Onhan siitä jo melkein vuosi kun ne näin. Harmi kun en niitä tule enää ikinä näkemään. Kaikkea hyvää elämääsi M(nainen).
Olen jo unohtanut kauniin hymysi ja kasvosi.
Anonyymi
6<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Saman aikaa täällä oltu. Sitä toista S miestä kaipaillut kanssa kohta vuoden täällä. Itse en hänen hymyään ja kasvojaan ole unohtanut kun hänen kuvansa löytyy sekä netistä että työpaikalta. En sitten tiedä onko se hyvä juttu vai ei.
Tänne palstalle kun kirjoitin ekaa kertaa luulin sinua häneksi, ja siksi tänne jäin. Vähän samantyyppinen juttu meillä ollut, ajankohdan sekä ikäeron suhteen
En ikinä olisi kuvitellut että täällä vielä roikun, vaikka aikaa kulunut jo niin paljon, on vaan jotenkin ollut vaikeaa päästää irti.
Toivon että ikävä sulla sekä mulla alkaisi jo pian helpottaa ja voisi vaan muistella kaikkea ilman suurta haikeutta.
Itsekin+täällä+välillä+kirjoitellut+ja+sitten+kyllästyminen+iskee.+Kuitenkin+palaan+takaisin+muutaman+kuukauden+päästä+kuten+noin+vuoden+ajan+olen+tehnyt+mutta+nyt+ei+vaan+enää+jaksa.+Itsekin+jäin+alussa+jumiin+kun+jonkun+kanssa+oli+90%+sama+tilanne+mutta+eihän+tätä+kautta+ketään+tavoita+oikeasti.
Itsekin aina ollut välillä täältä pois ja päättänyt olla kirjoittelematta ties kuinka monta kertaa. Aina kuitenkin palannut takaisin mutta nyt on jotenkin ruvennut lopullisesti kyllästyttämään nämä jutut. Toisaalta kirjoitteleminen on ollut hyväksikin kun kaikkea ei ole voinut kavereillekaan kertoa.
Ei voi muuta todeta että pitäisi vain heti tehdä aloite kun siihen on mahdollisuus. Hyvää jatkoa sinulle ja kaikkea hyvää. Nyt on tullut itselleni aika lähteä täältä ikävä palstalta.
Miksi et tule näkemään häntä enää?
Täällä yks M-nainen kaipailee yhtä
siisteintä tyyppiä ikinä.
Näimme vain eräässä paikassa jossa en enää ole.