Oli tuossa männä päivänä puhetta unista. Olisi kiintoisaa kuulla millaisia unia ihmiset näkevät.
Kerronpa omani kun sen vielä näin aamutuimaan muistan. (Taustaa: Ihquni, tai entinen oikeastaan, on asiantuntija-myyjä ja olen vakioasiakas). Unessa kysyin Hänen kollegaltaan onko heillä metallikuorisia hautakynttilöitä tms. Mutta Hän kääntyi vastaamaan ettei ole. Lähdin kävelemään pois, ja kuulin askeleiden kopinaa takaani, sitten viereltäni. Ketään ei näkynyt mutta tiesin että Hän siinä on 😊 Se tuntui mukavalta, mutta ei sen kummemmalta.
Hyvät/pahat unet
4
148
Vastaukset 4
- Anonyymi
Olen eksynyt, auta. Olisiko karttaa?
Apua!
Ihan kuin olisi unessa ei tiedä mihin mennä!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Orpo pelästyi, kun asiat tulivat ilmi ? Hallitus ei enää tuekaan Garden hanketta
Pääministerinä Orpo on vastuussa hallituksensa päätöksenteosta. Hallitus päätti avokätisestä tuesta hankkeelle, joka ei4001664- 1451081
- 661046
- 871045
- 92940
Miksi naiset tuoksuvat vaihdevuosien tietyssä vaiheessa todella etäännyttäviltä
Mietin tätä, onko luojalla ollut jokin tarkoitus näin voimakkaan lemun aikaan tekemiselle. Monet ajattelevat miten joku139770- 94721
- 45691
Voisitko mies auttaa..
Ottaisit yhteyttä vielä kerran, jos haluat? 🤔 Jätäthän ilkeät kommentit pois.50659En ehkä onnistu siinä
Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.57634
