Mikä närästää

Mikä närästää, kun poistetaan asiallisia kirjoituksia. Suomi paistattelee maailmalla julkisuudessa yhtenä maailman suvaitsemattomimmista ja rasistisimmista kommunistimaista, joka on vieläpä korruptiota täynnä.
Maailma pitää suomalaisia venäläisinä, samanlaisina. Suomalaiset ovat yksinkertaisia, sivistymättömiä ja ryyppäävät tolkuttomasti kuten venäläiset.
Suomalaisia ei arvosteta.
Se on mediaroskaa että Nokia olisi joku huippuosaamisen lippulaiva ja suomen esimerkki alan huipputieto-taidosta, jonka turvin voimme röyhistellä rintaa kansallistunnossamme.
Itse asiassa tunnetumpaa on että amerikkalaiset tulivat ja ottivat luulot pois. Elop hoiti hommansa ja nyt on nokia taas kumisaapasfirma, joka teettää muovisia saappaita ja nekin kiinassa.
Suomi on menettänyt pelin, myynyt suuret yrityksensä ulkomaisille yrittäjille, myynyt parhaita rantatonttejaan venäläisille suursijoittajille, myynyt itsemääräämisoikeutensa Brysseliin, antanut ilmaiseksi supistaa bruttokansantuotteemme muiden maiden kansalaisten iloksi ja käytettäväksi.
Kohta ollaan tilanteessa että hyvällä tuurilla joka kolmas vastaantulija kotikylässä on suomalainen, ja maksaa veroja.
Kyllä on kunnia olla Suomalainen. Koulutyttöhallitus, pakka sekaisin, rahat loppu ja eu..n rahoittaminen ei lopu koskaan.
Kukaan ei myönnä mutta selkärangaton suomi vedätettiin ikuiseen velkavankeuteen. Hys hys mutta ulkomaanvelkaa lisäämällä näyttää että ei mene ihan niin huonosti kuin menee.
Ulospääsyä ei enää ole. Mutta kukaan ei halua sitä miettiä, ottaa niin luonnon päälle. Valehdellaan siis itsellemmekin että olemme ykköskansaa vaikka olemme häviäjiä.
Olimme ehkä hyviä ihmisiä vähän aikaa sodan jälkeen, mutta ahneus ja moraalittomuus veivät vallan. Kuri ja kasvatus jäi pois, laki ja oikeus lakkasi olemasta kun lainsäätimeenkin päästettiin desantti. Nyt ollaan kusessa, minkä sanoi jo aikamme profeetta Irwin Goodman. Miten se menikään, *terveisiä perseestä yhteiskunnan luteet, prässihousut ja liituraitakuteet"?
Pitäisikö kirkolliskokouksen vakavasti miettiä pikku lisäyksestä mustaan kirjaan, että joukossamme oli kuin olikin voimallinen profeetta Irwin Goodman, joka sai ilmestyksiä ja näkyjä nauttiessaan näkyjuomaa.
Oli miten oli mutta paljon oli realistisemmat ja totuudenmukaisemmat ennustukset maamme tulevaisuudesta Irwinillä kuin yhdelläkään hallituksen ministerillä tai valtion tulo ja menoarvioilla yhteensä.
Mitä se kertoo maamme hallituksesta? Itse asiassa aivan kaiken.
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Lukiessani tämän pessimistifilosofin tekstiä tuli mieleeni se Kummelista tutun jääkiekkovalmentajan repliikki: "me ollaan jo hävitty tää peli".
Onneksemme meiltä Suomesta löytyy kuitenkin vielä huippuvalmentajia viemään tämä hieno kansakunta voittajana maaliin!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Mikä närästää, kun poistetaan asiallisia kirjoituksia. Suomi paistattelee maailmalla julkisuudessa yhtenä maailman suvaitsemattomimmista ja rasistisimmista kommunistimaista, joka on vieläpä korruptiota täynnä.
Maailma pitää suomalaisia venäläisinä, samanlaisina. Suomalaiset ovat yksinkertaisia, sivistymättömiä ja ryyppäävät tolkuttomasti kuten venäläiset.
Suomalaisia ei arvosteta.
Se on mediaroskaa että Nokia olisi joku huippuosaamisen lippulaiva ja suomen esimerkki alan huipputieto-taidosta, jonka turvin voimme röyhistellä rintaa kansallistunnossamme.
Itse asiassa tunnetumpaa on että amerikkalaiset tulivat ja ottivat luulot pois. Elop hoiti hommansa ja nyt on nokia taas kumisaapasfirma, joka teettää muovisia saappaita ja nekin kiinassa.
Suomi on menettänyt pelin, myynyt suuret yrityksensä ulkomaisille yrittäjille, myynyt parhaita rantatonttejaan venäläisille suursijoittajille, myynyt itsemääräämisoikeutensa Brysseliin, antanut ilmaiseksi supistaa bruttokansantuotteemme muiden maiden kansalaisten iloksi ja käytettäväksi.
Kohta ollaan tilanteessa että hyvällä tuurilla joka kolmas vastaantulija kotikylässä on suomalainen, ja maksaa veroja.
Kyllä on kunnia olla Suomalainen. Koulutyttöhallitus, pakka sekaisin, rahat loppu ja eu..n rahoittaminen ei lopu koskaan.
Kukaan ei myönnä mutta selkärangaton suomi vedätettiin ikuiseen velkavankeuteen. Hys hys mutta ulkomaanvelkaa lisäämällä näyttää että ei mene ihan niin huonosti kuin menee.
Ulospääsyä ei enää ole. Mutta kukaan ei halua sitä miettiä, ottaa niin luonnon päälle. Valehdellaan siis itsellemmekin että olemme ykköskansaa vaikka olemme häviäjiä.
Olimme ehkä hyviä ihmisiä vähän aikaa sodan jälkeen, mutta ahneus ja moraalittomuus veivät vallan. Kuri ja kasvatus jäi pois, laki ja oikeus lakkasi olemasta kun lainsäätimeenkin päästettiin desantti. Nyt ollaan kusessa, minkä sanoi jo aikamme profeetta Irwin Goodman. Miten se menikään, *terveisiä perseestä yhteiskunnan luteet, prässihousut ja liituraitakuteet"?
Pitäisikö kirkolliskokouksen vakavasti miettiä pikku lisäyksestä mustaan kirjaan, että joukossamme oli kuin olikin voimallinen profeetta Irwin Goodman, joka sai ilmestyksiä ja näkyjä nauttiessaan näkyjuomaa.
Oli miten oli mutta paljon oli realistisemmat ja totuudenmukaisemmat ennustukset maamme tulevaisuudesta Irwinillä kuin yhdelläkään hallituksen ministerillä tai valtion tulo ja menoarvioilla yhteensä.
Mitä se kertoo maamme hallituksesta? Itse asiassa aivan kaiken.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu