Miksi tällainen tapahtui, oliko kosto? Onko pahoinpidelty täysin viaton?
Pahoinpitelyn syy?
89
2511
Vastaukset
- Anonyymi
Tämä on koulukiusaamisen vakavin muoto. Syynä on häiriintynyt lapsi, joka ei ole saanut kotonaan käytösopetusta, eikä oikeata käytösmallia. Toinen syy on se etteivät opettajat voi puuttua asioihin koska häriintyneen lapsen vanhemmat tulevat päälle ja opettajat joutuvat vastuuseen. Kolmas syy on aikuisten naivi suhtautuminen nuoriin rikollisiin.
Ollessani kansakoulussa 50- ja 60-luvulla opettajilla oli keinoja puuttua asioiden kulkuun heti, kun asia vaati sitä. Kirkonkylän kansalaiskoulussa oli lapsia noin sata, mutta vain yksi ongelmapoika. Hän kuoli myöhemmin luonnollisen kuoleman. huumausaineiden yliannokseen. Ennen sitä hän oleskeli vankiloissa. Muun muassa tapoista. Noilla pahoinpitelijäpojilla on aika heikot tulevaisuudennäkymät. Valitettavasti.- Anonyymi
Olet oikeassa itsekin kävin koulun 50-60 luvulla. Olin kai kiusattu sen ajan tiedon mukaan . Mutta tietääkseni yhtään noista kiusaajista ei ole enään hengissä .Useimmat ovat kuolleet jo vuosikymmeniä sitten !!
- Anonyymi
Pojan? Tässähän oli useampi mukana. Romaneita mm....
- Anonyymi
Nykyisin opettajat ei puutu vaikka näkevät kiusaamista, sillä tavoin ne pääsevät helpommalla kun yleensä ne kiusaajat ovat niitä kultalusikka suussa syntyneitä ja jos opettajat komentaa niitä niin vanhemmat ovat kimpussa tai ainakin lahjoivat opettajia jotta asia lakaistaan maton alle.
- Anonyymi
Syy miksi tälläinen tapahtui löytyy kotoa.
Joko yh tausta tai sitten pilalle lellitty kakara.- Anonyymi
Näitä sairaita on aikuisissakin. Koko on aikuisen, mut muuten lasten asteella. Täytyy olla huomion kohteena sairaalla tavalla. Pyrkimys manipuloida toisia, ja pitää naruissaan.
Imatran pojilla vain fyysinen tapa toimia.
Toivoa sopii, että saavat apua sairauteensa.
Rajojen asettaminen yksi keino. Ihmiset eivät voi olla heidän pelinappuloinaan. - Anonyymi
älä syytä yh. taustan takia. meillä oli yh perhe. lasten isä kuoli tapaturmassa. oltiin ihan normaali perhe. lapset osasivat käyttäytyä kaikissa tilanteissa. eikä ollut missään mitään ongelmia. taitaa nuo kaksinhuoltajien lapset tehdä suurimman osan rikoksista. eipä silloin huudeta kaksinhuoltajan lapsista.
- Anonyymi
Kröhöm, olen yhteishuoltaja äiti ja lapseni eivät ole kiusaajia eikä väkivaltaisia. Kylläpä se monesti ydinperheissä on kulissit kunnossa,mutta saattaa isät äitejä pieksää,juovat ym.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:

Samaa tässä mietin. Minulla ei ole edes miesystävää. En juo enkä huoraa. Lapset käyttäytyy kunnolla. Yh äiti olen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kröhöm, olen yhteishuoltaja äiti ja lapseni eivät ole kiusaajia eikä väkivaltaisia. Kylläpä se monesti ydinperheissä on kulissit kunnossa,mutta saattaa isät äitejä pieksää,juovat ym.
Tilastollinen fakta että yh-äitien pojilla moninkertaisesti ongelmia, heikko koulumenstys, rikollisuutta, alkoholismia, itsemurhia...
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tilastollinen fakta että yh-äitien pojilla moninkertaisesti ongelmia, heikko koulumenstys, rikollisuutta, alkoholismia, itsemurhia...
Ok. Oma poikani aikuinen nyt, eli ilman isää. Eo käytä päihteitä,ei edes polta. Opiskeli ammattiin. Töissä on. Varmaan harvinainen kiltti tapaus sitten? T eräs yh äiti.
- Anonyymi
Jaahas, täällä ollaan noita molempia. Ei taida sulla olla lapsia?
- Anonyymi
Jotain pitäisi tehdä ja äkkiä. Tuntuu että syöksykierre on alkanut jo....
- Anonyymi
Tuo eräs ministeri , joka on niin huolissaan seitsemänkymppisistä( aivankuin siinä olisi mitään joka päivä ” yli seitsemän kymppisten sitä ja tätä,
Voisi olla huolissaan nuorisosta . Äkkiä uusi laki missä kielletään väkivaltaviihteen myyminen ja
katsominen (MyösTV ssä ei saisi näyttää
väkivalta elokuvia tms.) Ja väkivaltaviihteen hallussapito laittomaksi . Jos vanhemmilla on
ko materiaali kotona , niin se olisi rikos.
Nuorisorikollisuuden ikärajaa pitäisi
alentaa. Alle 15 v joka tekee em. Rikoksen
niin nuorisovankilaan. Alle 15 v vanhemmat
syytteeseen myöskin. Jos eivät kerran valvo
jälkikasvuaan ja heidän tekemisiään.
Muistaakseni eräs myös oli
suunnittelemassa että TV luvat luvanvaraisiksi
kaikille .( Myös sellaiset mm. vanhukset joutuvat
maksamaan luvan vaikkei ole koko
TVtä. Eräskin tuttu totesi että maksaa
kyllä luvan kun on pakko maksaa vaikkei ole
TV täkään . Oli mennyt rikki eikä uutta kannata
ostaa.) Se em. onks se sitä perhepolitiikkaa.
Nuorisosta pitäisi olla huolissaan enemmän
kuin seitsemänkymppisistä .
70 v ja yli kyllä noudattavat lakeja .
Ja tääl on kalliit hinnat mm. ruuassa ym.
30000 haluaisi mennä työhön ja erittäin
monet 65 - 70 v ja ylikin ovatkin työssä.
Ja siten huolehtivat bruttokansantuoteesta
edelleenkin /
maksamalla veroja työstään. - Anonyymi

maksamalla veroja työstään.Kuinka vanha olet...?
Vai että väkivallan kieltäminen teeveessä auttaisi asiaa...
Mitä luulet kumpaa ne lapset nykyisin tuijottaa teeveetä vai kännykkää.
Pitäisikö oikeasti ajatella ennenkuin liittyy tähän nettilynkkaukseen mukaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuinka vanha olet...?
Vai että väkivallan kieltäminen teeveessä auttaisi asiaa...
Mitä luulet kumpaa ne lapset nykyisin tuijottaa teeveetä vai kännykkää.
Pitäisikö oikeasti ajatella ennenkuin liittyy tähän nettilynkkaukseen mukaan.Katselin tuossa aamulla kun pilttejä pyöräili kouluihinsa. Ajoivat ihan "ilman käsiä" ja samalla selailivat somea. Melkosen vaarallisen näköistä touhua. Tuskin vanhemmilla aavistustakaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuinka vanha olet...?
Vai että väkivallan kieltäminen teeveessä auttaisi asiaa...
Mitä luulet kumpaa ne lapset nykyisin tuijottaa teeveetä vai kännykkää.
Pitäisikö oikeasti ajatella ennenkuin liittyy tähän nettilynkkaukseen mukaan.No , alle 15 v , jos tekee rikoksen , niin
kai sitä ei voi ihan noin vain jättää.
Kotiolot pitäisi tarkastaa . Se minkälaisessa
ympäristössä lapsi on joutunut elämään?
Ja onhan huostaanotetuille
kodinomaista lastenkoteja, missä
lapsi voi käydä koulua ja asua ja tehdä läksyt ja
harrastaa . Siellä leivotaan ja tehdään
kaikenlaisia kotitöitä valvotusti ja
tehdään siis läksyt ja siellä on valvoja
koko ajan .( olen kerran käynyt).
Minusta se on ihanteellinen paikka lapselle
ja nuorelle . Ei ollenkaan huono ratkaisu.
, - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuo eräs ministeri , joka on niin huolissaan seitsemänkymppisistä( aivankuin siinä olisi mitään joka päivä ” yli seitsemän kymppisten sitä ja tätä,
Voisi olla huolissaan nuorisosta . Äkkiä uusi laki missä kielletään väkivaltaviihteen myyminen ja
katsominen (MyösTV ssä ei saisi näyttää
väkivalta elokuvia tms.) Ja väkivaltaviihteen hallussapito laittomaksi . Jos vanhemmilla on
ko materiaali kotona , niin se olisi rikos.
Nuorisorikollisuuden ikärajaa pitäisi
alentaa. Alle 15 v joka tekee em. Rikoksen
niin nuorisovankilaan. Alle 15 v vanhemmat
syytteeseen myöskin. Jos eivät kerran valvo
jälkikasvuaan ja heidän tekemisiään.
Muistaakseni eräs myös oli
suunnittelemassa että TV luvat luvanvaraisiksi
kaikille .( Myös sellaiset mm. vanhukset joutuvat
maksamaan luvan vaikkei ole koko
TVtä. Eräskin tuttu totesi että maksaa
kyllä luvan kun on pakko maksaa vaikkei ole
TV täkään . Oli mennyt rikki eikä uutta kannata
ostaa.) Se em. onks se sitä perhepolitiikkaa.
Nuorisosta pitäisi olla huolissaan enemmän
kuin seitsemänkymppisistä .
70 v ja yli kyllä noudattavat lakeja .
Ja tääl on kalliit hinnat mm. ruuassa ym.
30000 haluaisi mennä työhön ja erittäin
monet 65 - 70 v ja ylikin ovatkin työssä.
Ja siten huolehtivat bruttokansantuoteesta
edelleenkin /
maksamalla veroja työstään.Jos vanhemmat ei valvo jälkikasvunsa
”touhuja” niin voikohan se olla
tavallaan heitteillejättöä.
Voihan olla. että
vanhemmat ei jaksa tai pysty .
Jos vanhemmat ovat vaikka
alkoholisoituneita. ( mikä on tosi
ikävää ). Sitä ei aina ulospäin huomaa.
Lapset kyllä huomaavat . Ja siitä jo
tulee tietty huonommuuden
tunne , mikä saatta purkautua
väkivaltaisuutena ihan yllättäen.
Tuossa TV ssä oli ihan vasta juttu
, että lapsi itse teki ilmoituksen
sosiaalihuoltoon ja lastensuojeluun
kun oli niin huono koti. Ja hän pääsikin
” huostaanottoon”. Läksyt rupesi sujumaan ja
sai yönsä nukkua rauhassa ja oli ruokaa ja turvallista.Ja pystyi
lähtemään virkeänä kouluun. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuinka vanha olet...?
Vai että väkivallan kieltäminen teeveessä auttaisi asiaa...
Mitä luulet kumpaa ne lapset nykyisin tuijottaa teeveetä vai kännykkää.
Pitäisikö oikeasti ajatella ennenkuin liittyy tähän nettilynkkaukseen mukaan.Että kuinka vanha ?
No mielestäni ihan riittävän vanha,
voidakseni olla jotain mieltä.
Eli . Viinat takaisin viinakauppaan.
Pois ruokakaupoista .
Väkivaltaviihteen hallussapito
luokitellaan rikokseksi !
Pelit pois kaupoista.
Ja TV stä väkivaltaviihde pois.
Netin käytön ja puhelimen
valvonta kuuluu vanhemmille .
0700 - linjoille esto .
Koulujen opettajien ja
kouluterveydenhoitajan
pitäisi enemmän kuunnella lapsia.
Ja jos on jotain poikkeavaa,
niin sitä pitäisi tehdä ilmoitus
lastensuojeluluun.
Sekin on parempi kuin olla puuttumatta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos vanhemmat ei valvo jälkikasvunsa
”touhuja” niin voikohan se olla
tavallaan heitteillejättöä.
Voihan olla. että
vanhemmat ei jaksa tai pysty .
Jos vanhemmat ovat vaikka
alkoholisoituneita. ( mikä on tosi
ikävää ). Sitä ei aina ulospäin huomaa.
Lapset kyllä huomaavat . Ja siitä jo
tulee tietty huonommuuden
tunne , mikä saatta purkautua
väkivaltaisuutena ihan yllättäen.
Tuossa TV ssä oli ihan vasta juttu
, että lapsi itse teki ilmoituksen
sosiaalihuoltoon ja lastensuojeluun
kun oli niin huono koti. Ja hän pääsikin
” huostaanottoon”. Läksyt rupesi sujumaan ja
sai yönsä nukkua rauhassa ja oli ruokaa ja turvallista.Ja pystyi
lähtemään virkeänä kouluun.Totta alkoholisoituminen ei aina ulospäin näy. Osataan kaikelaisilla tempuilla peittää. Mut pikkuhiljaa totuus kyl tulee esille. Harmi, mut heitä on paljon. Näinhän sitä on sanottu, moni kukka päältä kaunis, mut silkkaa sisältä.
- Anonyymi
Kyllä tässä häviäjä on tämä hakkaajia ja potkija. Korvauksia maksaa kun tulee täysikäiseksi, siinä saa ruunat juosta isoja summia kun osa ravivoitoista meneekin korvauksiin.
- Anonyymi
Siis kenellä pääsi pissat housuun, potkijalta vai maassa makaavalta potkitulta pojalta?
Jos ne pissit pääsi potkijalta, se voi aiheuttaa uutta agressiota. Lempinimi on nyt saatu ja sitä ei poista mikään. Mukulat kyllä osaa huudella. Ja kyllä vanhemmatkin.
Ja varsinkin, jos allelasku on vielä tallentunut videolle.
Vaikea tapaus sosiaalitoimelle, mutta onko n. 15 v enää autettavissa?- Anonyymi
Perhepoliittinen asia ?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Perhepoliittinen asia ?
Olin itse 15 v jo työssä . Ja vajaan vuoden päästä vakinaistettiin. Ole sitä mieltä että ei 15 vuotias
ole niin lapsi että saa tehdä sen. nimissä
ihan mitä vasn. Isoja kolleja ovat. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olin itse 15 v jo työssä . Ja vajaan vuoden päästä vakinaistettiin. Ole sitä mieltä että ei 15 vuotias
ole niin lapsi että saa tehdä sen. nimissä
ihan mitä vasn. Isoja kolleja ovat.Lakiuudistus olisi paikallaan
Alle viisitoistavuotias nyös rikosvastuuseen teostaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lakiuudistus olisi paikallaan
Alle viisitoistavuotias nyös rikosvastuuseen teostaan.Tollaisten koti pitäisi poliisin tutkia .
( päihteet , väkiva ltaviihteet ja yleensä
missä olosuhteissa ” syyllinen” on joutunut
elämään.? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tollaisten koti pitäisi poliisin tutkia .
( päihteet , väkiva ltaviihteet ja yleensä
missä olosuhteissa ” syyllinen” on joutunut
elämään.?Taas on nähty ettei lastensuojelu toimi tässä maassa. Vuosikausia on jauhettu koulukiusaamisesta,mutta ei vaan tolkkua tule. Syynä on se että opettajat eivät saa pitää mitää kuria koulussa tai joutuvat itse syytteeseen. Vielä 50 ja 60 luvulla häiriköt pantiin nurkkaan ja erotettiin koulusta mutta nyt hyssytellään maailman tappiin asti. Enemmän miesopettaja kouluihin niin ehkä saisivat jotain otetta näihin junnuihin. Nuoret naisopet on ihan hukassa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olin itse 15 v jo työssä . Ja vajaan vuoden päästä vakinaistettiin. Ole sitä mieltä että ei 15 vuotias
ole niin lapsi että saa tehdä sen. nimissä
ihan mitä vasn. Isoja kolleja ovat.Wau miten reipas olet ollut. Ehkä parempi kuin muut.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tollaisten koti pitäisi poliisin tutkia .
( päihteet , väkiva ltaviihteet ja yleensä
missä olosuhteissa ” syyllinen” on joutunut
elämään.?Sosiaalihuolto varmasti ottaa huomioon asiantuntevat neuvosi. Kerro lisää.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Taas on nähty ettei lastensuojelu toimi tässä maassa. Vuosikausia on jauhettu koulukiusaamisesta,mutta ei vaan tolkkua tule. Syynä on se että opettajat eivät saa pitää mitää kuria koulussa tai joutuvat itse syytteeseen. Vielä 50 ja 60 luvulla häiriköt pantiin nurkkaan ja erotettiin koulusta mutta nyt hyssytellään maailman tappiin asti. Enemmän miesopettaja kouluihin niin ehkä saisivat jotain otetta näihin junnuihin. Nuoret naisopet on ihan hukassa.
Ei lastensuojelu toimi , huostaanotettu lapsi moneen otteeseen huonojen perheolosuhteiden takia taas vanhemmillaan. Totta puhut...vanhemmat itse ei osaa itsestään huolta pitää ja lapsia tehdä joita pitää kouluttaa, kasvattaa, huoltaa....eihän siitä hyvää tule.
- Anonyymi
Ajatella,koko Suomi tietää nimet ja että iilo pitti houtuun. Shame.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Wau miten reipas olet ollut. Ehkä parempi kuin muut.
Ai reipas ? Vaikuttaa ilkkumiselta.
No , ainakin työläiskodista .
Työpaikka oli Helsingissä , koska siellä
oli sukulaistäti kenen luona asuin .
Myöhemmin opiskelin ja olin työssä
samaan aikaan.
Eipä tullut mieleen silloin että pitäisi esittää
reipasta . ( tuo ilkkuminen taitaa olla
in edelleenkin). Minulla oli vain työpaikka
ja työ jolla rahoitin asumiseni ja
elämiseni ja
myöhemmin myös opiskeluni .
Enpä tiedä mikä siinä nyt niin
reipasta on . ( jos elää normaalia nuoren elämää ?). Haluan vain sanoa että 15 v on
ihan kykenevä täysin kunnolliseen ja itsenäiseen
elämään ja vastaamaan itsestään .
Tuollaiset alle 15 v ovat päässeet
aika helpolla kun on tollaseen
aikaa. ( herroja ja hidalkoja ?).
