Rehellisesti

Mikä oli viimeisin rehellinen asia jonka olet kertonut?
15<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Kaikki on rehellistä ja oikein.

Äänestä

Melkein kaikki on rehellistä ollut kyllä. Ainakin mun puolelta.

Äänestä

Viimeisin rehellinen asia oli se mitä viimeisen kerran kirjoitin

Äänestä

Hetki sitten sanoin työpaikalla että olen väsynyt ja lähden kotiin.

Äänestä

En oikein osaa olla kuin rehellinen, ainakaan hänelle. Joskus olen hätkähtänyt hänen kysymystään, saattanut kertoa ympäripyöreitä, en ole saanut jäseneltyä heti ja ehkä en ole aivan uskaltanut kertoa totuuttakaan. Mutta hän on viisas ja on varmaan tiennyt ja arvannutkin, muutakin ihmisen mielessä varmasti täytyyn olla. Ja on toki mielessä käynyt useastikin, elämän kaikki tärkeät asiat.

Äänestä

Kaikki mitä hän on kertonut on ollut täyttä valhetta.

Äänestä
  • Tuskinpa on ollut.

    Äänestä

Elävien kirjoissa ollaan vielä 🤩

Äänestä

Mä en ole hänelle valehdellut koskaan mitään. Hän sen sijaan on mulle. Koko meidän ystävyyden muun muassa.

Äänestä

No se kun kerroin hänelle Hyvää huomenta.

Äänestä
  • Milloin viimeksi?

    Äänestä

En halua kertoa koska se on yksityisasia.

Äänestä

Hän on tärkeä

Äänestä

Katselin parvekkeelta piha puihin muodostuneita, kuin hentoja valkoisia kukkia, tulit mieleen.

Äänestä

Kaikki on ollut rehellistä. Kaikki on aitoa sinua ajatellen kirjoitettu!!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Mikä oli viimeisin rehellinen asia jonka olet kertonut?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu