lonkkaleikkaus

kertokaapa kokemuksianne lonkkaleikkauksesta toipumisesta...
201365
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Lonkka vaihdettiin. Lonkati lonk lonkati lonk. Lonkuti loo lonkuti loo. Lonk lonk loooooo.

Äänestä

Lonkkaleikkaus noin 4 vuotta sitten. Samana päivänä kun leikattiin niin illalla olin jo jalkeilla, seuraavana päivänä jo rappusia kävelin. Kolmen päivän päästä kotiin. Ei kipuja, kaikki meni super hyvin. Kivut jäivät leikkauspöydälle. Toipumiseen meni noin kolme kuukautta. Toki ihan täydelliseen toipumiseen melkein vuosi. Nyt ei edes muista että lonkassa tekonivel.

Äänestä

Minulle vaihdettiin lonkkanivel reilut 10 v sitten mutta v**uiksi meni.
Asennettu nivel oli jotakin ranskalaista paskametallia josta liukeni elimistöön kaikenlaisia myrkkyjä ja raskasmetalleja. Veriarvot olivat kokoajan persiillään ja kivut olivat valtavat, opiaatteja piti käyttää koko ajan että edes jotenkin voi elää.
Kun selvisi että nivel on epäkelpo, edessä oli uusi leikkaus jossa nivel jälleen vaihdettiin. Veriarvot korjaantuivat ajan kanssa mutta uudet kivut ja toipumisaika piti taas kärsiä.
Jos nyt kysyttäisiin kummanko valitset, lonkkaleikkauksen vai pyörätuolin, ottaisin pyörätuolin.

Äänestä
  • 2004 tuli metalli, metalli nivel, jonka luultiin olevan valtava askel kulumisen estosta. Jouduttiin hyvin monilta uusimaan oireiden vuoksi. Itselle vaihdettiin 2003 ja täysin oireettomat. Keinolonkilla pitkä työhistoria.

    Äänestä

Minulta vaihgovat kummatkin samalla kertoo. Muuten män hyvin, mutta nyt mulla on oikee vasen... Ojjaan päin viettää kävellessä.

Äänestä

Mulle panivat lonkan paikalle erehdyksissä polvinivelen. Nyt taittuu lonkka linkkuun. Jatkuvasti oon ojassa kylelläni.

Äänestä

Naapurin mummolle tehtiin lonkkanivelleikkaus noin puoli vuotta sitten. Hyvin oon toipunut. En edes huomannut sitä leikkausta, ennenkuin mummo itse siitä mainitsi.

Äänestä

olen menossa kyseiseen operaatioon,itse leikkausta en pelkää mutta niitä leikkauksen jälkeisiä kipuja..kiitos asiallisista kommenteista !

Äänestä
  • Kipuihin on olemassa lääkkeet. Turhaan pelkäät. Kyllä sieltä rohhdot löytyy.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kipuihin on olemassa lääkkeet. Turhaan pelkäät. Kyllä sieltä rohhdot löytyy.

    Ei ole mukavia lääkkeitä ne. Huumausaineita ne ovat ja niihin voi jäädä koukkuun, lisäksi ne romahduttavat yleiskunnon.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei ole mukavia lääkkeitä ne. Huumausaineita ne ovat ja niihin voi jäädä koukkuun, lisäksi ne romahduttavat yleiskunnon.

    Jos lääkkeitä pelkäät, niin nauti sitten kivuista.
    Minä uskalsin ottaa myrkkyjä. Kivun vei eikä koukkukaan osunut.

    Äänestä

On pitkä historia keinolonkista ja jouduttu jo uusimaankin. Pelkkää hyvää sanottavaa, vaikka ensimmäiset jo 1993. Käytännössä kipulääkkeet pois jo viikon päästä. On alussa hyvät lääkkeet kun on kovat kivut. Pohjois-Kajalan keskussairaala on hyvin hoitanut leikkaukset. Ennen kuluivat loppuun jo 10 vuodessa. Nykyiset eivät kulu juurikaan.

Äänestä

Ensimmäisen keinolonkan asensivat minulle vuonna 1956. Asennustyö tehtiin bogolian näköhormissa ja kipulääkkeeksi annettiin kärpäsen toukkia ja Diubumia. Lonkka oli niin huono, että jouduin käymään jatkuvasti kakilla liikennepylpyrässä ja autoakin oli pakko ajaa vakionopeudensäätelykuristin päällä. Onneksi löysin kimmelistä 18 lapsisen yksinhuoltajatytsyn joka pitää sumutuslaitteita päällä kun olen lonkkakakilla pylpyrässä.

Äänestä

mitä särkylääkkeitä syöttävät leikkauksen jälkeisiin kipuihin,joskus määrätty tramalia joka ei sovi mulle ollenkaan,tekee hirveän pahoinvoinnin nyt menee kipuihin panacodia,auttaneeko leikkauksen jälkeisiin kipuihin..

Äänestä
  • Kyllä panacod pitäisi auttaa. Tosin itselläni kivut jäi leikkauspöydälle.

    Äänestä

  • Morfiinijohdannaisia, tosi kovia mömmöjö. Mutta kovat on kyllä kivutkin...

    Äänestä

Minulle laitettiin 2002 v lonkkanivel joka oli titaania ja kobolttia. 2017 tuli kehotus mennä verikokeeseen . Sama 30 000 muulle saman nivelen saaneille. Verikokeessa minulla havaittiin suuret murkkyarvot veressä, titaani oli 77 ja koboltti 45 kun viiteasvo saisi olla alle 10. Kuukauden kuluttua nivelen vaihtoon , jolloin sain keraamisen nivelen . Sama kaikille 30 000;lle.
Nyt on ilmennyt munuaisten vajaatoimint, joka mitä todennäköisemmin on myrkyistä johtuva.
Ihmettelen suuresti, että vieläkin laitetaan titaania lonkkiin 🤔

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

kertokaapa kokemuksianne lonkkaleikkauksesta toipumisesta...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu