Aihetta pohdittiin muistaakseni jo rippikoulussa, ettei liity kummemmin ikääntymiseen!
Toinen kouluajoilta mieleenjäänyt "koska ihminen sitten on tyytyväinen?"
Sen ajan mietteet taisi olla, ei halua tietää...ei ole koskaan tyytyväinen.
Tiistain tuumailuja.
Toinen kouluajoilta mieleenjäänyt "koska ihminen sitten on tyytyväinen?"
Sen ajan mietteet taisi olla, ei halua tietää...ei ole koskaan tyytyväinen.
Tiistain tuumailuja.
Vastaukset 23
Vanhimmat
Ei ole sellaista aikapyörää joka kertoo tulevaisuuden ja kuolin päivät. On vain 24 h kullakin käytössä; rasitteena tai muuten vaan ohje tiukuna.
Death Clock - When will i die?
Astraaliasta vai tritoniasta?
En+halua+tietää+kuolemaani.+Tyytyväisyys+on+sitä+että+on+vaikka+80+%sesti+tavallinen+olo+tai+iloinen.+20+%+voi+olla+hankalampaa,+kipua,+ahdistusta,+yksinisyyttä,+arjen+harmeja+jne.+Niin+kauan+kun+kaikki+kurjat+olot+menevät+ohi+ja+pääsee+taas+tavalliseen+oloon+niin+silloin+elämä+on+erittäin+hyvin.
Jos haluaa tietää, kyllä se selviää suht'tarkkaan kun saat diagnoosin parantumattomasta sairaudesta.
Noinhsn se voi tapahtua.
Muutoin en osaa sanoa kuin jos eutanasia on joskus mahdollinen.
Pelkään täyä koronaa, koska siihen voi liittyä kova kipu ja minulla on alhainen kipukynnys.
Arvelen, että moni sairastunut tulee mietyineeksi, että onko nyt menoa.
Beng
Minä en pelkää kuolemaa. Tosin, en halua olla paikalla kun se saapuu.
(Woody Allen)
Törmäsin joskus vuosia sitten netissä elinaikalaskuriin. Siihen syötettiin tietoja isovanhemmista lähtien ja tietenkin omat elintavat, sairaudet yms. Sitten se laskearonksotti ja ilmoitti päivän tarkkuudella kuolinpäivän. En enää muista tarkasti mikä oli tulos, mutta kahdeksaakymmentä ei minulla sen mukan tulisi täyteen.
Kävin googlaamassa "elinikälaskuri". Laskuri kysyi vain syntymäajan ja sukupuolen. Sen mukaan kuolen 2032 marraskuussa 78 vuoden ja 2 kk ikäisenä. Tarkkoja taustatietoja kysellyt laskuri taisi antaa vuoden verran pidemmän eliniän. Tilastoihinhan ne perustuvat. Voin aivan hyvin delata huomenna.
KM.
Ei oikeastaan kiinnosta. Parikymmentä vuotta sitten olimme totuuden edessä.
Olimme juuri lopettaneet palkkatyössä käymisen ja valmistauduimme etuaikaseen eläkeläiselämään.
Vaimollani paljastui parantamaton verisyöpä jonka pisin ennuste oli 12 vuotta.
Oman eturauhaseni oireet ja PSA ennakoivat kyseisen rauhasen syöpää.
Vaihdoimme asumismuotoa. Teimme kaikki mieleen tulevat testamentit ja käytännön järjestelyt.
Ihmettelimme ensimmäisen vuoden uskaltamatta suunnitella mitään muuta.
Yleensä hahmottelimme elämämme puitteita eteen päin pitemmällekin mutta tuossa tilanteessa teimme vain muutaman lyhyen matkan vaimoni solumyrkky piikkien kanssa.
Hieman tuon jälkeen minulta leikattiin suolistosyöpä. Pakoputkesta pois 30cm.
Leikkauksen valmistelun yhteydessä paljastui leikkausrajalle laajentunut vatsavaltimo. Isäni kuoli 62v ikäisenä kyseisen repeämään kesken lumitöiden. Minua kiellettiin ponnistelematta.
