ilkka!
      Haapavesi
      78
      1689
    4. Hyvää yötä, olen rakastunut suhun

      Sanon tämän kyllä vielä sulle henkilökohtaisestikin. 😘
      Ikävä
      76
      1446
    5. Pitsaa selliiä

      Onko uudet pitsat hyviä, kannatteooko käyvä vai suosiollako pittää hilipasta sotkamoon
      Kuhmo
      26
      1244
    6. Tiedätkö et olet

      Ärsyttävän hyvännäköinen.
      Ikävä
      48
      1223
    7. Mitä hellittelynimiä

      Sinulla on kaivatustasi?
      Ikävä
      77
      1211
    8. Nyt tiedän

      Että joku on lahjonut jonkun tai olemme idiootteja. Nuo kokkareiden päsmärit tuli valituksi valtuustoon. Onnea vaan kai
      Sysmä
      44
      1159
    9. Mitä meille oikein

      Tapahtuu vai tapahtuuko mitään?
      Ikävä
      59
      1091
    10. Olet vain kiltimpi

      Ja rauhallisempi ja rakastavampi. Se vetoaa
      Ikävä
      48
      1088
    Aihe