Voiko luomi kasvaa ilman, että kyseessä on ihosyöpä?

Anonyymi

Huomasin äskettäin vaalean luomen, joka näyttää kasvaneen. Itse olen oppinut, että luomien muutoksesta täytyy aina käydä lääkärissä. Jostain nyt toisaalta luin, että luomet voisivat kasvaa myös muutenkin.

No joka tapauksessa minulla on huomenna lääkäriaika. Olen lukenut nyt aivan liikaa syövistä ja tutkimuksista ja leikkauksista ja olen huolesta hermostunut, jos kyseessä onkin jotain vakavaa ja kuolen tähän.

Toisaalta taas, jos kyseessä on vain joku luomi tai pisama, niin sitten tuntuu tyhmältä ja ylireagoinnilta.

Vähän tarkemmin asiasta: olen erittäin vaaleaihoinen, tukka oli aiemmin vaalea ja punertava, silmät vihreät ja palan helposti. Eli kuuluisin iholuokkaan 1, millä on korkeampi riski saada ihosyöpä.
Lapsuudessani minulla oli hyvänlaatuinen rustokasvain ja äidilläni oli rintasyöpä. Joten geneettistä alttiutta voi olla.

En kyllä tupakoi, enkä ota aurinkoa tai ole käynyt etelän lomilla tai solariumissa.

No huomennahan sen näkee, mistä on kyse.

5

212

    Vastaukset 5

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      No miten meni, mitä lääkäri sanoi?
      Yleensä suurin osa luomista on hyvänlaatuisia. Mutta on hyvä olla itsekin tarkkana ja jos joku luomi epäilyttää niin sitä on hyvä käydä näyttämässä lääkärille.

    • Anonyymi

      Itsellänikin tummia luomia ja joskus tuntuvat aristavan ,ilmeisesti vaatteiden hankauksesta , voiko melanooman tutkia esim. verinäytteellä vai miten tutkivat , itselläni käsitys että ovat hetimiten vaan leikkailemassa luomet pois ja puukkoa en haluaisi ihan vaan epäilyn takia , siis miten tutkivat käytännössä ?

      • Anonyymi

        Suurimmissa kaupungeissa on ns. "luomihoitajia", jotka ovat erikoistuneet luomien tutkimiseen. Eli he tarkistavat kaikki luomesi ja jos aihetta, lähettävät eteenpäin.


      • Anonyymi

        Luomista voidaan tutkia syöpää vain poistamalla se ja tekemällä poistetusta kudoksesta mikroskooppinen tutkimus.


    • Anonyymi

      Juurikin tuon takia en mene tutkintaan kun heti ollaan leikkailemassa , luulisi olevan muitakin tutkimusvälineitä , eikös jo kehittyneen syövän erota verikokeilla ? Itse lykänny jo vuosia noita tutkimuksia ja taitaa jäädä menemättäkin , katsoo sitten miten käy eli jäänee kohtalon käsiin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta

      https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen
      Kuhmo
      24
      1292
    2. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      77
      1263
    3. Olet nainen ollut vaikein rasti

      Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔
      Ikävä
      84
      1201
    4. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      129
      995
    5. Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!

      Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m
      Tv-sarjat
      8
      985
    6. Riittääkö mahkut

      Kaivattuusi 🤭.
      Ikävä
      72
      916
    7. Mihin Asiakirjat ovat voineet kunnasta kadota???

      LUE kuinka verorahoja haaskattiin Yle: Ähtärin pandalaskelmat salattiin ja hukattiin - Satakunnan Kansa https://share.
      Ähtäri
      85
      831
    8. Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen

      Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok
      Sinkut
      132
      692
    9. Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen

      Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast
      Ähtäri
      50
      682
    10. Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille

      Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.
      Ikävä
      86
      667
    11. haluatko lopettaa

      ihan lopullisesti
      Ikävä
      146
      584
    12. Miten sinä voit?

      Kysytkö kukaan sitä sinulta? Olen huomannut, että jos kohtaa empaattisen ihmisen ja hän kysyy noin, saattaa padot murtua
      Ikävä
      91
      577
    13. Tilanteenne

      Onko tilanteenne tällä hetkellä hyvä?
      Ikävä
      50
      569
    14. Kerro kolme hyvää asiaa

      Kaipaamastasi ihmisestä ja lisää perään onko kaivattusi n vai m 😍
      Ikävä
      28
      568
    15. Moottoripyöräonnettomuus

      Mopomiitissä tapahtunut onnettomuus ja uutisointi. Ajoradan ylityksen vaarallisuudesta ei mitään uutisointia. Ei myöskää
      Alajärvi
      53
      550
    16. Minulla on ikävä Sinua kulta, rakas

      Olisitpa lähelläni, tarvitsen sinua ❤️
      Ikävä
      37
      538
    17. 46
      533
    18. Suomen 4. seksikkäin mies Miika Nousiaisen tilalle - Pitääkö olla huolissaan palaa tv:seen

      Suosittu keskusteluohjelma tekee paluun. Tällä kertaa panelistina ei jatka enää Miika Nousiainen, vaan hänen tilalleen t
      Suomalaiset julkkikset
      13
      529
    19. Jos oikeasti haluat mies

      Tiedät mitä on tehtävä. Luotan, että etenet jos haluat. En voi tehdä enää mitään kun ei ole numeroasi.
      Ikävä
      94
      516
    20. voi luoja kun uskaltaisin

      laittaa viestiä sinulle...
      Ikävä
      21
      510
    Aihe