Kävin juuri äsken ulkona pyörähtämässä ja jostain kuului jälleen kerran kakaroiden mölinää ja se ei tule mistään pihasta vaan jostain tieltä. Kello oli jo noin 21:30 eikä kakaroiden pitäisi olla enää ulkona meuhkaamassa (äänestä päätelleen kyseessä on noin 10-12 -vuotiaat lapset).
Ei ihme, että varsinkin huumeiden käyttö on räjähdysmäisesti lisääntynyt nuorten keskuudessa kun vanhemmat antavat jälkikasvunsa mellastaa melkein yötä myöten ulkona ilman valvontaa. Jokainen tietää, että varsinkin illalla narkkarit etsivät uusia uhreja kaikenlaisiin tarkoituksiin ja lapset ovat yleensä todella helppoja kohteita.
Iso osa nykyajan vanhemmista on laiskoja ja uusavuttomia, todennäköisesti päihdeongelmaisiakin. Vanhempien välinpitämättömyyden takia nykyään on myös paljon "ADHD-lapsia" joiden totuudenmukainen "diagnoosi" on vain kurin ja kasvatuksen puute. Lastensuojelulla olisi paljon tekemistä mutta eihän tällaiseen vanhempien leväperäisyyteen puututa koska se on nykyään "kukkahttutätien" hyväksymää. Tämä on totuus mutta valitettavasti melkein tabu.
Ps- Ennen viestin lähettämistä kävin katsomassa ikkunasta ulos ja näin kun tämän talon kaksi rääkyjäkakaraa tuli pyörillä pihaan eli ainakin he siellä hyvin suurella todennäköisyydellä olivat meluamassa. Molempien vanhemmat ovat minulle puolituttuja enkä yhtään ihmettele, että lapsista on tullut tuollaisia. Nimittäin noille kakaroille ei ole juurikaan rajoja asetettu vanhempien toimesta.
Kerron teille totuuden
Anonyymi
2
200
Vastaukset 2
- Anonyymi
Niillä ei varmasti ollut turvavälitkään kunnossa! Tuollaisia ne nykynuoret ovat, minun aikanani osattiin käyttäytyä koska elettiin aidossa jumalanpelossa eikä ollut mitään kommunistien vapaata kasvatusta, joka tekee nykynuorista muiden terveydestä piittaamattomia vihervassari-ateisteja ja työttömiä narkomaaneja.
- Anonyymi
Politiikalla tai vanhempien varallisuudella ei ole mitään tekemistä tässä asiassa.
Lapset ja nuoret tarvitsevat rakkautta ja rajat, mitä saa tehdä ja mitä ei.
Vanhemmat herätkää ja hakekaa apua, jos ette yksin pärjää.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1102331Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???271085- 71932
- 105930
Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha597887- 48855
- 85770
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76680- 69664
Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik31656