Valkoposkihanhet tuhoavat viljelijöiden satoja ja maita

Anonyymi

ja likaavat ihmisten yhteisiä tiloja (puistoja ja rantoja) ulkosalla. Yhdelle viljelijälle
voi tulla 100000 euron vahinko. Miksi valkoposkihanhi on rauhoitettu ? Ei se vaikuta yhtään katoavalta lajilta, päinvastoin. Vihreät eduskunnassa vastustavat sitä, että kantaa saisi vähentää tuhojen ja haittojen vähentämiseksi.

24

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Tulta munille!

    • Anonyymi

      Enemmänkin voi tulla taloudellista vahinkoa viljelijälle kuin 100000 euroa.
      Mihin perustuu "miljoonaparvisten" lintujen rauhoitukset, että suojellaan lintua jota on pilvin pimein eikä ole mihinkään sukupuuttoon kuolemassa.
      Helsingissä ainakin ne on paikoin maanvaiva.
      Intiassa on "pyhät lehmät", Suomessa on "pyhät p*askovat linnut".

    • Anonyymi

      Vihreiden ajatukset perustuvat näissä suojeluasioissa enemmän tunteeseen kuin faktaan.
      "Valkoposkihanhi -nimellä on niin hyvä soundi."

      • Anonyymi

        Niitä voisi metsästää. Pulleva lintu. Hyvä paisti syrjäkylien pieniin torppiinmvai onko niitä enää?
        Samoin Hesasta keskustasta veks. Ei ne kaupunkiinkaan kuulu. Hirveitä kakkaroita vaan tekevät.

        Beng


    • Anonyymi

      Valkoposkihanhi muuttaa suomen kautta pohjois-venäjälle pesimään, tänä keväänä joutuivat pysähtymäään suomeen kun kesän tulo oli myöhässä pesimäalueella.

      80-luvulla alkoi esiintyä pesimistä myös suomessa syy oli ihmisen toiminta, nyt pesintä suomessa on räjähtynyt. Tämä kanta olisi metsästettävä tai hävitettävä pois.
      Ne miljoona yksilöä jotka muuttavat suomen kautta ovat rauhoitettuja.

      Jos joutsen kanta saa vapaasti kasvaa on senkin kanta kohta maanvaiva, 50 vuotta sitten joutsenia pesi suomessa muutama pari, nyt kanta on jo 70 tuhatta.

      • Anonyymi

        Joku lintutieteilijä ehdotti linnuille ihan omaa peltoa. Linnut on kuulemma oppivaisia, menevät sinne missä ei hätistellä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joku lintutieteilijä ehdotti linnuille ihan omaa peltoa. Linnut on kuulemma oppivaisia, menevät sinne missä ei hätistellä.

        Tuo lintutieteilijä on katsonut Nils Holgersonia pienenä ja uskoo satuihin eli omiin juttuihinsa.

        Beng


      • Anonyymi

        Pienehköllä sisämaa järvellä keväisin joutsenet "huilaavat" kyllä niitä koitettiin laskeskella montako olisi, ei onnistu koska liikkuvat mutta sellaiseen 500 yksilöön päädyttiin.

        Niin "maanvaiva" on myös keskustan Kulmuni ainakin Marinin mielestä.

        Tuosta metsästyksestä vielä, kunhan Venäjän puolelle ehtivät alkaa oikea metsästys, ja makoisat hanhenlihat menevät veli venäläisen suuhun,,miksiköhän sen luvallisen valkoposken syöminen on kiellettyä,,vai onko taas niin, että jos joku ei ole erikseen sallittua on se kiellettyä?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pienehköllä sisämaa järvellä keväisin joutsenet "huilaavat" kyllä niitä koitettiin laskeskella montako olisi, ei onnistu koska liikkuvat mutta sellaiseen 500 yksilöön päädyttiin.

        Niin "maanvaiva" on myös keskustan Kulmuni ainakin Marinin mielestä.

        Tuosta metsästyksestä vielä, kunhan Venäjän puolelle ehtivät alkaa oikea metsästys, ja makoisat hanhenlihat menevät veli venäläisen suuhun,,miksiköhän sen luvallisen valkoposken syöminen on kiellettyä,,vai onko taas niin, että jos joku ei ole erikseen sallittua on se kiellettyä?

        Suomen kautta pohjois-venäjän tunralle muuttavat saavat aika rauhassa pesiä, siellä pesivä kanta on lisääntynyt, korkeintaan naalit kiusana.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuo lintutieteilijä on katsonut Nils Holgersonia pienenä ja uskoo satuihin eli omiin juttuihinsa.

        Beng

        Minäkin luin tuon jutun lehdestä, muistais vaan mistä.....


