Hallitusta ei voi syyttää koronan hoidosta. Eikä liioin kiittääkään. Pääministerillä on ollut aikaa vievää työtä. Hänellä on pieni lapsi odottamassa kotona. Hän on myös nätti. Kelpaisi tuohon hommaan rumempikin. Esim. Jussi. Noniin asiaan:nythän me ollaan soutaen - huovaten edetty tässä koronan asiantuntemuksessa. Tiedämme että näytteet kertovat 70% tarkkuudella. Jäljittäminen on niin ja näin. Laumaimmuniteettiäkään emme saa. Rokotteesta voisi Ehkä apu max vuoden. On kurjaa ja epäreilua meitä kohtaan jotka olemme uskollisesti noudattaneet kehotuksia. Kun toiset rikkoo niitä. Kansalla pitäisi olla kaksi vaihtoehtoa. Joko viruksen tukahduttamis strategia (siis ketkä haluavat) Toinen niille jotka haluavat sairastua niin voisivat mennä ja ilmoittautua tartutettavaksi. Näin turhalta väittelyltä vältyttäisiin. Nyt kun sairaaloihin mahtuu niin kaikki halukkaat pääsisivät hoitoon. Rajan yli tulevat karanteeniin 2 vko. Omakustannus hintaan.
Onko onnistuttu koronan hoidossa?
Anonyymi
0
69
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kansalla on oikeus tietää miksi persut pettävät
Koko kulunut hallituskausi on kysytty persuilta, minkä vuoksi he ovat pettäneet käytännössä jokaisen vaalilupauksen, ain597482Venäjän armeijan evp-upseeri: Armeija surkeassa tilassa, jonka läpäisee kaiken kattava
valehtelu. Venäläiset alkaneet pohtia julkisesti maan todellisia tappioita. Z-bloggari ja 3. luokan kapteeni (evp.) Mak1232916- 1421756
Kansalla on oikeus tietää mikä on SDP:n talousohjelma jolla maan talous
saadaan nousuun? Miksi puolue piilottelee sitä, vai eikö sitä ole? Tähän asti olemme vaan saaneet kuulla hallituksen ha651649Ammattiliitto 900 euroa/vuosi - Työttömyyskassa 72 euroa/vuosi
Ammattiliitosta eroamalla voi säästää jopa 800 euroa vuodessa. Mitä enemmän tienaat, sitä enemmän maksat liitolle. Esim1151448Miten voit olla niin tyhmä
että et tajunnut että sua vedätettiin? Tietäisitpä miten hyvät naurut on saatu. Naiselle1671394- 1291126
- 73827
Kyriake=Kirkko
Kirkko, Kyriake Kirkko-sana tulee kreikankielen sanasta Kyriake=Herran omat, Kristuksen omaksi kastettujen suuri joukko47802- 51707