viimeyönä Sofian piirakkaa kunnolla, vai pelkästään hämmentää sormella kulhon reunoja?
Toivotaan että esiaviollinen seksi onnistui, niin tuli sitten Stefulla hoidettua sekin rasti, ja voi alkaa katselemaan seuraavaa lihapalaa. Mitä sitä enää pappia vaivaamaan kun on saanut haluamansa.
Stefun kannattaa nyt polkea näitä kolhoja, sitoutumatta kuitenkaan niihin, ja aikanaan avioitua omaan säätyyn kuuluvan kanssa. Martina ja Sofia eivät yllättäen kuulu siihen säätyyn.
Toivotaan että esiaviollinen seksi onnistui, niin tuli sitten Stefulla hoidettua sekin rasti, ja voi alkaa katselemaan seuraavaa lihapalaa. Mitä sitä enää pappia vaivaamaan kun on saanut haluamansa.
Stefun kannattaa nyt polkea näitä kolhoja, sitoutumatta kuitenkaan niihin, ja aikanaan avioitua omaan säätyyn kuuluvan kanssa. Martina ja Sofia eivät yllättäen kuulu siihen säätyyn.
Vastaukset 23
Vanhimmat
Nyt oli vaikea paikka, kun keittiössä ja vähän joka paikassa oli vanhan emännän hiivat, ja niillä ei nouse mikään.
Uusi emäntä on niin kokematon että joutuu ostamaan hiivat kaupasta, toisin oli vanhan emännän aikana kun hiivat hänellä oli aina omasta takaa.
Hangossa alkaa nuoripari heräilemään antoisan ja hekumallisen yön jäliltä.
Saattavat ottaa pienet leipomiset pelkän nautinnon vuoksi näin aamusta.
Vanha emäntä oli erikoistunut kuiviin korppuihin, niitä oli kokoajan tyrkyllä isännälle.
Nyt Stefan on päässyt tuoreen pullan makuun, ja inholla muistelee aikaa korpun kanssa.
Hiivamummolla on varmasti porttikielto Hangon huvilalle. Ja tarvittaessa voi hakea hiivamummolle lähestymiskieltoa käräjäoikeudesta. Ja senhän saa helposti, koska käräjäoikeus katsoo henkilön rikoshistoriaa arvioidessaan lähestymiskiellon tarpeellisuutta. Siinä vaiheessa hiivamummoon tulee täsmäosuma.
Ei hiivistä sieltä niin vaan pois saada. Siellähän leijuu hiiviksen tuoksutkin vielä pitkään.
Varmasti Stefan ja Sofia ovat parhaillaankin leipomassa.
On se Stefulla iso muutos lahnasta villitaimeneen. Kait Stefu on hevosen selässä sen verran treenannut että pysyy satulassa kun vauhti kiihtyy.
No nythän mä tiedän kuka kuivahiivan on keksinyt. Martina tietenkin, kaapasu sieltä ja pussiin, tai sitten rikkakihvelillä maahan haaroista varisseet hiivat talteen ja pussiin.
Martina voi myydä joko kuivahiivaa mediumina tai kuivahiivaa extrakuivana.
Stefun pitää olla tarkkana siitä mitä uuniin laittaa, ettei 9 kuukauden kuluttua ole uusi riippakivi nenän edessä. Kannattaa laittaa pulla pakettiin ennen uuniin laittoa.
Onhan vatkaamiseen koneita!
Johan 9 vuotta sitten hönöpoika Thermosta höynäytettiin pulla-asiassa.
Piti olla pillerit ja kierukat, mutta niin vain kävi että nalli paloi ja pulla tuli uunista ulos.
Toivotaan että Stefan on teettänyt DNA-testin lapsen isyydestä. Kun huomioidaan äidin historia niin syytä olisi.
ÄITIHÄN ON OLLUT ERITTÄIN LEVÄPERÄINEN NUORUUDESTAAN LÄHTIEN.
Kait nyt joku sukulainen on hönöThermosta informoinut DNA-testeistä.
Stefu kuuluu kolmen p:n kerhoon. Paljaalla paneminen parasta.
Se on tosi miesten kerho.
Kuuluu myös kerhoon, pulla paloi pohjaan.
Onhan se nyt aivan eriasia maistella tuoretta pullaa korpun jälkeen.
Siinä on kyllä siivousfirmalle urakkaa hävittää hiivamummon hiivat Hangon huvilalta.
Huolestuttaa että onkohan hevoset saaneet hiivaa keuhkoihinsa, koska hiivamummo levitteli hiivaansa myös talleilla.
Varmasti Stefu sai piirakkaa missä parasta ennen päiväys on vielä kaukana edessäpäin. Aikaisemmin joutui tyytymään päiväysvanhaan piirakkaan. Kuivaan ja hiivaiseen.
Seismologinen laitos havaitsi neljä selittämätöntä maanjäristystä Hangossa viimeyönä.
Kyllä, Stefan Therman sai oikeaa märkää piirakkaa koko yön.
Eiköhän pulla ala taas nousemaan iltaa kohden, ilman hiivamummon kuivahiivoja.
Stefu varmaan kielen kärjellä maistaa vähän ripsipiirakkaa iltapalaksi.
9 vuotta Stefan joutui pidättelemään vanhan naisen kanssa, mutta nyt lähtee kuin nuorella kollilla.
Sofian käsittelyssä taikina alkaa nousemaan ilman hiivaakin.
Thermoksesta tulee vielä leipurimestari.
No miksi ei olisi saanut?
Hehän seukkaavat.
Stefu saa tehdä leipurin tutkinnon Sofilla, niin ompahan sitten edes joku tutkinto.
Stefun pullat ovat aina olleet hintavia.
Mahtaakohan poika koskaan oppia oikeaan rakkauteen, toisen kunnioittamiseen.
Olisi mukavaa jos älyäsi , että kumitissit vain rahastavat häntä.