Aaaapuva..

Voi hel****i rahaa upotetaan tolkuttomasti pienen harrastuspiirin iloksi.. Korona kurittaa kunnan taloutta, väärät sijoitukset iskee vasten kasvoja, verotulot ja verovelvolliset vähenevät vuosi vuodelta...
Kuinka selviämme kaikesta pröystäilyn tuomasta velkataakasta ?? Kuka ottaa vastuun ylivarojen elosta ??

""Outokummun kaupunginhallitus sai maanantaina kirjata tiedokseen 750 000 euron valtion erityisavustuksen.

Raha myönnettiin Urheilutalon peruskorjaukseen. Hankkeen hakemuksessa esitetyt kustannukset ovat 3 150 000 euroa.

Avustuksen saa käyttää vuoden 2022 loppuun mennessä, ja selvitys sen käytöstä on annettava viimeistään kesäkuussa 2023."" Karjalainen 18.5.2020
12<50
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Vasemmiston lempijuttuja nämä urheiluhallit jne.
Siksi rahaa uppoaa reilulla kädellä. Ja Kepu kuittaa nämäkin tuloksi.

Äänestä
  • KEPU on suurin ryhmä okussa, eli vasemmisto ei ole pelkästään suurin syyllinen kehitykseen.. Vastuuta vaan ei hädän hetkellä kanna kukaan..

    Äänestä

Tämä ei mielestäni ole edes poliittinen juttu, vaan ihan järki asia. Olisi sitä lastenhoitoakin, vanhustenhuoltoa, SiunSoten järjettömyyksiä ym. rahareikiä, mutta pallohalli oli näille tärkeintä? Kaupungin kassa ilmeisen täysi, liiat saatava pois?

1Äänestä
  • Järki sanoo että perusasiat kuntoon. Terveydenhoito, koulutus, vanhustenhuolto on retuperälläja miljoonat olisivat olleet niihin tarpeellisia.

    Pallottelua ei harrasta kuin kourallinen kuntalaisista. Velkaa tulee miljoonia entisten lisäksi, vähentyvät veronmaksajat ovat kusessa niiden kanssa..

    Äänestä

peruskorjaus lie jollain tapaa välttämätön vaan kahtokeepa ketkä olis halunnu vielä reilusti enemmän pistää velkarahaa haisemaan ja laajennusta kannattivat. siellä on meidän arkadian edustajat eli oikeistoa ja kunnan alasajoa, konkurssin myötä yksityiselle tahi kuntaliitosta. taitaa työn muota olla molempiin myös populisti sana ihan kohillaan.

Äänestä
  • Urheiluväki on tyytyväinen vasemmiston päätökseen, tosin laajennuksen pois jääminen harmittaa. Mutta kohta palloillaan uudessa hallissa. Tulevaisuus tarvitsee tekijöitä, ei epävarmoja väkeltäjiä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Urheiluväki on tyytyväinen vasemmiston päätökseen, tosin laajennuksen pois jääminen harmittaa. Mutta kohta palloillaan uudessa hallissa. Tulevaisuus tarvitsee tekijöitä, ei epävarmoja väkeltäjiä.

    Vasemmistohan vastusti vastusti kovaan ääneen kaikkea uudistamista urkkatalolla. Tämä muuten totuus. Voitte tarkistaa..... Kaupungin sivuilta......

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Vasemmistohan vastusti vastusti kovaan ääneen kaikkea uudistamista urkkatalolla. Tämä muuten totuus. Voitte tarkistaa..... Kaupungin sivuilta......

    Vasurit ei sulata urheilua, rahat menee puheiden mukaan turhuuteen. Voi pyhät jyssäys teitä vasurit. Ootelkaahan vaaleja. Muistissa on.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Vasurit ei sulata urheilua, rahat menee puheiden mukaan turhuuteen. Voi pyhät jyssäys teitä vasurit. Ootelkaahan vaaleja. Muistissa on.

    Olen nyt aivan varma, että tämän palstan sensuurityyppi on outokumpulainen valtuutettu. Odotetaampa hetki.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Olen nyt aivan varma, että tämän palstan sensuurityyppi on outokumpulainen valtuutettu. Odotetaampa hetki.

    Eihän noin voi olla. Sensuurimies saisi tietoonsa kaikkien kirjoittajien ip osoitteet.
    Se olisi aivan väärin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eihän noin voi olla. Sensuurimies saisi tietoonsa kaikkien kirjoittajien ip osoitteet.
    Se olisi aivan väärin.

    Hui hui kun pelottelevat sensuurilla kuka uskoo ja ketä sensuroi

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Hui hui kun pelottelevat sensuurilla kuka uskoo ja ketä sensuroi

    Hui hui. En minä sinua pelkää, mutta on hyvä, että kaikki tietävät sinun olevan tuossa asemassa.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Voi hel****i rahaa upotetaan tolkuttomasti pienen harrastuspiirin iloksi.. Korona kurittaa kunnan taloutta, väärät sijoitukset iskee vasten kasvoja, verotulot ja verovelvolliset vähenevät vuosi vuodelta...
Kuinka selviämme kaikesta pröystäilyn tuomasta velkataakasta ?? Kuka ottaa vastuun ylivarojen elosta ??

""Outokummun kaupunginhallitus sai maanantaina kirjata tiedokseen 750 000 euron valtion erityisavustuksen.

Raha myönnettiin Urheilutalon peruskorjaukseen. Hankkeen hakemuksessa esitetyt kustannukset ovat 3 150 000 euroa.

Avustuksen saa käyttää vuoden 2022 loppuun mennessä, ja selvitys sen käytöstä on annettava viimeistään kesäkuussa 2023."" Karjalainen 18.5.2020

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu