Saako erikoistuvilta lääkäreiltä apua?

Anonyymi

Millaisia kokemuksia teillä on erikoistuvista lääkäreistä eli niistä jotka vasta kouluttautuvat erikoislääkäreiksi? Oletteko koskaan saaneet apua? Entä osaako joku valaista systeemiä, ketkä potilaat tai tapaukset allokoidaan erikoistuville lääkäreille?

Tuttavapiirin kanssa kokemuksia jakaessa ilmeni, että aina kun joku saa lähetteen erikoissairaanhoitoon, vastassa on useimmiten vain erikoistuva lääkäri. Se turhauttaa jos on jo pitkään etsinyt apua, käynyt niin yleislääkärillä kuin vähintään kerran erikoislääkärilläkin, ja kaikki vain olleet lähettämässä erikoissairaanhoitoon. Kun sinne sitten lopulta pääsee, vastaanotto on erikoinen. Tuntuu että kaikkitietävä erikoistuva lääkäri on jo etukäteen sokkona arvannut diagnosin ennen kuin on kuullut oireitakaan - eikä niin väliä jos oireet eivät sopisi diagnoosiin, aina voi kirjata muuta. Avunsaanti tyrehtyy sitten siihen, sen jälkeen ollaan vain harjoituskappaleita, jotta erikoistuva lääkäri saa harjoitusta jostain kuvitteellisesta sairaudesta, mutta potilaan terveyttä ei edistetä mtenkään. Lopulta potilas joko kyllästyy ja lähtee pois tai hänet lähetetään pois jonin kosmeettisen hoitokeinon kanssa. Erikoistuvalle lääkärille ja erikoissairaanhoidon yksikölle tapaus on hoidettu - loppu jää yksilön itsensä kannettavaksi. Ja kuten arvata saattaa, avunsaanti on entistä vaikeampaa tällaisen turhan yrityksen jälkeen - sen jälkeenhän "erikoissairaanhoito" on tutkinut tapauksen.

Mistä tässä systeemissä on kyse? Onko näillä kokemattomilla lääkäreillä niin kiire todistaa pätevyyttään, että tapaukset pitäisi ratkoa siltä istumalta tutkimatta tai kyselemättä? Vai onko ongelma jossain erikoistuvan lääkärin selän takana, joku kokeneempi ohjaajalääkäri joka arvailee lähetteen pohjlta diagnooseja ja evästää erikoistuvaa lääkäriä, mikä potilaalla on ja siitä oppilaan pitää sitten pitää kiinni? Ja miksi niin kiire? Yhteiskunnalle tulisi varmasti halvemmaksi hoitaa sairaudet ja pitää ihmiset työkykyisinä, mutta kanattaako se erikoissairaanhoidon yksikölle tai näkevätkö nämä niin kauas?

18

794

    Vastaukset 18

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      No minä sain HUS. Kahdelta erikoistuvalta Intialainen toinen Radiologi toinen. Käskivät pois aamulla kuvaksien jälkeen . Olin myöhään illalla selkäni murtanut . Väitin Intialaiselle että selkä on murtunut. Hän osas suomea että mulla alaselkä kipeä . Minä noin 7 kertaa että on yläselkä kipeä. Siis aamulla . Taksilla kotiin ja buranaa. TUHOSIVAT ELÄMÄNI PASKAT !

      • Anonyymi

        Siis Venäläinen oli pätevöityvä radiologi. Eli eikös näitä n.s valmistumattomia valkokaapuja enään varsinaiset lääkärit enään valvo.! Kuten aikanaan Kandit ohjelmassa ?!?! Sipilä sai uuden nimen järkättyä Entisille Kandeille . Yht.äkkinen tapaturma potilas Hus.issa ehkä kuten minä,että tuo pätevöityvä tarkoittaa lääkärin erikoistuvan paremmaksi . Voi helvetti mikä ansa ! Oisin seur.päivänä välittömästi mennyt Yksityis. Sair.kuvauksiin. Vakuutuskin oli. Vaan olin liikuntakyvytön,kuten vieläkin. Toivon suomeen massiivista sisällis sotaa .


    • Anonyymi

      Erikoistuva fysiatri kirjoitti lausunnon työ- ja toimintakyvystäni.
      Hän satuili vaihtoehtoisia toimintamalleja halvauksen toimivaksi tekemiseksi omasta päästään, mutta halvaus on halvaus eikä se satuilusta parantunut.
      Työvoimaviranomainen totesi vaan, että taas tälläinen ihmeparannettu työkyvytön lisää kortistoon.

      • Anonyymi

        Eli sinullakin näistä kaapupelleistä kokemusta .ý Älyttömän kovasti on paikallisen HUS.n potilas asiamies työllistetty . Kohta vissiin tuokin virka poistettaneen. Valitukset ei useimmiten auta. Paska maa ! Harmi että tänne tuli synnyttyä. Vaihtaisin vaikka Islantiin.


    • Anonyymi

      Olen ollut vuosien varrella useammankin erikoistuvan lääkärin vastaanotolla. Ihan asiallista palvelua/hoitoa olen saanut.

      Joitain kertoja on ollut niin että erikoistuva on pyytänyt jo valmiin erikoislääkärin tarkistamaan jotain jota on huomannut ja haluaa varmennuksen.

      Erikoistuvissa on myös se hyvä puoli että ovat usein sen verran uteliaita ja haluavat oppia asioita että perehtyvät hyvinkin eri sairastapauksiin.

      Kerran tapasin myös erikoistuvan psykiatrin, nuoren naisen joka oli tosi mukava ja asiallinen. Tulee varmaan hyväksi erikoislääkäriksi.
      Ja sellaisen kohtaamisen jälkeen toivonkin että voi kun kaikista tulisi samanlaisia, eikä sellaisia kaavoihin kangistuneita jääriä joita jo vanhemmat ovat, ainakin aika moni.

      Ihan kaikki lääkärit eivät edes halua erikoistua koska yleislääkärin työ on monipuolisempaa.

    • Anonyymi

      Ilmeisesti ongelma on poliklinikoilla. Itse olen ollut osastohoidossa useita kertoja. Miltei poikkeuksetta kierrolla on ollut erikoistuva lääkäri. Jokaisessa potilaskertomuksessa on kuitenkin mainittu valvojan tai osastonlääkärin nimi ja että hän on hyväksynyt tekstin. Näin pitäisi olla joka paikassa. Potilaan oikeuksiin kuuluu ilman muuta tietää, kuka todellisuudessa on päättänyt hoidosta.

    • Anonyymi

      Erikoistuvat lääkärit ovat merkittävä osa työvoimaa monessa sairaalassa, eikä ohjaavilla lääkäreillä aina ole aikaa tai kiinnostusta seurata heidän tekemisiään saati itse tutkia potilasta. Yleensä erikoistuville lääkäreille ohjataan potilaat, jotka eivät ole merkittävässä asemassa ja joiden sairaus ei lähetteen tai esitietojen perusteella vaikuta vakavalta. Sen takia lähetteet ovat hyvin tärkeässä roolissa. Pahin tilanne varmaan on, jos lähetteen on saanut nuorelta kokemattomalta lääkäriltä joka ei tiedä mitä kirjoittaa, minkä alan erikoislääkäriä tarvitaan tai ei edes muista mitä oireita potilaalla olikaan. Samaan lopputulokseen voi johtaa lääkäri, joka lähetteessään vähättelee oireita tai esittää jotain vääriä arvauksia.

      Kun erikoissairaanhoitoon pääsee, voi joutua melkoiseen suohon. Erikoistuva lääkäri ei tiedä mitä tutkia tai miten edetä ja nojaa johonkin arvaukseen joka poliklinikalla on tehty lähetteen perusteella. Siksi hän ei kuule oikeita oireita, eikä tutki mitä pitäisi, mutta toisaalta voi teetättää täysin turhia tutkimuksia. Jos erikoistuva lääkäri päättää konsultoida toisen alan lääkäriä, hän kirjoittaa taas uuden sekavan lähetteen, jonka perusteella potilas voi joutua uuden alan erikoistuvalle lääkärille!

      Tilannetta varmaan helpottaisi, jos potilaat saisivat itse ensin tarkistaa heistä kirjoitetut lähetteet, eikä resursseja tuhlattaisi väärän informaation levittämiseen.

    • Anonyymi

      Erikoissairaanhoidon puolella lähetettä ei ole edes pakko hyväksyä.
      Eli vaikka saisi lähetteen niin se voidaan palauttaa.
      Jos lähetteessä on esim. ainoastaan tekstiä että pitäisi yrittää selvittää mikä vaiva potilaalla on niin sitä ei välttämättä tarvitse hyväksyä.

      Silloin kun lähettävä lääkäri on kirjoittanut epäilevänsä jotain tiettyä sairautta niin lähete on otettava vastaan ja potilas tutkittava.

      • Anonyymi

        Näin on.
        Erikoissairaanhoidon ylilääkäri käy läpi lähetteet ja hylkää tai hyväksyy ne.


    • Anonyymi

      Varsin yleistä on, että sairaalan poliklinikalla ensikäynnillä saattaa olla erikoistuva lääkäri. Ylilääkärit lukevat lähetteet ja erikoistuvan lääkärin listalle laitetaan ns. helpommat, rutiinimmat ja selkeimmät tapaukset. Osastoilla myös usein erikoistuvia lääkäreitä paljon on. Heillä on aina mahdollisuus kysyä apua erikoislääkäriltä tarvittaessa. Päivystyksessä lähes poikkeuksetta lääkärit ovat erikoistuvia. Kirurgisilla aloilla helpoimpia leikkauksiakin erikoistuvat lääkärit tekevät itsenäisesti.

      Erikoistuvat lääkärit siis ovat täysin valmiiita / laillistettuja lääkäreitä. Tämän jälkeen he erikoistuvat johonkin tiettyyn alaan. Myös terveyskeskuksessa on erikoistuvia lääkäreitä ja siellä he erikoistuvat yleislääketieteen erikoislääkäreiksi. Erikoistuminen kestää n. 6 vuotta eli luonnollisesti eroa on sillä onko kyseessä alku- vai loppuvaiheen erikoistuva lääkäri. Eihän ne taidot siinä yhden yön aikana parane, kun lopulta saa ne erikoislääkärin paperit.

    • Anonyymi

      Tilanne olisikin hyvä, jos potilaasta olisi tehty akkuraatti lähete ja ylilääkäri voisi sen pohjalta oikeasti arvioida, otetaanko tapausta vastaan tai onko kyse niin helposta/rutiinitapauksesta, että sen voi antaa erikoistuvalle lääkärille. Käytännössä asia ei aina mene näin ja tästä saavat maksaa niin potilaat terveydellään kuin erikoistuvat lääkärit maineellaan.

      Ensinnäkin pittää olla se oikeellinen ja kattava lähete ja toiseksi pitäisi tunnistaa vaikeammat tapaukset ja allokoida ne päteville lääkäreille. Jos lähete on sekava, se antaa kuvan, että tapaus on sekava eli ei-vakava tai oikea selvitys voisi vaatia liikaa resursseja. Tapauksen voisi tietysti palauttaa lähettävälle taholle, mutta jos mukana on jokin ns. red flag, se on pakko ottaa vastaan, vaikka muuten tulisi vaikutelma, että kyse on jostain vaarattomasta. Tällöin ylilääkäri on siis mielessään tehnyt jo päätöksen, ettei tapausta oikeasti haluta käsitellä eikä se ole vakava (tai ainakaan potilas ei ole riittävän tärkeä, jotta häneen viitsittäisiin haaskata resursseja), se halutaan vain hoitaa pois päiväjärjestyksestä mahdollisimman vähäisin resurssein. Kokematon erikoistuva lääkäri voi silloin tuntua hyvältä vaihtoehdolta. Erikoistuvalle lääkärille kerrotaan etukäteen sopiva näennäsdiagnoosi ja mitä tutkimuksia mahdollisesti tehdään, jotta tapaus näyttää käsitellyltä. Tämän jälkeen potilaan tapaaminen on vain farssi, jossa ei ole tarkoituskaan selvittää oireita tai päättää oikeita tutkimuksia. Mielenkiintoista on, ettei muiden, kokeneiden erikoislääkärien mielipiteilläkään ole tässä tilanteessa merkitystä, vaan erikoistuva lääkäri pitää kuuliaisesti kiinni annetusta näennäisdiagnoosista ja ummistaa silmänsä kaikelta muulta.

      Potilaan kannalta lopputulos on tietysti paljon huonompi kuin jos lähete olisi hylätty. Sairaus vain pitkittyy ja pahenee, tulee turhia kuluja ja odottelua, työhön paluu viivästyy ja pahimmillaan koko työsuhde voi kariutua farssiin. Moni potilas olisi valmis maksamaan terveydestään ja etsimään apua yksityispuolelta, mutta oma epäkohtansa on, että Suomessa kaikki vaativampi on haluttu keskittää julkisen erikoissairaanhoidon puolelle eikä kaikkia tutkimuksia edes tehdä yksityispuolella.

      Valitettavasti julkisessa terveydenhoidossa ei muisteta, että ihmisten terveyden ja työkyvyn ylläpito maksaa itsensä takaisin. Pitkitetty huono hoito tulee yhteiskunnallekin kalliiksi ja välillisesti siitä saavat maksaa kaikki, myös samainen erikoissairaanhoidon piste pienenevine määrärahoineen. Samoin lähettävien lääkärien tulisi ymmärtää, miten tärkeässä roolissa heidän lähetteensä ovat. Lähetteissä ei olisi varaa sotkea potilaita, näiden sairauksia ja oireita, esittää tuulesta temmattuja arvauksia tai edes muuttaa potilaan työllisyysstatusta - kaikki ne vaikuttavat siihen, tullaanko potilasta hoitamaan asianmukaisesti.

    • Anonyymi

      Olen omakohtaisesti törmännyt juuri tuohon resurssien haaskaamiseen eli minua ei ole pidetty niinkään tärkeänä että olisi viitsitty mitään selvittää.
      Myös joskus kun olen saanut jonkun poliklinikka-ajan niin ensin on sanottu että polin ylilääkäri ottaa vastaan, ja sitten kun olen mennyt niin lääkärinä onkin joku erikoistuva.

      Ei ole helppoa olla " heittopussi ", jaksaminen käy vähiin mutta kun eivät sitä viimeistä piikkiäkään ole suostuneet antamaan vaikka olen ehdottanut. Jokainen pääsisi helpommalla...

    • Anonyymi

      Viimeisin kokemus on ihan tuore. Ei kuunnelllut oirekuvaustani, joka ei sopinutkaan tehtyyn diagnoosiin. Kotona sitten tarkistin asian ja vaadin uutta tutkimusta, jossa oireiden syy sitten löytyikin ja sopi oireisiin.

      Tekoälystä diagnoosien teossa on kirjoitettu jo muutama vuosi ja se toteutuessaan voisi ratkaista suuren ongelman. Monilla lääkäreillä ja lääkäriksi koulutettavilla kun on useinkin jokin muu motiivi kuin potilaan etu ja totuus. Yleensä pelätään oman urakehityksen ja työpaikan puolesta ja ristiriritaa pelätään hierakiassa ylempnä olevien lääkäreiden kanssa. Ja liian usein ollaan ylivarovaisia lähettämään edes tarpeellisiin tutkimuksiin. Mutta kun tekoälylle syötetään tarkka potilaan kerttoma oirekuvaus ja kertyneet tutkimustulokset, niin tekoäly laatisi hoito- ja tutkimussuositukset. Mitään mielivaltaista "peliä" ja potilaan "pompottelukierrettä" ei pääsisi syntymään.

      Voi hyvinkin olla tulevaiasuutta.

    • Anonyymi

      Tekoälyllä ei ainakaan olisi minkäänlaista asennevammaa joka tuntuu joillain lääkäreillä olevan.
      Kaikki lääkärit eivät ole mielenterveyspotilaiden kohdalla kovinkaan fiksuja ja myös joskus tuovat hyvin selkeästi asenteensa esille.

      Tekoäly ei myöskään välttämättä osaisi priorisoida potilaita, ketä hoidetaan ja ketä ei.

    • Anonyymi

      Tälläkin lääkärin alulle Kalevi Kekkonen auki on verikokeet vaade puhuu miehet nais lääkäri syliin Google auki Pyhäjärvi seksi loistaa tarjoaa mustaa pintaa joka kamerat, kasvo sanelin vaömus joka jarsijmjas näin on makaa puhtaat. Värilliset Kärsämäki lakanat
      On kanta pää jalkoja tarjolla kanesreri pyuntöösi lääkäri

    • Anonyymi

      Erikoistuva lääkäri on kaikkein motivoitunein. Hän on inhimillinen.

      • Anonyymi

        Erikoistuva haluaa nimenomaan oppia koko ajan uutta, sen takia he ovat yleensä hyviä työssään.


    • Anonyymi

      ++++!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä sun salaisuus on,kun näytät niin nuorelta..

      Vaikka oot jo noin vanha!?
      Ikävä
      109
      1310
    2. MiltäKaivattusi

      Näyttää? !
      Ikävä
      45
      901
    3. Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi

      Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....
      Ikävä
      50
      726
    4. Perhoseni (miehelle)

      Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r
      Ikävä
      129
      674
    5. Mitä meidän välillämme

      On käynyt näiden vuosien aikana?
      Ikävä
      70
      666
    6. Uskaltaisitko

      Tavata kaivattusi tässä tilanteessa?
      Ikävä
      67
      616
    7. Olen tavattavissa

      tänään klo 17-02 siinä ravintolassa. Tulethan sinäkin?
      Ikävä
      53
      597
    8. Halaus juuri sinulle

      Kaikki järjestyy kyllä. Luota vain. ❤️🫶
      Ikävä
      55
      555
    9. Onko Sofia jälleen jätetty?

      Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      93
      473
    10. Mies, näetkö minut myös

      Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?
      Ikävä
      20
      470
    11. Meneekö unohtamis

      Projektisi hyvin??
      Ikävä
      34
      457
    12. Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?

      Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?
      Ikävä
      115
      453
    13. Voiko se ikinä toimia

      Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het
      Ikävä
      32
      448
    14. Voin tulla

      Sisustamaan sulle 🤭
      Ikävä
      51
      445
    15. Mitä jos...

      Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät
      Sinkut
      142
      443
    16. Kuka se on

      Kuhmon komein aikamies?
      Kuhmo
      5
      438
    17. Uskallatko paljastaa

      Millä nimellä löydyn puhelimestasi?
      Ikävä
      49
      437
    18. Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .

      EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuus­ongelmien vuoksi, sanoo alan e
      Kajaani
      83
      434
    19. Et sinä mitään

      Oikeasti halua
      Ikävä
      52
      403
    20. Miksi jätit vastaamatta mies

      Silloin kauan sitten 😔
      Ikävä
      42
      400
    Aihe