    • Anonyymi

      EU

      Näistä tällaisista päättää. Kyllä munkin mielestä hanhien määrä suomessa kasvanut valtavasti, ne nyt lentää tästä ja ilmastonmuutoksellakin vaikutuksensa. Aikanaan huvitti korkeesaaressa, kun häkissä oli kovasti rauhoitettuja ja harvinaisia hanhia. Niinno, pitkin saarta sitten tepasteli rutkasti serkkuja vapaana.

      Suomessa noita on nyt yllinkyllin, miten lie maailmanlaajuisesti, se vaikuttaa asioihin paljon.

      Josniitä aletaan ampumaan, hiton suuri homma. Toisekseen, luin jostain, niitä ei sais syödä, vaan pitää polttaa tai kaivaa maahan. Höh, järjetöntä, lintupaisti on lintupaisti.

      Joutsenia ihmetellyt, aikanaan kuolemassa sukupuuttoon, mutta nythän noita tuntuu olevan rutkasti niitäkin. En tiedä, kuinka pahoja haittoja net aiheuttaa, mutta ois varmaan haluttu riistaeläin.

      =DW=

    • Kannattaisi varmaan tuollaisilla paikoilla harkita metsittämistä,tuottaa pitkässäjuoksussa paremmin. Nekin parvet varmaan lepäilisi enemmän Helsinginseudulla.

    • Anonyymi

      Muistan lukeneeni juuri korkeasaaren hanhet saivat aikaan kannan kasvun kun muuttavista uroshanhista lyöttäytyi näitten kesyjen seuraksi.
      Uskoisin kun alettaisiin metsästämään niin muutuisivat luontaisen araksi.
      Mökillä kun tulevat pihalle ruohoa syömään saa tosissaan hätistää, hyvä ettei päälle käy kun poikasia.
      70-luvulla kun näki joutsenen nii pidettiin ihmeenä, ja pelästyivät ihmistä lähes puolen kilometrin päästä, nyt pesii mökkitien kupeessa, eikä moksiskaa liikenteestä.

    • Anonyymi

      EU:stahan tuo suojelupäätös on tullut, ei se ole yksin meillä tehty päätös ollenkaan ja EU:n päätöksiä on noudatettava. Niin se vain on ja sillä hyvä.

    • Anonyymi

      Peurakanta on myös kasvanut, tulevat pihoille syömään kukkaset.

    • Anonyymi

      Vihreätkö nyt haluaa suojelualueita valkoposkihanhille ?
      Ei h-tti.

    • Anonyymi

      Valkoposkihanhen suojelu perustui kannan säilymiseen. On jo 70-luvulta.
      Enää sille ei ole perusteita. Ministeri ottikin asiaan jo kannan, että keväällä tulee tapahtumaan...................

    • Anonyymi

      Valkoposkihanhia on miljoonia, ne käy Suomessa syömässä pellot ja jatkaa Venäjälle,
      jonne niitä lentää suoraankin miljoonia.

    • Anonyymi

      Valkoposkihanhien pesiä tuhottiin saaressa – epäilty jäi kiinni verekeseltään!
      Eli joku päätti ottaa "lain omiin käsiinsä" koska EU ja Suomen hallitus ovat niin täydellisen voimattomia TUOSSAKIN asiassa

      Lähistöllä oli kuitenkin lintuharrastajia, jotka näkivät tapauksen ja saivat tekijästä sekä hänen veneestään myös valokuvia. Lisäksi he pystyivät seuraamaan, mihin satamaan veneilijä palasi luodolta.

      Myöhemmin lintuasiantuntija kävi tarkistamassa paikan ja tuhot yhdessä poliisin kanssa. Helsingin poliisilaitos vahvistaa, että tapauksesta on tehty rikosilmoitus.

      No, loppu hyvin, kaikki hyvin, vihreä't saivat onneksi otettua valokuvia syyllisestä, tullee saamaan ankaramman rangaistuksen kuin matu-raiskaaja pikkutyttöjen joukkortaiskauksesta?

      • Anonyymi

        Voi onnetonta pesänhävittäjää, nyt vihreät lukevat hirvittävän tuomion ja rahakorvaukset.
        Toista on matun käydessä suomitytön pesän raiskuussa, niin selitetään onnettomalla lapsuudella ja olosuhteitten uhrina, johon on suhtauduttava ymmärryksellä , sekä annettava kaikinpuolista sieluhoitoa. Luotava lisäksi hänelle taloudelliset resursit syrjäytymisvaaran torjuntaan.


    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      2
      14871
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3059
    3. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3056
    4. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3055
    5. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3055
    6. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3055
    7. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3054
    8. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3054
    9. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3050
    10. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3044
    Aihe