Jos nuori ei opiskele niin sitten töihin
kyllä se kasvattaa. - Anonyymi
Joo pitkän aikaa naurunalaiseksi joutuu tuo pissapooka. Toinen sakki kierretään hyvin kaukaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tollaisten koti pitäisi poliisin tutkia .
( päihteet , väkiva ltaviihteet ja yleensä
missä olosuhteissa ” syyllinen” on joutunut
elämään.?Kouluaikana kaverillani oli virtsankarkailua,johtui siitä,että isänsä hakkas kovasti eli selkäänkin niin oli tullut ihan siitä vikaa. Hänet huostattiin. Nykyään aikuinen mies.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Wau miten reipas olet ollut. Ehkä parempi kuin muut.
Ööö eli ei pitäisi tehdä töitä??
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei lastensuojelu toimi , huostaanotettu lapsi moneen otteeseen huonojen perheolosuhteiden takia taas vanhemmillaan. Totta puhut...vanhemmat itse ei osaa itsestään huolta pitää ja lapsia tehdä joita pitää kouluttaa, kasvattaa, huoltaa....eihän siitä hyvää tule.
Onko tämä pissapoika siis ollut huostassa?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ai reipas ? Vaikuttaa ilkkumiselta.
No , ainakin työläiskodista .
Työpaikka oli Helsingissä , koska siellä
oli sukulaistäti kenen luona asuin .
Myöhemmin opiskelin ja olin työssä
samaan aikaan.
Eipä tullut mieleen silloin että pitäisi esittää
reipasta . ( tuo ilkkuminen taitaa olla
in edelleenkin). Minulla oli vain työpaikka
ja työ jolla rahoitin asumiseni ja
elämiseni ja
myöhemmin myös opiskeluni .
Enpä tiedä mikä siinä nyt niin
reipasta on . ( jos elää normaalia nuoren elämää ?). Haluan vain sanoa että 15 v on
ihan kykenevä täysin kunnolliseen ja itsenäiseen
elämään ja vastaamaan itsestään .
Tuollaiset alle 15 v ovat päässeet
aika helpolla kun on tollaseen
aikaa. ( herroja ja hidalkoja ?).
Jos nuori ei opiskele niin sitten töihin
kyllä se kasvattaa.Tuo on ihan hyvä ajatus. Nuorten pääsyä työelämään vaihtoehtona opiskeluun olisi varmasti monelle hyvä asia. Se tukisi itsenäistymistä ja vastuun ottoon kasvamista. Opiskella ehtii sitten aikuisenakin, kun tulee motivaatiota ja enemmän taitoja siihen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Wau miten reipas olet ollut. Ehkä parempi kuin muut.
Ai parempiko ?En ole koskaan kilpaillut
siitä että olisin parempi kuin muut .
Sehän riittää että on ns.
kunnollinen nuori.
Helsingissä eka työpaikassa kaikki
olivat parempia , koska olivat vanhempia
kuin minä . Samanikäisiä kavereita
ei ollut ollenkaan.Koulussa
omin parempi kuin muut.
Olin luokkani priimus.
Mutta en silloinkaan kilpaillut
paremmuudesta . Tein vain kotitehtäväni
tunnollisesti . (läksyt).
Hyväksyntäähän voi hakea
silläkin tavalla . Olin nimittäin
isätön . Olen nähnyt isääni
kai kolme kertaa elämäni aikana.
Yhtähyvin olisin olisin voinut katkeroitua.
Ihan hyvä isä kuitenkin. Etäisä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Taas on nähty ettei lastensuojelu toimi tässä maassa. Vuosikausia on jauhettu koulukiusaamisesta,mutta ei vaan tolkkua tule. Syynä on se että opettajat eivät saa pitää mitää kuria koulussa tai joutuvat itse syytteeseen. Vielä 50 ja 60 luvulla häiriköt pantiin nurkkaan ja erotettiin koulusta mutta nyt hyssytellään maailman tappiin asti. Enemmän miesopettaja kouluihin niin ehkä saisivat jotain otetta näihin junnuihin. Nuoret naisopet on ihan hukassa.
Kuka ministeri vastaa lastensuojelusta?
Aikuisilta ja niitten suojelusta
jaksetaan puhua. ( yli 70 v).
Kyllä yli 70v älykkäitä ja järkeviä
ja mitä vanhemmaksi tulee
Niin siihen yhdistyy vielä myöskin viisaus.
Vanhempi pystyy juuri em. asian vuoksi
hahmottamaan kokonaisuuden paremmin kuin
nuorempi .Kun on seuraavat eduskunta vaalit
niin otan ehdottomasti huomioon tuon.
Ja edelleen kysynkin , kuka ministeri vastaa
lastensuojelusta ja siitä kuinka se toimii. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ööö eli ei pitäisi tehdä töitä??
