Vastaukset 15

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Niinpä niin. Viime vuoden huhtikuussa myytin yksi mökki. Tämän vuoden huhtikuussa kaksi. Nousua oli 100%.

      • Anonyymi

        Niin ne ajat muuttuu...
        Vuosi pari sitten kesämökeistä kirjoiteltiin että kannattaa vaikka lahjoittaa ilmaiseksi kun niitä ei kukaan enää halua.
        Ja sama asia omakotitaloissa, maatiloissa, kasuvkeskusten ulkopuolisilla paikkakunnilla yleensä millään ei ole arvoa joten olisi kannattanut hankkiutua eroon.
        Katseli 1966 sanomalehteä. Siinä sanasta sanaan samat asiat. Kaikki muuttavat ulkomaille (Ruotsiin) tai kaupunkeihin ja muu suomi tyhjenee. 70-luvulla ihmisiä ei ole enää kuin pääkaupunkiseudulla, Turussa, Tampereella ja Oulussa. Muu suomi on tyhjä.
        Mutta vieläkin muu suomessa asuu valtaosa väestöstä kuten on asunut kymmeniä tuhansia vuosia. Ja tulee tulevaisuudessakin asumaan.
        Vaikka suuri osa muuttoliikkeestä suuntautuu kasvukeskuksiin, on liikennettä myös toiseen suuntaan, mikäli elämäntilanne sallii. Lisäksi suuri osa ihmisistä ei halua kasvukeskuksiin eikä muutenkaan pois kodistaan. Ei vaikka siitä maksettaisiin kunnolla.
        Mutta kun ei makseta. Vaan joutuisi maksamaan siitä että menettäisi kotiseudun edut.


    • Anonyymi

      Mökkeily on IIIIHHhhanaa. Punkki persvaossa ja toinen korvan takana. Kylläpä oli ihanaa-aaaaa...

      • Anonyymi

        Kivempaa se on, kun coronaa piiloillessa vuokra yksiössä. Lähiö räkälätkin on kiinni ja Kassi-Almat karanreenissa.


      • Anonyymi

        Miten sait elukat pois ?


    • Anonyymi

      Ostakaa äkkiä!! Myydään jo ei oota, äkkiä nyt jäätte muuten ilman! Nyt ei kantsu tinkiä vaan maksaa vielä enemmän kuin pyydetään jotta ei vaan jää ilman!!

      • Anonyymi

    • Anonyymi

      https://www.is.fi/viihde/art-2000006510993.html

      "Erityisen suosittuja ovat olleet saaret"

      Elämme mielenkiintoisia aikoja. Aikaisemmin saaret olivat monen mielestä hankalia, mutta nyt kaikista kiinnostavimpia.

      Meidän mökki on saaressa, mutta pysyy suvun hallussa.

      • Anonyymi

        Pysyyhän se kun ei sitä kukaan ota edes ilmatteeks.


    • Anonyymi

      Kyllä nyt kannattaa ottaa oiken kunnon velka ja ostaa oikein hulppea huvila mitä kehtaa näyttää kavereille sitten kunnolla! Alle 250 000€ mökkiä en edes ajattelisi enää.

      • Anonyymi

        Voi voi, kun eivät anna minulle enään lainaa. Otin lainaa tapiin asti. Sijoitin ne osakkeisiin ja nyt vouti jahtaa minua.


    • Anonyymi

      En muuten myy. Miksi möisinkään, kun minulla on oma paratiisi saaressa? Olkoon hinta mikä vain niin en myy. Ei ole rahan määrästä kiinni, kun on löytänyt paikan missä itse ja koirani voivat olla vapaana ja varsinkaan, kun pieniä saaria ei synny uusia, eikä kaavattomille enää saa rakentaakkaa.

      Hinnat voivat nousta tai laskea... minä nautin kesästä.

      • Anonyymi

        Jep jep kaikki pärekorit tulleet taas myyntiin hinta pyyntö vaan eri kuin parivuotta sitten.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jep jep kaikki pärekorit tulleet taas myyntiin hinta pyyntö vaan eri kuin parivuotta sitten.

        Niin, jos mökin markkina-arvo oli vuonna 2010 200.00 €, niin se oli ennen koronaa 100.000 € ja nyt siis 140.000 €. Eli myyjä tekee 60.000 € tappiota...


    • Anonyymi

      Rakensin huvilan alle 2h ajomatkan päästä stadista. Mökissä on kaikki nykyaikaisen kodin vempaimet. Tontti on hieno , upea ranta ja tie perille.
      Neliöitä n. 150m2.
      Jos myisin, niin paljonko voisi saada ?

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuollut teini Kajaanissa

      Kuulemma sellaista huhua liikkeessä?
      Kajaani
      11
      2047
    2. Perhoseni (miehelle)

      Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r
      Ikävä
      167
      1098
    3. Totta on asia. Jeffrey Cohen on jättänyt Sofian.

      Vaimon viesti on paljastanut totuuden.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      266
      1042
    4. Uskallatko paljastaa

      Millä nimellä löydyn puhelimestasi?
      Ikävä
      79
      887
    5. Uskaltaisitko

      Tavata kaivattusi tässä tilanteessa?
      Ikävä
      84
      817
    6. Halaus juuri sinulle

      Kaikki järjestyy kyllä. Luota vain. ❤️🫶
      Ikävä
      63
      798
    7. Mies, näetkö minut myös

      Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?
      Ikävä
      22
      706
    8. Kuinkahan monen

      Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran
      Ikävä
      69
      691
    9. Mitä sä haluat vanhus?

      🤣🤣🤣🤣🤣
      Ikävä
      65
      671
    10. Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?

      Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?
      Ikävä
      138
      667
    11. Meneekö unohtamis

      Projektisi hyvin??
      Ikävä
      42
      619
    12. Mies, kumman ottaisit mieluummin

      176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?
      Sinkut
      126
      615
    13. Voiko se ikinä toimia

      Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het
      Ikävä
      32
      598
    14. Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi

      Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.
      Ikävä
      46
      584
    15. Kauan mökötetään toisillemme?

      Loppuelämäkö? Vai oisko jo pussailutreffit?
      Ikävä
      52
      582
    16. Voin tulla

      Sisustamaan sulle 🤭
      Ikävä
      55
      548
    17. Eikö olisi mukavaa

      Jakaa arki yhdessä mies. Tämmöisin aatoksin.
      Ikävä
      40
      544
    18. Pettymys TTK-parketilla! Anna Hanski tippui - Sami-opelta erikoinen heitto: "Nyt sä pääset..."

      Toisena parina Tanssii Tähtien Kanssa -kisasta tippuivat Anna Hanski ja Sami Helenius. Pettymys oli käsinkosketeltava y
      Tanssii tähtien kanssa
      21
      519
    19. Anteeksi mies

      En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.
      Ikävä
      40
      513
    20. Kerro mies tarinasi

      Miksi kaikki meni niinkuin meni? Haluaisin vieläkin ymmärtää. Tuskin saan vastausta häneltä, koska etsin aavikolta juuri
      Ikävä
      20
      508
    Aihe