Kuuntelin Kansanradion myöhäislähetyksen aivan hetki sitten. Oli hämmästyttävää , miten me vanhat ihmiset ruikutetaan kuin pienet lapset siitä, että meidät on määrätty asumaan suojassa , omassa kodissamme . Se on vain meidän etumme , kun meitä näin varjellaan . Emmekö me huomaa sitä , missä ryhmässä on suurin kuolleisuusluku ?
Tekisi kyllä sanoa näille voivottelijoille rummastikin , mutta en yleisellä palstalla voi sitä tehdä .
Olen jo elämässä sitä vuosikymmentä , jonka jälkeen tulee seuraava täysikymmen sata. Aika arestissa ollessa tulisi pitkäksi , jos mitään tekemistä ei keksi . Muutamia vuosia nukuksissa olleita " taitojani " olen herätellyt . Kansalaisopistossa kävin aikoinaan hankkimassa miesten soppakurssilla tarvittavia taitoja . Älköön katsottako kehumiseksi jos mainitsen tässä mitä teen yksin asuessani nyt ajankuluksi .
olen siivonnut jatkuvast asuntoni ( muutamia kuukausia oli palkattu siivooja )
- viime viikolla tein perunakukon ja pesin ikkunat asunnostani ja parvekkeelta
- Vapuksi tein simat
-yleensä teen ruokani itse , joskus baariruokaa .
- käyn joskus kävelemässä ( polvet ja selkä melkein sökot )
-terveyteni ei ole hurrattava esim. neljä kertaa kirurgit ovat olleet sydämeni kimpussa , nyt elän melko hyvin
-raplaan päivittäin tietokonetta ja pidän sillä yhteyttä toisiin ihmisiin
Laupiaat samarialaiset kantavat mulle ruoka-aineet ilaiseksi , tällaisesta palvelusta en ole ikina nauttinut
Hyvä riskiryhmäläinen , ollaan tyytyväisiä yhteiskunnan antamiin palveluihin ja nautitaan elämästä , vaikka se vähän erilaista ollut arestissa ollessa . JAKSAMISTA 1
Tekisi kyllä sanoa näille voivottelijoille rummastikin , mutta en yleisellä palstalla voi sitä tehdä .
Olen jo elämässä sitä vuosikymmentä , jonka jälkeen tulee seuraava täysikymmen sata. Aika arestissa ollessa tulisi pitkäksi , jos mitään tekemistä ei keksi . Muutamia vuosia nukuksissa olleita " taitojani " olen herätellyt . Kansalaisopistossa kävin aikoinaan hankkimassa miesten soppakurssilla tarvittavia taitoja . Älköön katsottako kehumiseksi jos mainitsen tässä mitä teen yksin asuessani nyt ajankuluksi .
olen siivonnut jatkuvast asuntoni ( muutamia kuukausia oli palkattu siivooja )
- viime viikolla tein perunakukon ja pesin ikkunat asunnostani ja parvekkeelta
- Vapuksi tein simat
-yleensä teen ruokani itse , joskus baariruokaa .
- käyn joskus kävelemässä ( polvet ja selkä melkein sökot )
-terveyteni ei ole hurrattava esim. neljä kertaa kirurgit ovat olleet sydämeni kimpussa , nyt elän melko hyvin
-raplaan päivittäin tietokonetta ja pidän sillä yhteyttä toisiin ihmisiin
Laupiaat samarialaiset kantavat mulle ruoka-aineet ilaiseksi , tällaisesta palvelusta en ole ikina nauttinut
Hyvä riskiryhmäläinen , ollaan tyytyväisiä yhteiskunnan antamiin palveluihin ja nautitaan elämästä , vaikka se vähän erilaista ollut arestissa ollessa . JAKSAMISTA 1
Vastaukset 13
Vanhimmat
Samaa mieltä!
Ite oon 71 vain, mutta niin hyvä on täällä kotona lämpimässä olla ja olen niin tyytyväinen elämääni.
Rästihommia teen ja seurailen vaikka mitä.
Sais olla vielä vaikka vuosi tätä koronaa.
Ihtensä kanssa kun tulee toimeen ja ei koko aikaa valittele, niin hyvin männöö!
Kaikista naurettavinta tässä on että nyt tää karanteeni nostetaan "ihmisoikeus"-kysymykseksi!
Tää karanteenihan on että me ikäihmiset säästyttäisiin koronatartunnalta!
On se niin kauhia tauti, että pitäisi olla kiitollinen kun meidän hyväksi luodaan tää ehto!
Miten sitten itse viihtyy karanteenissa onkin sitten jokaisen oma "palkka".
Jos ei osaa olla yksin ihtensä kanssa, niin hyvä opetella, keksiä uutta elämäänsä.
Sitäpaitsi jokaisella on TV ja monella netti.
Voi käyttää hyvin tään ajan ja olla tyytyväinen kun ei oo koronaa.
Kyllä se kesä tulee ja pääsee ulos.
Ja oma ihtensä on kehittynyt pikkasen,
Olet muuten tosi tormakka, aloittaja!
Saisivat muutkin ottaa oppia!
Tässä ihan vihjasen parista omasta kurmeereseptistäni:
- Uuniohrapuuro se vasta hyvää on, ja terveellistä!
Siinä kalpenee riisi ynnä muut kaurapuurot. Jätä yöksi uuniin ja käytä isoja ohranjyviä, sitten vaan voita ja sokeria ja maitoa. Voit tehdä sen kaurajuomaan, parempi kuin maito!
- Toinen hyvä idea on että jos teet kotikaljaa ihan oikeista maltaista, niin niistä mäskeistä tulee hyvä leipä. Lisäät vaan suolaa ja ruisjauhoja ja peltilevylle, tee ruutuja. Jo voittaa reissumiehet! Aika pitkään pitää olla uunissa.
Netiltä löytyy vaikka mitä ohjetta.
Nyt on hyvää aikaa laittaa suu makeaksi!
Jos suklaata tekee mieli, niin kermaan kaakaojauhetta ja sokeria!
Ei oo lisäaineita, ja on terveellistä.
Aina löytyy ruikuttajia. Minä ainakin olen hyvin tyytyväinen tähän rauhallisuuteen. Ei ole lapsia eikä lastenlapsia passattavana.
Ruuasta puheenollen tehkääpä välillä erilaisia puuroja kuten tattari -tai talkkunaryyneistä.
Talkkuna sianlihakäristyksen kanssa onkin kuninkaiden ruokaa.
Mitä kukin tekee kun yksinäisyys karanteenissa yllättää, - yli 70-ppiset?
Kyllä ihan viihdyn, mutta tulee joskus kuitenkin yksinäinen olo.
Kotihommia riittää, hyvä että on aikaa.
Vinkkejä!
Yli 70-kymmppisistä terveistä kohistaan jos kaupassa käyvät huolehtivat varmasti määräyksistä. Yksi ryhmä josta ei hiiskahdeta on alkoholistit, tekevät mitä lystäävät hygeniasta ja turvavälistä ei tietoakaan saatikka kotona käsien pesusta. Pikku kylän kauppa tuntee alkoholistinsa ja hymyssä suin myydään monta kertaa päivän mittaan käyvälle juomarille kaljaa mitään muuta ostoksia ei ole ja aina ei ostaja ole edes tolkuissaan.
Tämäkin valitus vielä. Eikö nämä kuolemaan tuomitut vieläkään käsitä missä mennään? Ei tässä nyt paljon auta jumalaan uskominen kun pitäisi katua omia tekosiaan jotka ovat johtaneet tähän umpikujaan.Totaalinen tyhmyys johti tähän kun kansa uskoi satuja .Kaupunkien rakentaminen oli suuri virhe josta laiskottelu alkoi ja johti ympäristön pilaantumiseen josta koronaepidemiakin on peräisin.
Mikähän asiayhteys nyt tällä kommentilla oli, niinku?
Ikääni nähden 73 v kohtalaisen hyvässä kunnossa olevana olen huolestunut ikäihmisistä, "emme ole mitään vanhuksia,"jotka asuvat kotonaan ja on jokin liikkumista rajoittava vaiva. Kesä on tulossa, joten ulkoilu tulee tärkeäksi osaksi mielen piristystä, mutta onko ulkoiluttajia ja lenkkikavereita. Taitaa kyllä olla, että laitoshoidossakaan ei ulkoiluttamiseen hoitajilla ole aikaa, joten omaiset muistakaahan omista kiireistä huolimatta järjestää aikaa, kunha rajoitteet loppuu käydä edes vähän auttelemassa ja juttelemassa vuorostaan.
Monta asiaa olen oppinut tään koronan aikana!
On tullut uusia hyviä rutiineja ja järjestystä elämääni.
Kun en oo kaupoilla juossut, niin iso raha on säästynyt ja joutavat humputukset ovat jääneet pois. On ehtinyt funtsia paljon elämäänsä ja jäsentynyt.
Pelatkaa papat ja mummut kammarissa potkupalloa,se on muotia.
Harhaluuloa, että 70 ja muihin riskiryhmiin kuuluvat olisivat karanteenissa. Eivät ole! On suositus, että he eläisivät karanteeninomaisissa olosuhteissa eli välttäisivät kaupoilla käymistä ja lähikontakteja muihin ihmisiin, mutta kyse vain suosituksesta.
Pääministeri on sanonut, että jokainen tehköön oman valintansa eli asettaako itsensä potentiaaliselle sairastumiselle vai ei. Tämähän koskee meitä kaikkia, ei vain 70 ja muita riskiryhmäläisiä.
Vanhukset saavat ja heidän pitääkin ulkoilla ja harrastaa liikuntaa. Halutessaan he voivat esim. mennä shoppailemaan, tavata lapsenlapsiaan tai muita tuttujaan. Mikään ei sitä kiellä. Kyse omasta valinnasta!
Oma mummoni ulkoilee päivittäin hyvin paljon, mutta ei käy kaupassa eikä tapaa meitä perheenjäseniä kuin parvekkeelta vilkutellen. Tätini puolestaan hoitaa omat kauppa- ja apteekkiasiansa itse ja käy kävelyllä ystävänsä kanssa. Molemmilla on oma valinta kuinka toimia ja sitä pitää kunnioittaman!
Miettikääpä vanhusten syyllistäjät sitä, että olisiko kiva istua yksin kerrostalokämpässä ilman pääsyä ulos ja ilman mitään ihmiskontakteja 24/7. Kaikilla kun ei ole älypuhelimia eikä nettiä käytettävissään jolla pitää ihmisiin yhteyttä, eikä monilla ole ketään jolle edes tavan kapulalla soitella. Ehkäpä kauppareissu silloin tällöin on monelle se ainoa henkireikä ja tervetullut vaihtelu muutoin yksinäiseen elämään.
Mitä se aloittaja itse ruikuttaa?
Ei ketään ole määrätty olemaan kotonaan saati arestissa.
Mistä sellaista olet saanut päähäsi?
Jos itse haluat olla kotonasi ja leikkiä olevasi arestissa, se on sinun asiasi, mutta kukaan ei ole sinua siihen määrännyt.
Kukaan ei edes pystyisi tuollaista määräystä perustuslain mukaan antamaan.
Älkää siis sekoiko vaan jatkakaa elämäänne!