naisen aamu varsin hekumallisissa tunnelmissa taas. Ei tarvinnut kuin lukea täältä yksi teksti, jossa viittaus seksiin, niin naisen ajatukset yhteen mieheen alkoivat askarella varsin miellyttävissä tunnelmissa. Jo pariin kertaan on tänä aamuna pitänyt homma hoidella ihan omin toimin.Meneehän se tietysti näinkin, mutta voisin kyllä vannoa että huomattavasti nautinnollisempaa olisi harrastaa aamu seksiä yhden tietyn miehen kanssa. Onkohan sitä jo kevättä runsaammin rinnassa, kun näin kovasti jo hempeilen..
Johan alkoi
Anonyymi
9<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Huono trolli, ei naisten tarvi runkkaamistaan mainostaa. Kai tämänkin kupletin joku luuseri ottaa totena.
En mitään mainosta. Nainen olen ja kunhan omia ajatuksiani tänne kirjoittelen. Miestä kaipaan ja haaveilen rakastelusta hänen kanssaan.
Vai että oikein rakastelusta, kylläpä jaksatkin sitä naiseuttasi vakuutella. Taidat elää omassa kuplassasi, jossa naiset käy kädellä ajattelemisestasi. No ei ne kyllä käy
On se ihme että nainen ei saa haaveilla seksistä, rakastelusta. Ei saa kertoa että harrastaa itsetyydytystä ja ajattelee miestä sillä hetkellä. Joitain täällä aina ärsyttää jos tuollaista kirjoittaa, olen huomannut sen täällä aikaisemminkin jos sellaista kirjoitellut olen. Kyllä nämä on ihan luonnollisia juttuja ja tiedoksesi naisetkin kaipaavat seksiä, vaikka se ei taida sinun ajatusmaailmaasi mahtuakaan. 😉
Kyllä naiset kaipaa seksiä, mehän ollaan ihan itsehallinnollisia autonomisia yksiköitä, mutta koska riittää, että on joku holeksi keskellä niin ei tarvitse tyytyä internethaaveiluun siinä missä kenenkään muunkaan ei tarvitse tyytyä haaveiluun, että joku tämmöisiä haaveilee. Sitäpaitsi sana rakastelu ei tee mähmäisestä provoilustasi yhtään sofistikoituneempaa
No sinä älykkö mies( mieshän taatusti olet). Jätäpä lukematta sitten surkeat raapustukseni.. 😉
No kyllä mulla monia mikkihiiriä suuremmat kivekset on.
Sikotaudissa ne turpoavat.
Ei. Suuri egoni saa ne turpoamaan.