Kävimme syksyllä ostamassa erästä kangasta Amoriini (Stockmann 4krs.) kangaskaupasta. Sanoimme, että haluaisimme tätä kangasta ja varmistimme, että onhan tätä samaa kangasta myynnissä myös jatkossa. Myyjä vastasi vakuuttavasti, että on tietenkin myynnissä. Menimme vuodenvaihteen jälkeen ostamaan samaa kangasta ja ihmettelimme, että hinta olikin kalliimpaa. Väitimme kiven kovaa myyjälle, että kangas oli kyllä syksyllä halvempaa. Myyjä sanoi, että tämä kangas on aina ollut samanhintaista. No, otimme sitä kangasta sitten kuitenkin.
Kotia päästyämme huomasimme, että tämä kyseinen kangas on värisävyltään hiukan erilainen. No eikun soittamaan takaisin ja kysymään, että miten voi olla mahdollista, että kankaiden värisävyt ovat erilaisia? Myyjä ei osannut vastata mitenkään asiaan. Soitimme Amoriinin pomolle ja hän sanoi, että syksyinen kangas oli vain pienempi erä tätä samaa kangasta ja sen vuoksi siinä oli pieni värisävyero. Pomo ei uskonut, että syksyllä myyjä oli sanonut meille että tätä samaista kangasta on saatavana vain tätä yhtä ja ainoaa, ei muita värisävyjä.
Pomo ei uskonut meitä ollenkaan vaan haukku suoraan puhelimessa, että olemme valehtelijoita, että hän uskoo myyjiä enemmän kuin asiakkaita. Pomo suostui kuitenkin vaihtamaan kankaan, mutta sanoi tylysti voivansa vaihtaa kankaan vaikka heidän ei ole pakko, koska virhe on syntynyt asiakkaalta. Minkä virheen minä asiakas olen muka tehnyt? Ja halvemmalla syksyn hinnalla emme tule saamaan tätä kangasta!
Pomo lopetti puhelun nopeasti tylyllä äänensävyllä sanomalla että hänen täytyy lähteä myymään. Luuri lyötiin melkein korvaan.
Seuraava askel tässä näyttä olemaan Kuluttaja-asiamies!
Toisella soittokerralla pomo sanoi suoraan:"mitä sinä siellä räpätät?", kun kysyimme että miten te oikeen palvelette asiakkaita. Puhelu päättyi siihen, että pomo löi luurin korvaan, kun kysyimme että mikä sen myyjän nimi oli joka meitä palveli. Olisimme vielä halunneet puhua sen myyjän kanssa asiasta.

Vastaukset 6
Vanhimmat
Asiakas palveku ei ollut asianmukaista.
Mutta itse asiahan on niin, että kankaasta kun on kysymys niin täytyy aina ostaa kaikki tarvitsema samasta pakasta jotta voi varmistua että on samaa värjäyserää. En usko kuluttaja-asiamiehen kertovan teille juuri kummempaa.
Sama kerrallaan osto koskee mm. neulelankoja, verho- ym. kankaita, tapetteja, maaleja, poppanakueita ym.
Vaikka kankaan nimi ja värinumerot pitävät paikkaansa ei tuote ole aina tasalaatuista. Viimeistään ensipesun jälkeen eriaikaan ostettu materiaali voi ollakin erilaista.
En usko, että kuluttaja-asiamiehestä on hyötyä tässä tapauksessa.
Mutta koska sait erittäin huonoa (suorastaan törkeää) palvelua, täytyy ehdottomasti tehdä jotain. Tee kirjallinen valitus pomon käytöksestä. Sait kuitenkin kankaat vaihdettua, joten tavallaan pomo on turvannut selustansa. Ja ikävä kyllä, kauppa ei ole velvollinen toimittamaan tiettyä kangasta (vaikka myyjä lupaisikin), vaan asiakkaan täytyy ostaa tarvitsemansa kerralla.
Mutta älä jätä asiaa tähän. Kirjallinen valitus laittaa aina asianomaiset miettimään asioita. Ehkäpä pomokin tästä jotain oppii, eikä muiden enää tarvitse kärsiä.
Jos olet ostanut kankaan jo viime vuonna, ei mitenkään mikään kauppa pysty takaamaan samaa tuotetta/värisävyä puolta vuotta myöhemmin. Kankaat värjätään erissä ja jos uusi pakka on toista värjäyserää niin sävyeroja todellakin on. Jos olet leikkauttanut kankaan määrämittaan ei kaupalla ole mikään pakko ottaa kangasta takaisin, koska toisinsanottuna sehän on mittatilauksena juuri sinulle tehty.
Palaute kannattaa antaa tavaratalojohtajalle joka todellakin vie asian eteenpäin onhan kyseessä heidän maineensa.
Eipä hyvin ala teidän häävalmistelut. Toivottavasti ei seuraavassa kaupassa, pitopalvelussa ym. eteentulevissa valmisteluissa käy yhtä huonosti...
Ikävää, että teillä sattui noin ja ei kyllä kovin vakuuttanut tuo vastapuolenkaan sanojen valinta ja käyttäytyminen (tosin tässä keskustelussa meillä on nyt vain sinun mielipiteesi ja kokemuksesi tapahtumien kulusta, joten ei ole kovin objektiivinen näkemys asioista..)
Se on totta, että kaikki kangas mitä tarvitset niin kannattaa ostaa samasta erästä, mikäli on tarkkaa sävyn täsmäävyyden kanssa. Koskaan ei nimittäin saata tulla samoja sävyjä niistä kankaista mitä tehtaalta tulee. Se on aina vähän sellaista värien kanssa ja tuohan opetettiin jo yläasteen käsityötunneilla, jos ei jo aiemmin.
Niin, pakko kysyä, että oliko teillä siitä syksyisestä erästä kuitti tallessa ja se tieto paljonko maksoitte siitä kankaasta (ja oliko se hinta varmasti muuttunut).. ja jos se hinta oli muuttunut niin oliko siellä mitkään alennusmyynnit silloin kun ostitte sitä kangasta? Anteeksi uteluni, mutta minua vain sattuu kiinnostamaan tällaiset asiat :)
Toivottavasti tämä Pomo ottaa jatkossa asiallisemman linjan (jos oikeasti tuollainen) ja toivottavasti tekin muistatte, ettekä provosoidu liiaksi..
Tavallinen kuluttajahan ei voi sitä tietää, mutta jokainen värjäyserä on aina erilainen ja sävy voi erota edellisestä erästä tai värikartan väristä ja silti sävyn katsotaan levan "tolerenssissa". Siksi kannataisi alkuperäinen tilkku olla aina mukana jos mene ostamaan lisää kangasta. Kauppiaan käytös sinua kohtaan onkin sitten toinen juttu...