En taida olla koskaan tehnyt tänne aihetta suoraan sinulle, mutta huudellaan nyt pikaisesti asiani joka tulee toivottavasti hukkumaan aiheiden sekaan alta aikayksikön. Huom. AP ei vastaile aloituksen jälkeen viesteihin.
Jo jonkun aikaa olen huomannut tuntevani vahvoja tunteita (joita olen häpeillyt omissa ajatuksissani) kuten vihaa, ja halveksuntaa sinua kohtaan. Tavallaan ne häpeälliset tunteet joiden yläpuolella kuvittelin olevani ehtivät lopulta peittää alleen kaiken muun. Paradoksaalista, että eniten vihaa tunsin vihan tunteessa joten lumipallo effekti syntyi nopeasti.
Lueskelin tässä yhtenä päivänä viestejäni jotka muistuttivat, että en ole yrittänyt olla kenenkään muun vuoksi yhtä "hyvä ja ymmärtävä" ihminen tai toivonut niin paljon kaikkea hyvää jonkun elämälle kuin sinun. Kaikki tuntuu jälkiköteen lähinnä sekavalta unelta, ja ehkä sen takia häpeilen myös positiivisia tunteitani kun eihän meillä ollut kuin lyhyet hetkemme. Valehtelematta muistan aluksi aikoinaan ajatelleeni, että meistä tulee vielä parhaimpia ystäviä joten on todella sääli miten pieleen kaikki lopulta meni. Teit kuitenkin musta paremman ihmisen, ja huomaan toivovani sulle pelkästään kaikkea hyvää! Voi hyvin, en unohda sua.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Hyvätkin ystävät ovat vain ihmisiä.
Elämä opettaa sen.
Se syö miestä.
Esittäjiäkin on sen sivun verran ainakin. Ja versioita.
Niin on, ja siksi on järkevää olla hiljaa vaikka näkisi tunnisteellisia viestejä. Äärimmäisen älykästä mustamaalausta vaikka olisi muitakin "keinojakin" käytetty apuna. Tietääpähän välittäneensä ihan oikeasti jos pystyy ajattelemaan vielä kauniita asioita friikkisirkuksen pitkän ohjelmanumeron jälkeenkin.
Ei vihan tunteessa ole mitään väärää tai pahaa. Se on tunne siinä missä kaikki muutkin tunteet. Monesti sen alle peittyvät pettymyksen, surun ja yksinäisyyden tunteet.