Työeläkkeistä joka koskee kaikkia, myös keskustalaisia

Jos ajatellen että sulaa vielä varoja työeläke varoista, se tietäisi eläkkeiden leikkaammista, siinä ei silloin auta " minusta tuntuu" mielipiteet, kun ei ole rahaa jakoon, se on finis ! Sanon kuitenkin "minusta tuntuu" että leikkaukset kohdistuisi euromääräisesti parempiin eläkkeisiin, ehkä kymppejä sitten myös alapäästä / kk. Varmaan täällä jotkut muistaa rahan leikkaamisen aikanaan, minulla ei ole kuvaa siitä, Googlesta ainakin löytyy siihen. Kun rahan arvo puolitettiin. Se olisi alapään eläkkeille kovempi isku kuin muutaman kympin leikkaaminen kuukaudessa.

>>>Työeläkkeiden rahoitukseen käytettävät työeläkevarat pienenivät ensimmäisellä vuosineljänneksellä 22 miljardia euroa. Asiasta kertoo tiedotteessaan työeläkevakuuttajien etujärjestö Tela.

Ennen kaikkea koronaviruspandemian aiheuttama osakemarkkinoiden myllerrys söi tammi–maaliskuussa pois koko viime vuoden 21,6 miljardin euron tuotot. Maaliskuun lopussa eläkevaroja oli jäljellä 193 miljardia euroa.

Edellisen kerran eläkevarojen määrä on sukeltanut näin kovalla vauhdilla finanssikriisin aikaan.

Eläkevarojen äkillinen supistuminen ei välittömästi uhkaa eläkkeiden maksamista. Valtaosa työeläkkeistä rahoitetaan työnantajilta ja työntekijöiltä kerättävillä työeläkemaksuilla.<<<
https://www.hs.fi/talous/art-2000006515285.html

Tuntuisi että kohta Antti Rinteen isannoima hallitus ja pääminiteri Sanna Marin toimijana saisi siirtyä sivuun ja perustaa hallitus ajan osaamiseen, jossa ei ole jakovaraa. Se on valitettavasti näin, kun nyt syödään jo " siemen perunoita"
Tarkoittaa hallitus joka hallitsee talouteen ym liittyvää, eli alan ammattilaisista.
Presidentin tulisi siihen liittyä, tavalla tai toisella.

5

59

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Työeläkevarat eivät ole uhattuna. Tuottavin osa rahastoista on sijoitettu osakkeisiin, joiden kurssit ovat jo pitkälle palautuneet kohtuulliselle tasolle. Tilastosi ovat vanhentuneet. Takana on myös poikkeuksellisen suuri osakekurssien nousu, joten siihen ei kannata verrata.

      • Anonyymi

        Siis " musta tuntuu" sanot, kun ei näistä tiedetä.


      • Tilastoni juuri niin uusia kuin olla voi. mm asuntojen kupla hinnat alkaa Helsigissä tulla alas, kun vielä nyt nostetaan vuokria ym muut omistusasunnotkin asuminen kallistuu. Immeiset alkaa kerätä kimpsunsa ja kampsunsa ja muuttaa kehyskuntiin. Siinä yksi esimerkki;
        https://www.hs.fi/koti/art-2000006515237.html

        Ei osakkiden arvo nouse pörssisäkään, jos ei ole tuottoa -töitä kun karsittu se tulee vääjäämättä alas, jotkut vakavaraiset nouseetkin, joiden tuotteita ilman ei voi olla pula aikanakaan. Pörssi aina elää, esim Finnair oli halluttua, muttei ole enää ainakaan myyjän kannalta, kuten monet muutkin jotka nyt alamaissa.

        Nyt otettava tuonkin arvioita, vain arvioina, kun ei kukaan tiedä tulevaa.
        https://www.hs.fi/talous/art-2000006514920.html

        Tämäkin vaikutta hyvinkin laajasti;
        THL-johtaja Salminen SVT:ssä: Ruotsalaisturistien päästäminen Suomeen olisi riski – ”Ero tartuntojen leviämisessä on fakta”

        Ehdottomasti nyt pitää olla tiukkana. Itse ovat Ruotsalaiset "soppansa" keittäneet.
        Erittäin tiukka syyni rajalla nyt. Ei pidä unohtaa venäläisiäkään.Siellä on tartuntoja paljon enemmän noin kokonaisuutena.

        Jos perustuslaki kieltää Suomen kansalaisten liikkumisen Ruotsiin Torniosta, niin rajalle pitäisi pistää betoniporsaat. Kun autolla ei pääsisi yli, niin kulkeminen vähenisi.
        https://crop.kaleva.fi/T44muKAQKgSZD4S4NEhx0HPT9mQ=/894x0/smart/http://kuvat.kaleva.fi/13222/2a33d532-9125-11e7-9d04-22000a658694/xlarge-cc29f7ce41264791b8e66db3e2ab81e1.jpeg


    • Anonyymi

      Hesa liian kallis muuta kuin tuilla eläville ja rikkaille.

      • Anonyymi

        Ulkomaan tulijoille myös, heitä ei saa muualle juurikaan
        .


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. SDP palauttaa Suomen kansalle kulta-ajat

      Hyvinvointivalto on pääosin SDP:n ja osin myös Maalaisliiton rakentama. Hyvinvointivaltion ylläpito edellyttää oikeude
      Maailman menoa
      257
      15241
    2. Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %

      Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy
      Maailman menoa
      125
      10166
    3. Älkää vassarit kuvitelko, että Marinin kulta-ajat palaavat

      Vaikka demarit voittaisivat seuraavat vaalit, se ei palauta Marinin taskut-täyteen-kelasta-aikaa takaisin, ei voi eikä h
      Maailman menoa
      108
      9381
    4. Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta

      Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump
      Maailman menoa
      23
      7119
    5. 182
      6557
    6. Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija

      https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua
      Maailman menoa
      176
      6248
    7. Ohhoh. Kokoomusvirkamiehen mukaan Suomessa ei ole työttömyyskriisiä

      Kun kokoomuksen johtama hallitus epäonnistuu täydellisesti talouspolitiikassaan, niin aikaisemmin erittäin pahaksi määri
      Maailman menoa
      33
      5622
    8. Polttomoottoriauto tulessa parkkihallissa Tampereella

      Pystyy näkemättä jo sanomaan, koska sähköautoissa ei ole palavia nesteitä lainkaan. Ihme ettei polttomoottoriautoja ole
      Maailman menoa
      47
      4816
    9. Jos mä joisin

      Itteni känniin nyt, voi olla että mä tunnustaisin sulle kuinka ihastunut oon ollu suhun viimeiset 2 vuotta. Eikä mua pys
      Ikävä
      28
      1912
    10. IL - Patteriauto syttyi parkkihallissa Tampereella - 50 autoa LUNASTUKSEEN!

      "Palon aikaan parkkihallissa oli 90 autoa, joista noin 50 tuhoutui palossa korjauskelvottomiksi. Lisäksi palo vaurioitti
      Maailman menoa
      151
      1707
    Aihe