Kun SIr Simon Rattle kommentoi Wagnerin ja SIbeliuksen eroa totesi hän osuvasti että Wagnerilta menee tuntikaupalla aikaa kyetä siihen minkä sibelius tekee muutamassa minuutissa. Juu. Ja beatles tekee sen saman muutamassa kymmenessä sekunnissa.
On todella kummallista että Klassisen musiikin kuuntelijat jaksavat istua kuuntelemaassa Wagnerin loputonta lahjattomuutta. Kun ei ole korvaa millä säveltää niin ei ole.
NIin monet klassisen musiikin mestariteokset ovat harhaa vain. On SHostakovicsin pelleily jossa hän sävelsi käyttäen teemoina milloin omia nimikirjaimiaan melodiiana, milloin jonkun rakastajansa nimikirjaimia. Erinomaisia esimerkkejä miten kevyesti ja hulluudella maailmankuulut säveltäjät työnsä ottivat.
Ja Prokofjev lainasi muiden säveläjien sävelkulkuja ja matemaattisesti siirsi ne uuteen sävelajiin uudelle paikalle asteikossa. Esimerkkejä siitä millaisia tunareita voikaaan olla olemassa.
Ja Bach, miksi hän lähti säveltämään fuugiaaan niin pienistä mitäänsanomattomista melodioista? Koska ei tuntenut parempiakaaan sielussaaan. Noh Bach on kyllä oikeasti kova, mutta hänelläkin on heikkoutensa.
SIbeliuksen sinfonioissa on usein vain vähän nuotteja verrattuna moniin muihin liioittelijoihin. Koska Kehitys kehittyy kohti melodioiden säveltämistä. Soolojen "säveltämisen" ja oikeiden melodioiden välillä on iso ero. Klassinen musiikki on täynnä paisuneita sooloja, mitäänsanomattomista melodisista ideoista.
Usein kuulee puhuttavan sentimeelisista iskelmistä, mutta voi hyvänen aika; Kyllä maailman sentimentaalisin säveltäjä on usein juhlittu Frederick Chopin. Niinkuin Robert Schumann usuvasti totesi ovat Chopinin kuulusiat preludit harjoitus-sävellyksiä; viimeistelemättömiä demoja.
SIb.Forever
The Beatles
2
118
Vastaukset
- Anonyymi
Beatles ja Sibelius olivat kumpikin surkeita säveltäjiä joiden musiikista puuttuu emotionaalinen syvyys Sibeliuksn ollessa yliarvostettu säveltäjä joka ei ansaitse sitä mainetta joka hänen osakseen on tullut. Sibelius on aivan tavallinen jopa keskinkertainen kyky.
- Anonyymi
Schubertin Keskeneräinen sinfonia on huomionarvoinen erikoisen rikkaiden, vaihtelevien ja syvien orkestraalisten sointisävyjensä ansiosta. Se edustaa Schubertin siirtymää täysromantiikkaan: sen melodisuus on syvää ja kokonaisvaltaista, ja siinä on tulkinnallista potentiaalia todella raastavan emotionaalisiin esityksiin. Siinä vallitsee arvoituksellinen, taianomaisen keveä liike kuin paradoksaalisena vastapainona tunnelman syvyydelle, ja tämä vastakohtaisuus tekee siitä kiitollisesta melodisuudestaan huolimatta haasteellisen tulkittavan.
Suuri sinfonia sai lisänimensä alkujaan vain, jotta se oli mahdollista erottaa luetteloinnissa Schubertin toisesta C-duurisinfoniasta, "pienestä" nro 6:sta. Lisänimi tekee kuitenkin oikeutta myös sinfonian jylhille mitoille ja majesteettisen värisyttävälle tyylille, jota voi paikoin pitää kuin siltana Beethovenin ja Brucknerin välillä. Sinfonia käynnistyy käyrätorvien hyytävän ylväällä johdannolla, joka virittää teokselle mietteliään tunnelman. Teemojen ja tunnelmien kamppailun sävyttämän jylhän, vuoristomaisen ensiosan jälkeen seuraa marssimainen hidas osa (Andante con moto), sinfonian pisin kappale, jossa Schubert näyttää parhaimmalla mahdollisella tavalla suurin piirtein kaiken, mitä osaa. Osa on pettävän melankolinen, sillä sen pinnan alla muhii erittäin räjähdysherkkä emotionaalinen miinakenttä – ja tajuan nyt tuon kirjoitettuani, ettei se ole kutsuvin mahdollinen kuvaus tästä ihmeellisestä musiikista. Upottavan kiireistä Scherzoa seuraa kärsimättömän mottoaiheen avaama Finaali, joka on äärimmäisen hallitun jännitteen mestarinäytteenä erittäin vaativaa soitettavaa.
Vaikka kaikki Schubertin musiikki ei minua valloitakaan, lasken vastarintani Suuren sinfonian kohdalla. Pelkästään tämän hämmästyttävän täydellisen teoksen säveltäjänä Schubert on luettava suuriin romantikkoihin. Massiivisen visionäärisenä teoksena tämä sinfonia kutistaa ansiokkaat kilpailijansa Weberin, Mendelssohnin ja Schumannin tuotannossa. Teknisesti ja muodollisesti kyseessä lienee eräs kaikkein "täydellisimmistä" sinfonioista, joka on mittasuhteiltaankin äärimmäisen tasainen: kaikki osat kestävät 9–15 minuuttia. Koko teoksen läpi kulkee suuruuden ja majesteettisen tyylin lisäksi vastustamattoman hienovarainen rytmillinen kehitys, joka ajaa musiikin kuin varkain vääjäämättömiin, arkkitehtonisesti rakentuviin huipennuksiin. Tässä on selkeä yhteys Brucknerin sinfoniseen tyyliin, mutta Schubert on luonnikkaan viehätysvoimansa ja melodisen rentoutensa vuoksi näistä helpommin lähestyttävä tapaus. Suuri sinfonia on vailla epäilyksen varjoa yksi Suurista.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 794227
- 293164
- 2013102
- 512927
- 242854
Miten hitsissä ulosoton asiakas?
On tää maailma kumma, tässä haisee suuri kusetus ja ennennäkemättömän törkeä *huijaus*! Miten to.monen kieroilu on edez3182597Kuule rakas...
Kerrohan minulle lempivärisi niin osaan jatkaa yhtä projektia? Arvaan jo melkein kyllä toki. Olethan sinä aina niin tyyl422593Kela valvoo lasten tilejä.
Tämä isoveli Kela kyttää jopa lasten yli 200,- euron rahat jotka on melko varmasti lahjaksi saatu. Se vaikuttaa perheen2332263Törmättiin tänään
enkä taaskaan osannut reagoida fiksusti. Menen aina lukkoon. Yksi asia on varma: tunteeni sinua kohtaan ovat edelleen v252116- 452057