Tiedäthän sen tunteen, kun asuntovaunu vedetään oven eteen ja aletaan pakata Suviseuroihin lähtöä varten? Silloin ovat toiveet ja odotukset korkeimmillaan. Monen toiveena on päästä joka kesä Suviseuroihin. Toiveet muuttuvat näkemiseksi, kun ensimmäinen suviseurakyltti näkyy.
Mieltäni lämmittää aina uudelleen se kutkuttava tunne, mikä lapsilla on, kun he kilpailevat siitä, kuka näkee ensimmäisenä seurateltan. Näin vanhempana tiedän, että suunnitelmille voi tapahtua monenlaista. Sen vuoksi tuo toive päästä Suviseuroihin jatkuu siihen asti, kunnes ollaan perillä. Sitten kun ollaan perillä, ei enää toivota vaan iloitaan, vaikka vihollinenkin on aina jotenkin onnistunut tulemaan mukaan myös suviseurakentälle.
Paavali kirjoittaa roomalaisille, kuinka uskovaisten toivo on pelastumisessa. Lapset ovat esimerkkeinä siitä, kuinka hartaasti jotain voi toivoa, ja samalla siitä, kuinka varmasti voi luottaa siihen, että toive vielä toteutuu.
Vaikka seuroihin lähtemisen hidasteena voi olla muulloinkin kuin poikkeustilanteessa työ- tai taloushuolia, niin lasta sellaiset huolet eivät hidasta. He vain toivovat ja luottavat, että Suviseuroihin lähdetään. Pienet lapset myös yrittävät edistää toiveen toteutumista, sillä välillä he väsytykseen asti kyselevät: Milloin lähdetään, joko kohta?
Jospa toivo pelastuksesta olisi yhtä varma ja yhtä innokkaasti odotettu. Silloin ihmiset yhtä usein ja innokkain rukouksin kyselisivät Taivaan Isältä, milloin toiveeni toteutuu, milloin pääsen perille taivaan kotiin.
Paavali antaa myös vakuutuksen siitä, kuinka Henki rukoilee kaikkien ihmisten puolesta sanattomin huokauksin, vaikka ihminen itse ei osaisi rukoilla oikein. Mooseskin huokasi Jumalan puoleen Punaisenmeren rannalla, ja Jumala kysyi, mitä Mooses huutaa. Näin voimakkaasti Henki välittää Jumalan lasten tarpeet Isän puoleen.
Raamattu puhuu rukoilemisesta monessa kohdassa. Jeesus itsekin kehotti rukoilemaan opettaessaan Isä meidän -rukouksen opetuslapsilleen. Rukous ei ole velvollisuus tai vain hyvä tapa, vaan puheyhteys Jumalan puoleen.
Lapset lähestyvät rohkeasti vanhempiaan pyynnöillään ja asioillaan, vaikka vanhemmat eivät aina ole vastaanottimet auki kuulemassa. Jumalalla on kuitenkin aina vastaanotto päällä luotujensa puoleen. Ihmisillä on oikeus lähestyä häntä rukouksin aina, kun siltä tuntuu, aina, kun on tarvetta. Saa luottaa, että Jumala myös kuulee rukoukset voimakkaina ja selvinä.
Taivaan Isältä voi rohkeasti pyytää mitä haluaa ja luottaa, ettei hän anna sellaista, mikä on taivaan tiellä vahingoksi. Hän antaa sellaista, mikä on auttamassa lapsiaan saavuttamaan toivonsa päätepisteen. Siinä päätepisteessä ei enää toivota eikä uskota vaan omistetaan iankaikkinen autuus taivaassa.
Sanotaan, että hyvää kannattaa odottaa. Tämä koskee varmaan myös fyysisesti järjestettyjä Suviseuroja, mutta ennen kaikkea sitä kaikkein parasta, eli taivaan iloa.
Ihminen ei voi koskaan etukäteen tietää, järjestetäänkö esimerkiksi Suviseuroja. Mutta roomalaiskirjeen kirjoittajan mukaan sen voi todella tietää, että kaikki koituu niiden parhaaksi, jotka rakastavat Jumalaa. Taivaan ilo odottaa varmasti, ja sitä ei tulla perumaan eikä siirtämään.
Hannu Inkeroinen
Mieltäni lämmittää aina uudelleen se kutkuttava tunne, mikä lapsilla on, kun he kilpailevat siitä, kuka näkee ensimmäisenä seurateltan. Näin vanhempana tiedän, että suunnitelmille voi tapahtua monenlaista. Sen vuoksi tuo toive päästä Suviseuroihin jatkuu siihen asti, kunnes ollaan perillä. Sitten kun ollaan perillä, ei enää toivota vaan iloitaan, vaikka vihollinenkin on aina jotenkin onnistunut tulemaan mukaan myös suviseurakentälle.
Paavali kirjoittaa roomalaisille, kuinka uskovaisten toivo on pelastumisessa. Lapset ovat esimerkkeinä siitä, kuinka hartaasti jotain voi toivoa, ja samalla siitä, kuinka varmasti voi luottaa siihen, että toive vielä toteutuu.
Vaikka seuroihin lähtemisen hidasteena voi olla muulloinkin kuin poikkeustilanteessa työ- tai taloushuolia, niin lasta sellaiset huolet eivät hidasta. He vain toivovat ja luottavat, että Suviseuroihin lähdetään. Pienet lapset myös yrittävät edistää toiveen toteutumista, sillä välillä he väsytykseen asti kyselevät: Milloin lähdetään, joko kohta?
Jospa toivo pelastuksesta olisi yhtä varma ja yhtä innokkaasti odotettu. Silloin ihmiset yhtä usein ja innokkain rukouksin kyselisivät Taivaan Isältä, milloin toiveeni toteutuu, milloin pääsen perille taivaan kotiin.
Paavali antaa myös vakuutuksen siitä, kuinka Henki rukoilee kaikkien ihmisten puolesta sanattomin huokauksin, vaikka ihminen itse ei osaisi rukoilla oikein. Mooseskin huokasi Jumalan puoleen Punaisenmeren rannalla, ja Jumala kysyi, mitä Mooses huutaa. Näin voimakkaasti Henki välittää Jumalan lasten tarpeet Isän puoleen.
Raamattu puhuu rukoilemisesta monessa kohdassa. Jeesus itsekin kehotti rukoilemaan opettaessaan Isä meidän -rukouksen opetuslapsilleen. Rukous ei ole velvollisuus tai vain hyvä tapa, vaan puheyhteys Jumalan puoleen.
Lapset lähestyvät rohkeasti vanhempiaan pyynnöillään ja asioillaan, vaikka vanhemmat eivät aina ole vastaanottimet auki kuulemassa. Jumalalla on kuitenkin aina vastaanotto päällä luotujensa puoleen. Ihmisillä on oikeus lähestyä häntä rukouksin aina, kun siltä tuntuu, aina, kun on tarvetta. Saa luottaa, että Jumala myös kuulee rukoukset voimakkaina ja selvinä.
Taivaan Isältä voi rohkeasti pyytää mitä haluaa ja luottaa, ettei hän anna sellaista, mikä on taivaan tiellä vahingoksi. Hän antaa sellaista, mikä on auttamassa lapsiaan saavuttamaan toivonsa päätepisteen. Siinä päätepisteessä ei enää toivota eikä uskota vaan omistetaan iankaikkinen autuus taivaassa.
Sanotaan, että hyvää kannattaa odottaa. Tämä koskee varmaan myös fyysisesti järjestettyjä Suviseuroja, mutta ennen kaikkea sitä kaikkein parasta, eli taivaan iloa.
Ihminen ei voi koskaan etukäteen tietää, järjestetäänkö esimerkiksi Suviseuroja. Mutta roomalaiskirjeen kirjoittajan mukaan sen voi todella tietää, että kaikki koituu niiden parhaaksi, jotka rakastavat Jumalaa. Taivaan ilo odottaa varmasti, ja sitä ei tulla perumaan eikä siirtämään.
Hannu Inkeroinen
Vastaukset 18
Vanhimmat
Tässä on hyvä esimerkki lestadiolaisuudesta, jos sieltä jätetään Jeesus kokonaan pois, ei siihen kukaan tajua mitään.
Näin se etenee heillä pikku hiljaa.
r
Ihmettelen, miksi r aina kommentoi noin. Tiedäthän, kuinka keskiössä Jeesus on vanhoillislestadiolaisilla.
Tiedän, että oli, mutta ei ole enään. Avaus oli hyvä esimerkki siitä.
Olet toisaalta oikeassa. Penkkiläisten keskuudessa Messias on usein sydämissä, mutta ylemmällä tasolla ei.
r
Kirjoittajalla ei ollut keskeinen, ei edes maininnut Kuningastamme Jeesusta nimeltä.
Tärkeitä on asuntovaunun tai auton pakkaaminen, maleksitaan pitkin seura-aluetta milloin ruokajonossa tai jätsikioskilla. Kovaääninen huutaa taivasmatkalaisista ja välillä kerätään kolehtilla rahat pois.
Olen kerran käynyt uteliaisuuttani ja totesin kuinka hengetöntä touhua se on. Melkein sama käydä festareissa. Sielläkin on sama maleksinta, meteli ja hengetön meno,
Olipas tuo kopioidun makuinen juttu!
Taivaallisessa ilotalossa on hyvä olla
Jumala antaa mitä antaa, joskus voi jopa saada kyllä jotain mikä ei ole Jumalalta. Esim. Vl kauppiaat ja rakennusliikkeet myyvät remontteja, taloja sun muuta, usein huijaamalla ikä ihmisiä, ja muitakin. Näistä saa voittoja, liikkeen sisällä ne katsotaan siunauksellisiksi, meidän yrittäjiä siunaa Jumala mammonalla. Voi pimeyden harhaa mitä tuollainen voi olla. Samoin jos joku menestyy, rahallahan on iso vaikutus vl lahkon sisällä, hän saa vaikutusvaltaa yhteisössä. Kyllä tuollainen on kaukana Kristuksen seurakunnan olemuksesta.
Ei voi hyväksyä tuollaista pienten lasten aivopesua. Suurin synti minkä maa päällään kantaa.
Jossain on kirjoitettu "Älä kadehdi toisen omaa ", jotenkin tukee näistä VL-väen seuramenojen arvosteluista mieleen, kateus !!!
Jokainen saakoon elää omanlaistaan elämää ja nauttia vaikka siitä suviseuramenosta ja siitä yhteisöllisyydestä minkä ovat saaneet omistettavaksi. Ei se porukka siellä pakosta "kiertele ja kaartele", ihan he mielellään siellä tapaavat samoin uskovia ihmisiä, tuttuja ja sukulaisia. Monta päivää kun siellä talostelee, välillä on tietenkin ravittava "ruumista" ja ennenkaikkia sielua, saarnoja kuunnellen, joko seurapenkissä istuen tai ihan kentällä kävellen. Ihminen kun voi tehdä samaa yhtäaikaa, kävellä ja kuunnella saarnaa ja laulua !! Ainakin naiset pystyvät siihen, kun heillä on se "aivokurkiainen"!! HEH !
Tuossa edellä tuli joku kirjoitusvirhe, kirjoitin "tukee", piti olla LUKEE !!!
Hengetöntä ajanvietettä se on. Jokainen saa viettää aikaansa missä haluaa mutta tuollaiset bileet eivät ole Jumalasta.
On varmasti totta, että monet kaipaavat suviseuroihin tänä kesänä, kun niitä ei pidetä. Siinä ei ole mitään moitittavaa. Itse en tällä hetkellä kaipaa enkä usko että omalle henkilökohtaiselle uskolle on tulevaisuudessakaan täysin välttämätöntä päästä mihinkään suuriin massaseuratapahtumiin, oli ne sitten vaikka suviseurat. Pienempi mittakaava riittää. Vaikka luotan, että pelkkä Kristuksen evankeliumin uskominen riittää, silti nykyään ahdistaa, että toiminta liikkeessämme on paisunut niin, että kaikkea pitää olla ja tehdä paljon. Seuroissa istua paljon, toimintaa tukea paljon, työvuoroja paljon, panna syntiä pois paljon, kun kesäseuraradio avautuu kuunnella sitä 24/7, mielellään tukea toimintaa rahallisesti. En halua ajatella, että pelkän seurahuminan kuunteleminen taustalla ja suuressa joukossa samanlaisten tapojen ja raamatusta irrallaan olevien ulkonaisten perinnäissääntöjen noudattaminen on välttämätöntä uskon kannalta.
Samat ajatukset tuosta toiminnan jo liian suureksi paisumisesta. Minusta se saattaa jopa peittää alleen tärkeimmät asiat, uskomisen. Lapsiperheissä on kiirettä, kun pitää nuorimpia kuljettaa päiväkerhoon ja pyhäkouluun, vähän vanhempia raamattuluokkaan, sitten on seuroja useita kertoja viikossa, työvuoroja, talkoita ja seuraradiot, sisariltoja jne. Nyt korona-aika on saattanut vähän rauhoittaa tilannetta.
Entisaikaan oli työtä paljon, vapaa-aikaa vähän, seuroja joskus harvoin. Paikkakuntien kesäseurat olivat iso tapahtuma, joka virvoitti hengellisesti. Kodeissa luettiin Raamattua ja Katekismusta. Uskonystäviä tavatessa puhuttiin tiestä ja matkasta. Kuinka paljon uskonkilvoituksesta ehditään nykyään keskustella ison toiminnan pyörteissä?
En usko, että ehditään paljon keskustella, koska aika menee tähän kaikkeen ja väsymystä on paljon. En voi ymmärtää missä vaiheessa on ruvettu ajattelemaan, että pysytään paremmin uskomassa mitä enemmän istutaan seuroissa ja touhutaan mukana kaikissa mahdollisissa ry:n toiminnoissa mitä suurimmassa määrin. Ihan kuin ei voitaisi yhtään luottaa omaantuntoon ja
ja Jumalan armoon, että pysyy uskomassa vaikka ei tee niin paljon sen hyväksi.
Toiminnan lisääminen alkoi kai joskus 1970-luvulla, kun nuorisoa erkaantui kovasti vanhoillislestadiolaisuudesta. Keskityttiin järjestämään lapsille ja nuorille opetusta, mikä sinänsä on ihan hyvä asia. Kuitenkin kaikella on rajansa, eikä ketään voi opettamalla saada pysymään uskossa, ellei itsellä ole halua ja usko ei pääse kirkastumaan omalle kohdalle.
Puhut asiaa.
Katteettoman shekin peruuttamista ei kannata paljon surra, eikä joutavan lupauksen jonka antaja on maatunut 2000v sitten. Vihtaanne on kustu. Sorit siitä.