The Beatles

Schubertin Keskeneräinen sinfonia on huomionarvoinen erikoisen rikkaiden, vaihtelevien ja syvien orkestraalisten sointisävyjensä ansiosta. Se edustaa Schubertin siirtymää täysromantiikkaan: sen melodisuus on syvää ja kokonaisvaltaista, ja siinä on tulkinnallista potentiaalia todella raastavan emotionaalisiin esityksiin. Siinä vallitsee arvoituksellinen, taianomaisen keveä liike kuin paradoksaalisena vastapainona tunnelman syvyydelle, ja tämä vastakohtaisuus tekee siitä kiitollisesta melodisuudestaan huolimatta haasteellisen tulkittavan.

Suuri sinfonia sai lisänimensä alkujaan vain, jotta se oli mahdollista erottaa luetteloinnissa Schubertin toisesta C-duurisinfoniasta, "pienestä" nro 6:sta. Lisänimi tekee kuitenkin oikeutta myös sinfonian jylhille mitoille ja majesteettisen värisyttävälle tyylille, jota voi paikoin pitää kuin siltana Beethovenin ja Brucknerin välillä. Sinfonia käynnistyy käyrätorvien hyytävän ylväällä johdannolla, joka virittää teokselle mietteliään tunnelman. Teemojen ja tunnelmien kamppailun sävyttämän jylhän, vuoristomaisen ensiosan jälkeen seuraa marssimainen hidas osa (Andante con moto), sinfonian pisin kappale, jossa Schubert näyttää parhaimmalla mahdollisella tavalla suurin piirtein kaiken, mitä osaa. Osa on pettävän melankolinen, sillä sen pinnan alla muhii erittäin räjähdysherkkä emotionaalinen miinakenttä – ja tajuan nyt tuon kirjoitettuani, ettei se ole kutsuvin mahdollinen kuvaus tästä ihmeellisestä musiikista. Upottavan kiireistä Scherzoa seuraa kärsimättömän mottoaiheen avaama Finaali, joka on äärimmäisen hallitun jännitteen mestarinäytteenä erittäin vaativaa soitettavaa.

Vaikka kaikki Schubertin musiikki ei minua valloitakaan, lasken vastarintani Suuren sinfonian kohdalla. Pelkästään tämän hämmästyttävän täydellisen teoksen säveltäjänä Schubert on luettava suuriin romantikkoihin. Massiivisen visionäärisenä teoksena tämä sinfonia kutistaa ansiokkaat kilpailijansa Weberin, Mendelssohnin ja Schumannin tuotannossa. Teknisesti ja muodollisesti kyseessä lienee eräs kaikkein "täydellisimmistä" sinfonioista, joka on mittasuhteiltaankin äärimmäisen tasainen: kaikki osat kestävät 9–15 minuuttia. Koko teoksen läpi kulkee suuruuden ja majesteettisen tyylin lisäksi vastustamattoman hienovarainen rytmillinen kehitys, joka ajaa musiikin kuin varkain vääjäämättömiin, arkkitehtonisesti rakentuviin huipennuksiin. Tässä on selkeä yhteys Brucknerin sinfoniseen tyyliin, mutta Schubert on luonnikkaan viehätysvoimansa ja melodisen rentoutensa vuoksi näistä helpommin lähestyttävä tapaus. Suuri sinfonia on vailla epäilyksen varjoa yksi Suurista.