Kuntaliitokset P-Karjalassa

P-Karjalassa on 12 kuntaa, määrää voisi tiputtaa ainakin 10 kuntaan ihan kevyesti. Rääkkylä Kiteeseen ja Ilomantsi Joensuuhun esimerkiksi niin kuntarakenne keventyisi edes jonkun verran. Suomessa on 310 kuntaa mikä on liian iso määrä paisuneita kuntaorganisaatioita näin pienessä ja köyhässä maassa.
13901
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Entistä isommiksihan nuo liitokuntien organisaatiot paisuvat. Ketään ei irtisanota vaikka hommat yhdistyvätkin.

Äänestä
  • Varmasti touhu menisi järkevämpään suuntaan kuitenkin, turhanpäiväisten kahvittelijoiden toimenkuvia tarkasteltaisiin uudestaan ja niille saattaisi löytyä oikeitakin töitä. Ja onhan se nyt ihan selvää että Rääkkylän kaltaisella kriisikunnalla ei ole resursseja järjestää palveluita jatkossa kun väkiluku pienenee ja porukka ikääntyy koko ajan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Varmasti touhu menisi järkevämpään suuntaan kuitenkin, turhanpäiväisten kahvittelijoiden toimenkuvia tarkasteltaisiin uudestaan ja niille saattaisi löytyä oikeitakin töitä. Ja onhan se nyt ihan selvää että Rääkkylän kaltaisella kriisikunnalla ei ole resursseja järjestää palveluita jatkossa kun väkiluku pienenee ja porukka ikääntyy koko ajan.

    Näin ollenkin se Rääkkylän kunnantalon touhu on pelkkää kahvittelua ja juoruamista herrojen kehumana. Naisten työtaakasta en tiedä?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Varmasti touhu menisi järkevämpään suuntaan kuitenkin, turhanpäiväisten kahvittelijoiden toimenkuvia tarkasteltaisiin uudestaan ja niille saattaisi löytyä oikeitakin töitä. Ja onhan se nyt ihan selvää että Rääkkylän kaltaisella kriisikunnalla ei ole resursseja järjestää palveluita jatkossa kun väkiluku pienenee ja porukka ikääntyy koko ajan.

    Jes…..kuntaliitoksille.

    Äänestä

Kokkari Hennan taannoinen ehdotus oli 50 kuntaa Suomeen ja seurauksena oli suuri määrä hapanleipäkohtauksia. Viisas nainen se Henna vaikka en kokkari olekaan.

Äänestä

Suomessa riittäisi vaikka yksi kunta, jos ihminen pitäisi suunnitteluissaan huolen lähipalveluiden tärkeydestä ja yleensä niiden ylläpidosta.

Kuntaliitoksethan käytännön tasolla tarkoittaa, miten vähennetän palvelupisteitä. Terveyspalvelu siiryy yhä kauemmaksi ihmiseltä eli juuri päinvastaista kehitystä mitä ihmisen terveyden ylläpito - sen taloudellisuus - edellyttäisi.

Kuten jokainen asiaa seuranneena näkee, niin Suomi on menossa elinympäristönsä kehittämisessä - lue taantumassa - kohti historiaa, jolloin oli vain suuuuuuuuuuuuuuuuuria pitäjiä. Tuosta ajasta alkoi kehitys kuntien itsenäistymisestä - palveluiden tuomista lähelle ihmistä. No, nyt suuntaus on juuri päinvastoin. Sadan vuoden päästä Kuopio on Itä Suomen keskus.

Niin, muuttuuko ihminen j amihin suuntaan? Kaikkea muutosta ihminen mieltää kehitykseksi - olkoompa se kielteistä tai positiivista. Suppea on hahmottamisen alue.

m.l

Äänestä

Eivät Rääkkyläläiet halua Kiteesen liittyä, koska eivät halua kuolla venäläiseen viinaan.

Äänestä
  • jOSPA SE PUTKI pantais rajalta sulkuun. Voisi sittten tarvittaessa taas avata.

    Äänestä

Joensuun voisi liittää Kontiolahteen.

Äänestä

Kiteehän pitäisi liittää Rääkkylään kun Kiteellä on homeinen kunnantalo . Näin ei tarvitse rakentaa uutta kunnantaloa.

Äänestä
  • Ei kukaan rääkkyläläiseksi halua paitsi vinksahtaneet.

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Ei kukaan rääkkyläläiseksi halua paitsi vinksahtaneet.

    Sukusi asuu Rääkkylässä?

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Sukusi asuu Rääkkylässä?

    Niin, siksi minä asian tiedänkin. Oma perhekin on dingdong.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

P-Karjalassa on 12 kuntaa, määrää voisi tiputtaa ainakin 10 kuntaan ihan kevyesti. Rääkkylä Kiteeseen ja Ilomantsi Joensuuhun esimerkiksi niin kuntarakenne keventyisi edes jonkun verran. Suomessa on 310 kuntaa mikä on liian iso määrä paisuneita kuntaorganisaatioita näin pienessä ja köyhässä maassa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu