Miksi Sofia?

Oletteko miettineet miksi kaikki Sofian miehet tekevät konkurssin tai toinen joutuu linnaan? Nousiaisen rahat kun loppui ja ulosotto kasvoi niin Sofia nosti kytkintä,, Cheekin seuraan yritti työntyä niihin aikoihin baarissa koska rahaa oli hänellä.. Sitten ulkomaille ja tämä Niko, luksusta esiteltiin ja hulppeaa elämää, oltiin niin rikasta ja menestyvää, faktahan on se, että Sofia on tiennyt mistä rahat tuli, hän on itse osallistunut huumeiden kanssa leikkimiseen myös, mutta maine on tälle ihmiselle ja status kaikki kaikessa, Niko kun tunnusti niin Sofian piti nostaa kytkintä. Nyt hän voi heittäytyä lähipiirin ja julkisuuden puolelta uhriksi, Niko huijasi minua moodiin, mikäli Niko paljastaisi Sofian osuutta niin voisi sanoa, että katkerana kostaa kun löysin Stefanin.

Olen ihmetellyt näin hieman etäältä miten ihmiset eivät näe totuutta koko asiasta. Sofia ei ole herttainen pieni nainen, hän on laskelmoiva, itsekeskeinen, narttu.. Ihan oikeasti kovinkaan moni nainen ei lähde tommosia temppuja tekemään mitä nyt nähty, Sofia katsoi Suomesta miehen ja noista piireistä, mahdollisuuden mihin iskeä, kenellä riittää massia ja ketä voisi höynäyttää. Stefanilla on valitettavasti pieni ongelma päihteiden kanssa, raivokohtaus on hyvin yleinen amfetamiinin poistuessa elimistöstä. Olen baarissa työskennyt ikäni ja nähnyt näitä julkkiksia, kuullut kaikkea, nähnyt yms.. En sano Martinankaan olevan mikään pyhimys, ei en.

Sofia kuitenkin on hyvin taitava, ovela tuossa puvussaan ja naamiossaan. Hän osaa hommansa ja sillä siisti, hän osaa sen parhaiten. Oletteko miettineet miksi Sofian ympärillä ei ole enää kaverit? Ei kukaan halua sotkeutua tuohon meininkiin, eikä kenenkään kannatakaan, valitettavasti siinä tulee sama maine kuin Sofialla, koska yleensä kaverit tekevät samoja asioita ja kumppani myös. Sofia käyttänyt jetset piireissä kokaiinia siinä missä muutkin ja nyt on huumeita ja rikollisuutta vastaan. Tottakai ettei maine mene ja Nikon syyksi voi vierittää kaiken. Totuus on et tämä nainen vaatii, tahtoo kaiken ja enemmän, mikään ei riitä hänelle ja hän maksaa. Nikon hommat lähti laukalle kun Sofia astui kehiin vaatimuksien kera hulppeasta elämästä, upeasta kodista, materiaalista, omiin toimenpiteisiin tarkoitan kauneuskirurgiaa ja matkoista puhumattakaan. Mikään ei riitä tälle naiselle ja se on totuus. Hän itki kun Ranta- Ahot kuuli pettämisistä, koska sai asua ilmaiseksi Erottajalla, se pisti vihan päälle kun laukkuja ja vaatteita vietiin häneltä.

Pelinainen on Sofia ja toki vaikenee, koska antaa Martinan tuhota maineensa, koska jokainen nainen tietää miltä tuntuu jos mies pettää, lähtee naisen matkaan ja vielä naisen joka yritti viedä miehen jo kun Nousiaisen massit oli loppu, koska niihin aikoihin Sofia jo Stefanin kanssa lakanoissa pyöri, Stefan on ollut siitä asti rakastunut Sofiaan, Marttina on tämän tiennyt ja menettänyt itsetuntoaan Stefanin kanssa, koska kokenut riittämättömyyttä, siksi tämä hullu urheilu puumi lähtenyt hänellä käyntiin. Sofia on kaunis ja tietää sen, hän osaa tämän pelin ja poliisitkin menneet sekaisin kuulusteluissa hänen kanssaan. Uhriksi on nyt helppo ja paras tapa koittaa maine pelastaa ja Martinan viaksi kääntää kaikki, Marttina muka seiskalle näitä paljastuksia tekee, voin sanoa ettei tee ja kyllä nämä Stefanin narsistin kanssa elämä jutut ovat vain semmonen juttu, että narsisti yleensä haukkuu toista narsistiksi, oletteko ihmiset tietoisia tästä? Lukekaa narsismista jos ette tiedä.

Sofia varmasti petaa niin, että kohta odottaa Stefanilla lasta, se olisi hänen pelin kannalta paras ratkaisu niin massit olisi taattu vuosiksi tai kenties loppuelämäksi. Täytyy sanoa et hienosti tuo nainen pelaa ja oppinut on selviytyy avujensa avulla, koska hän voi.

Me miehet olemme sokeita kun edessä on laatu tavarasta ja teemme mitä typerämpi valintoja sen eteen, Nousiainen on pennitön ja narsistin uhrin jäljiltä raunio, Niko istuu linnassa ja elämä on piloilla osaksi ja Stefan on nyt verkoissa. Näin se homma menee... Kallis tai kalliiksi tulee tämän naisen kanssa oleminen, mutta se ei meitä miehiä haittaa, koska emme ajattele järjellä kun herkkuja on tarjolla. Sofia osaa tyydyttää miehen tarpeet kaikin tavoin, hän osaa sanoa oikeat asiat, hän näyttää upealta ja hän on upea lakanoissa, se vain on näin. Stefan on niin pyörällä päästä et yrittää tehdä vaikutusta esiintyjillä, lahjoilla ja noloilla päivityksillä - saahan mies olla rakastunut..

Martina on sen verran kova, hän on kokenut kovia ja on kova ihmisenä, tällä kätkee sisälleen herkän ihmisen itsessään ja tämä agressiivinen käytös on vain rikkinäisen ihmisen tapa toimia, koska ei osaa käsitellä tunteitaan. Puolusta en hänen hyökkäyksiä Sofian tai muiden naisten päälle, mutta naisen tapa on käydä kiinni kun omaa miestä koitetaan ryöstää, hyvin yleistä, Sofia yms yleensä turvautuu solvauksiin, mutta niillä joilla ei riitä sanalliset taidot käyvät kiinni. Nähnyt näitä akkoja toistensa kimpussa sanallisesti tai sitten tukassa ollaan kiinni..
56739
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 56

Vanhimmat

Ei olla mietitty, mutta sinä olet näköjään miettinyt muidenkin edestä. Ei taida elämääsi muuta mahtuakaan, kuin Sofian miettiminen. Tuollaisen eepoksen tänne rustasit oikein. Menikö koko yö sen tekemiseen ja Sofian miettimiseen? Kovin kuullostaa feminiiniseltä sun ajatukset. Et ole tainnut naista tällä vuosituhannella saada.

Äänestä
  • Etkö mene tänäänkään töihin? Makaat Sofian tapaan sohvalla koko päivän?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Etkö mene tänäänkään töihin? Makaat Sofian tapaan sohvalla koko päivän?

    Jos välttämättä haluat tietää, niin etätöissä olen täydellä palkalla 😁. Ottaako aivoon?

    Äänestä

Älä viitti lopeta jo maran kätyri. Game over. Sofia voitti. Elämä on.

Äänestä
  • No se nähdään myöhemmin kuka voitti,karma hoitelee

    Äänestä

  • Naiset eivät halua Sofiaa kaverikseen. Voittajia ovat ne, jotka pysyvät kaukana.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    No se nähdään myöhemmin kuka voitti,karma hoitelee

    Kyllä karma taitaa hoidella Martinaa. Monta vuotta piti Stefua väkisin kynsissään. Oli este Sofian ja Stefun rakkaudelle.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Naiset eivät halua Sofiaa kaverikseen. Voittajia ovat ne, jotka pysyvät kaukana.

    Sofian on ihan syytäkin pysyä kaukana Martinasta, ettei joudu uudestaan äidillisiin otteisiin moukan kynsissä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kyllä karma taitaa hoidella Martinaa. Monta vuotta piti Stefua väkisin kynsissään. Oli este Sofian ja Stefun rakkaudelle.

    Sohvinkin vuoro kyllä tulee aikanaan

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sohvinkin vuoro kyllä tulee aikanaan

    Kaikki saavat aikoinaan tuntea karmanlain...sinäkin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kaikki saavat aikoinaan tuntea karmanlain...sinäkin.

    Oon saanu jo siksi tiedän et jokaiselle se koittaa jos ei toimi moraalisesti oikein ja jos on elämälle ylimielinen

    Äänestä

Aloittaja on täysin oikeassa ja kyllä monet muutkin nuo asiat Sofiasta näkevät. Vaatii vähän taitoa ja kokemusta nähdä asioiden läpi. Sisäpiiritietoa on myös monilla ihmisillä aloittajan lisäksi näistä asioista, mutta niitä ei huudella.

Sama on tullut mieleen Stefun raivareista, että se on normaalia, kun amfetamiini poistuu elimistöstä. Ja niitä raivareita on ollut monia.

Äänestä
  • Martina noita raivareita on eniten saanut 😳. Mitähän hänen veressään on?

    Äänestä

Hyvä kirjoitus ja täysin samaa mieltä! Käsittämätöntä, että joku ei näe tätä Sofian röyhkeyttä vaan puolustelee ja pitää kilttinä raukkana. Ehkä ovat jälkeemjääneitä, tai bain kokemattomia, tai sitten näitä miehiä kuten Stefan 🙊 Ulkonäkö häikäisee niin pahasti ettei aivot toimi.

Äänestä
  • Niin totta. Vain kahdesta asiasta erimieltä. Tuo muunneltu Ruusilan turbotyyli ei ole kauneutta eikä naiset ole akkoja.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Niin totta. Vain kahdesta asiasta erimieltä. Tuo muunneltu Ruusilan turbotyyli ei ole kauneutta eikä naiset ole akkoja.

    Stefanpa tykkää tehdyistä naisista. Sofia on heistä kyllä kieltämättä valioyksilö 👍.

    Äänestä

Totta. Sama kuvio toistuu Sofialla kaikkien miesten kanssa. Tulee jopa paha olo Stefun puolesta, kun näkee hänen ostaneen täysin samoja asioita Soffulle, kuin exätkin todella lyhyen ajan sisällä! Stefan yrittää jopa pistää paremmaksi esiintyjillään ja mitä kaikkea vielä nähdäänkään. Sofian vaatimukset ja ovat käsittämättömiä ja mikään ei riitä. Vihjailulla ja fyysisyydellä saa miesten päät pyörälle ja he ostavat mitä tahansa pitääkseen hänet.

Äänestä
  • Kyllä tuo kuvio on toistunut Martinallakin 😂.

    Äänestä

  • Unohda kateus ja katkeruus Sofiaa kohtaan. Hanki oma elämä ja voit henkisesti paremmin

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Unohda kateus ja katkeruus Sofiaa kohtaan. Hanki oma elämä ja voit henkisesti paremmin

    Näin on. Voisi käydä taas vaikka shamaanilla henkistymässä 🤔.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Unohda kateus ja katkeruus Sofiaa kohtaan. Hanki oma elämä ja voit henkisesti paremmin

    Tää kateuskortti on kyllä typerä. Aikuiset ihmiset ei kadehdi laukkuja. Teinitytöt voi kadehtia tai ikuisesti lapsen tasolla olevat.

    Aloittaja voi olla muuten oikeassa paitsi Sofiasta antoi liian älykkään kuvan.

    Eiköhän kukaan nyt oikeasti voi olla niin tyhmä että kusettaa itselle lahjoja ja etuja miehiltä ja sijoittaa ne vain turhaan merkkikrääsään ja kauneuskirurgiaan.

    Kun Nikon porukka heitti pihalle niin joutui käytännössä kadulle. Ei mitään pesämunaa jemmassa? Kai nyt idioottikin olis jotakin miesten saamista rahavaroista säästänyt pahanpäivän varalle. Myös toisen siivellä yrittänyt opiskella edes vaatimaton ammatti tulonlähteeksi pahan päivän varalle. Esim lentoemäntä, kosmetologi yms jonka nyt saa äkkiä suoritettua vaikka yksityisessä opistossa.

    Eli näin ollen ei kovin viisaasti laskelmoitu tulevaisuus.

    Äänestä

Olen seurannut myös tuota narsistikeskustelua. Jo muutaman vuoden on ollut trendinä syyttää exää tai kaikkia exiä narsisteiksi.. Narsistisia piirteitä on kuitenkin kaikissa meissä ja narsistit itse jakelevat muille helposti narsistidiagnooseja (ilman psykiatrista koulutusta).

Äänestä

Et tunne kyseisiä ihmisiä henk.koht eli sulla vain huhut ja valheet tiedossa.Mee tekemään jotain hyödyllistä noiden valheiden sijaan esim keräämään luonnosta roskia!

Äänestä
  • Hyvä idea. Siinä saisi ap vähän muuta mietittävää!

    Äänestä

  • Hyvä idea! Nämä Martinan fanit kun tuppaavat olemaan yhtä laiskoja kuin idolinsa!

    Äänestä

Päivänselvää oli tuo, että Sofia saa ulkonäöllään poliisienkin päät jonkin verran sekaisin, ja osasi tietysti pelinaisena sanoa oikeat asiat heillekin. Totuus Sofian luonteesta ja kylmästä laskelmoivuudesta on siitäkin huolimatta monien ihmisten tajunnassa, joten yleinen mielipide on kääntynyt häntä vastaan vaikka palstoilla kuinka tapeltaisiin kuka on neliödraaman suurin syyllinen.

Äänestä

Nyt tuli kyllä aloittajalta sellaista tekstiä, että täyttyy kunnianloukkauskriteerit 😨. Hän baarissa työskennelleenä siis tuntee nämä ”sofiat”? Aloittaja ei siis tunne Sofiaa henk.koht. mutta on valmis kirjoittamaan olettamuksia ja selkeitä valheita sisältävän paatokse hänestä. Jotenkin tuo kirjoitusasu tuntuu tutulta...olisiko jonkun instassa samalla tyylillä kirjoitettu? Tosin, tässä oli vähemmän virheitä...

Äänestä
  • Useat Sofian tuntemat ihmiset tietävät näistä tapahtumista ja asiat ovat levinneet Helsingissä laajemmaltikin. Kaikki eivät osaa tai halua pitää salaisuuksia.

    Äänestä

Nämä asiat ovat totta. Miksi jokaisen Sofian miehen täytyy ostaa hänelle samat luksustavarat? Siinä on jotain mätää. BB-Nikokin joutui velkoihin siitä syystä. Vuonna 2017 Sofia ja Stefan tapailivat jo, jollloin Stefan rakastui Sofiaan. Tämän Martina sai selville ja yritti estää ja pitää perheensä kasassa, tosin aivan väärin keinoin. Väkivalta ei ole ratkaisu mihinkään.

Äänestä
  • Ahaa! kyse on siis luksustavaroista, olet kateellinen, koska Sofia saa kalliita lahjoja.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ahaa! kyse on siis luksustavaroista, olet kateellinen, koska Sofia saa kalliita lahjoja.

    Minäkin ottaisin mielelläni muutaman luksuslaukun ja Rolexin lahjaksi, mutta kun mies ei osta 😫😩 Itse pitää palkasta säästää, jos jotain haluaa.

    Äänestä

Sofia ja Stefan ovat Seiskan tietojen mukaan joka tapauksessa menossa pian kihloihin ja naimisiin. Lapsikin varmaan tulee pian, tosin kaikki eivät lapsia saa vaikka kuinka haluaisivat. Sofian tulevaisuus on siis turvattu.

Äänestä
  • Toivon vilpittömästi Sofialle ja Stefulle onnea..ja paria lastakin 😉..jos Luoja suo. Martinalle terveisiä, että miestä ei voi väkisin pitää, miestä ei myöskään viedä väkisin alttarille, eikä missään nimessä saa pitää yhteistä lasta pelinappulana. Toivotaan, että Martinakin löytää joskus oikean onnen, mutta hänen pitää kasvaa ” monta kilometriä” lisää.

    Äänestä

Muttei saanut kuitenkaan Cheekkiä? Mikä meni vikaan? Oliko lahtelaisella liikaa katuviisautta?

Äänestä
  • Cheekiä yritti kaikki julkkistyrkyt yhteen aikaan, ei yksin Sofia. Cheek tykkää blondeista 😉.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Cheekiä yritti kaikki julkkistyrkyt yhteen aikaan, ei yksin Sofia. Cheek tykkää blondeista 😉.

    Cheek tykkää myös kauniista naisista. Sofian vahanaamaa ei voi enää kauniiksi sanoa, kiitos lukuisien epäonnistuneiden leikkauksien.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Cheekiä yritti kaikki julkkistyrkyt yhteen aikaan, ei yksin Sofia. Cheek tykkää blondeista 😉.

    Ei Keekki välitä naisista.

    Äänestä

Seiskassa sanotaan myös, että suhde alkoi pettämisestä jo muutama vuosi sitten.

Äänestä
  • Ihan sama mitä mies rakkaalleen ostaa. Ostakoon vaikka Ferrarin tai puoli valtakuntaa. Se kellekään parisuhteen ulkopuoliselle kuulu. Jokainen äityli voi siellä omalla käytöksellään vaikuttaa, millaisia lahjoja mieheltään saa tai saako lahjoja lainkaan. Puolisoa valitessa voi myös valita sen anteliaimman ja äveriäimmän., jos niitä ominaisuuksia arvostaa eniten. Ihan turha länkyttää palstoilla kateellisena, jos joku saa lahjoja.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ihan sama mitä mies rakkaalleen ostaa. Ostakoon vaikka Ferrarin tai puoli valtakuntaa. Se kellekään parisuhteen ulkopuoliselle kuulu. Jokainen äityli voi siellä omalla käytöksellään vaikuttaa, millaisia lahjoja mieheltään saa tai saako lahjoja lainkaan. Puolisoa valitessa voi myös valita sen anteliaimman ja äveriäimmän., jos niitä ominaisuuksia arvostaa eniten. Ihan turha länkyttää palstoilla kateellisena, jos joku saa lahjoja.

    Just noin 👍.

    Äänestä

Ei taida saldo riittää...

Äänestä

Katiska kiristyy, odotellaan rauhassa niin karma korjaa.

Äänestä

Aika pitkä vuodatus Martinalta. Sekavaa luettavaa...

Äänestä
  • Olin myös tunnistavinani kirjoitustyylin. Aika vähän oli virheitä...yritti hämätä 😂 Sopivasti tuo aloitus tuli samana päivänä, kun selvis, että Stefulle ja Sofialle on häät tulossa.

    Äänestä

Mielenkiintoinen kirjoitus,pistää miettimään ja vielä miehen kirjoittama👍

Äänestä
  • Kyllä pistää miettimään, onko se tämä korona-aika vai mikä, kun saa jopa miespuolisen ihmisen noin kiinnostumaan toisen ihmisen elämästä. Valtava kateuden määrä huokuu täällä parilla kirjoittajalla Sofiaa kohtaan. Sofialla on ehkä erilaiset arvot, kuin minulla ja en toisaalta arvostaisi välttämättä naisellani samanlaisia arvoja. Se ei silti ole minulta pois. Ja jokaisella on vapaus valita kumppanikseen sellainen ihminen, minkälaisen haluaa. Stefan rakastaa Sofiaa sellaisena, kuin hän on. Ja siinä ei ole mitään väärää. Hän saa ostaa Sofialle, vaikka kuun taivaalta, jos pystyy. Ja hänen rahansa ei ole likaista huumerahaa.

    Äänestä

  • Tuo aloitus ei ole miehen käsialaa 😁.

    Äänestä

Ihan noinkin pitkän kirjoitelman jaksoit sepustaa, ajattele jos olisit tehnyt vaikka töitä saman ajan...olis 200€ lisää massia omalla tilillä. Nyt ei ole.

Äänestä

Sofia kuitenkin kirjoitti instaan, että häistä ei ole edes ollut puhetta, eikä häntä ole kosittu.

Sofia oli kyllä kuvissa aidosti onnellisen näköinen seurustellessaan Niko Ranta-Ahon kanssa.

Äänestä
  • Niko on tosi komea mies,ulkoisesti parempi sohville kun stefu,s ja s ovat vähän epäsuhta pari siinä mielessä

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Niko on tosi komea mies,ulkoisesti parempi sohville kun stefu,s ja s ovat vähän epäsuhta pari siinä mielessä

    Niko on huumekauppias ja suuren luokan rosvo. Voi hyvin mennä kymmenenkin vuotta kiven sisässä.

    Äänestä

En ota muuten tohon kantaa, mutta Cheek on hoitanut julkisuudesta poistumisen aika hyvin. Sitähän se lupasi. Pitää yksityisasiat yksityisinä, ei mitään draamaa, ei kommentoi mitään. Musiikista en ikinä välittänyt yhtään, mutta täytyy arvostaa, että hän on pitänyt oman linjansa.

Äänestä

Voit hyvinkin olla oikeassa 👍.

Mutta uskon myös että karma kostaa, paha saa palkkansa jne

Äänestä

Hyvä analyysi keskustelun avaajalla. Noin olen itsekin asian ajatellut.

Äänestä
  • Minä taas en ole ajatellut sitä noin...itsekään.

    Äänestä

En tiä mutta naama on muokattu noloks a huumeet hoitaa loput.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Oletteko miettineet miksi kaikki Sofian miehet tekevät konkurssin tai toinen joutuu linnaan? Nousiaisen rahat kun loppui ja ulosotto kasvoi niin Sofia nosti kytkintä,, Cheekin seuraan yritti työntyä niihin aikoihin baarissa koska rahaa oli hänellä.. Sitten ulkomaille ja tämä Niko, luksusta esiteltiin ja hulppeaa elämää, oltiin niin rikasta ja menestyvää, faktahan on se, että Sofia on tiennyt mistä rahat tuli, hän on itse osallistunut huumeiden kanssa leikkimiseen myös, mutta maine on tälle ihmiselle ja status kaikki kaikessa, Niko kun tunnusti niin Sofian piti nostaa kytkintä. Nyt hän voi heittäytyä lähipiirin ja julkisuuden puolelta uhriksi, Niko huijasi minua moodiin, mikäli Niko paljastaisi Sofian osuutta niin voisi sanoa, että katkerana kostaa kun löysin Stefanin.

Olen ihmetellyt näin hieman etäältä miten ihmiset eivät näe totuutta koko asiasta. Sofia ei ole herttainen pieni nainen, hän on laskelmoiva, itsekeskeinen, narttu.. Ihan oikeasti kovinkaan moni nainen ei lähde tommosia temppuja tekemään mitä nyt nähty, Sofia katsoi Suomesta miehen ja noista piireistä, mahdollisuuden mihin iskeä, kenellä riittää massia ja ketä voisi höynäyttää. Stefanilla on valitettavasti pieni ongelma päihteiden kanssa, raivokohtaus on hyvin yleinen amfetamiinin poistuessa elimistöstä. Olen baarissa työskennyt ikäni ja nähnyt näitä julkkiksia, kuullut kaikkea, nähnyt yms.. En sano Martinankaan olevan mikään pyhimys, ei en.

Sofia kuitenkin on hyvin taitava, ovela tuossa puvussaan ja naamiossaan. Hän osaa hommansa ja sillä siisti, hän osaa sen parhaiten. Oletteko miettineet miksi Sofian ympärillä ei ole enää kaverit? Ei kukaan halua sotkeutua tuohon meininkiin, eikä kenenkään kannatakaan, valitettavasti siinä tulee sama maine kuin Sofialla, koska yleensä kaverit tekevät samoja asioita ja kumppani myös. Sofia käyttänyt jetset piireissä kokaiinia siinä missä muutkin ja nyt on huumeita ja rikollisuutta vastaan. Tottakai ettei maine mene ja Nikon syyksi voi vierittää kaiken. Totuus on et tämä nainen vaatii, tahtoo kaiken ja enemmän, mikään ei riitä hänelle ja hän maksaa. Nikon hommat lähti laukalle kun Sofia astui kehiin vaatimuksien kera hulppeasta elämästä, upeasta kodista, materiaalista, omiin toimenpiteisiin tarkoitan kauneuskirurgiaa ja matkoista puhumattakaan. Mikään ei riitä tälle naiselle ja se on totuus. Hän itki kun Ranta- Ahot kuuli pettämisistä, koska sai asua ilmaiseksi Erottajalla, se pisti vihan päälle kun laukkuja ja vaatteita vietiin häneltä.

Pelinainen on Sofia ja toki vaikenee, koska antaa Martinan tuhota maineensa, koska jokainen nainen tietää miltä tuntuu jos mies pettää, lähtee naisen matkaan ja vielä naisen joka yritti viedä miehen jo kun Nousiaisen massit oli loppu, koska niihin aikoihin Sofia jo Stefanin kanssa lakanoissa pyöri, Stefan on ollut siitä asti rakastunut Sofiaan, Marttina on tämän tiennyt ja menettänyt itsetuntoaan Stefanin kanssa, koska kokenut riittämättömyyttä, siksi tämä hullu urheilu puumi lähtenyt hänellä käyntiin. Sofia on kaunis ja tietää sen, hän osaa tämän pelin ja poliisitkin menneet sekaisin kuulusteluissa hänen kanssaan. Uhriksi on nyt helppo ja paras tapa koittaa maine pelastaa ja Martinan viaksi kääntää kaikki, Marttina muka seiskalle näitä paljastuksia tekee, voin sanoa ettei tee ja kyllä nämä Stefanin narsistin kanssa elämä jutut ovat vain semmonen juttu, että narsisti yleensä haukkuu toista narsistiksi, oletteko ihmiset tietoisia tästä? Lukekaa narsismista jos ette tiedä.

Sofia varmasti petaa niin, että kohta odottaa Stefanilla lasta, se olisi hänen pelin kannalta paras ratkaisu niin massit olisi taattu vuosiksi tai kenties loppuelämäksi. Täytyy sanoa et hienosti tuo nainen pelaa ja oppinut on selviytyy avujensa avulla, koska hän voi.

Me miehet olemme sokeita kun edessä on laatu tavarasta ja teemme mitä typerämpi valintoja sen eteen, Nousiainen on pennitön ja narsistin uhrin jäljiltä raunio, Niko istuu linnassa ja elämä on piloilla osaksi ja Stefan on nyt verkoissa. Näin se homma menee... Kallis tai kalliiksi tulee tämän naisen kanssa oleminen, mutta se ei meitä miehiä haittaa, koska emme ajattele järjellä kun herkkuja on tarjolla. Sofia osaa tyydyttää miehen tarpeet kaikin tavoin, hän osaa sanoa oikeat asiat, hän näyttää upealta ja hän on upea lakanoissa, se vain on näin. Stefan on niin pyörällä päästä et yrittää tehdä vaikutusta esiintyjillä, lahjoilla ja noloilla päivityksillä - saahan mies olla rakastunut..

Martina on sen verran kova, hän on kokenut kovia ja on kova ihmisenä, tällä kätkee sisälleen herkän ihmisen itsessään ja tämä agressiivinen käytös on vain rikkinäisen ihmisen tapa toimia, koska ei osaa käsitellä tunteitaan. Puolusta en hänen hyökkäyksiä Sofian tai muiden naisten päälle, mutta naisen tapa on käydä kiinni kun omaa miestä koitetaan ryöstää, hyvin yleistä, Sofia yms yleensä turvautuu solvauksiin, mutta niillä joilla ei riitä sanalliset taidot käyvät kiinni. Nähnyt näitä akkoja toistensa kimpussa sanallisesti tai sitten tukassa ollaan kiinni..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu