Ja jollain tavalla myös pelkään sitä.
Vähän kuin olisi menossa työhaastatteluun.
Mitä pidempi aika kuluu, sitä mahdottomalta tämä kaikki alkaa tuntua. Pelkään ettet kuitenkaan pitäisi minusta. Olen alkanut tiedostaa itsessäni niitä puolia, mistä en itsessäni pidä. Kaikki mahdolliset tunteet on tullut käytyä läpi. En enää ole varma, jos olisit kysynyt tunteitani 2 kuukautta sitten, olisit saanut vastaukseksi varman kyllä.
Vähän kuin olisi menossa työhaastatteluun.
Mitä pidempi aika kuluu, sitä mahdottomalta tämä kaikki alkaa tuntua. Pelkään ettet kuitenkaan pitäisi minusta. Olen alkanut tiedostaa itsessäni niitä puolia, mistä en itsessäni pidä. Kaikki mahdolliset tunteet on tullut käytyä läpi. En enää ole varma, jos olisit kysynyt tunteitani 2 kuukautta sitten, olisit saanut vastaukseksi varman kyllä.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Minä pidän sinusta ehdottomasti. Tunnen sen oikean ja ystävällisen ihmisen siellä kaiken alla. Olet mukava, ystävällinen ja ennen kaikkea hyvää tarkoittava. Minä en ole yhtään pelottava ihminen. Voidaan tavata mutta se on sinusta kiinni. Sinä sat päättää.
Kunpa olisi minulle tarkoitettu viesti... olen Jo luopunut toivosta että en koskaan voisi saada häntä edes kahville... tänään aion irl tehdä selväksi hänelle että olen erittäin pahoillani siitä viimekerrasta.. siitä että harhaisuuttani luulin hänen kirjoittavan täällä minulle ja minä sitten kirjoitin hänelle irl viestiä josta hän minulle suuttui kun otin yhteyttä ja tuttavalle sanoi että pyytää minua jättämään rauhaan hänet.. lupasin tietenkin että en häiritse häntä millään viestillä... mutta koska minua ärsytti se kun täällä joku horhö kirjoittaa asioita jotka hän vain tietää minusta.. niin sanoin tuttavalle että kaikki ei ole sitä miltä näyttää että en olisi kirjoittanut hänelle IRL jollei minua olisi pyydetty... mutta onneksi sain sen selvitettyä että lääkityksen aikana voi tulla harhoja..... tänään kun tuttava tulee käymään niin sanon että pyytää häneltä minun puolestani anteeksi... koska vaikka olin harhainen niin Se ei ole mikään oikeus loukata hänen mieltään millään viesteillä....... tiedän että en koskaan edes saisi hänen kanssaan jutella irl kahdestaan mutta juuri siksi kun Se on minulle erityisen tärkeää jutella juuri hänen kanssaan niin siitä on muodostunut minulle harha..... toivottavasti palstalla ymmärretään että harhaisia ihmisiä ei saa enempää johdattaa harhaan..ette ymmärrä mitä vahinkoa aikaan siitä irl tulee.... toivottavasti hän jota kaipaan niin tuntee minut Sen verran hyvin että ikinä en mitään pahaa hänelle halua päinvastoin minulle on muodostunut pakkomielle auttaa häntä ja varmistaa että hänellä on kaikki hyvin..se on minulle kaikista tärkein asia..
Kerro lisää niistä puolista mistä et itsessäsi pidä? Miten aiot tai yrität muuttua?
En voi kommentoida niitä täällä. Haluaisin vain tavata tuon kauniin naisen joka vei sydämeni💔
Se on jännä, miten toista voi pelätä ja haluta samaan aikaan, mulla oli tämä sama tietyllä tavalla, mutta oon monesti miettinyt, että alku voi olla hankala, mutta olen varma, että se hetki olis intohimoisin 😇 hullua. - sivusta vaan jollekin ihmiselle.
Olisipa minulle tarkoitettu viesti mutta ei ole koska hän tietää että en ole koskaan ollut pelottava hänelle.minulla on vain pakkomielle auttaa häntä ja varmistaa että hänellä on kaikki hyvin.. jos hän on onnellinen niin silloin minäkin olen.. hänen hyvinvointi on minulle kaikista tärkein asia...voiko ihminen enempää seota rakkaudesta...en voi syyttää Nyt lääkkeitä tässä.. tämä tunne ollut jo vuosia ja muuttunut Nyt harhaksi..... toivottavasti tämä harha pahenee ja alkaisin nähdä hänet ja kuulla hänen äänensä.... toivottavasti tämä harha ei parane ikinä....... jatkakaa horhöt samaa mallia kuin kolme viikkoa sitten.....minä nautin tästä!!! Tämä auttaa minua käsittelee tunteita häntä kohtaan..pitäkää minut todella kauan harhaisena.. haluan kuolla onnellisena.. kohta olen tavoitteessa...vielä vähemmän tiputan painoa ja hupsista elimistö pettää kun en saa ravintoa.. mutta teidän hörhöjen ansioista kuolen ainakin onnellisena....
Olen aina ihmetellyt miten mikään suhde voi alkaa "työhaastattelusta". Minusta on vastenmielistä "kehua" itseäni ja kuunnella vastapuolen "kehumista" itsestään.
Väkinsinkin varmaan tulee liioiteltua puolin ja toisin.
Kun on onni, että on tuntenut pitempään, on ollut aikaa havaita toisen herkkyys ja lämminsydämisyys, jotka kertovat ihmisestä kaikkein tärkeimmän. Minulla on ollut onni "tuntea" rakastamani mies jo kauan, eikä minulle merkitse sellaiset asiat ja yksityiskohdat, joita en vielä tiedä.
Hän ei tiedä minusta yhtä paljon kuin minä hänestä, joten hän voi kuvitella minua aivan toisenlaiseksi, kuin olen. Jos olisit hän, voin kertoa, että varmaan hämmästyisit, jos tietäisit elämästäni enemmän. Olen vaatimaton, vaatimattomista oloista kotoisin. Syntymäpaikkani Helsinki ei kerro mitään.
Niin minäkin haluaisin kohdata ja puhua miehen kanssa. Mutta tunteet haihtuu ajan kanssa, kyseessä oli vain pinnallinen ihastuminen.
Niin minäkin haluaisin kohdata ja puhua miehen kanssa. Tunteet ei haihdu edes ajan kanssa, kyseessä oli kaikkea muuta kuin pinnallinen ihastuminen. Sivusta naiselta.
Ihana! T. Mies
Olisi ollut muutakin kuin pinnallinen ihastuminen, jos olisin päässyt puhumaan miehen kanssa.
Miksi et päässyt puhumaan?
Hän ei puhunut mitään.
Mutta eihän se tarkoita sitä ettetkö sinä voisi puhua...
Ihanampi hän. Naiselta.
No sillä lailla ne on asiat mulla miehelläki.
Muistelen myös niitä tilanteita, kun toisen ihmisen näkeminen ja koskettaminen on tuonut mukavia tunteita, kuljettanut kosketuksesta syntyvän viestin niin sanottuja tuntoviejähermoja pitkin suoraan aivosaarekkeeseen. Se on lämmin, mukava tunne. kuin taianomaista unelmaa. Jälkeenpäin tuntuu ontolta, aivan kuin kelluisi tyhjän päällä.
https://youtu.be/8lb70o1_dAg
Paras tunne ikinä.