Elikkäs tässä olis semmoinen tilanne että olin ensin 6kk ilman urheilua selän ylirasitus murtuman kanssa ja nyt saan jo liikkua jonkin verran mutta tulee kipus polvitaiteeseen. Kipu ei ole itsestään polvessa mutta tuntuu ympärillä( eniten jalan takaosassa polven kohdalla). Kipu lähtee noin 3pv mutta tulee takaisin suht nopeasti. Kiitos jo etukäteen.
Polvitaite kipu
Anonyymi
1
132
Vastaukset
- Anonyymi
Tuntuuko polvitaipeessa myös turvotusta silloin kun on kipua? Kyseessä voisi olla Bakerin kysta ja siitä sekä hoidosta löytyy tietoa Terveyskirjaston nettisivulta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Orpo räyhää: kansan on muututtava
Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san2512888Muovikassikartelli
Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell61623Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta
Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.21315- 1011184
Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion
Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu1231161- 701049
Oikea kaste on syntisten kaste
Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka581025Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta1531022Upotuskaste on raamatullisin kaste
Jokainen raamattua lukenut tietää sen. Päivänselvä asia. Vauvalle annettu kaste ei löydy raamatusta.717937- 135912