Koskas ladaan mersun tai nissarenaultmitsubishi moottorit?

Lada kuuluu renault omistukseen ja tekniikaa jaetaan ristiin rastiin
9206
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Ollut renaultin kanssa yhteistyössä kehitetyt moottorit jo grantasta lähtien.

Äänestä

Luotettavuuden kannalta saattaisi Rellun koneet olla ihan hyväkin juttu? Nokatkin saattavat kestää yli 100tkm.

Jotkut W123:t olivat sentään autoja.

Äänestä

Kun useimmissa autonmoottoreissa jo joskus 1970-luvulla ryhdyttiin tukemaan kampiakseli viidellä runkolaakereilla kolmen sijaan, moottorit alkoivat kestää pidempään, vaikka niiden käytännön kierrosnopeuksia samaan aikaan nostettiin.
Renaultit ja ranskalaiset yleensä olivat viimeisimpiä - korjatkaa jos olen väärässä - joissa tämä vanha rakenne pisimpään oli käytössä. Samalla kannen yläpuoliset nokkarakenteet yleistyivät kaikissa autoissa.
Myöhemmin tulivat modernimmat venttiilirakenteet ja ns. "pitsikannet"!
Nyt on jo saavutettu se taso, jossa nelisylinterisen autonmoottorin lohkoa ei juurikaan voi paranella, joten tehtaitten kannattaa standardisoida moottorinsa siten, että niitä tekee vain sellainen valmistaja, joka lohkot pystyy edullisimmin tekemään.
Siksi ei ole niin suurta eroa, josko sama lohko on Mersussa tai Daciassa - erot ovat kokonaan muualla. Kukaan ei ainakaan enää huvikseen lähde suunnittelemaan moottorejaan itse vain siksi, että moottorinkin pitäisi olla omaa suunnittelua.
Useimmille autonomistajille riittää, mitä venttiilinkopassa lukee.
Jos se on sama kuin itse auto, tarkoittaa se vain sitä, että alihankkijan tarjoama laatu on hyväksytty. Menettelystä seuraa lisäksi kaikille monia etuja mitä laakereihin ja moottorin muihin varaosiin tulee.

Äänestä
  • MERSUN MOOTTORI ON PAREMPI

    Äänestä

  • kyllä Ladan ostaa jos siinä tuo mersun moottori on tai renault 1,5 tdi

    halpaa nelivetoa vaan suomeen

    Venäjä osaa tehdä auton missä on lämmityslaite

    Äänestä

  • hyssss

    mersuladat

    Äänestä

ladassa tarkenee

Äänestä
  • Joo ei tarttis palella, hyvin huohottaa kabiiniin hukkalämpöä!🇷🇸🇷🇸🇷🇸

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Lada kuuluu renault omistukseen ja tekniikaa jaetaan ristiin rastiin

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu