Kansanedustajan mukaan uhkana on EU:n syömävelka.

Anonyymi

Vastuullista journalismia -logo
Sinulla on oikeus muodostaa mielipiteesi luotettavan tiedon pohjalta.

Kai Mykkänen varoittaa: EU-velkaa ei voi jakaa lahjana
PERTTU KOISTINEN | 24.05.2020 | 11:37
Kansanedustajan mukaan uhkana on EU:n syömävelka.

Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Kai Mykkänen katsoo, että Suomen tulisi tukea tiukkaa talouskuria ajavan neljän maan ryhmän ehdotuksia ainakin siltä osin, ettei EU-velkaa jaettaisi eteenpäin vastikkeettomasti.

– Suomen syytä tukea säästäväisyysnelikon ehdotuksista ainakin sitä, että EU-velkaa ei jaettaisi eteenpäin lahjoina vaan lainana, Mykkänen sanoo yhteisöpalvelu Twitterissä.

Hän viittaa kommentissaan Helsingin Sanomien artikkeliin, jossa kerrotaan Itävallan, Hollannin, Tanskan ja Ruotsin muodostaneen ”säästäväisyysnelikko”-ryhmän, joka vastustaa jyrkästi Ranskan ja Saksan ehdottamaa 500 miljardin euron elvytysrahastoa, joka rahoitettaisiin velalla ja EU-budjetin laajentamisella.

Säästäväisyysnelikon mukaan avustusten pitäisi olla lainamuotoisia ja niihin pitäisi liittyä esimerkiksi valtiontalouden hoitoon liittyviä ehtoja. Nelikko vastustaa ylipäätään EU:n budjetin kasvattamista. Myös kohdennukset pitäisi sen mukaan miettiä tarkoin.

Myös tasavallan presidentti Sauli Niinistö muistutti Mykkäsen mukaan aiemmin terveesti vastuusta. Niinistö kehotti Kultaranta-keskustelujen yhteydessä ottamaan velanoton tosissaan ja toivoi euromaiden palaavan no bailaut -menettelyyn, jossa jokainen maa vastaa itse omista veloistaan.

– Muutoin aloitamme EUn velkaantumisen syömä/kulutusvelkana,mitä pidän vaarallisena, Mykkänen toteaa.

3

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kai Mykkänen puhuu täyttä asiaa! Ei noin suuria rahoja voi mättää tuonne Etelä-Euroopan maihin!
      Hetken on kivaa, kunnes on taas kukkaro tyhjä.
      Jos jotain annetaan, niin lainaa ja se pitää tarkoin määritellä, mihin se käytetään.
      Ei syömä velkaa, vaan työpaikkojen luomiseen ja määräaika takaisin maksulle!
      Eikä noin suuria määriä ollenkaan!

    • Anonyymi

      Mykkänen on lappalaisen tapiolassa asuvan kokoomus-Yle-johtajan poika
      joka söhläsi matujen kanssa ja sekoili koko ministerikautensa ajan

      Mitä toi matuja maahan elätettäväksi 20 000 euroa vuosi per sossulainen ja perheiden yhdistämiset päälle 100 000 matua maksaa 2 miljardia vuosi ja jokaisella on rakennettava 10 neliötä asuntoa eli miljoona neliötä vähintään 5000 euroa neliö uusrakennus etelässä jossa matut ovat sossussa, eivät Utsjoki Kevossa eli aloitus 100 000 matulle vastaanottokeskuksen jälkeen maksaa asuntoina 5 miljardia

      Sinänsä on totta että Suomessa elätetään kokoomuken lepsuilun toimesta työkkärissä lainarahalla niitä jotka eivät viitsi olla työssä vuosikausia ja otetaan Ukrainasta ja somaliasta työntekijöitä jotka vaikka maksavat veroja ovat hyödyttömiä koska poimivat tomaatteja tai ovat somaliapuhoitajina

      eivät siis tee vientituotteita

      USA kun ottaa velkaa se pankkien kautta suunnataan teollisuuteen kuten Apole ja Microsoft ja niin USAn velka LISÄÄ tuloja, saadaan halvalla rahaa puolen prosentin pintaan ja tuotetaan kymmenien prosenttien voitolla maahan lisää rahaa teollisuuden kautta. Mykkäset ja orpot vain ulos häärääämästä sossujen kanssa matuja ja tomaatinpoimijoita tänne niin alkaa päivä kirkastua

    • Anonyymi

      Jatkan vielä toisesta hyvääkkääst Pertti Salolaisesta joka itkee sitä että Trump poistaa USA-joukot Saksasta. Salolainen oli mukana tuomassa matua maahan ja ne rahat olisi voitu käyttää puolustukseen sama koskee Merkeliä otti matua maahan ja nyt itkee että ei ole varaa rakentaa armeijaa Putinia vastaan. Merkel ja Salolainen ovat sen tulen söhläreitä jotka eivät osaa nähdä yhtään tulevaisuuteen ja sitten päivitellään että voi kamala kun Trump ei suostu maksamaan EU:n puolustusta me otettaisiin niin mielellään Afrikasta ja Lähi-idästä matuja tänne että saataisiin kiva maine EU-eliitin silmissä ja itsekin vielä jokin kiva stubb-työpaikka Eu-eliitin laksuun niin kuin Jyrki Käteinen ja Juntti Urpolainen

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Persuja ei aluevaltuustoissa näy

      Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.
      Maailman menoa
      83
      3921
    2. Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni

      Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j
      Maailman menoa
      97
      3297
    3. Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa

      Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin
      Maailman menoa
      124
      2597
    4. Miten juhlitte ensi lauantaina?

      Se on kalenteriin merkitty juhlapäiväksi, niin sitä kai kuuluu juhlia.
      Maailman menoa
      207
      1888
    5. Mikä ihme teitä savolaisia tuossa

      p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa.
      Tuusniemi
      20
      1764
    6. Varusmiehen kuolema

      Ei ollut vahinko, ei aiheuttanut vaaraa muille, eikä ollut rikos, mitä jää jäljelle? Oliko kyseessä oman käden kautta lä
      Kajaani
      94
      1610
    7. Laita tunniste josta kaivattusi tietää sun kirjoittavan täällä

      Joku yksilöity yhteinen juttu joka on sun ja kaivattusi välillä. Tuntomerkkinä esim. punainen pipopää, tonttu-ukko tai m
      Ikävä
      76
      1590
    8. Mikä tekee naisesta

      Seksikkään ja viehättävän? Entä miehestä?
      Ikävä
      110
      1509
    9. Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?

      JOS siis sinä saisit päättää?
      Maailman menoa
      1
      1281
    10. Mitä ajattelet rakkaastasi tällähetkellä?

      Itse haluaisin jo hänen viereen..
      Ikävä
      57
      1152
    Aihe