Kivaa koulussa

Anonyymi

Lukiossa oli poikien ja tyttöjen liikuntatunnit päätetty yhdistää koska naisliikuntaopettajamme oli sitä mieltä että sukupuoliset erot liikunnassa ovat niin pieniä. Olimme poikien kanssa tästä kyllä erimieltä ja protestoimme opettajalle että tytöt pilaisivat liikunnan ilon olemalla vain tiellä. Opettaja piti päänsä ja totesi että pitäkää vain puolenne sillä tytöt tulevat todennäköisesti päihittämään teidät tässäkin oppiaineessa. Meitä oli luokalla viisitoista poikaa ja samanverran tyttöjä pukuhuoneessa joka sekin oli muutettu unisex mallisiksi nykykäytännön mukaisesti että nuoret tottuvat toisen sukupuolen vartaloihin ja se vähentää tyttöjen sukupuolista ahdistelua. Vilkuilin salaa tyttöjä ja olin hämmästynyt kuinka hyväkuntoisen näköisiä kaikki olivat. Tytöt olivat normaalipainoisia ja ryhdikkäitä toisin kuin pojat jotka olivat suurimmaksi osaksi lihavia tai liian laihoja. Varsinkin tyttöjen treenatun näköiset reidet ja pakarat olivat seksikkään näköiset. Laitahan housusi jo jalkaasi ettei pikku pippelisi innostu tiirailustasi kuului vierestäni. Vilkaisin viereeni jossa luokkakaverini Janita oli alastomana ja katsoi minua virnistäen. Nolona vetäisin urheilushortsit jalkaani mutta en voinut samalla olla ihailematta Janitan upeaa urheilullista vartaloa. Mahtavan kokoiset rinnat, hoikka vyötärö josta vatsalihaksien piirteet erottuivat selvästi sekä lihaksikkaan pyöreät reidet ja pakarat kruunasivat tämän kauniin blondin ulkonäön. Livahdin nopeasti liikuntasalin puolelle jossa oli alkamassa lihaskuntotestit. Suoritimme vuorollamme punnerrukset, leuanvedot, istumaan nousut, vauhdittomat pituus ja korkeushypyt, naruapitkin ylösnousut ja en voinut olla huomaamatta että tytöt näyttivät suoriutuvan oikein mallikkaasti. Opettaja kutsui kaikki kokoon ja sanoi että olin parhaiten suoriutunut poika jolloin tuuletin villisti. Opettaja jatkoi kuitenkin että kaikki tytöt suoriutuivat kuitenkin paremmin kuin yksikään poika ja kaikista paras tyttö oli Janita. Tuuletukseni vaimeni äkkiä ja tunsin kuinka joku taputti minua pakaralle ja sanoi hyvä poika. Se oli Janita joka nauroi samalla minulle ja tunsin punan leviävän kasvoilleni. Tytöt juhlivat tuloksiaan ja seurasimme noloina vierestä kuinka tämä oli mahdollista että olimme heikompia kuin tytöt. Opettaja onnitteli tyttöjä ja sanoi tienneensä heidän paremmuutensa koska kaikilla luokilla tulokset olivat samankaltaisia. Pelaisimme salibandyä loppu tunnin pojat vastaan tytöt ja opettaja poistui huoneeseensa. Ajattelin että nyt näytämme tytöille kuinka pelataan mutta kuinka väärässä olinkaan. Tytöt olivat nopeampia, kovakuntoisempia ja vahvempia ja löivät nopeassa tahdissa taululle 5-0 numerot ja emme voineet kuin haukkoa henkeä väsyneenä. Sanoin että meidän pitää pysäyttää heidän vauhtinsa koventamalla taklauksia ja pelaamalla likaisesti. Tämä ei olisi voinut olla huonompi idea koska tytöt vastasivat välittömästi meidän kovaan peliin ja taklasivat meidät maan rakoon. Heillä oli varmasti kaksi kertaa paksummat lihaksikkaat reidet ja isot pakarat joiden voimilla he lennättivät kaaressa meitä poikia pitkin parkettia tuskan huutojen säestäminä. Emme selvästikää pärjänneet ja meistä oltiin tekemässä hakkelusta. Peli oli jo 9-0 ja peli muistutti enemmän amerikkalaista jalkapallo kuin sählyä ja Janita oli juuri taklannut minut mahalleni ja kävellyt ylitseni tekemään helpon maalin kun hermoni pettivät ja löin häntä mailalla kovaa jalkoihin. Peli oli 10-0 ja ohi, joten lähdin kävelemään pukuhuoneeseen päin kun joku tönäisi minut selästä maahan ja kiskaisi shortsini nilkkoihin. yritin nousta ylös mutta joku seisoi shortsieni päällä enkä päässyt mihinkään. Vilkaisin hädissäni taakseni ja Janita seisoi takanani virne naamallaan ja oli kohottanut mailansa ylös tuppipuoli minuunpäin. Kauhuissani seurasin avuttomana kun hän löi mailansa tupen suoraan peräaukkooni yhä syvemmälle saaden minut kirkaisemaan kivusta. Muut pojat yrittivät tulla avukseni mutta tytöt pitivät heidät helposti aisoissa antaen Janitan runkata persettäni mailallaan miten tahtoi. Anelin itkien häntä lopettamaan ja lopulta hän veti mailansa pois ja astui pois shortsieni päältä. Hän kääntyi muihin tyttöihin päin ja silloin hyökkäsin hänen selkäänsä kohden nyrkit pystyssä. Juuri kun olin lyömässä häntä takaraivoon niin hän käännähti ja löin ohi. Kaaduin häntä päin ja hän otti otteen molemmilla käsillä hartioistani ja upotti polvensa suoraan kiveksiini yhden, kahden ja vielä kolmannen kerran hirvittävällä voimalla nostaen minut joka potkulla puoli metriä ilmaan. Mahani kääntyi ympäri ja voimani katosivat kokonaan jolloin lyyhistyin voimattomana maahan. Silloin opettaja ryntäsi paikalle ja käski kaikki suihkuun. Jäin makaamaan lattialle ja opettaja kysyi mitä tapahtui, vastasin että sain pallon arkaan paikkaan ja vedän vähän happea. Kun pääsin ylös ja menin pukuhuoneeseen siellä ei ollut enää ketään ja menin suihkuun.

4

3489

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Viileän suihkuveden hyväillessä turvonneita kiveksiäni ja kirvelevää peräaukkoani tunsin kuinka joku astui taakseni, otti minut tiukkaan syleilyynsä ja sanoi että olet nyt minun narttuni ja teet mitä käsken tai saat katua. Tunsin Janitan lihaksikkaan alastoman vartalon ja isojen rintojen puristuvan selkääni vasten kun hän puristi minut syleilyynsä. Sitten hän tarttui penikseeni ja työnsi sormen peräaukkooni alkaen vatkata minulle erektiota. Siinä ei kauan mennyt kun olin täydessä seisokissa ja Janita hymähti hyväksyvästi tuntiessaan että penikseni oli kasvanut erittäin paksuksi ja uljaaseen 25cm mittaan. Hän käänsi minut ympäri ja katsoi ihastellen isoa munaani ja nosti minut ilmaan reisistä pidellen. Hän työnsi minut seinää vasten ja ohjasi munani sisäänsä ja aloitti panemaan minua voimakkailla työnnöillä. Hän rakasti selvästi isoa valtikkaani ja vaikeroi voimakkaasti samalla kun kiihdytti panemisen tahtia. Hänen voimakkaat reitensä ja pakaransa antoivat työnnöille niin paljon voimaa että selkäni hakkasi suihkuhuoneen seinää kivuliaasti ja turvonneet pallini olivat murskautua hänen reisilihaksiensa iskuista mutta nautin silti jokaisesta hetkestä kun tämä kaunis tyttö pani minua kuin höyryjyrä. Tunsin kuinka hänen hengityksensä kiihtyi ja vartalonsa värähteli orgasmien voimasta. Tulimme orgasmin huipulle yhtäaikaisesti ja laukesin hänen sisälleen samalla kun hän huusi ekstaasissa. Hän hymyili leveästi ja päästi otteensa minusta jolloin tipahdin suikuhoneen lattialle perseelleni ja turvonneet kivekseni jäivät alleni aiheuttaen niin kovan kivun että menetin tajuntani. Heräsin kylmän veden valuessa suihkusta päälleni ja näin Janitan seisovan jo pukeutuneena kahden kauniin alastoman luokkatoverin kanssa ovensuussa. Käperryin lattialle peittääkseni alastoman vartaloni jolloin Janita sanoi että olet nyt meidän omaisuutta ja seuraavaksi sinun on tyydytettävä nämä kaksi ystävääni tai potkin kiveksesi kurkkuusi. Olin aivan rättiväsynyt mutta penikseni oli toista mieltä veren syöksyessä siihen paisuttaen sen taas mahtimittoihin kun nämä kaksi kaunotarta lähestyivät ihastellen miehisiä mittojani. He käsittelivät minua kovin ottein ratsastaen penikselläni ja naamani päällä vuoronperään saaden tajuntani hämärtymään heidän moukaroidessa vartaloani pitkin suikuhuoneen lattiaa. Tunsin heidän kuinka he tärisivät orgasmeista päälläni ja laukesin lopulta itsekin. Kun nousin ylös tytöt olivat jo pukeutuneet ja lähdössä. Toinen tytöistä tuli luokseni ja tarttui kiinni kurkustani sekä kiveksistäni tiukasti ja nosti minut seinälle. Haukoin kivusta henkeä ja kyyneleet tulvivat silmiini, Vaikka omistatkin ison munan niin älä luulekkaan että se antaa sinulle erityisaseman vaan olet ainoastaan meidän panopuu ja tottelet tästä lähtien kaikken mitä Janita käskee sinun tehdä ja voit olla varma että peniksesi tulee olemaan kovilla ja kiveksesi kuivat kuin rusinat lukukauden päättyessä.

    • Anonyymi

      juupa juu

    • Anonyymi

      Helevetin huono novelli.

      • Näin ei ole oikeus sanoa edes, jos itse on kirjoittanut paremman. Aina on kuitenkin niitä, joilla ei ole mistään mitään hyvää sanottavaa. Luulee näin tuovansa omaa fiksuuttaan esiin.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      43
      1805
    2. Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille

      Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?
      Ikävä
      164
      1637
    3. Heikki Silvennoinen ( Kummeli)

      Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on
      Kotimaiset julkkisjuorut
      70
      1378
    4. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      239
      1333
    5. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

      Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
      Maailman menoa
      207
      1238
    6. Mitä toivot

      ensi vuodelta? :)
      Ikävä
      128
      1145
    7. Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?

      Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk
      Pyhäjärvi
      332
      1137
    8. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      78
      1086
    9. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      314
      1057
    10. Hyvää huomenta 18. luukku

      Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️
      Ikävä
      227
      1057
    Aihe