Haapavedelle on saatava kunnollinen paikallisliikenne. Erityisesti keskustan, Kytökylän lentokentän välille ja aina Vatjusjärven ja Humaljoen välille olisi hyvä saada Ratikka kulkemaan. Voisi autottomat käydä myös sivukyliltä kaupoilla!
Tämän lisäksi Kytökylän lentokenttää on kehitettävä ja sinne saatava paikallislentoliikennettä. Kannatetaan!
Miksi on petrattava julkista liikennettä?
Se lisää merkityisellä tavalla kaupungin vetovoimaa ja sysää kaupungin kasvuun!
Johan se on nähty pääkaupunkiseudullakin, kun uutta liikenneinfraa rakennetaan. Asutus tuppaa tulemaan heti ratojen varsille. Vrt. kehärata, länsimetro ja tuleva raidejokeri. Rakentaminen alkaa jo ennen hankkeen valmistumista. Jo nyt Raidejokeri on tuonut radan varrelle tiheästi uutta. Oulunkylään nousee korkeita taloja, Maunulaan rakennetaan tiheään nyt ja myös Espoon puolella tapahtuu. Tulee Vermonniittyä, Leppävaara tihenee ja koko matka Otaniemeen asti tiivistyy.
Miksipä sama ei tapahtuisi täälläkin!!!
Täytyy olla uskoa. Ratikkaa vauhdilla puuhaamaan, niin saadaan tännekin kasvua aikaan! Kaupunki, jossa on hyvät yhteydet, vetää porukkaa puoleen. Pääradalta voitais vielä vetää kaupunkijunarata Haapaveen kautta vaikka aina Kaijaaniin saakka, niin saatais sivuttaisliikennettäkin myös kaupunkien välille ja Haapavesi olisi sitten niin hyvien lentoyhteyksien, kuin junayhteyksienkin päässä! 👍

Vastaukset 7
Vanhimmat
Suositeltava tosiaan! Minkä värinen Haapaveden ratikasta pitäisi tulla.
Helsingin ratikat on ruskeita, joissa vaaleaa keltaistakin ja Tampereen ratikasta on tulossa tillinpunainen. Olisiko meidän ratikasta tuleva sininen? Kannatusta?
Voisimme siirtyä ratikkakouluun. Lapset suoraan pulpettiin kotipihaltaan.
1 päivittäinen käyttäjä, maksaisitko 4500/suunta tai 9000/päivä? Siis nykyrahassa!
Maksaisin päivä lipun tai kuukausi kortin kerrallaan ! Eihän hesoissakaan kukaan maksa tyyliin 4500 suunta tai 9000 päivä. Rahat loppuis !
Monta vuoroa ajaa linja autoja sivukylille,ei vaan pysäkeillä ketään kyydin tarvitsijaa nytkään😊
Rupiatko rahottajaksi?
Yhdeiskunta rahoittaa niin ku hesoissaki. Ei kai yksityisten tarvi maksaa ku yhdeiskunnan juttuja !