virheviisikon päänaisen

Anonyymi

laskemointi tuli julkisuuteen. päänainen oli vastavalittu varapuheenjohtajaksi, kun hän pyysi puoluetoveriaan arvostelemaan itseään twitterissä vuonna 2014. hyökkäyksen tarkoituksena oli nostattaa vastavalitun varapuheenjohtajan kannatusta. laskelmointi osui nappiin, ja kannatus nousi. asioilla on tapana tulla julkisuuteen, ja hyvä niin. noin laskelmoivaa, ja kylmähermoista pelinaista, ei taida suomen historiasta löytyä. tälläkin hetkellä hän pelaa venäläistä rulettia, ja nähtäväksi jää mikä on kannatus nyt kun totuus paljastui. tiedoksi vielä kaikille vänkäreille, että päänainen on myöntänyt, että kertoma pitää paikkaansa, eikä vänkäämällä valheeksi muutu. lähde. ilta-sanomat.

11

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      "ja kylmähermoista pelinaista, ei taida suomen historiasta löytyä"

      Taivaalle kiitos siitä, että tähänkin kriisiin on löytynyt kovapintainen, kitinöistä ja narinoista piittamaton ja pätevä johtaja.

      Satakunnan Kansa 11.4.2020:

      Toisen maailmansodan syttyessä Suomella oli Mannerheim ja nyt meillä on Sanna Marin – kansainvälinen lehdistö on jo tunnustanut, että Suomi on maailman terävintä kärkeä kriisinhallinnassa.

    • Anonyymi

      nyt on ruvennut päänaisen käet puutumaan, ja tukka taipumaan. pyrkyrin pokka pettää, ja viileys alkaa rakoilla. hermojen pettämisen osoitus oli kun sanoi oppositijohtajan olevan valehtelija. pitääkö se sitten paikkaansa , niin sen voi jokainen itse päätellä.

    • Anonyymi

      "mikä on kannatus nyt kun totuus paljastui"


      No mitäs ihmeellistä tuossa nyt mielestäsi on, hyvänen aika sentään.

      Asutko ehkä tynnyrissä?

      Maailman sivu nousevat poliitikot ovat käyttäneet eri keinoja saadakseen huomiota. Julkinen keskustelu nyt on yksi kaikista siisteimpiä tapoja hankkia huomiota itselleen, ja siinä nyt ei ole mitään kyseenalaistettavaa.
      HS 4.1.2020
      "Media ja poliitikot suoltavat tarinoita huomiosta kilpaillessaan"

      Uusi Suomi 17.7.2008:
      "Kun vihreiden Pekka Haavisto palasi useamman vuoden tauon jälkeen eduskuntaan, hän törmäsi aivan uudenlaiseen kansanedustajatyyppiin: julkisuusnarkkareihin.

      –Jos nämä eivät ole saaneet päivittäistä julkisuusannostaan, he alkavat voida pahoin. Julkisuus sitten hankitaan millä keinoin tahansa. Tämä sopii heille itselleen ja myös medialle. "
      --------------------

      Eli ei todellakaan mitään uutta ja ihmeellistä auringon alla. Ihmettelen ja hämmästelen suuresti avaustasi.

    • Anonyymi

      politiikassa on oma kielenkäyttökoodinsa- joka on sinänsä aika joustava. yksi asia on kuitenkin kielletty valehtelu-termiä ei sovi käyttää eduskunnan täysistunnossa. twitteri ei tietty ole eduskunta, mutta sielläkin valehtelusta syyttäminen poliitikoilta on hyvin poikkeuksellista. sinusta se on ok, minusta taas kyseessä on mielipide- ero. mielipide se on vääräkin mielipide, kuten jokainen tajuaa vänkärin huuhaa jorinoista. relax take it easy, hopea ei oo häpee. huomenna kaikki on jo paremmin, sinullakin.

      • Anonyymi

        "Mutta miksi ihmiset hyökkäävät Marinia vastaan?"

        Oma arvio:

        1. Sanna Marin on nainen
        2. Sanna Marin on varsin johtavassa asemassa oleva nainen.
        3. Sanna Marin on timmissä kunnossa ja ainakin omissa silmissä kauniskin.
        4. Sanna Marin on pärjännyt aivan loistavasti tehtävässään.

        1 2 3 4= tietylle osaa niin miehille kuin erityisesti naisille tappavan myrkyllinen coktail nieltäväksi. Olen huvittuneena lueskellut tältäkin foorumilta, miten pitää kaivella aataminaikuisia Marinin kirjoituksia reposteltavaksi. Ja kun repostelun aiheet alkavat käydä vähiin, aletaan ottaa pois Sanna Marinin johtamalta hallitukselta sen selkeitä onnistumisia.

        Kaikki yhteen sanaan tiivistettynä = kateus.


    • Anonyymi

      kauneus on katoavaista. valtion velanotossa suomen ennätys, virheet kriisin hoidossa, otti hallitukseen kaverinsa, joka oli eronnut jäätyään kiinni valehtelusta. koulut turhaan kiinni, sitten muutamaksi viikoksi auki, että varmasti virus leviää, kuten tänään on kerrottu. siinä näin aluksi, ja lisää tulee tarvittaessa.lopputulos sanna marin on pärjännyt surkeasti tehtävässään. ps. uutisten mukaan ravintolat saavat olla auki klo 23,00 asti. mietin tässä vaan, että mikä tutkimus on osoittanut viruksen leviävän herkemmin yöaikaan?

    • Anonyymi

      nainen tahi mies se,ja sama taidot ratkaisee. liiaan monta puoluetta, joiden tavoitteet ovat kaukana toisistaan. liian vaikea pala kokemattomille ministereille. arvio. onnistuminen korkeintaan tyydyttävä.

    • Anonyymi

      turha arvostella. vielä toistaiseksi hallitus ei ole saanut mitään aikaiseksi. katsotaan esim vuoden lopussa, mikä on hallituksen kannatus, sillähän sitä senhetken kannatusta gallupeilla mitataan. lopullinen arvosana tulee sitten vaaleissa,

      • Anonyymi

        Talouselämä ja Alman puoluekysely:

        -Vajaan kahdeksan prosenttiyksikön nousu alkuvuodesta on loikka, jollaista puoluegallupeissa on tuskin koskaan nähty. SDP on lisännyt suosiotaan.

        -Sanna Marinin ylivoimassa muut haalistuvat

        - - - - - - - - - - -

        Tähän kohtaa riittää mainiosti: Koirat haukkuu ja karavaani kulkee.


        Tulokset puhuvat puolestaan yksiselitteisesti.


    • Anonyymi

      se mikä menee ylös tulee myöskin alas. millään nousuilla, tahi laskuilla ei ole mitään merkitystä. vaaleissa se ratkaistaan. pääasia että voittaa vaalit, lupauksilla ei sen jälkeen olekkaan mitään väliä. yks tuttavakin tossa odottelee vappusatasta.

      • Anonyymi

        HS:n gallup julkaistu 20.5.2020:

        -SDP lujittaa asemaansa suosituimpana puolueena.

        -Pääministeri Sanna Marinin Sdp jatkaa Suomen suosituimpana.

        -Helsingin Sanomien tuoreessa gallupissa käy ilmi, että pääministeripuolue Sdp on vahvistanut asemaansa kansan keskuudessa.

        - - - - - - - - - - - -

        Tähän kohtaa riittää jälleen mainiosti: Koirat haukkuu ja karavaani kulkee; entistä vakaammin.

        Näyttää jurppivan melkoisesti?


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      57
      5540
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3537
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1662
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      206
      1636
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      78
      1092
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      26
      1088
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      907
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      836
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      71
      809
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      808
    Aihe