Nyt kun eletään tätä karanteeni aikaa ja ollaan paljon kotosalla, niin on ollut aikaa seurata paikallisia facebook kirpputoriryhmiä ja etenkin tätä roskalava jämsä ryhmää. Huomioni on kiinnittynyt siellä erääseen ihmiseen, joka haalii lähes kaiken mitä siellä ilmaiseksi jaetaan. Eihän asia minulle kuulu, mutta ihmettelen kuitenkin, että millainen mahtaa olla hänen kotinsa, jos sinne kaiken sen hakemansa kerää. Onhan tietysti sekin mahdollista, että kerää kaiken minkä ilmaiseksi Jämsästä saa ja myy sitten jossain muualla päin sopivalla hinnalla. Aika röyhkeältä jotenkin vaan hänen toimintansa tuntuu, voisi joskus antaa mahdollisuuden jollekin toisellekin eikä olla kaikkea haalimassa.
Itse ajattelin laittaa hänelle suoraan viestiä, että minulla olisi paljon kaikenlaista ylimääräistä tavaraa, että voisiko hän tulla minulle siivoamaan ja saisi palkaksi kaiken sen ylimääräisen mitä kaapeistani löytäisi ja sitä olisi paljon. Mielestäni olisi aika hyvä diili, mutta olisihan siinä hänellä se vaiva, että pitää ne tavarat niistä kaapeistani esille kaivaa. Saattaisi hän niistä sitten myydessään jonkun euron saadakin.
Facen roskalava Jämsän täti Moonika
21
3167
Vastaukset
- Anonyymi
Alkoiko tämä sama ketju uudelleen,viimeksi mainitsit hänen harmaan autonsakkin,merkiä myöten.Miksi et itse hae jos olet noin kateellinen.Perusta vaikka myymälä,jämsässä tyhjiä tiloja,ei tarvi täällä ruikuttaa,mistä olet jäänyt ilman.
- Anonyymi
Nopeat syövät hitaat,pidä sormi liipasimella niin kerkiät.
- Anonyymi
Lähes kaikki ilmaiseksi jaettava menee myyntiin erääseen tunnettuun paikkaan.
- Anonyymi
Nyt on paljon tarjolla roskalavalla,eikun varaileen.😊
- Anonyymi
Ai Mänttään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nyt on paljon tarjolla roskalavalla,eikun varaileen.😊
Vielä kun aukeaisi 4-H kerhon metallimarketit, niin vot saisi kunnon tilin. Meneehän siinä bensaa, kun pitää useampaa paikkaa vahtia, mutta plussaa jää viivan alle enemmän kun pesulassa.
- Anonyymi
Pitäisikö mennä Mänttään katsomaan,kirppikselle.Näkyy kyllä tavaraa menevän koko lailla.
- Anonyymi
Voisitteko tarjoo niitä roskajuttuja täälläki, ettei tarvi liittyä faceen?
- Anonyymi
Aloittajalla on ilmeisesti aloituksensa pituuden mukainen sairaus!
- Anonyymi
Enemmän huvittaa eräs, joka on koko ajan kerjuulla. Kaikki pitäisi saada ilmaiseksi.
- Anonyymi
Roskalavalla ei saakkaan pyytää hintaa,
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Roskalavalla ei saakkaan pyytää hintaa,
Joo toki saa pyytää, mutta kun kaikkee pitäisi ilmatteeksi saada. Omat ja jälkikasvunsa tavarat. Kauhee lista kerjättävistä tavaroista. Ja kehtaa tarjottavista vielä kieltäytyä ku ei ole tarpeeks hienoja vaik on ilimasia
- Anonyymi
Muissa kunnissa Roskalava on julkinen ryhmä. Jämsässä salainen. Sopii hyvin kulttuuriin.
- Anonyymi
Julkinen on jämsänkin roskalava.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Julkinen on jämsänkin roskalava.
Eihän ole, kun suljettu ryhmä. Mutta miksi?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Julkinen on jämsänkin roskalava.
Private group.
- Anonyymi
Mitä siellä saa antaa/pyytää? Mitä yleensä pyydetään tai annetaan?
- Anonyymi
Voi kun saisi alastonmaalauksen hänestä. Ollut nuorudessaan mallina. kaunis vartalo :)
- Anonyymi
Otatko kopion, minäkin tykkään alstontaiteesta. kai sen saa ilmaiseksi, nehän on arvokkaita?
- Anonyymi
Varmaan useita vuosia,kiloja sitten.
- Anonyymi
Amandan aarteitako sieltä roskalavalta löytyy?
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2804733Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1353056Miksei Björn Wahlroos jaa rahaa köyhille?
Esimerkiksi Nordean tiloissa? Vai tuovatko ne köyhät hiekkaa marmorilattioille ja siksi ei pysty mursunviiksi pystyyn k422918Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?
Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn281531Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!
Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En2271232- 471169
Yksikään persu ei ole saanut Nobelin palkintoa
Kertoo paljon persujen älyn puutteesta. Demareista mm. Ahtisaari on kyseisen palkinnon saanut.7976Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme
Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu58961Paskalaista valokuitulakiin
Nyt maksajiksi joutuvat kaupunkilaiset eivätkä mökkiensä ulkohuusseissa kakistelevat mummot. Nimittäin EU määrää jokais52959Miten antaa merkki hyvin eri ikäiselle miehelle, että kertoisi toiveensa ja ajatuksensa?
Olen pitkään pitänyt miehestä, joka myös varmasti minusta. Hän ei tosin kerro ihastumisesta, eli voi hyvin olla, että tu78931