Tuo pitkä litania selvittänee miksi emme ole hirveän alttiita pohtimaan aloituksen kysymystä. Olemme kiitollisia jokaisesta melkoisen terveenä elämästämme päivästä.
Joskus on käynyt mielessäni, että, iästäni ja ponnistelukiellosta huolimatta käyn punttitreeneissä. Olen sopinut saliyrittäjän kanssa, että jos tuuperrun nostolavalle kesken maastavedon niin hän lisää tankoon muutaman painokiekon, ettei lesken tarvitse hävetä.
Lekurin kertoman mukaan se on menoa jos repeämä tapahtuu kauempana kuin leikkaavan sairaalan parkkipaikalla.
Ikälopuilla vanhuksilla toimii kaikki. Minulla tehokkaammin kuin vaimollani vaikka kyllä hänkin on kyydissä mukana.
Miksi aneurysmille ei tehdä mitään ? Eikö niille voi tehdä mitään ?
Yhden tapauksen tiedän, jota "seurattiin". Miksi, koska kuoli sen repeämään ?
Mitään ei tehty.
"Seuraaminen" ei auttanut.
Toisen tiedän, jota ei oltu seurattu, vaikka olisi pitänyt.
Joutui sairaalaan, jossa kahden päivän päästä kuoli.
Ilmeisesti "seurattiin" koska kuolee.
Leskeä neuvottiin tekemään valitus, ettei oltu "seurattu".
Olisi ehdottomasti pitänyt "seurata".
PS. Aloitus on mielestäni typerän ihmisen typerä "aivopieru".
Erään tuttavani suoni leikattiin eikä ole kuulunut mitään yllättäviä jälkimaininkeja.
En tiedä miksi minut ohitettiin varoituksella. Sanoivat suonen paisuneneen 5mm:n päähän leikkausrajasta.
Kun tämä kerrottiin minulle oli pakoputken lyhentämisen valmistelu alkuvaiheessaan.
En tiedä vieläkään, 8 vuotta myöhemmin pitäisikö tuo varoitus ottaa todesta.
Yli 2 x oman painon maastaveto tuntuu ponnistelulle 8-kymppiä lähestvästä ukosta.
Miksi "revität" niin kauheasti ?
Onko kahdeksankymppiä lähestyvälle viisasta tai tarpeellista ?
Vähemmälläkin kunnossa pysyy.
Mieti kannattaisiko keskustella lääkärin kanssa aneurysmasta.
Olisiko se helppo tsekata ?
Itse olin ylävatsaultrassa ja lääkäri "vetäisi" laitteella vatsan alueelta ylös alas
ja totesi: Sulla on aortan kalkkeuma, mutta aneurysmaa ei ole.
Alta viisitoista sekuntia todettu.
Myöhemmin tajusin, että se tarkoittaa, että suoni (aortta) on ahtautunut
ja voi alkaa pullistella, teettää aneurysmaa.
Luin muuten kalkkeumasta kerran, että kalkkeuma ei ole kalkkia,
vaikka sitä sanotaan kalkkeumaksi.
En muista enää mitä se on.
Olisko korkean kolesterolin ja tupakoinnin ym. seurausta ?
Rasvaa ja sen sellaista kertyy suoniin ?
Ikääntymisenkin tuomaa verisuonten "heikkoutta".
Sepelvaltimotautia ei minulla ole eli sydämen suonet on ok,
paitsi että on aortan kalkkeumaa.
Aorttaläpässä on kalkkeumaa,
eli voi joutua leikkaukseen jos se ahtautuu lisää,
ellei noutaja tule sitä ennen.
Huomista kohti parasta toivoen mennään, eikö niin ?!
Kieltämättä, ei niin vakavasti ajateltu aloitus, anteeksi :/
61 v, suht "terve", jos nykymaailmassa sellaisena voi pysyä.
Vanhemmat poisnukkuessaan 70 v, 78 v. Ensin isä, sairauksia oli, sydän petti aika yllättäen parin varoituksen jälkeen.
Äidin poismeno, n. kuukausi maksimissaan annettiin aikaa siihen varautua, hän itse enimmäkseen muissa maailmoissa jo silloin.
Omasta kohtalosta ei tiedä, siitä typeryys.
Oli huumoriakin tuossa punttitreeni jutussa, kiitos siitä :)
Sitä aika itsekkäästi ajattelee, 60-70 v, terve, hyväkuntoinen.
Syöpä on vienyt läheisistä 50-70 v, nopeastikin, kuolema, osa elämää.. kunhan ei kauaa tarvisi kitua.
Oolallaa. Katsoin myös jonkun laskurin mukaan jossa vain syntynävuosi, -kuukausi ja sukupuoli. 84v 7kk oli kuolinikä. En ukso eläväni niin kauan, mutta kuka sen tietää. Onneksi ei tiedä.
Ei pahemmin kiinnosta, mahtaisi olla ahdistavaa kun tietäisi kuolinpäivän.
En ole pitkä-ikäitä sukua, että tuskin elän kovin vanhaksi, voi kymmenen vuotta olla jo kova sana. 70 on aika monelle miehelle.
Nuorempana oli enempi halua tietää , minkä mittainen elämä on, mutta nyt ei niin väliä.
Maailmassa on liian paljon tyytymättömiä ihmisiä.
Nykymuodin mukaan kaikkien pitää olla tyytymättömiä.
Siitä en ole varma, kumpia ihminen tarvitsee enemmän, ystäviä /kavereita vai riitapukareita. Vähä vaikea sanoa, kumpien kanssa on tyytyväisempi.
Kavereita , niistä saa myäs riitapukareita joskus.
Kysyin jokunen aika sitten kolmisen vuotta nuoremmalta, ainoalta veljeltäni, "ootko onnellinen"? Oli laulettu karaokee, ja otettu hiukka kurkun kostuketta. Hän vastasi jotenkin, "sanoisko että aina ei v..uta niin paljon". Häntä tuntien se oli hyvä vastaus.
Itsellä nykyään vaihtelee, kukaan ei varsinaisesti tarvitse, menetä mitään olin täällä tai en.
On elämäntuhlausta, jos on tyytymätön, eikä isompia ongelmia ole.
Joskus tuntuu, että iäkkäämmät naiset on tyytyväisempiä,kun iäkkäämmät miehet, nuorempana saattaa olla toisinpäin.
Minulla ei ole pienintäkään halua tiettää, koska kuolen, eikä kukaan pysty sitä minulle kertomaankaan.
Minut on luotu elämään, eikä mietiskelemään kuolinpäivääni.
Perustyytyväinen olen olut elämääni koko ikäni. En tavoittele kuuta taivaalta tai jotain vastaavaa, koska olen realisti.
Elämään mahtuu ylä-ja alamäkiä. Se tekeekin elämästä mielenkiintoisen ja antaa mahdollisuuden oppia siitä uutta joka päivä.
kylmätotuus
Vähän samoin.
Tuosta tyytyväisyys/tyytymättömyysakselista ajattelen, että, silloin olen todella sairas, jos en kiinnitä mitään huomiota epäkohtiin.
Kyllä huomaan myös hyviä asioita vastaavasti, lisään väärinymmärrystenne välttämiseksi.
Sitten olen myös todella sairas, jos uppoan itsetyytyväisyyteen ja lillun vain omassa liemessäni. Niin kauan kuin on kiinnostusta moneen asiaan on toivoa olla elossa.
Sen huomaan, että jokin energiatason vähenemistä on tapahtunut. Mistähän se johtuu.
Jostain ihmisistä huomannut, että ikiaikaisten asioiden tutkiskelu nostaa katkeruutta ja tämä aika kiristää joidenkin ikäistemme pinnaa. Toivoa sopii, ettei pinna katkea.
Beng
Olisikin hyvä kysyä tuo 'ootko onnellinen?' tutuilta, läheisiltä joskus.
Tapasin päivällä metsäpolulla kuolleen hiiren , siunasin ja totesin että kyllä me kaikki aikanaan :)