Yli 70-vuotiaat saavat vihdoin lisää vapautta

Anonyymi

Et näin on lusittu tämäkin tuomio, joka oli PERUSTUS lain vastainen!

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos muutti yli 70-vuotiaiden tapaamisohjeita.

https://yle.fi/uutiset/3-11351622

62

74

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Minäkin luulin, että se on perustuslain vastainen, kunnes sitten kuulin, ettei mitään muuta ole ollutkaan kuin suositus.
      Sama oli tuo matkustuskielto.
      Ihan oikeusministerin suulla sanottuna (Alfa tv) kuulin, että Suomen kansalaisella on aina oikeus poistua maasta ja palata maahan. Että sen takaa perustuslaki.

      • Anonyymi

        No mitä tällainen teksti sinulle kertoo ?

        "SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖ (STM) ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) päättivät maanantaina höllentää virallisesti yli 70-vuotiaille annettuja toimintaohjeita.

        Yli 70-vuotiaita voi tuoreen ohjeen mukaan tavata ulkona turvavälillä: ”Vieraillessa tulee vältellä kättelyä ja halaamista, ei kannata työntyä lähelle”
        THL:n tutkimuspäällikön mukaan yli 70-vuotiaat voivat osallistua esimerkiksi pihalla pidettäviin perhejuhliin, kunhan turvaväleistä pidetään huolta."

        https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000006511644.html

      • Anonyymi kirjoitti:

        Nimenomaan sen, että ne ovat ohjeita, ei mikään laki, eikä asetus.
        Ohjeet eivät kumoa perustuslakia.
        Asiantuntijatkin yhdessä tv:n haastattelussa myönsivät, että sanat ´´velvoittaa karanteeniin´´ oli väärä valinta.

      • Anonyymi
        Eliaana kirjoitti:

        "karanteeniin´´ oli väärä valinta."

        Ei ei se oli suunniteltu valinta, katsoin kaikki tiedotukset, ja aina niissä nimenomaan KÄSKETTIIN siis KÄSKETTIIN yli 70-vuotiaat neljän seinän sisään ja pysyä siellä!

        Tuostä se alkoi tuo KÄSKYTYS!

        Kohdasta 10:53>

        https://areena.yle.fi/audio/1-50445548

        En mitään käskyä ole annettu, vaan sana mitä käytettiin oli ´´velvoitetaan.´´

      • Anonyymi
        Eliaana kirjoitti:

        En mitään käskyä ole annettu, vaan sana mitä käytettiin oli ´´velvoitetaan.´´

        Elikkä, sinustä nämä uutiset HS;ssä ja Yle;ssä olivat aivan turhia ilmoituksia 18-19.05.2020 Mitä nuo valtionviranomaiset nyt kertoivat

        "SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖ (STM) ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) päättivät maanantaina höllentää virallisesti yli 70-vuotiaille annettuja toimintaohjeita."

        Minusta valtion kuuluisi maksaa tästä yli kahden kuukauden PAKKO-ARESTISTAarestista korvauksen yli 70 vuotiaille.

        Eikös ensikertalainenkin vankilatuomiosta istu vain puolet, kun on totellut näin hyvin kuten me yli 70 vuotiaat, joten nyt kannattaisi noiden viranomaisten aloittaa laskemaaan paljonko me saamme tästä PAKKO-ARESTISTA korvauksia muun muassa aiheettomasta vapauden menetyksestä !

      • Anonyymi
        Eliaana kirjoitti:

        Nimenomaan sen, että ne ovat ohjeita, ei mikään laki, eikä asetus.
        Ohjeet eivät kumoa perustuslakia.
        Asiantuntijatkin yhdessä tv:n haastattelussa myönsivät, että sanat ´´velvoittaa karanteeniin´´ oli väärä valinta.

        "karanteeniin´´ oli väärä valinta."

        Mitä vääriä sanavalintoja tuossa tiedotuksessa oli ?
        Kohdassa 01:50:00 tai 02:01:00 alkaan, jossa hallitus aivan Suomeksi sanoi Sanna Marinin suulla, että velvoittaa yli 70 vuotiaat karanteenin omaissiin olosuhteisiin .

        ELI, TÄMÄN SELVEMMIN TÄTÄ ASIAA EI VOI ENÄÄ VÄÄNTÄÄ ja KÄÄNTÄÄ. sehän tarkoittaa SUOMEKSI PAKKO-ARESTIA!

        https://areena.yle.fi/1-50474552

    • Anonyymi

      Samat säännöt kaikkia muitakin.
      Ei ole suositeltavaa mennä liian lähelle muita ihmisiä.
      En tunne kärsineeni mitenkään minun ja kaikkien ihmisten terveyden suojaksi laadittujen ohjeitten takia.

      Ihmisellähän on aivot ajattelua varten, voi punnita sääntöjen
      hyöty- ja haittapuolia.

      Elossa pysyminen on selkeä hyöty.

      • Anonyymi

        "Elossa pysyminen on selkeä hyöty."

        Tuosta voi olla monellakin toinen käsitys, harmi kun nuo kuolleet eivät kerro miten heillä nykyään menee, ja onkos "sielläkin" paljon erilaisia ryhmiä tai luokkia, joita toiset voivat alistaa tai vaikka haukkua rasisteiksi kuten täällä Suomessa tekevät.

    • Anonyymi

      Yhtä epäselvää,kuin hallituksen muukin puuhailu.

      • Anonyymi

        Jos et saa selvää oisko sun oma vika ?

    • Eipä tuo ns. karanteeniaika ole juurikaan elämääni vaikuttanut. Tietty teatterilippu on vielä käyttämättä ja joitakin hyvinvointipalveluja olisin voinut käyttää, mutta eihän ne palvelut ole kenellekään olleet mahdollisia.

    • Anonyymi

      Saa nähdä poistaako sairaalat yli 70 v boikotoinnin ja päästävät taas tutkimuksiin. Täytyy soittaa ja kysyä edes uteliaisuudesta miten nopeasti he reagoivat ohjeistukseen.

      • Anonyymi

        Miten nopeasti reagoivat ?!
        Koitas kuvitella, miten nopeasti on mahdollista reagoida ?
        Tuskin ne huomenna soittaa sinulle.
        Yhteensä sadoittain (enemmän?) aikoja on jouduttu perumaan
        eri alojen tutkimuksiin eri sairaaloissa, jotka tutkimuksia tekevät.
        Toivon, että sinäkin pääset pian !
        Itse olen joutunut ambulanssilla sairaalaan kaksi kertaa karanteenin aikana,
        en valita.

    • Anonyymi

      En tykkää noista naispoliitikoista. Liian tiukkapipoista ja turhan vakavaa sakkia. Eivät tajua vanhemmista ihmisistä mitään.

      • Anonyymi

        Ladyt on fantastisia ! Vanhat ei tajua nuoremmista mitään kuinka fantastisia he ovat.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ladyt on fantastisia ! Vanhat ei tajua nuoremmista mitään kuinka fantastisia he ovat.

        Turha liioitella ko. naisten roolia revohkassa. He ovat onneksi toimineet asiantuntijoiden suositusten mukaisesti kuten ketkä tahansa heidän asemassaan olevat poliitikot.
        Häslingit lienevät johtuneet suuren avustajajoukon sekavista ehdotuksista.
        Mariner on kunnostautunut avustajien julkilausumien selkokielisessä, mekaanisessa lukemisessa.
        Kun osaa lukea niin ei tarvitse yrittääkään ymmärtämistä!

    • Anonyymi

      Vanhat äijänkääkkäpoliitikot olisivat vain jossitelleet ja kiertäneet ja kaartaneet.
      Nyt on saatu selväsanaisia tiedotuksia. Niitä on ollut helppo ymmärtää.

      • Anonyymi

        He lukevat paperista mitä avustajat ovat kirjoittaneet. Ei ne heidän omia mielipiteitä ole.

    • Anonyymi

      Mikä on tuomio jos rikkonut sääntöä??

      • """Mikä on tuomio jos rikkonut sääntöä??"""

        Tuomio siitä on noin viisi viikkoa respiraattorissa ja jos siitä hengissä selviää, niin monta kuukautta kuntoutuksessa opettelemassa uudestaan kävelemään, jos mihinkään kuntoutukseen pääsee tai sitten vain makaamassa punkan pohjalla odottelemassa vuoroaan. Kuuluu olevan kuntoutukseen pitkät jonot ainakin täällä.

    • Anonyymi

      Karanteenisuositukset eivät ole vaikuttaneet minun elämääni mitenkään.
      Pieniä poikkeuksia on ollut.
      En päässyt kunnalliseen hammaslääkäriin joten menin yksityiselle.
      Terveyskeskukseen pääsin erittäin nopeasti. Otin hiljalleen ärtyneeseen olkapäähäni kaksi kortisonipiikkiä.
      Välillinen seuraus on ollut se, että kuntosalilla on vähemmän kävijöitä.
      Olen noudattanut yleisiä suosituksia antamatta ikäni vaikuttaa toimintaani mitenkään!

      • Anonyymi

        Olin hammaslääkärissä tänään (kansan) hammas on pois. Asiassa en näe mitään laillista vain suosituksia täällä Ruotsissa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olin hammaslääkärissä tänään (kansan) hammas on pois. Asiassa en näe mitään laillista vain suosituksia täällä Ruotsissa.

        Oikein pandemiassa, jokaisella on kai aivot.

      • Anonyymi

        Meidän lähes 80-kymppinen faija sanoi myös että korona ei ole vaikuttanut mitenkään hänen arkielämäänsä, käy kaupoissa, parturissa, ulkona jne. Hän kutsui kotiinsa karanteeniaikoina jopa vakituisen ilottarensa, jolta ostaa eroottiset palvelut. Hyvissä sielun ja ruumiin voimissa on vielä!

    • Anonyymi

      Oijoi, vapaasti ajattelevat ei kääntyisi siihen lainkaan. Nuoriso on toista mieltä.

    • Eikö se kuitenkin ole vähänkin mukavampaa lusia kotona ja jotakuinkin terveenä kuin sairaalan respiraattorissa, missä ei edes pysty huutelemaan sen perustuslain perään.

      • Anonyymi

        Ei mitään pelkoa että pääsisi sairaalaan, joten on jatkettava ihmettelemistä onko Suomessa perustuslakia edelleenkään. Olen tosin sitä mieltä että ei ole tai, jos on niin ketähän varten se on tehty ? Ei ainakaan tavallista suomalaista varten.

    • Anonyymi

      YLEn toiminta on ollutselvästi rasistista 70-vuotaiden kohdalla. YLE puhunut tiukoista rajoituksista, kun pääministeri oli jo kertonut, että kyse on suosituksista.

      YLE joutui 18.5. korjaamaan juttunsa yöllä, oli varmaan saanut siitä määräyksen.
      19.5. YLE joutui nöyrästi kertomaan sitten:
      "Yli 70-vuotiaat saavat vihdoin lisää vapautta: "Nyt kun on kesä, menkää ulos, mutta pitäkää turvavälejä".
      Terveyden ja hyvinvoinnin laitos muutti yli 70-vuotiaiden tapaamisohjeita.
      YLE viritti sitten jutun kuinka alikuntoisia tartuntaa pelkääviä uhataan taudilla.

      70-vuotiaiden vangitseminen koteihinsa oli hallitukselta iso moka, jonka tuomitsi mm. THL-johtaja sekä kolme lääkäriproffaa.

      • Anonyymi

        Jopa alle kuuskymppiset ihmiset kuvitelelevat mielessään; MITÄ MINÄ SAN O I N: normaalia influenssaa.
        Tiedä tuon normaalisuutta, Usa:ssa on kuollut jo covid-19 tautiin tähän mennessä ihmisiä enemmän kuin Korean sodassa.
        Usa:ssa presidentti käy kuumana kuin hellankoukku. Mitä piruperkelettä, onko tämä sittenkin kiinan labravalmisteen kostoa.
        Katotaan ny meilläkin ens pääsiäiseen asti, notta onko sars-2 jo ohi vai vaan lomalla,

    • Anonyymi

      Minä tulkitsin nuo rajoitukset alunpitäen pelkäksi suositukseksi, ei siis "sakon uhalla" tuomittavaksi, joten tapasin lastani ja hänen lapsiaan aivan halaillen, tosin tuossa ulkona.

      Kuitenkin delegoin kauppaostokset lapselleni, mutta nyt kun olen katsellut tilastoja sairastuneista, niin tuo v-50-60 on suuri verrattuna yli 70 , joten taidan vaihtaa tätä kaupassa käyntiä, että minä käyn ja kahden lapsen äiti pysyisi pois tartunnoista.

      Olisi aivan varmaa, että tuo tytär laiha 175cm/52kg ei selviäisi tartunnasta, vaikka ei olekkaan diabetes, tai verenpaine, saati muu sydänvikainen.

      Vaan milläs pidät hänet kotona, koska nyt ravintolatkin avautuu ja ennen niiden sulkeutumista kertoi oleensa juhlimassa sitä "viimeistä iltaa" tappiin saakka.

      Siinä menisi minun "vanhuuden turva", joka on luvannut minut hoitaa hautaan saakka.

    • Anonyymi

      70 ei ymmärrä että hänen elimistönsä on jo enemmän mennyt hautaan päin
      luontaisesti, korona voi iskeä ja todennäköisesti iskee pahempana siihen,
      selviämisen mahdollisuudet ovat pienemmät kuin nuoremmalla,
      sairastamisvaihe voi kestää tupla-ajan ja toipuminen kestää tupla-ajan
      jos toipuu eikä koskaan tule olemaan siinä kunnossa enää kuin ennen sairastumista.
      Muutenkin jo 80 ikävuoteen mennessä ihmisen elinten toimintakyvystä on mennyt
      30 %. Kun munuaisten, keuhkojen, sydämen toiminta heikkenee
      ennen aikojaan, loppu ei ole herkkua.
      itse asiassa fysiologisesti kuusikymppinen on samassa asemassa taudin ja toipumisen suhteen kuin seitsemänkymmpinen,
      Ihmisillä on harhaluuloja omasta kaikkivoipaisuudestaan kun ei ole tietoa
      miten ikä vaikuttaa. Ei kannata olla reteä. Ei ole syytä.

      • Anonyymi

        En tajua, miksi pitää suuttua jos suojellaan ikäihmistä. En ole vielä 70v mutta en juokse kaupoissa, en halua sairastua koronaan,enkä tehohoito jonoon, kysymys nyt ei olekkaan ilmaisesta muoviämpäristä. Järki käteen!

      • Anonyymi

        Olen 67v ja ajoittain lueskelen tätä(-kin) palstaa. Ei voi välttyä ajatukselta että 70 ihmiset ovat enimmäkseen hölmöjä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olen 67v ja ajoittain lueskelen tätä(-kin) palstaa. Ei voi välttyä ajatukselta että 70 ihmiset ovat enimmäkseen hölmöjä.

        En tiedä hölmöydestä mutta vauhkoja on yllättävän paljon!
        Koko karanteenijuttu, suojelutavoitteineen on luonnon vastainen.
        Antaisimme luonnon hoitaa tehtävänsä ja jos huoltosuhde ( ikäpyramidi ) hieman paranee niin sehän on vain hyvä.

        Isäni kuoli 62v ikäisenä tehdessään lumitöitä.
        Anoppini sai kohtauksen keittiössäåän ja menehtyi sairaalassa puolen vuorokauden kuluttua.
        Oma äitini oli vuodepotilaana "viimeistelyhallissa" yli 3 vuotta.

        Mikä tapa on luonnollinen, tarkoituksen mukainen, yhteiskunnan kannalta järkevä ja ennen kaikkea inhimillinen?
        Kun nyt riskiryhmien suojelulla yritetään välttää ikäreiden sairastumista niin onko järkevää pyrkiä pitämään hengissä vanhuksia useamman vuoden saattohoitoa varten?
        76v ukon mielestä EI OLE!

        Sen "suojelemisen" tarkoituksena on ollutkin ruuhkan välttäminen, ettei kaikki sairastu ja kuole samaan aikaan.

        Nyt, kun on huomattu kylmiöissä olevan vielä runsaasti tilaa, niin houkutellaan hyväntahtoisesti vanhuksia ulos koloistaan täyttämään tehopaikkoja ja kylmiöitä.
        Hölmöimmät tarttuvat innoissaan tarjottuun tilaisuuteen päästä kylmiöön. Mutta sehän on ihan hyvä, että sellainen karsinta älykkyysosamäärän mukaan tapahtuu luonnostaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olen 67v ja ajoittain lueskelen tätä(-kin) palstaa. Ei voi välttyä ajatukselta että 70 ihmiset ovat enimmäkseen hölmöjä.

        Katso seuraavaa ikäryhmää niin huomaat, ettähölmöys vaan lisääntyy.

    • Anonyymi

      Edelleen kieletään vaikka muka suositellaan. Kyllä on puurot ja vellit sekaisi kun naiset selvittävät asioita Suomessa ?

      Mitä helvettiä ne suosittelevat, ja muka kunnat auttaisi plus 70 ?
      Kukaan ei ole ottanut minuun ainakaan minkäänlaista yhteyttä,
      tai jotain kirjetä olisi tullut, kuten lupasivat maaliskuussa.

      Verotus on ainut asia mikä tässä maassa toimii!

    • Anonyymi

      Tämän päiväinen tiedotustilaisuus seitsemänkymppisille oli huvittavaa sirkusta.
      Toistetaan käsien pesua, turvavälit ja ulkoilkaa. Näitä ohjeita me ikä ihmiset olemme noudattaneet jo lapsesta lähtien.

      • Anonyymi

        "oli huvittavaa sirkusta."
        Näin se on kun karanteeni jatkuu ja jatkuu, silti suositellaan oma harkintaa ;)

        Pelkkää sirkusta, tai kuten tuo minun ent. tyttöystävä sanoi juuri.
        Kanalaumalta ei voi odottaa muuta kun munimista.

        https://yle.fi/uutiset/3-11360592

        Ei ole sirkusta, koska tartunnat vähäisiä yli 70v. Suurin osa noudattaa suosituksia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei ole sirkusta, koska tartunnat vähäisiä yli 70v. Suurin osa noudattaa suosituksia.

        Mistä sen tiedät?, eiköhän se ole niin kuten itsellänikin . Elikkä käy kaupassa ja ten tekee nopeasti ja muun ajan on neljän seinän sisällä kuten ennen koronaa hössötystä.

        Niin miten siinä joku koronavirus kerkeää hypätä niskaan ?

        Tosin ei täällä tuota koronaa ole ollut kun pää asiallisesti matuilla ja niiden hännysteliöillä.
        Uusia tapauksia ei ole tullut reiluun viikkoon, ja tässä toukokuussakin ehkä kaksi tartuntaa.

        Koko sairaanhoitopiirissä on ollut 60 ja niistä on parantunut jo 56. Ehkä kaksi olisi kuollut. En ole tuosta aivan varma, mutta niin muistan nähneeni tiedon ?

        Tarkistin nuo kuolleet ja niitä on ollut 3 kpl, Elikkäs, nyt koko SHP:ssä on vain yhdellä virallisesti koronavirus THL:llän ja paikallisen SHP:n mukaan.
        Joten turvallistahan täällä on ainakin koronaviruksen suhteen, muusta voikin sitten olle enemmän huolissa ja haittaa.

        Niitä tartuntoja on paljon enemmän kuin todettuja/testattuja tartuntoja.
        Voi olla myös oireettomiakin tartuntoja.
        Toisaalta taas nuo "parantuneet", niin oireettomia jo lienevät, mutta sitä parantumista en menisi vielä takaamaan.

        Tyttäreni yksi hyvin läheinen tuttavaperhe sairastui kaikki koronaan jo aika pian, kun sitä alkoi Ruotsissa olla. Kukaan heistä ei muuten sairastunut kovin pahasti, paitsi yhdelle heidän peruskouluikäiselle tytölleen jouduttiin antamaan lisähappea.
        Kahden oireettoman päivän päästä (kuten suiositellaan) alkoivat purkautua pois karanteenista ja uskoivat nyt olevansa sitten immuuneja sille taudille. Likkanikin kulki siellä kyläilemässä huolettomana, että he nyt eivät ainakaan enää pysty tartuttamaan häntä.

        Mutta nyt. Nyt koko perhe on uudestaan koronassa ja pahiten perheen 47v perusterve isä, joka on respiraattorissa.
        Onko niin, että se virus jäi kuitenkin muhimaan heihin vaikka olivat oireettomia, vai onko niin, että he eivät koskaan tulleet siitä immuuneiksi, vaan saivat tartunnan jostain uudestaan, kun eivät enää arvanneet varoa sitä. Jommin kummin.

        Toivottavasti likkani ei ehtinyt saada heistä tartuntaa vastoin sitä (Tegnellin) väittämää, että on epätodennäköistä, että oireettomat tartuttaisivat.

    • Anonyymi

      Tartunnat pääosin 30-59v. - ikäryhmissä. 70-vuotiaissa vain murto-osa.
      Kyse kuitenkin nuorista tartuttajista, jotka pelkää, että "ilokesä" jää juhlimatta.
      Monella jo alkaa olla "dippauksen" tarve, kun puikkoa ei ole saatu kastetuksi aromipesään.
      Korona on ikävä asia, ja siitä pitäisi syyttää 70 vuotiaita, kuten hallitus maaliskuun puolivälissä pontevasti aloitti "suojelutoimet".

      No laitoksissa on kuoltu jostakin syystä - jopa laumoittain! Näin on kerrottu uutisissa.

      • Anonyymi

        Juuri siksi tartunnat yli 70v vähäisiä koska ei ole tarvetta mennä työhön ym. Ei liikuta kuin nuoremmat.

      • Anonyymi

        Voi, voi ja vielä kerran VOI!
        Ottakaa hyvät 70 plus järki käteen ja käyttäkää aivojanne, vai onko ne jo narikassa?
        Kaikki tiedotteet, mitkä koskivat ikäihmisiä ovat ollet suosituksia.
        Jokainen on saanut liikkua ja ulkoilla vapaasti kunhan on itsensä suojannut tartunnoilta.
        Jos ette välitä tartunnoista menkää tukkaputkella turuille ja toreille ja nauttikaa VAPAUDESTA. Luulen, että n. 70% ikäihmisistä makaisi kotona vaikka ei olisi mitään kieltoja tai suosituksia. Nyt on vain nostettu poru ihan tyhjästä sanon vielä kerran; herätkää kävyt!

        Hyvää ja pelotonta alkavaa kesää!

        Minäkin sain Verovirastosta suosituksen, että verot pitäisi maksaa.
        Katsastuksessakin minulle suositeltiin auton poistamista rekisteristä.
        Ja naapurini suositteli minua jättämään vaimonsa rauhaan!
        pitäisikö olla huolissaan?

        Kyllä ministerit sanoivat silloin alkuun, että ne ovat VELVOTTEITA. Erittäin vakavasti velvoittavia.

        Ei tarvitse olla huolissaan Sinulla on kaikki hyvin.
        Mitä naapuriin miehestä kunhan vaimonsa on Sinulle myönteinen.
        Verovirasto kyllä meitä kaikkia muistaa eikä pelkällä suosituksilla vaan tosi tarkaituksella.
        Mehän suomalaiset "rakastamme" virastoja ainakin vero.
        Että jatka vain siihen malliin, niin kaikki petraantuu.....

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voi, voi ja vielä kerran VOI!
        Ottakaa hyvät 70 plus järki käteen ja käyttäkää aivojanne, vai onko ne jo narikassa?
        Kaikki tiedotteet, mitkä koskivat ikäihmisiä ovat ollet suosituksia.
        Jokainen on saanut liikkua ja ulkoilla vapaasti kunhan on itsensä suojannut tartunnoilta.
        Jos ette välitä tartunnoista menkää tukkaputkella turuille ja toreille ja nauttikaa VAPAUDESTA. Luulen, että n. 70% ikäihmisistä makaisi kotona vaikka ei olisi mitään kieltoja tai suosituksia. Nyt on vain nostettu poru ihan tyhjästä sanon vielä kerran; herätkää kävyt!

        Hyvää ja pelotonta alkavaa kesää!

        Ota sinä korva käteesi ja kuuntele uutisia! Juuri kello 16:00 uutisissakin toisti karanteenia yli 70 vuotiaille ?

        ON TÄMÄ IHME MAA KUN TÄÄLLÄ EI PERUSTUSLAKI MERKITSE MITÄÄN !

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä ministerit sanoivat silloin alkuun, että ne ovat VELVOTTEITA. Erittäin vakavasti velvoittavia.

        Tässähän on hyvä esimerkki tuosta mitä se sanoo tuossa tämän päivän sirkuksessa.
        Kohdassa 01:08:44 THL:lä muija vastaa toimittajalle, se kieltää jopa yli 70 ulkoilunkin, ja sitten se sekoilee niin että ei tiedä mitä sen olisi pitänyt sanoa ?

        https://yle.fi/uutiset/3-11360592

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tässähän on hyvä esimerkki tuosta mitä se sanoo tuossa tämän päivän sirkuksessa.
        Kohdassa 01:08:44 THL:lä muija vastaa toimittajalle, se kieltää jopa yli 70 ulkoilunkin, ja sitten se sekoilee niin että ei tiedä mitä sen olisi pitänyt sanoa ?

        https://yle.fi/uutiset/3-11360592

        YLE:ssä on jo keritty lyhentää videolta tuon kohdan jo pois ??????

        Näin se suomalainen saa fakta tietoa pakko- verolle!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tässähän on hyvä esimerkki tuosta mitä se sanoo tuossa tämän päivän sirkuksessa.
        Kohdassa 01:08:44 THL:lä muija vastaa toimittajalle, se kieltää jopa yli 70 ulkoilunkin, ja sitten se sekoilee niin että ei tiedä mitä sen olisi pitänyt sanoa ?

        https://yle.fi/uutiset/3-11360592

        Enid Blyton: Viisikko valheiden verkossa on uusin tässä suositussa kirjasarjassa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Enid Blyton: Viisikko valheiden verkossa on uusin tässä suositussa kirjasarjassa.

        Edelleenkään ei sais vierailla vaikka ystävän kotona sisätiloissa.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Edelleenkään ei sais vierailla vaikka ystävän kotona sisätiloissa.

        Etkä itse yhtään ymmärrä mistä sellainen voisi johtua?

        Juuri sinunlaisiasi varten on ylhäältäpäin annettava kieltoja ja määräyksiä, kun ei omat aivot enää toimi. Terveaivoiset sen ymmärtävät muutenkin.

    • Anonyymi

      Ei näillä vanhuudenseniileillä mene tajuntaan mikään tai eivät pysty kuin yhtä asiaa yhtenä vuonna ajattelemaan.

      • Anonyymi

        täh, mitä..

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        täh, mitä..

        just nii :D

    • Oletteko muistaneet pestä käsiä,
      tänään taisi olla oikein tiedotustilaisuus asiasta: peskää käsiä.

      Tämä on oikea holhousyhteiskunta. niin kuin ihmiset ei älyäisi pestä käsiä ja …..
      ilmoitetaan oikein hallituksen taholta , ketä saadaan tavata ja milloin
      ja kenen luona ei passaa nyt lainkaan vierailla.

      Mikähän sen huomisen tiedotustilaisuuden aihe mahtaa olla,
      joko on kaikki sihteerit ja päälliköt ja avustajat käyneet oman tiedotuksensa mummoille ja papoille antamassa.
      Pitää tarkistaa, ettei vaan putoa tiedotuskelkasta.
      oopa joo...lässyn lässyn lää… koko hurahtanut hallitus.

      • Anonyymi

        Huomenna kerrotaan ne uudet julkut, joille Marinin konsulttimies on järkännyt suunnittelurahaa. Ne kerrotaan kylläkin korkeintaan Iltalehdessä. Saakos 70 vuotiaat jo käydä parturissa, muut saa ?

    • Anonyymi

      Tässä nuorten ajatuksia meistä !!

      Kyllä nätit hallitusnaiset ovat tehneet oikean päätöksen valistaa yli 70-v. /70.v ei tuota mitään muuta kuin kakkaa pönttöön ja jos ne tulee koronasairaiksi saavat olla ilaman hoitoa. Yrittävät näin auttaa . Kyllä nuita riskryhmään kuuluvia näkkyy nelistävän kaupoissa ja ei pietä ees turpaväliä . turvavälistä puhumattakaan.

      • Anonyymi

        johtunee siitä kun yli 70v on paljon ja he riskiryhmään kuuluvia, ei riittä hoitopaikat

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.

      https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.
      Maailman menoa
      84
      5277
    2. Persuja ei aluevaltuustoissa näy

      Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.
      Maailman menoa
      28
      3508
    3. Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni

      Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j
      Maailman menoa
      40
      2864
    4. Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa

      Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin
      Maailman menoa
      25
      2065
    5. Kerro kaivattusi nimi tai nimikirjaimet

      🌠 Tähdenlento! Kirjoittamalla kaivattusi nimen tai nimikirjaimet tähän, saattaa toiveesi toteutua.
      Ikävä
      58
      1840
    6. Alkuvuodesta poistuu työttömyyskorvaus kaikilta joilla on säästössä rahaa

      Tippuu korvaukselta iso määrä työttömiä.
      Maailman menoa
      286
      1616
    7. Miksi pitäisit enemmän

      Minusta kuin siitä toisesta?
      Ikävä
      47
      1596
    8. Mitä meidän välillä

      Tulee tapahtumaan vai tuleeko mitään?
      Ikävä
      94
      1392
    9. Tämmönen höpsö

      Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress
      Suhteet
      44
      1366
    10. Mikä ihme teitä savolaisia tuossa

      p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa.
      Tuusniemi
      7
      1155
    Aihe