Piispannevalle erittäin suuri tuuli puisto ! Hienoa !

Puhuri hankki lisä maata tuuli voima puistolle piisannevalta !
640 hetaaria 470 hehtarin lisäksi ni saahaan iso tuuli voima puisto meille !
Puhuri kehiittää Piipsannevan puistoa suureen ! Siitä tulee hieno ja näkyvä puisto !

Vapon toitus johtaja vesa tepakan mielestä kaupa on loistava esi merkki kehityksestä jossa kotimaiset energia muodot täydentää toisiaan

Tuuli voimalle ja turpeelle on yhteistä että molemmat kasvattaa oma varaisuuta ja on hyvä pitää energia tuotanto haapavedellä oma varaisuus asteen nostamisen vuoksi !
Puhuri suunnittellee 43 tuuli voima laitosta piipsanevalle joka on kiitettävä määrä ! Tuuli voimaa haapavedelle mahtuu. Minun puolestatuuli voimaloita voisi rakentaa vielä tuplat tuosta eli yhteensä sata kun hankkivat lissää maata !

Tuuli voialat ovat kauniita ja toivoisin että näissä piipanevalle tulevien tuuli voimaloiden uluko asuun kiinitetäis huomiota niin ku monet ovat halunneet esimerkiiksi väriä. Ehdotan myös että valkosien voimalotien sekan olisi hyvä olla värikät voimalat myös ! Hyvät maamekit kauas näkyy !
22<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

Paikkakunnan persut valittavat asiasta, koska seudun lepakot ovat vaarassa.

Äänestä
  • Pyhäjärven proot siitä valittaa. Ei ne jotka istuu luottamustoimissa vaan sieltä pois potkitut. Esim. tämänkin avauksen kirjoittaja joka on yksi heistä.

    Terveisiä. Yllättävän helppo purkaa estot harmittaako?

    Äänestä

  • Ei anneta perusuomalaisten valittaa !
    Lepako poksatelu jutut on palturi puhetta !
    Ei lepakot poskahtele ! Vihreät ja keskusta onneksi ymmärtää tuuli voiman hyvyyden perusuomalaiset takaannuttaa kehityksen kulkua !

    Äänestä



  • Anonyymi kirjoitti:

    Vanahoja juttuja. Tuuli voimaa ei ennää tueta. Se tuottaa jo iha ite !

    Markkina talous kysyntää hinnat. Asia selviää kun ottaa talouden toiminnasta selvää !

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Pyhäjärven proot siitä valittaa. Ei ne jotka istuu luottamustoimissa vaan sieltä pois potkitut. Esim. tämänkin avauksen kirjoittaja joka on yksi heistä.

    Terveisiä. Yllättävän helppo purkaa estot harmittaako?

    Ei muuten aloittaj ole pyhäjärveltä eikä proosta Missä olet oppinut puhumaan lööperiä?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Pyhäjärven proot siitä valittaa. Ei ne jotka istuu luottamustoimissa vaan sieltä pois potkitut. Esim. tämänkin avauksen kirjoittaja joka on yksi heistä.

    Terveisiä. Yllättävän helppo purkaa estot harmittaako?

    Pyhäjärven asia eivät tänne kuulu!!!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei anneta perusuomalaisten valittaa !
    Lepako poksatelu jutut on palturi puhetta !
    Ei lepakot poskahtele ! Vihreät ja keskusta onneksi ymmärtää tuuli voiman hyvyyden perusuomalaiset takaannuttaa kehityksen kulkua !

    Ruattissa näitä hökkeröitä on romahtanut viimeaikoina tämä tästä
    tuulet on niin voimistuneet etteivä ole saannet propellia pysäytettyä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Markkina talous kysyntää hinnat. Asia selviää kun ottaa talouden toiminnasta selvää !

    Totta. Tuulivoima tuottaa jo itsessään. Kannatan tuulivoimapuistoa Haapavedelle. Haapavesi rulettaa!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ruattissa näitä hökkeröitä on romahtanut viimeaikoina tämä tästä
    tuulet on niin voimistuneet etteivä ole saannet propellia pysäytettyä.

    Hölynpölyä!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Vanahoja juttuja. Tuuli voimaa ei ennää tueta. Se tuottaa jo iha ite !

    Älä puhu paskaa. Tuulivoima sai koko uusiutuvan enerkia tukipotin 2018 laaditussa hakuprosesissa ja tuki euroja yhteensä 300 miljoonaa ja uusimman tiedon mukaan tämä tuki määrä olis noussut yli 400 miljoonan jota maksetaan vuoteen 2035 saakka. Nämä tuulivoimayhtiöt eivät maksa veroja eikä heillä ole yhtään työntekiää vain loppareita yritykset ovat täydellisiä pöytälaatikko firmoja (Suomessa) joidenka pääpaikka on jossakin päin mailmaa suurin osa Saksassa jossa heitä uhkaa täydellinen kokurssi. Norjassa ja Ruotsissa myös kaikki tuulivoima yritykset menossa konkursiin.

    Äänestä

Ei vaan ole kyseinen pulju saanut ainuttakaan ropellia pystyyn vaikka on jo monta vuotta ollu luvat muuallakin hommattuna

Äänestä
  • Kyllä niitä voimaloita vielä tulee! Usko pois. Haapavesi rulettaa!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kyllä niitä voimaloita vielä tulee! Usko pois. Haapavesi rulettaa!

    Älä ruoki trollia!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kyllä niitä voimaloita vielä tulee! Usko pois. Haapavesi rulettaa!

    Luonnonsuojeluväki on huolissaan lepakoista. Palkkaa raiskaaja Matti Putkosen asiantuntijaksi.

    Äänestä

Minun tawoiteeni on tuulimylly vapaa Haapawes.

Äänestä
  • Tavotteesi ounastelen huono ! Ounastusta !
    Haapavesi tarvitsee tuuli voimalat. Emme voi olla tuuli voimatoin kaupunki vuoteen 2035!

    Äänestä

Mitä sitten tapahtuu "2023"

Äänestä

Voi hyvänen aika, opettele kirjoittamaan yhdyssanat oikein, eihän tuommoista soopaa viitsi lukea. Miten ihminen voi olla noin tyhmä kuin sinä olet?

Äänestä
  • Sinä se tyhmyytesi paljastit, virheetkin kuuluu elämään.

    Äänestä

Tuuli- sekä aurinkovoima ovat parempi vaihtoehto turpeen käryyttämiselle ja luonnon raastamiselle. Ovat tainneet innostua sitten kunnolla tästä asiasta... Toivottavasti Haapavesi on ottanut huomioon myös huoltojen aikavälit sekä niiden kustannukset, laitteiden päivitykset sekä purku sitten ajallaan. Hintaa tulee, mutta jospa se maksaa itsensä takaisin. Aika monta muuttujaa tässä pelissä, mutta pidetään peukkuja.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Puhuri hankki lisä maata tuuli voima puistolle piisannevalta !
640 hetaaria 470 hehtarin lisäksi ni saahaan iso tuuli voima puisto meille !
Puhuri kehiittää Piipsannevan puistoa suureen ! Siitä tulee hieno ja näkyvä puisto !

Vapon toitus johtaja vesa tepakan mielestä kaupa on loistava esi merkki kehityksestä jossa kotimaiset energia muodot täydentää toisiaan

Tuuli voimalle ja turpeelle on yhteistä että molemmat kasvattaa oma varaisuuta ja on hyvä pitää energia tuotanto haapavedellä oma varaisuus asteen nostamisen vuoksi !
Puhuri suunnittellee 43 tuuli voima laitosta piipsanevalle joka on kiitettävä määrä ! Tuuli voimaa haapavedelle mahtuu. Minun puolestatuuli voimaloita voisi rakentaa vielä tuplat tuosta eli yhteensä sata kun hankkivat lissää maata !

Tuuli voialat ovat kauniita ja toivoisin että näissä piipanevalle tulevien tuuli voimaloiden uluko asuun kiinitetäis huomiota niin ku monet ovat halunneet esimerkiiksi väriä. Ehdotan myös että valkosien voimalotien sekan olisi hyvä olla värikät voimalat myös ! Hyvät maamekit kauas näkyy !

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu