Voi sentään,kun on niin hyvin asiat

Silti Suomi on yhä pitkälti suljettuna. Ylimääräistä ja turhaa lainarahaa palaa
1200 miljoonaa euroa joka viikko tuon takia. Sulun aiheuttamia huonoja asioita, joita on rahassa vaikeampi mitata, riittää kirjaksi asti.

Koulut suljettiin viikoiksi vaikka jo silloin oli tiedossa, että siitä ei ole hyötyä.
Eikä siitä ollutkaan. Tehtiin vaan tyhmä ja hyvin poliittinen päätös.

Koronaan liittyvä fakta tähän väliin:
Tänä keväänä Suomessa on kuollut normaalia vähemmän ihmisiä, johtuen koronasta.

Pääministeri Marin ilmoiti, että hallitus on valmis hyvin ketterästi muuttamaan rajoituksia, jos syytä ilmenee. Tarkoittiko hän pelkästään kiristysten lisäämistä mutta ei lievennyksiä ?
Syitä rajoituksien poistoon on ilmennyt viikkoja. Järki avaisi maan sisäisesti.

Hallitus :
Mikä on se poliittinen asia/ puolue, joka estää yhteiskunnan avaamisen ?
Kuka siitä hyötyy ja miten ?
Keiden suosiota ja ääniä nyt yritetään kalastella, velaksi ?
11<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Älä valita koko ajan ! Onko kalja loppu? Kyllä se siitä,aamulla haet heti korjaussarjan niin helpottaa ! 👍

Äänestä

Meillä on hallitus hoitanut asiat koronan suhteen hyvin. Nyt kun on selvinnyt, ettei siihen näytä tulevan edes immuniteettia, olisi Ruotsin malli ollut ihan kamala meidän vanhuksia kohtaan. Kiitos hallitus ja kaikki suomalaiset, jotka olette noudattaneet ohjeita, kun pelastitte monen tuhannen vanhuksen hengen!

Äänestä
  • Määräyksiä tarvitsevat vain vanhusten kanssa tekemisissä olevat. Luulisi kyllä ohjeiden ja suositusten olevan järkevämpiä mutta kaipa tässä maassa tarvitaan määräyksiä.
    Mistähän syystä oma harkinta ei toimi ?

    Jokainen täysi-ikäinen voi eristää itsensä ihan miten haluaa, ei kai sitä kukaan estä ellei terveydenhuolto tule hakemaan pakkohoitoon.

    Tavalliset ihmiset tarvitsevat tavallista elämää tai jotain sitä paljon muistuttavaa.
    Panikoijat pysyköön perunakellarissa halutessaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Määräyksiä tarvitsevat vain vanhusten kanssa tekemisissä olevat. Luulisi kyllä ohjeiden ja suositusten olevan järkevämpiä mutta kaipa tässä maassa tarvitaan määräyksiä.

    Aha.

    Vaikket Lapin yökerhoihin olekaan päässyt nyt bailaamaan, ei se sitä tarkoita että sinun pitää siellä perunakellarissasi pottuja järsiä.
    Ulos vaan rohkeasti!

    Äänestä

Kyllä ne avautuu pikku hiljaa...! Mut entiseen ei ole paluuta uskoisin?

Äänestä

Toivottavasti Venäjän ostosmatkailijoille ei avata pitkään aikaan, se olisi iso virhe!!

Äänestä
  • Tallinnaan, Tallinnaan. Juomaa hakemaan !

    Äänestä

Kyllä pappojen pitää ”tankkaamaan” päästä ! 🤨

Äänestä
  • Tankkaamaan vai tyhjentämään...

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tankkaamaan vai tyhjentämään...

    Jos oma logistiikka toimii, niin molemmat. Vie mennessäs ja tuo tullessas.
    Mitkä muuten mahtaa olla päivän hinta ? Tai mitä se oli silloin, kuin pääsi kaupantekoon ?

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Silti Suomi on yhä pitkälti suljettuna. Ylimääräistä ja turhaa lainarahaa palaa
1200 miljoonaa euroa joka viikko tuon takia. Sulun aiheuttamia huonoja asioita, joita on rahassa vaikeampi mitata, riittää kirjaksi asti.

Koulut suljettiin viikoiksi vaikka jo silloin oli tiedossa, että siitä ei ole hyötyä.
Eikä siitä ollutkaan. Tehtiin vaan tyhmä ja hyvin poliittinen päätös.

Koronaan liittyvä fakta tähän väliin:
Tänä keväänä Suomessa on kuollut normaalia vähemmän ihmisiä, johtuen koronasta.

Pääministeri Marin ilmoiti, että hallitus on valmis hyvin ketterästi muuttamaan rajoituksia, jos syytä ilmenee. Tarkoittiko hän pelkästään kiristysten lisäämistä mutta ei lievennyksiä ?
Syitä rajoituksien poistoon on ilmennyt viikkoja. Järki avaisi maan sisäisesti.

Hallitus :
Mikä on se poliittinen asia/ puolue, joka estää yhteiskunnan avaamisen ?
Kuka siitä hyötyy ja miten ?
Keiden suosiota ja ääniä nyt yritetään kalastella, velaksi ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu