Orpo kehoittaa maskeja väkijoukkoihin

Anonyymi

"Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo vaatii hallitusta antamaan vahvan suosituksen kasvomaskien käytöstä esimerkiksi julkisessa liikenteessä ja ruokakaupoissa.
Maskien teho perustuu siihen, että se hillitsee käyttäjäänsä tartuttamasta muita koronaviruksella.
Siksi itseään ei voi suojata pukemalla kasvomaskia, vain ainoastaan riittävän monen maskinkäyttö suojaa kaikkia.
Kaupan eteisessä ilmainen kertakäyttöinen maski voisi olla vetotekijänä asiakkaille. "

Tässähän on ristiriita, jos kertakäyttö maski ei suojaa käyttäjää korona virukselta, niin miten maski estäisi korona virusten leviämisen, kun maski päästää korona virukset läpi.
Jos maski päässä aivastaa, niin viruksethan lentävät läpi, kun kerran kertakäyttömaski ei suojaa korona virukselta.
Kertakäyttömaski suojaa vain isojen pisaroiden lentelyn ja jollei aivasta, yski tai puhu, niin ei silloin mitään pisaroita levitä ja maski on turha.
Kerakäyttömaskia voi käyttöö useamman kerran, jos sen tarkoitus on pisaroiden pysäyttäminen.
Kyllä se pysäyttää pisarat useiden käyttökertojen jälkeenkin, vai tekeekö pisarat reikiä maskiin, tuskinpa.

15

138

    Vastaukset 15

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Se kertakäyttö- tai rättimaski vähentää röhkivien ja yskivien ihmisten aiheuttamaa, hengityksestä leviävää ilmassa lentävää räkää ja sen mukana leviäviä viruksia.
      Siis jos jokainen käyttää sitä maskia, niin ilmassa lentää vähemmän räkäpisaroita ja viruksia. Eli maski vähentää ilmassa seilaavia viruksia, ja sitä kautta vähentää riskiä saada niitä viruksia hengitykseensä tai silmiinsä.

    • Anonyymi

      Orpon ehdottama "vahva suositus" ei auta mitään, vain täysi pakko auttaisi sillä silloin todennäköisesti sillä viruksen (oireettomalla) kantajallakin olisi maski. Valtio ei voi määrätä pakkoa, koska silloin se joutuisi tarjoamaan ilmaiset tai enintään hyvin pienellä nimellisellä hinnalla hankittavat maskit jokaiselle suomalaiselle.

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Ei kai kukaan tuota pellehermannisivua tosissaan ota ? :)

        Niillä on järjestään täysin tieteen ja järjenvastaisia väittämiä, jotka on kumottu aikaa sitten.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kato dokumentti ja mieti !

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kato dokumentti ja mieti !

        Dokumentissa juttua mm faktantarkistuksesta!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Dokumentissa juttua mm faktantarkistuksesta!

        Ai? Entä jos sitä tekeekin itsenäisesti. Useimmat haastatellut olivat ties mitä kirjailijoita tai yrittäjiä, joilla oli oma lehmä salaliittoteorioiden ojassa. Entä sitten ne, jotka tutkinnon tai nimikkeen perusteella pitäisi olla edes jossain määrin terveyteen, rokotteisiin tai muuhun liittyen jollain tavalla perillä asioista:

        Kävin läpi jokaisen:

        Judy Mikovits entinen tutkija, nykyinen tunnettu salaliittoteoreetikko, joka saa nykyään elantonsa salaliittonettisivuista ja kirjoista. Tutkija-aikanaan hänen tutkimuksiaan ei suuremmin julkaistu ja ne mitkä julkaistiin, vedettiin aikoinaan pois asiavirheiden takia. Väittää rokotteiden olevan retrovirusten saastuttamia ja väittää myös, että Covid-19 johtuu vanhasta flunssaviruksesta ja että maskit aktivoivat viruksen. Kukaan ei ole tällaisia vakavissaan.

        Dr. Jeff Barke on peruslääkäri, jolla ei ole erityistä osaamista viruksista tai rokotteista. Vastustaa maskeja ja rokotteita. Heiluttaa eräällä haastatteluvideolla asetta. En vastusta aseita, mutta tuollainen käytös on idioottimaista.

        Sherri Tenpenny - osteopaatti, antivaxxer, väittää covid-rokotteiden tappavan 42-päivän - vuoden päästä rokotuksesta. (Miksi en ole jo kuollut?). Kuuluu ryhmään, joka vastaa lähes 65%:sta kaikesta antivaxxer-materiaalista somessa.

        Rashid Ali Buttar - osteopaatti. Tunnetaan salaliittoteorioista, rokotevastaisuudesta, käyttää kelaatiota hoitomuotona autismiin ja syöpii (täysin huuhaata). On väittänyt, että lentokoneiden kemikaalivanat ja 5G-verkot aiheuttavat covidia.

        Kevin Jenkins ei ole oikeastaan mikään asiantuntija vähäisimmässäkään määrin, mutta hauskana yksityiskohtana väittää covidin olevan salaliitto, jolla halutaan tummaihoiset amerikkalaiset hengiltä

        George Zabrecky ei ole mikään asiantuntija, mutta hauskana yksityiskohtana (ja kun häntä terveysalan ammattilaiseksi tituleerataan), kerrottakoon että vaihtoehtolääketieteellisen julkaisun mukaan tämä tyyppi osaa kaiken akupunktioista kinesiologiaan ja homeopatiaan. Tästä huolimatta hän on kuitenkin yrittänyt "hoitaa" potilaita ja joutuikin sitten oikeuteen tapettuaan yhden potilaan tuhoamalla syöpäsairaan potilaan maksan koktaileillaan. Hauskaa että tällainen tyyppi haluaa varoittaa "pahoista tiedemiehistä, jotka yrittää piikittää teihin vaarallisia myrkkyjä". Hän, aivan kirjaimellisesti teki sen itse ja tuloksena oli kuolema. "The only drugs or medicine used by Pereyra between July, 1987, and his death were the compounds prescribed by Zabrecky. Medical examinations concluded that Pereyra died of liver failure and not cancer."

        Denis Rancourt on entinen fysiikan professori, joka erotettiin kauan sitten. Muutenkaan fyysikot eivät ole koulutukseltaan terveydenhoitoalan ihmisiä.

        Meryl Nass on peruslääkäri, ei virologi tai lääke/rokotetutkija. Väittää videolla, että covid on lähtöisin laboratoriosta, mutta ei kerro mitään todisteita tai syitä, miksi ajattelee niin. Onko asialla sitten edes muuta merkitystä, kuin poliittinen. Ei se ainakaan rokotteisiin, maskien toimivuuteen tai covidin olemassaoloon vaikuta.

        Dolores Cahillin mukaan covid voidaan parantaa syömällä terveellisesti ja ottamalla vitamiineja. Rokotteitakaan ei kuulemma tarvita, koska taudin sairastamalla saa kuulemma elinikäisen suojan (todellisuudessa suoja alkaa pettää 90vrk kuluttua sairastamisesta, siksi rokotetta suositellaan myös taudin sairastaneille. Jotkut ovat sairastaneet covidin jo kolmeen kertaan). Väittää myös että maskit alentavat älykkyysosamäärää ja että maskia käyttäviä ihmisiä on helpompi ohjailla, koska nämä kärsivät hapen puutteesta. Hänet potkaistiin vapauspuolueesta pois lausuntojensa takia.

        Luc Montagnier on oikea tutkija, mutta jossain kohtaa vuosikymmenien saatossa päänupissa alkanut kolista. Väittää mm. että HIV on vaaraton ja AIDS johtuu huonoista elintavoista. Sinänsä merkityksetöntä, koska ei oikeastaan sano tällä videolla mitään, vain että on mahdollista, että covid tehty labrassa, mutta ei siitäkään sen enempää.

        Että tällaisia "asiantuntijoita" ja "todistajia" teillä. Nämä olivat siis videon ainoat henkilöt, joilla oli edes mitään hieman terveyteen, lääketieteeseen (edes vaihtoehtoiseen) liittyvää taustaa.

        Miten meni noin niin kuin omasta mielestä?

        "Miten meni noin niin kuin omasta mielestä?"

        https://www.youtube.com/watch?v=D4DxqAz4fUU

        Otitko tiedot ihan googlesta? Kokeile etsiä heistä tietoja ennen koronavouhotusta niin tilanne muuttuu täysin. Meinaat että nämä ovat saaneet arvostettuja palkintoja ja tiedejulkaisuja ennen koronaa, mutta kun ovat nyt eri mieltä niin niillä ei ole mitään arvoa.

        https://mvlehti.net/2021/04/01/google-rahoittaa-25-miljoonalla-eurolla-sananvapauden-vastustamista-euroopassa-valeuutisten-kitkemiseksi/

      • Anonyymi

    • Anonyymi

      Petskulle sopisi pitkä nahkatakki. Ehkä lepakonsiivistä.

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        "Levittäkää totuutta ja faktoja niin paljon kuin mahdollista"

        Niinhän me yritetäänkin tehdä, mutta kun on näitä hölmöjä, jotka uskoo kaiken roskan mitä rokotevastustajat levittää tienatakseen rahaa kirjoillaan ja nettisivuillaan.

      • Anonyymi

    • Anonyymi

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Olivia Oras kuollut

      Taidepariskunta Reijo Oraksen ja Johanna Oraksen ihana päivänsade. Liian nuorena lähti. Osanotto läheisille 🥲 IS
      Kotimaiset julkkisjuorut
      119
      2940
    2. Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.

      Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.
      Kajaani
      16
      1061
    3. Mies sun käytös satutti...

      Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.
      Ikävä
      63
      883
    4. Onko ankeampaa kyläpahasta kuin Haapavesi?

      Koiria kidutetaan, mustalaiset vie invaparkit, makkarakastike on finedining, kylät kuolee pois, nuoret häipyy pois ja ke
      Haapavesi
      51
      836
    5. Sukunimesi eka kirjain?

      🤗
      Ikävä
      52
      799
    6. Mies tykkään edelleen sinusta

      Harmittaa vaan tämä tilanne. Tai se kun ei ole mitään tilannetta.
      Ikävä
      47
      684
    7. Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?

      Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍
      Ikävä
      79
      655
    8. Kerro vain.

      Lipsauta johtolanka...
      Ikävä
      80
      626
    9. 50
      625
    10. Tönölän hukkaputki

      Tönölään rakennettiin kunnon hukkaputki verorahoilla. Ihmettelin tätä mökki sekamelskaa jo alunperin, Eikö tuollainen le
      Kuhmo
      35
      614
    Aihe