Vandaalit Hakapellossa

Eilen illalla klo 22 maissa kun vein kynttilöitä haudalle niin neljä noin arviolta 30 vuotiasta miestä olivat ryyppäämässä hautumaan perällä. Meteli oli myös sen mukaista. Täytyy todellakin ihmetellä että eikö muita paikkoja juomiseen enää löydy kun täytyy hautausmaalle tulla sitä tekemään.
11<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Kai ajoit heidät pois sieltä tai ilmoitit poliisille. Hautausmaa ei ole mikään juomiseen tarkoitettu paikka.

Äänestä

Karvetista ja Myllynkiventieltä niitä juoppoja aina vaan tulee.

Äänestä
  • "Karvetista ja Myllynkiventieltä"

    -Tunsitko asianomaiset siellä Hakapellossa?

    Äänestä

Soldier of Odineita mahdollisesti olivat.

Äänestä

Hautarauhan rikkominen on rangaistavaa ja jos nämä tyypit olisivat jääneet kiinni niin rangaistus olisi Suomen lain mukaan ollut sakoista jopa puolenvuoden ehdottomaan vankeusrangaistukseen.

Äänestä
  • Hautausmaalla juominen ei nyt kuulosta mitenkään kovin fiksujen ja sivistyneiden kavereiden touhulta. Tälläisillä kavereilla on alkoholismin lisäksi myös muita psyykkisiä ongelmia.

    Äänestä

Eräänlaisen salakapakan voi perustaa minne tahansa. Tuskin siitä kuolleet häiriintyvät...

Äänestä
  • Toki sen voi perustaa mihin vain, mutta se kannattaa huomioida että mitkä paikat ovat Suomen laissa kiellettyjä ja niitä ovat julkiset paikat kuten hautausmaat.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Toki sen voi perustaa mihin vain, mutta se kannattaa huomioida että mitkä paikat ovat Suomen laissa kiellettyjä ja niitä ovat julkiset paikat kuten hautausmaat.

    Kannattaisi varmaan kysyä seurakunnalta lupa ennen kuin perustaa salakapakan hautausmaalle.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kannattaisi varmaan kysyä seurakunnalta lupa ennen kuin perustaa salakapakan hautausmaalle.

    Ei jumalauta. Lupa seurakunnalta.

    Äänestä

Mahtaneeko olla samasta porukasta kyse kun aika monena iltana on neljä noin 30 vuotiasta miestä ryypänneet ja pitäneet kovaa meteliä Sienipolun grillillä.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Eilen illalla klo 22 maissa kun vein kynttilöitä haudalle niin neljä noin arviolta 30 vuotiasta miestä olivat ryyppäämässä hautumaan perällä. Meteli oli myös sen mukaista. Täytyy todellakin ihmetellä että eikö muita paikkoja juomiseen enää löydy kun täytyy hautausmaalle tulla sitä tekemään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu