basilikan taimet

juuri

Hei,

basilikan taimet on nyt muutaman sentin mittaisia. Osaisiko joku antaa neuvoja jatkolle: kannattaako taimia leikata, että haaroittuvat ja tukevoituvat, vai annanko vain kasvaa.
Lisäksi haluaisin tietää, kannattaako koulittaessa laittaa useampi taimi samaan purkkiin, vai yksikö vaan.

Tak!

10

2516

    Vastaukset 10

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • vielä!

      Latvomaan ei kannata ryhtyä ennen kuin taimissa on runsaasti pituutta ja useita lehtipareja. Hieman kasvettuaan taimet kyllä palkitsevat leikkaamisesta haaromalla mukavasti.

      Isolehtistä basilikaa ei kannata laittaa kovin monta tainta/purkki, maks. kolme tilanpuutteessa, itse laittaisin kaksi.Tietysti purkin koko ratkaisee, isompaan mahtuu enemmän. Normikokoiseen kukkaruukkuun laittaisin siis kaksi tainta. Pienilehtistä, ns. aromibasilikaa saattaisin laittaa sen kolme tai neljä.

      • juuri

        No odotellaanpas sitten vielä tuon leikkelyn kanssa. :)
        Olen nyt laittanut niitä 1/purkki, mutta muutaman jätin sillai, että on 3-4 samassa purkissa, kun alkoi purkit loppua kesken. Pitää katsoa jos niitäkin vielä jaan jossain vaiheessa, kun saan lisää purkkeja.

        Loppuu muuten ikkunanlaudat kesken, voi kun kohta saisi vietyä jo parvekkeelle noita.

      • on luultavasti
        juuri kirjoitti:

        ihan hyvä määrä, ei välttämättä kaipaa enää jakamista.

        Ruukkuja ja etenkään ikkunalautametrejä ei ole koskaan tarpeeksi, mutta malta vielä mielesi ja anna taimien olla sisällä, basilika on erittäin arka kylmälle. Päiviksi voit tietysti laittaa ulkosalle, jos on lämmin päivä ja paikka, mutta ulos ei kannata jättää jos on kylmä yö tulossa, sillä varret on varsin mehevät ja siten kärsivät suuresti jäätymisestä. Jos sattuu pitkä kylmä kausi basilika alkaa kellastua ja lopulta kuolee ellei sää parane tai pääse sisälle.

      • aloittelijatar
        on luultavasti kirjoitti:

        mulla on aika lailla sama meininki, eli basilikat lähti hyvin kasvaan ja siirsin ne ruukkuihin. mietinkin juuri myös, että milloin niitä pitää alkaa harventaan tai jotain? koska noi vaan kasvaa korkeutta ja varrethan on siten aika heikot. miten kauan kestää, että ne tulee vahvemmiksi?

      • harvennuksen
        aloittelijatar kirjoitti:

        mulla on aika lailla sama meininki, eli basilikat lähti hyvin kasvaan ja siirsin ne ruukkuihin. mietinkin juuri myös, että milloin niitä pitää alkaa harventaan tai jotain? koska noi vaan kasvaa korkeutta ja varrethan on siten aika heikot. miten kauan kestää, että ne tulee vahvemmiksi?

        olet ehtinyt jo tehdä ruukutusvaiheessa. Seuraava operaatio on leikkaaminen, jonka voi aloittaa kun taimissa on useampi lehtipari, itse aloittaisin varmaan kolmannen lehtiparin puhkeamisen jälkeen. Leikkaamalla kasvin saa haaromaan, mutta maata myöten ei tietenkään kannata vetää. Napsii latvan sieltä toisen täältä mausteeksi, se kyllä riittää.

        Haarominen ja kasvin kasvaminen suuremmaksi vahvistavat vartta omalta osaltaan, mutta riittävä valon saanti on tärkein tekijä, jotta kasveista saadaan vahvat. Jos valoa on niukasti kasvit pyrkivät kurottamaan sitä kohti ja venyvät pitkiksi ja honteloiksi luiruiksi.

      • juuri
        harvennuksen kirjoitti:

        Eli ymmärränkö oikein, että lähes koko latvus, eli käytännössä kaikki lehdet napsaistaan pois? Vai nyppäistääkö vain pari ylintä lehteä. Kun tilanne on ainakin vielä tällä hetkellä se, että kaikki lehtiparit (n. 3 kpl) ovat samassa sumpussa. Jos ne leikkaa pois niin jäljelle jää vain n. 2-3 cm mittainen varsi. :D

        Niin ja tukevoitumisesta sen verran, että luin jostain, että taimia kannattaa varovasti hivellä ja puhallella sekä suihkuttaa sumutepullolla. Tämä simuloi tuulta, pienten öttiäisten kävelyä lehdillä ja sadetta ja saa kai kasvin jotenkin erittäämään jotain tukevoittumista edesauttavaa ainetta. :)

      • aloittalija

        Olen laittanut basilikat kasvamaan laatikkoon (30cm x 20cm ja syvyys 7 cm. Nyt ovat nousseet mullasta ja n. 1-2 cm kasvaneet.Mistä ihmeen ruukuista te puhutte, kun minä olen jättämässä ne siihen astiaan..!!?? Pitääkö ne siirtää ruukkuihin? Ja miksi? Oppia ikä kaikki;).

      • ruukkuihin
        aloittalija kirjoitti:

        Olen laittanut basilikat kasvamaan laatikkoon (30cm x 20cm ja syvyys 7 cm. Nyt ovat nousseet mullasta ja n. 1-2 cm kasvaneet.Mistä ihmeen ruukuista te puhutte, kun minä olen jättämässä ne siihen astiaan..!!?? Pitääkö ne siirtää ruukkuihin? Ja miksi? Oppia ikä kaikki;).

        se laatikko on idätystä varten. nyt kun taimet ovat esillä ja tulee sirkkalehtien jälkeen lisää lehtiä ne pitää istuttaa uudestaan. jokainen omaan astiaansa.vaiheen nimi on "kouliminen".tuollainen keskikokoinen savinen kukkaruukku on aika hyvä. laita reiän päälle ruukun kappaleita tai jotain kruunukorkkeja ja sitten ohut kerros lecasoraa tai vaikkapa hiekoitussepeli. ja sitten hyvää multaa .Muista kastella kunnolla.

        jaa miksi? no kasvi kasvattaa aika isot juuret jotka tarvivat tilaa ja samalla ravinnonsaanti paranee ja iso kasvi kuluttaa melko paljon vettä eli sillekin on ruukussa paremmin tilaa:)

      • poropeukalo
        ruukkuihin kirjoitti:

        No jopas oli tulla moka! Ajattelin tosta vaan yrtit kasvattaa ja kesällä niitä popsia....Kiitos vinkistä ja eikun tästä ruukkuja hakemaan....

      • tampesteri
        poropeukalo kirjoitti:

        No jopas oli tulla moka! Ajattelin tosta vaan yrtit kasvattaa ja kesällä niitä popsia....Kiitos vinkistä ja eikun tästä ruukkuja hakemaan....

        Hei kaikki! Kasvatin minikasvihuoneessa basilikat noin. 3 cm. korkeiksi ja siirsin sitten sen koko kasvaneen nipun ja multaköntin saviruukkuun taimimultaan. Ne kasvaa oikein hyvin, mutta ne on nipussa, eli olisiko niitä pitänyt erotella siinä siirtovaiheessa? Vai voiko ne kasvaa nyt noin? Hyvin ainakin näyttävät vielä porskuttavan, mutta loppuuko niiltä tila tms. jossain vaiheessa? Nyt ne on noin 7 cm korkeita ja pukkaa jo hyvin isompaakin lehteä.
        Kiitos!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      110
      2321
    2. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      23
      1024
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      71
      912
    4. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      906
    5. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      589
      861
    6. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      845
    7. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      82
      738
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      670
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      31
      646
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      69
      644
    Aihe