Pauli Vahtera kirjoitti viime vuonna tällaista

jossa Lieksaakin sivutaan.

"Suomessa on vuosia oltu tietoisia siitä, että oleskeluluvan saaneet somalit käyvät kotimaassaan ja asuvat siellä pitkiä aikoja. Virallinen Suomi ei tätä turvapaikkaoikeuden väärinkäyttämistä tunnusta, koska se romuttaisi uskottavuuden kaikilta Migrin tekemiltä päätöksiltä"

”Sain Lieksasta YV-viestin Lieksan Lehden lauantaina paperilehdessä julkaisemasta uutisesta. Lehti kirjoittaa nimeltä mainiten Lieksan luottamustoimessa olevasta somalista, joka on käynyt kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan kokouksissa kuluvan valtuustokauden aikana yhden kerran.

Hän on kirjoilla Lieksassa, mutta hänet on tavoitettu Kööpenhaminasta ja Somalimaasta, mutta ei Lieksasta eroanomuksen vaatimiseksi.

Sosiaalitoimistot kautta maan suosivat netissä tehtäviä yhteydenottoja. Näin somalit voivat käytännössä asua Somaliassa ja heillä voi silti olla sosiaalitoimiston maksama asunto Suomessa. Asunto voi olla vuokrattu edelleen pimeästi, koska mitään tarkistuksia asunnoissa ei tehdä.

Somalit voivat vastata viranomaiskyselyihin suomalaisesta sähköpostiosoitteesta, vaikka asuvatkin ulkomailla. Kun somalit tulevat eläkeikään, he saavat takuueläkkeen. He voivat asua Somaliassa eläkettä nostaen olemalla Suomessa kirjoilla. Takuueläke kuten muutkin Suomen sosiaalituet vastaavat Somaliassa suurituloisen eliitin saamia tuloja. Niillä elää suurilapsinenkin suku hulppeasti."

Mahtaako Lieksan Kela/sossu lainkaan tarkistaa, että ovatko kaupungissa kirjoilla olevat somalit lainkaan paikanpäällä vai ei, kun rahaa heille myöntävät?
16145
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Tuskin mahtaa paljon kiinnostaa, pääasia vain, että raha liikkuu. Mahtavat matut nauraa ihan ääneen, miten suomalaisia on helppo höynäyttää. Suomihan elättää koko suvun, kun yksi oa kirjoilla täällä. Mitä lomaa muuten mitään tekemätön tarvitsee? Väsyvätkö matut ihan räteiksi pelkkään olemiseen? Miten raskasta heille työnteko olisi, varmaan osa potkaisisi tyhjää, pelkästä järkytyksestä.

Äänestä

Eikös tuo somali ollut Vasemmistoliiton edustaja siellä valtuustossa, joka tarvitsi myös tulkkia?

Eikö Lieksan vas.liittoa yhtään hävetä?

Äänestä
  • No,ei ne osaa hävetä,ryökäleet.Kannattavat ja ihannoivat yhä ideologiaa joka on tapattanut kymmeniä miljoonia ihmisiä.

    Äänestä

No onhan Suomella rahaa mitä törsätä. Hävittäjät-Bisnes suomi- kasvomaski kauppa...
nou hätä.Tiedä vaikka minkalaisen roope ankan säiliön maksajia olemme.

Äänestä

Somaleita on jäänyt kiinni tukihuijauksista, mutta se on jäävuoren huippu.

Äänestä
  • Miksei pankko hyökkää ja sano että me demarit ja kommunistit kiistämme kaiken.

    Äänestä

  • Se johtuu siitä, kun ei vain ummarra. Liikaa maksettuja ei ikinä saada takaisin, niille saa sanoa hyvästit. Sattuuhan näitä.
    Jos suomalaiselle annettaisiin vahingossa liikoja, takuulla saadaan takaisin, kun vähennetään tulevista. Nuole vaikka näppejään, armoa ei anneta. Pakolaisia ei saa rahatta pitää, heidät kun on saatu haalittua tänne turvaan pahasta maailmasta.

    Äänestä

Norjahan oikein tutki asiaa ja kävu ilmi, että turvapaikan saaneet lomailevat todella ahkerasti kotimaissaan. Varsinkin irakilaiset, iranilaiset ja afgaanit.

Äänestä
  • Joo, mutta ei ne aiheetta lomaile. Nehän käy asiakseen kertomassa kuinka Euroopassa on paljon tyhmiä kansoja, jotka elättävät maahanmuuttajat. Minkä pohjoisemmaksi siellä mennään se tyhmemmiksi alkuasukkaat muuttuvat. Eikä töitäkään tarvitse tehdä, eikä alkuvaiheessa edes saa tehdä. Eikä pakko ole sieltä poiskaan lähteä vaikka ei turvapaikkaa
    saisi. Ja silti elättävät. Ja naiset siellä auttavat monin tavoin. Tulkaa mukaan.

    Äänestä

Kulttuuri- ja vapaa-ajan lautakuntaa ei ole ollut Lieksassa sitten vuoden 2016 organisaatiouudistuksen jälkeen. Nekin hommat on keskitetty hyvinvointilautakuntaan, jota johtaa persu-merkkinen Keronen tiukasti Sihvosen valvonnassa.

Maahanmuuttajataustainen Suomen kansalainen Abdillahi, joka oli vuosina 2017-2018 valtuutettuna, muutti pois paikkakunnalta, joten hänen tilalleen nousi valtuutetuksi Reittu.

Vanha juttu. Ja turhaa jallitusta.

Äänestä
  • Kansalainen, mutta ei suomalainen.

    Äänestä

Meillä on rahaa heittämällä mitä ihmeellisimpiin projekteihin... ympäri maailmaa...

Sukupuolineutraalit sos.turvatunnukset koko kansalle maksavat ainakin reilun miljardin, että kyllä sitä rahaa Somaliaankin riittää...

Äänestä

Jälleen hyvä kirjoitus Vahteralta.

"Monikulttuurisuus tuhoaa luottamuksen yhteiskunnassa"

"Nainen oli retkahtanut VOK:sessa asuneeseen pohjois-afrikkalaiseen turvapaikanhakijaan. Tästä ilosta syntyi poika, ja mentiin naimisiin. Lapsi helpotti oleskeluluvan saamista. Nuori mies oli tullut turvallisesta maasta, eikä olisi ilman lapsilykkyä ja valehtelua saanut oleskelulupaa Suomessa.

Nainen maksoi vuosien ajan miehen kaikki menot (vaatteista lähtien) ja tietenkin perheen kaikki menot (ruoka, asuminen, kodin tavarat, vapaa-aika). Koska miehellä ei ollut rahaa, eikä omia tuloja sosiaalituen lisäksi. Nainen oli avannut yhteisen pankkitilin, jota mies voi käyttää. Rakkaus on sokea.

Onni alkoi rakoilla ja nainen alkoi epäillä miehen jatkuvia menemisiä. Hän oli avannut miehen kotona olevan laukun, joka oli täynnä rahaa. Käteisen lisäksi oli ulkomaisten pankkitilien tiliotteita, maksu- ja ottokuitteja.

Nainen tyhjensi yhteisen pankkitilin ja sanoi, että käytät vast´edes omia rahojasi. Kiitokseksi mies hakkasi naisen väkivaltaisesti. Nainen ei tehnyt rikosilmoitusta, koska pelkäsi joutuvansa tapetuksi."

https://www.oikeamedia.com/o1-138515

Äänestä
  • Ihanaa monikulttuurisuutta! Kuitenkin olen enemmän kiinnostunut Kanadan, Ranskan, Italian ja Aussien kulttuureista, kuin yhdenkään kehittymättömän maan tavasta elää kuin luolamiesaikaa.
    En haluaisi maahani yhtäkään elätettävää niistä maista, korkeintaan sen yhden näytille lasikaappiin.

    Äänestä

Julkisesti ei sovi sanoa, että nuo mamuraiskarit ovat pääsääntöisesti muslimeita. Asiahan on niin että nää muslimit tulevat ahdasmielisistä yhteiskunnista, joissa naisella ei paljon ole arvoa ja heidän pitää olla kaavutettuja. Sitten kun näitä tyyppejä pääsee tänne jossa naiset kulkevat missä asuisssa huvittaa, niin monella muslimijätkällä ei pää kestä. Ja "väärin" puettu nainenhan on arvoton.

Äänestä
  • Eiköhän koita vielä sekin päivä, että Suomen naisten on kääriydyttävä rätteihin, että islamistit eivät loukkaantuisi ja raiskaaminen olisi aikaa vievempää, kun pitäisi kuoria rättiä rätin päältä, ennen ko. toimitusta. Suomihan on niin kohtelias, ystävällinen ja empaattinen elättejä kohtaan. Omista nyt ei ole niin väliä, nehän ovat laiskoja tomppeleita, niitähän voi ja pitää kurittaa ja pistää vähän alta lipan.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

jossa Lieksaakin sivutaan.

"Suomessa on vuosia oltu tietoisia siitä, että oleskeluluvan saaneet somalit käyvät kotimaassaan ja asuvat siellä pitkiä aikoja. Virallinen Suomi ei tätä turvapaikkaoikeuden väärinkäyttämistä tunnusta, koska se romuttaisi uskottavuuden kaikilta Migrin tekemiltä päätöksiltä"

”Sain Lieksasta YV-viestin Lieksan Lehden lauantaina paperilehdessä julkaisemasta uutisesta. Lehti kirjoittaa nimeltä mainiten Lieksan luottamustoimessa olevasta somalista, joka on käynyt kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan kokouksissa kuluvan valtuustokauden aikana yhden kerran.

Hän on kirjoilla Lieksassa, mutta hänet on tavoitettu Kööpenhaminasta ja Somalimaasta, mutta ei Lieksasta eroanomuksen vaatimiseksi.

Sosiaalitoimistot kautta maan suosivat netissä tehtäviä yhteydenottoja. Näin somalit voivat käytännössä asua Somaliassa ja heillä voi silti olla sosiaalitoimiston maksama asunto Suomessa. Asunto voi olla vuokrattu edelleen pimeästi, koska mitään tarkistuksia asunnoissa ei tehdä.

Somalit voivat vastata viranomaiskyselyihin suomalaisesta sähköpostiosoitteesta, vaikka asuvatkin ulkomailla. Kun somalit tulevat eläkeikään, he saavat takuueläkkeen. He voivat asua Somaliassa eläkettä nostaen olemalla Suomessa kirjoilla. Takuueläke kuten muutkin Suomen sosiaalituet vastaavat Somaliassa suurituloisen eliitin saamia tuloja. Niillä elää suurilapsinenkin suku hulppeasti."

Mahtaako Lieksan Kela/sossu lainkaan tarkistaa, että ovatko kaupungissa kirjoilla olevat somalit lainkaan paikanpäällä vai ei, kun rahaa heille myöntävät?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu