Mitä on henkinen älykkyys ? Uupuuko se 4,5 milj. suomalaisestalta ?

https://www.operosus.fi/?page_id=159

" Korkea henkinen älykkyys edellyttää, että olemme itsellemme rehellisiä. Se vaatii, että otamme vastuun valinnoistamme ja tiedostamme, että joskus oikeat valinnat ovat vaikeita. Korkea henkinen älykkyys vaatii, että emme kiellä vaikeita, tai tuskallisia totuuksia itsestämme tai elämästämme. Mutta ennen kaikkea henkinen älykkyys vaatii, että pysymme avoimina elämälle, että uudistamme kykymme nähdä elämää tuorein silmin.
Mutta pysähdymmekö todella olemaan vai täytämmekö jokaisen hetkemme turhanpäiväisellä viihteellä ja suorituspisteillä?
Henkisen älykkyyden kehittymistä olisi tuettava erityisesti lapsuudessa ja nuoruudessa vaikka se tietysti onkin elinikäinen prosessi. Erityisen suotavaa henkinen älykkyys olisi yhteisiä asioita ajavilla poliitikoilla, valtion ja kunnan virkamiehillä, talous-elämän asiantuntijoilla, johtajilla, esimiehillä ja henkilöstöllä – Suomen kansalaisilla, ihmisillä työntekijänä.

Yritetään elää ihmisiksi, henkistä älykkyyttä rakentaen ja hyödyntäen! Typeryydelle ja idiotismille saa olla allerginen.

Mitä sitten on henkinen älykkyys? Älykkyyden tutkimuksessa vallitsee tiedepiireissä lukuisia eri koulukuntia eikä älykkyyden käsitteelle ole tähän päivään mennessä onnistuttu löytämään yhtä yleisesti hyväksyttyä määritelmää.
Lähellä konsensusta, ainakin länsimaissa, ollaan kuitenkin siinä, että älykkyys liittyy keskeisesti päättelykykyyn ja ongelmanratkaisuun.
Yksilötasolla älykkyyden voisi määritellä siten, että se on tarkoituksenmukaista suoriutumista ja ongelmanratkaisua ongelmatilanteissa.
Sen keskeisiä toimijoita ovat ihmisen hermosto ja sen tarkoituksenmukainen toiminta suhteessa kehon rajoituksiin.
Entisaikaan älykkyyttä on ajateltu hyvin yksilökeskeisesti, mutta nykyisin sitä tutkitaan jo sosiaalisenakin ilmiönä olettaen, että älykkyys rakentuu myös sosiaalisessa yhteisössä ja ympäristössä eikä pelkästään yksilön puitteissa.
Sitä on ilman muuta vaikea määritellä. Jos kognitiivinen älykkyys on ajattelemista, tunneäly tuntemista, niin henkinen älykkyys on olemista. Henkinen älykkyys on ihmisen kyky esittää eksistentiaalisia kysymyksiä elämän tarkoituksesta.
Merkkejä korkeasta henkisestä älykkyydestä ovat esimerkiksi joustavuus, itseymmärrys, kyky kohdata kärsimystä ja tuskaa, innoittuminen arvoista ja visioista, vastahakoisuus tuottaa tarpeetonta kärsimystä, holistisuus, taipumus kyseenalaistaa itsestäänselvyyksiä ja etsiä vastauksia perustavanlaatuisiin kysymyksiin sekä rohkeus olla erilainen.
Ihmisten tarpeet, toiveet ja unelmat elämässään ja työssään eivät ole vain fyysisiä, psyykkisiä ja sosiaalisia, vaan myös emotionaalisia, ammatillisia, teknistaloudellisia ja elämyksellisiä viihtyvyystekijöitäkään unohtamatta. "

5

56

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Tuli tämmöisiä ajatuksia mieleen. En tiedä hyödyttääkö näitä kirjoittaa...

      Jos ajattelee olevansa korkealla henkisen älykkyyden tasolla ja kokee ylpeyttä siitä, on harhainen, mutta parempi sekin kuin olla uliseva typerys. Jos se että kokee tietävänsä jonkin asian laidan, estää näkemästä kokonaista totuutta, on se "tietäminen" itse tietämättömyys. Joku julkea teini saattaa tietämättömyyttään pilkata jonkun ulkonäköä, vaikkei tiedä että juuri se ihminen voisi täyttää hänen kaikki unelmansa. Sitä on tietämättömyys. Hän luulee tietävänsä paremmin, joten hän ei pääse näkemään totuutta. Myöskään viisaan mielessä ei nouse ajatusta, että ko. julkea teini olisi hyvä oppilas, tai että hänelle edes voisi opettaa mitään, mistä olisi hänelle hyötyä (koska hänhän tietää jo paremmin).

      • Anonyymi

        Pointtina oli että nöyryyttä vaaditaan oppimiseen. Se taito puuttuu monilta, jotka eivät menesty yhteiskunnan normien puristuksessa. Joillakin sitä taas on liikaa ja heiltä puuttuu (terve) ego ja terve itsepuolustuskyky.


      • Kyllä kannattaa kirjoittaa, ainakin itsellesi, koska kirjoittaessa aivot joutuvat analyyttiseen tilaan ja joutuvat johdatelluksi loogiseen ajatteluun !


      • Anonyymi kirjoitti:

        Pointtina oli että nöyryyttä vaaditaan oppimiseen. Se taito puuttuu monilta, jotka eivät menesty yhteiskunnan normien puristuksessa. Joillakin sitä taas on liikaa ja heiltä puuttuu (terve) ego ja terve itsepuolustuskyky.

        Eräs professori sanoi: "Aina kannattaa opiskella, koska silloin sinä kehityt henkisesti !"
        Opiskelulla sinä hallitset aivojasi.
        Jos et opiskele, niin joku muu olio ohjaa sinun aivojasi !
        Ja nyt koronakriisin aikana moni lapsiperhe kärsi tämän olion ohjauksesta.
        Etenkin sellaiset vanhemmat, joilla ei ole varaa tietokoneeseen ja Internettiin.
        Ei ole mielenkiintoa lapsiensa tulevaisuudelle ! Lapset joutuvat häpeämään sitä, ettei heillä ole "tulevaisuutta" ?


      • Anonyymi
        irekki kirjoitti:

        Eräs professori sanoi: "Aina kannattaa opiskella, koska silloin sinä kehityt henkisesti !"
        Opiskelulla sinä hallitset aivojasi.
        Jos et opiskele, niin joku muu olio ohjaa sinun aivojasi !
        Ja nyt koronakriisin aikana moni lapsiperhe kärsi tämän olion ohjauksesta.
        Etenkin sellaiset vanhemmat, joilla ei ole varaa tietokoneeseen ja Internettiin.
        Ei ole mielenkiintoa lapsiensa tulevaisuudelle ! Lapset joutuvat häpeämään sitä, ettei heillä ole "tulevaisuutta" ?

        Onko tämä oiva esimerkki eräissä maissa harrastettavasta lasten aivopesusta eräissä uskonnollisissa instituutioissa ?


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kaksi vuotta

      Sitten mä ihastuin suhun päätä pahkaa, kun meillä klikkasi heti ekasta päivästä lähtien. Et varmasti tunne samoin ja tek
      Ikävä
      18
      4231
    2. Raamatun kiroukset ja uhkaukset osoittavat sen ihmisperäisyyden

      "Se sanotaan galatalaiskirjeessä, että jos joku levittää väärää evankeliumia: "...jos joku julistaa teille evankeliumia
      Hindulaisuus
      503
      2360
    3. Onko kenellekään muulle käynyt niin

      Että menetti tilaisuutensa? Kaivattu oli kuin tarjottimella, osoitti kiinnostusta vahvasti, silmät ja olemus täynnä rakk
      Ikävä
      142
      1881
    4. Onko hän elämäsi rakkaus?

      Itse olen sitä mieltä että kyllä se näin taitaa nyt olla
      Ikävä
      77
      1495
    5. Tekisin mitä vaan että

      Pääsisin eroon susta.
      Ikävä
      159
      1463
    6. Alahan tulla paikkaamaan tekojas

      Ja lopeta se piilossa oleminen. Olet vastuussa mun haavoista. Vien asian eteenpäin jos ei ala kuulumaan.
      Suhteet
      9
      1274
    7. Olisitko maailmani?

      Ajattelen sinua ja pelkään välillä, että olenko antanut sinulle liikaa kannettavaksi. Olenko vaatinut sinulta aivan liik
      Ikävä
      34
      788
    8. Nainen, vaikka olen ja asun yksin

      Saan silti seksiä aina kun tahdon. :/
      Ikävä
      106
      747
    9. Mies miten tämä

      Tilanne ratkaistaan?
      Ikävä
      27
      711
    10. Lähdetkö nainen joku päivä mun kanssa Anttilaan?

      Katsomaan sisustustarvikkeita ja sit mentäisiin matkatoimistoon katsomaan matkoja?
      Ikävä
      25
      691
    Aihe