Katsoin Jari Litmasen kuvaa päivän Hesarissa, kun kertoo siinä virustartunnastaan. Hän näyttää ulkonäkö-geeneiltään romanilta tai vaihtoehtoisesti tummalta ulkomaalaiselta.
Onko Litmasen isovanhemmissa romaneja tai itäeurooppalaisia?
Muita tummien geenien julkkiksia?
Ehkä juutalaissukua?
Esimerkkinä laulaja Janna, ulkonäöstä tulee mielleyhtymiä juutalaiseen tai romaniin.
Romaniverta tai tummia geenejä Jari Litmasella, Jannalla ja muilla julkkiksilla?
8
534
Vastaukset
- Anonyymi
Janna Hurmerinnan äidin Maaritin isä on italialainen. Jannan ulkonäöstä tulee mieleen juutalainen Amy Winehouse terveenä. Joillekin vain kaadetaan päälle liikaa surua ja tuskaa ja vaivaa, minkä takia moni ei pysy niin terveenä.
Moni suomalainenkin on kokenut pitkäaikaista väkivaltaa ja jotkut nuoret naiset raiskauksen. Nämä jättää traumahäiriön hermostoon mitä itselääkitään sitten kun on kokenut, että perhekin jättää yksin. - Anonyymi
Onkos se jartsan äitimuori käynyt etelänmaissa ennen syntymää, näitähän on tapahtunut, että etelän tumma poika on päässyt livauttamaan ja siemenet on paremmin itäneet. Joensuussa aikoinaan ukko oli vaimon synnytyksessä mukana ja mahtoi olla ilmeen arvoinen kun musta kikkarapää pullahti maailmaan.
- Anonyymi
Onko Litmasen molemmat vanhemmat sitten vaaleaverikköjä? Itse en ole nähnyt heidän kuviaan.
- Anonyymi
Eikös Litmasesta siinä tapauksessa olisi pitänyt tulla hevosmies, tai ainakin mies, joka pyörii Vermossa viikonloput, eikä mikään potkupalloilija.
- Anonyymi
Pohjanmaan mustatukkaisia on ihmetelty vuosikymmeniä. Yksi vanha selitys on että joskus 1500-luvulla Torniossa kävi italialainen laiva. Tornion tytöt oli ihan lätkässä etelänhetelmiin ja 9 kuukauden päästä niitä mustatukkaisia vauvoja alkoi tulla.
- Anonyymi
Kun takavuosina kävi Eteläsatamassa italialaisia sotalaivoja vierailulla, oli satamassa tuhansia teinityttöjä heitä vastaanottamassa ja botskin lähtiessä sama määrä kyynelehtiviä pimuja.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kun takavuosina kävi Eteläsatamassa italialaisia sotalaivoja vierailulla, oli satamassa tuhansia teinityttöjä heitä vastaanottamassa ja botskin lähtiessä sama määrä kyynelehtiviä pimuja.
Onhan näillä italialaisilla kaunis ulkomuoto yleensä. Suomalaiset eivät ole niin kaunis kansa ei miehet eikä naiset.
- Anonyymi
Hai onko Marinikin meikäläisii,kun on toinen nimi Mirella
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1672774
- 2012037
- 711756
Oletko kertonut jo muille tunteistasi?
Ystävillesi esimerkiksi? Minä en ole vielä kertonut kenellekään tästä meidän jutusta.491713- 921648
Kesä, kesä!
Veikkaan, ettet juuri nyt ikävöi minua, ehket enää koskaan? Näkemättömyys on laimentanut tunteet, ja katselet iloisena k91491- 811194
- 811070
- 951029
Miksi sanotaan että Suomella on suuri armeija, tykistö jne.
Asioita tarkemmin seuranneet tietävät että tuolla Ukrainassa palaa kuukaudessa sen verran mitä Suomella on kokonaisuudes1961000