Millä sitä sitten elää jos ei tee töitä.
- Anonyymi
Olemme Suomessa, kuvaaja saa kovimman tuomion ja uhri, kuka se nyt sitten loppujen lopuksi on, joutuu vaihtamaan koulua.
- Anonyymi
Erityisesti romaneja pelätään. Se on totuus. Itsekin pelkään ja sen takia en halua missään tekemisissä ja opetan lapseni myös siihen,ettei kaveeraa niiden kanssa.
- Anonyymi
Uhri on eri koulusta. Kannattaa aina miettiä tarkkaan ennen kuin esittää viisasta netissä .
- Anonyymi
Vanhemmat ovat yrittäneet saada tälle päähän potkijalle apua jo pidemmän aikaa. On niin väkivaltainen ja nämä vanhemmat ovat ihan kunnollisia kansalaisia. Tämä on fakta.
- Anonyymi
Nykyään lasten kuri karannut käsistä jo ajat sitten ja syypää tähän on hallitus joka säätänyt lait ja takapiruna on järjestöt joiden mukaan lasta ei saa mitenkään kurittaa, koska tällainen ruumiillinen kuritus on kielletty niin tilalle olisi pitänyt säätää laki sanktioista. Rikosvastuu ja näille pahimmille teiniterroristeille tyttö-ja poikakodit suljetuin ovin.
- Anonyymi
Imatralla on liianpaljon pesiytynyt mustalaisia, pitäisi hajauttaa niin ei tarvitsisi ihmisten niitä pelätä.
- Anonyymi
Onhan se hassua jos romaaneja pitää pelätä ja samalla me elätämme heitä. Pohjoismaissa tämä onnistuu tuskimpa muualla.
Romaanien pitäisi kouluttautua ja mennä työelämään, tuskimpa toista 500 vuotta menee näin. - Anonyymi
Näiden "karvaposkien" kansa pitää tulla toimeen eikä provosoida, on ihan kantasuomalaisten oma vika jos maahanmuuttajat joutuvat puolustautumaan ja tappelemaan asemastaan uudessa kotimaassa. Minulla ei ole ollut mitään ongelmia heidän kanssaan, eikä edes tummien kanssa.
En näe mitään kansallisuutta uhkana, ihan asennekysymys.
Hyvin moni kantasuomalaisten uhoaa että mamut vie meidän työpaikat....HAH!! Kantasuomalaisten ei edes lähde niihin töihin mihin mamut menee. Ihan turhaa pullistelua kantasuomalalaisilta, junttien touhua. - Anonyymi
Ei älkää ny muualle riesaksi niitä!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onhan se hassua jos romaaneja pitää pelätä ja samalla me elätämme heitä. Pohjoismaissa tämä onnistuu tuskimpa muualla.
Romaanien pitäisi kouluttautua ja mennä työelämään, tuskimpa toista 500 vuotta menee näin.OOpelätään me mamujakin ja suomi elättää niitä😂
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Näiden "karvaposkien" kansa pitää tulla toimeen eikä provosoida, on ihan kantasuomalaisten oma vika jos maahanmuuttajat joutuvat puolustautumaan ja tappelemaan asemastaan uudessa kotimaassa. Minulla ei ole ollut mitään ongelmia heidän kanssaan, eikä edes tummien kanssa.
En näe mitään kansallisuutta uhkana, ihan asennekysymys.
Hyvin moni kantasuomalaisten uhoaa että mamut vie meidän työpaikat....HAH!! Kantasuomalaisten ei edes lähde niihin töihin mihin mamut menee. Ihan turhaa pullistelua kantasuomalalaisilta, junttien touhua.Ai se on ihan kantaväestön vika, että raiskaavat ja tekevät terrori iskuja ympäri maailman? Joo tiedän, että hyviäkin tyyppejä on joukossa, mutta kyllä asia on niin, että muslimit ei kuulu sivistyneeseen yhteiskuntaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Näiden "karvaposkien" kansa pitää tulla toimeen eikä provosoida, on ihan kantasuomalaisten oma vika jos maahanmuuttajat joutuvat puolustautumaan ja tappelemaan asemastaan uudessa kotimaassa. Minulla ei ole ollut mitään ongelmia heidän kanssaan, eikä edes tummien kanssa.
En näe mitään kansallisuutta uhkana, ihan asennekysymys.
Hyvin moni kantasuomalaisten uhoaa että mamut vie meidän työpaikat....HAH!! Kantasuomalaisten ei edes lähde niihin töihin mihin mamut menee. Ihan turhaa pullistelua kantasuomalalaisilta, junttien touhua.Miksi sitten mamut yliedustettuina sossun luukulla, häh?
- Anonyymi
Hajauttaa vai hajottaa, olisin hajottamisen kannalla.
- Anonyymi
Kertokaa nyt tietäjät.
Onko tekijän äidillä blondattu tukka, tramp stamp tatuointi alaselässä ja some täynnä duck face selkeitä?
Itse en tiedä niin haluaisin varmistuksen arvauksilleni.- Anonyymi
Kysy siltä suoraan ketä epäröit..eikä tän palstan kautta. Oo ees yhtä reilu ku uteliaskin....
- Anonyymi
Elämäm koulu mamma siis.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Elämäm koulu mamma siis.
"Elämäm koulu mamma siis."
Jos olisit aikoinasi käynyt koulut loppuun, niin tietäisit että se on elämänkoulu. Elämäm koulua ei oikeasti ole olemassa, moinen koulu on teidän vähemmän lukeneiden mielikuvituksen tuotoksia. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Elämäm koulu mamma siis."
Jos olisit aikoinasi käynyt koulut loppuun, niin tietäisit että se on elämänkoulu. Elämäm koulua ei oikeasti ole olemassa, moinen koulu on teidän vähemmän lukeneiden mielikuvituksen tuotoksia.Elämänkallu 😂👍sinäkin.
- Anonyymi
TilastolliseSti romaneilla paljon sitä sun tätä. Unohtavat usein maksaa ostokset. Eli huono muistikin heillä?
- Anonyymi
Jos ei oo rahhoo niin ei voi maksoo, ruuna veti laukalle maalisuoralla!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos ei oo rahhoo niin ei voi maksoo, ruuna veti laukalle maalisuoralla!
Hylätääkse silloin ! Mie oon ollu ravikilpailussa kerran. Mie tiijen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hylätääkse silloin ! Mie oon ollu ravikilpailussa kerran. Mie tiijen.
Tai en tiijekkään . Mikä se ruuna on?
Juokseekse yleensä paremmin kun
siel ei oo niitä.
- Anonyymi
Aivan sama. Tällainen julma, sairas, raukkamainen, mistään piittaamaton käytös ei ole millään muotoa puolusteltavissa. Maassa makaavaa porukalla tallotaan ja potkitaan, tähdäten päähän.
Toiset ympärillä eivät olleet yhtään sen parempia. Kännykkä kädessä kuvattiin porukalla. Kannustushuutoja huudettiin. Naurettiin. Pasko se, tapa se. Kukaan ei puuttunut. Kukaan ei mennyt väliin. Kukaan ei huutanut:Lopeta! Kukaan ei hakenut edes ketään aikuista apuun.
Hävetkää! Myös te kaikki paikalla olleet. Hävetkää myös vanhemmat lapsianne. Hävetkää itseänne kasvattajina.
Nyt jos koskaan on se kuuluisa peiliin katsomisen paikka. Niin osallisisilla, vanhemmilla kuin myös koululla ja viranomaisilla. Olisiko aihetta johonkin yhteiseen keskusteluun? Että kitkettäisiin tällainen heti alkuunsa. Pallo on teillä. Pelkkä kriisiryhmä ei taida aivan riittää.
Näiden lasten vanhemmilla on ollut selkeästi ongelmia lasten kasvatuksessa, tulokset on ainakin nyt nähty. Näyttäisi että he eivät pärjää ainakaan ilman ulkopuolista tukea. Jos vanhemmasta ei ole vanhemmaksi, edes tukitoimien, niin silloin on koko yhteisön kannalta parasta luopua vanhemmuudesta ja jättää lasten kasvatus niille, jotka siihen kykenevät. Jos itsestä ei ole kasvattajaksi, vanhemmaksi, niitä lapsia ei edes kannata tehdä. Ainakaan lisää jatkossa.
Nyt kävi ilmeisesti tuuri. Nyt ilmeisesti selvittiin ilman kuolemaa tai vammoja. Ensi kerralla voikin tapahtua jotain peruuttamatonta.
Toivottavasti osalliset saavat kaiken tarvitsemansa avun, sillä terveen ihmisen käyttäytymistä tuo ei ole. Nyt on kyse niin nuorista, lähes lapsista, joilla koko elämä vielä edessä, joista ehkä voi vielä saada yhteiskuntakelpoisia.
Onneksi omani olen onnistunut kasvattamaan niin, että osaavat olla ihmisiksi ja pitää huolta myös heikommista.- Anonyymi
Pitääköhän paikkaansa huhu jossa aikuinen romaani olisi katsellut pahoinpitelyä autostaan?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pitääköhän paikkaansa huhu jossa aikuinen romaani olisi katsellut pahoinpitelyä autostaan?
Täysi-ikäinen. Ei tarkoita välttämättä kypsä aikuinen. Voi olla 18,19v ?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pitääköhän paikkaansa huhu jossa aikuinen romaani olisi katsellut pahoinpitelyä autostaan?
Nautti varmaan. Kuten raveissa hevosia kiusaavat.
- Anonyymi
Jos näkee pahoinpitelyn , niin silloin
pitää soittaa apua 112 . Heti .
( muuten syyllistyy heitteillejättöön).
Kyl on huonosti kasvatettuja kakaroita. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Täysi-ikäinen. Ei tarkoita välttämättä kypsä aikuinen. Voi olla 18,19v ?
Oli yli 40 v.
- Anonyymi
Tämä! Asia teksti!
- Anonyymi
Samaa mieltä
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos näkee pahoinpitelyn , niin silloin
pitää soittaa apua 112 . Heti .
( muuten syyllistyy heitteillejättöön).
Kyl on huonosti kasvatettuja kakaroita.80 ja 90- luvulla oli paljon huonosti kasvatettuja pentuja. Kattoivat vaan kun joka viikonloppu joku pahoinpideltiin..
- Anonyymi
Monet tekee lapsia,että saa tukia eikä tarvitse töihin mennä. Sitten,kun ei enää saa kotihoidontukea niin lapset saa mennä missä lystää. Kannatan kotihoidontuen pienentämistä ja poistamista jopa. Töihin sassiin ja tehkää lapsia ne,joilla on järkeä ja omalla työllä tienatulla rahalla elätätte !
- Anonyymi
Totta tuo on. Kolmen vuoden välein ku tekasoo muksun,saa olla kotona. On tämä nähty. Buumi oli välillä .
- Anonyymi
Kyllä lapsia pitää tehdä . ( että kansa pysyy
sanana tai lisääntyy). Sen sanoi muistaakseni
Arkkiatri lastenlääkäri Arvo Ylppö. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä lapsia pitää tehdä . ( että kansa pysyy
sanana tai lisääntyy). Sen sanoi muistaakseni
Arkkiatri lastenlääkäri Arvo Ylppö.” että kansa pysyy samana tai lisääntyy”.
- Anonyymi
Pahoinpitelyn syy= kusipäisyys?
- Anonyymi
Näinpä.
- Anonyymi
Eräästä luotettavasta tahosta kuulin, että kyseinen poika, joka oli uhri on myös KIUSAAJA ja tehnyt jo vuosia samaa, en tiedä sitten.
- Anonyymi
Niin, en puolustele väkivaltaa tai tekoja, minkä uhriksi tuo ko. poika joutui, mutta netissä yms. ei levitellä videoita, jotka oli otettu ennen tuota viimeistä tapahtumaa...
Ketjusta on poistettu 21 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Nainen, tervetuloa
Tule luokseni eka vaikka viikoks tai pariksi. Saisin helliä, kannustaa ja tukea sua ja kokata lempi herkkujasi. Pääsisit337601Olisit ollut varovaisempi
Nyt jos minut hylkäät ja et meidän asiasta minulle mitään ilmoita niin ettet edes anteeksi pyydä, niin tiedä että minä e834536Mies sinä olet kaunis katsella
Olet myös rauhallinen, tavallinen, varovainen, lämmin, poikamainen, komea, ryhdikäs, rentotyylinen, kiva, mukava... jne673171- 552166
Sinulle, tahtoisin kertoa mitä
ajattelen siitä. Ehkä olen väärässä, mutta minusta kuulostaa jonkin alulta, mutta ei kerro minkä. Se selvinnee myöhemmi281699Ensitreffit alttarilla Jyrki paljastaa hääyön intiimiasioista kameroiden sammuttua: "Fyysinen..."
Ooo-la-laa… Ensitreffit alttarilla -sarjassa alkaa hääparien välillä ns. tunteet kuumenemaan. Lue lisää: https://www.s71677Persut tyrmäsivät Suomen osallistumisen Ukrainan jälleenrakentamiseen
Siinä meni sitten kokoomusyrittäiltä bisnekset sivun suun putinistipersujen takia. Jälleenrakentamiseen osallistuvat mu3511463Miksi suomussalmelaiset haisee niin pahalle?
Kaupassa käydessä huomaa, miten monet ihmiset haisee todella kammottavalle. Eikö täällä osata käydä pesulla tarpeeksi us141419Miksi miehet pelkäätte jotain naista?
Iskeekö ujous, paniikki ja hävetys. En ole niin pelottava miltä vaikutan vink vink.581119Nuorisojoukko ryösti merkkikengät teinipojan jalasta Helsingin Itäkeskuksessa.
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000010709501.html Muun muassa näidenkin rikosten huomattavan suurista kasvamismääristä vi2761070