Näin tunnistat narsistin

Se joka kiertää puhumassa pahaa muista.

Saattaa mm. nimitellä uhriaan narsistiksi jopa hänen kuultensakin. Syynä se että uhri ei osoita samaa kunnioitusta kuin hänen renkinsä, jotka kerääntyvät hänen ympärilleen tuijottamaan häntä aina välillä. Tai sitten on kateellinen uhrilleen.
Tässä on huomattava, että ei ole normaalia eikä tarpeellista, että kiertää puhumassa pahaa muista, tai että järjestelmällisesti vähättelee jotakuta ja keksii hänestä ilkeitä juttuja. Ne voivat naurattaa monia, hänen renkejään ainakin, mutta se ei ole normaalia eikä tarpeellista. Rengit ovat seuraajatyyppejä. Uhri on usein liian itsenäinen hänen mielestään. Narsisti saisi psykopaattitestissä korkeat pisteet, esim:
"Psychopathic Personality Inventory-Revised (PPI-R)". 2-4% väestöstä on psykopaatteja. Osa on vankilassa useista rikoksista ja osa on työpaikoilla suhmuroimassa, eivätkä ole vielä jääneet kiinni rikoksistaan.
17160
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Vaikutusvaltaisen ja psykopaatin lailla toimivan henkilön tekemisistä on yleensä mahdotonta sanoa esim. esimiehelle, koska em. henkilö on jo valmistellut tilanteen, siten että jos uhri kertoo jotain em. henkilöstä, niin se täsmää valmiiksi luotuihin ennakko odotuksiin, joita esimiehellä on siten, että uhri joutuu vain entistä huonompaan valoon myös esimiehen silmissä, koska psykopaatit osaavat manipuloida ihmisiä ja tekevät niin. Kuulostavat täysin uskottavilta valehdellessaan ja katsovat silmiin ja hymyilevät, eikä heille tule omantunnon tuskia pahoista teoistaan. Kuka tahansa voi johtua sellaisen uhriksi eikä siltä ole kukaan suojassa.

Äänestä
  • joillekin on hupia harhaanjohtaa ihmisiä

    "poiuytfghj"

    Äänestä

  • Psyko tekee ensin huolellisen pohjatyön ennen kuin aloittaa todella levittämään sontaa. Hän kulkee työyhteisössä läpi johtajat, pomot ja sen kaltaiset edeten ylimmästä alimpiin, luottamushenkilöt, työsuojeluvaltuutetut, jne. Kaikille hän tulee sivulauseissa tihkuttaneeksi "tietoa", että XX on sitä sun tätä.. Myös henkilöstöosastolle lähtee "huolestunutta" viestiä työntekijästä, joka ei sovi sekopään muottiin. Ovelasti seko pohjustaa maaperää myös työterveyshuollossa, jossa asioidessaan ohimennen keventää sydäntään, kuinka raskasta onkaan työskennellä henkilön XX kanssa, jolla on muuten sellaisia ongelmia, että ..

    Vasta kun manipulaation esityöt ovat uponneet ja luoneet otollisen pohjan, psykopaatti voi aloittaa todellisen työnsä uhrin nujertamiseksi. Hakipa uhri apua miltä tahansa taholta, häntä ei uskota, koska hänen rienaajansa on aikaa sitten "tiedottanut", että on vain ajan kysymys milloin se "hullu alkaa sekoilemaan".

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Psyko tekee ensin huolellisen pohjatyön ennen kuin aloittaa todella levittämään sontaa. Hän kulkee työyhteisössä läpi johtajat, pomot ja sen kaltaiset edeten ylimmästä alimpiin, luottamushenkilöt, työsuojeluvaltuutetut, jne. Kaikille hän tulee sivulauseissa tihkuttaneeksi "tietoa", että XX on sitä sun tätä.. Myös henkilöstöosastolle lähtee "huolestunutta" viestiä työntekijästä, joka ei sovi sekopään muottiin. Ovelasti seko pohjustaa maaperää myös työterveyshuollossa, jossa asioidessaan ohimennen keventää sydäntään, kuinka raskasta onkaan työskennellä henkilön XX kanssa, jolla on muuten sellaisia ongelmia, että ..

    Tuollainen oveluus voi sitten myöhemmin kostautua, sillä toisen ihmisen terveydentilatietojen levittely on rikos. Erityisesti tuo tulisi työterveyshuollossa muistaa ja tarkkaan, suu siis suppuun, oli tiedot sepittäjän omasta päästä keksittyjä tai virallisia.

    Jos työterveyshuollon henkilöstö on psykopaatin sumuttama, on vaitiolovelvollisuus kevyttä kamaa. Manipuloitu lääkäri on mukana kampittamassa uhria ja savustamassa tätä ulos työpaikasta kirjoittamalla sopivia lausuntoja, tuputtamalla masennuslääkitystä, sekä eväämällä lähetteitä oikeasti tarpeellisiiin tutkimuksiin ja hoitoihin.

    Kyse ei välttämättä ole omatekoisten tai virallisten diagnoosien julkaisemisesta vaan, että henkilöön suhtaudutaan nurinkurisesti, vaikeana tapauksena. Normaalisti narsistipsyko syyttää uhriaan sellaisesta, mitä hän itse on ja tekee. Kyse on projisoinnista, mihin hän saa mukaan myös muita toimijoita.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tuollainen oveluus voi sitten myöhemmin kostautua, sillä toisen ihmisen terveydentilatietojen levittely on rikos. Erityisesti tuo tulisi työterveyshuollossa muistaa ja tarkkaan, suu siis suppuun, oli tiedot sepittäjän omasta päästä keksittyjä tai virallisia.

    Työterveyshuollolle ei koidu rangaistuksia tai muitakaan seuraamuksia, kun toimivat maksavan asiakkaan eli potilaan työnantajan pyytämällä tavalla. Tth usein on mukana kiusaamassa kiusattua.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Työterveyshuollolle ei koidu rangaistuksia tai muitakaan seuraamuksia, kun toimivat maksavan asiakkaan eli potilaan työnantajan pyytämällä tavalla. Tth usein on mukana kiusaamassa kiusattua.

    Auttava puhelinkin oli mukana kiusaamassa kiusattua. Älytön kokemus.

    "poiuytfdfghj"

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Auttava puhelinkin oli mukana kiusaamassa kiusattua. Älytön kokemus.

    "poiuytfdfghj"

    kiusaaja on tulkinnut asian johtuvan siinä että hän ulkokohtaisesti edustaa lähempää auttavan puhelimen maailmaa kuin minä.

    "poiuytfghj"

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Psyko tekee ensin huolellisen pohjatyön ennen kuin aloittaa todella levittämään sontaa. Hän kulkee työyhteisössä läpi johtajat, pomot ja sen kaltaiset edeten ylimmästä alimpiin, luottamushenkilöt, työsuojeluvaltuutetut, jne. Kaikille hän tulee sivulauseissa tihkuttaneeksi "tietoa", että XX on sitä sun tätä.. Myös henkilöstöosastolle lähtee "huolestunutta" viestiä työntekijästä, joka ei sovi sekopään muottiin. Ovelasti seko pohjustaa maaperää myös työterveyshuollossa, jossa asioidessaan ohimennen keventää sydäntään, kuinka raskasta onkaan työskennellä henkilön XX kanssa, jolla on muuten sellaisia ongelmia, että ..

    Vasta kun manipulaation esityöt ovat uponneet ja luoneet otollisen pohjan, psykopaatti voi aloittaa todellisen työnsä uhrin nujertamiseksi. Hakipa uhri apua miltä tahansa taholta, häntä ei uskota, koska hänen rienaajansa on aikaa sitten "tiedottanut", että on vain ajan kysymys milloin se "hullu alkaa sekoilemaan".

    Ihmiset ei osaa erottaa silmällä vettä tärpätistä. Samoin ne ei huomaa ajatella että onko se normaalia että jollakin on agendana lyttäillä aina yhtä henkilöä ja kun yksitellen on alustava taustatyö tehty, niin sitten sitä voi käyttää jo ryhmässäkin, ja vaikka kohdehenkilön kävellessä ohi ryhmän, jolloin sopiva pilkka hiljaa sanottuna saa aikaan sen että koko ryhmä seuraa hiljaa kun uhri kulkee ohitse, samalla kun porukkaa pyörittävä pääilkimys tarkkailee hymyillen (niinkuin "irvikissa") tilannetta. Sitten uhrista vaikuttaa siltä kuin koko ryhmä olisi mukana ilkeilyssä. Hän pyrkii vahvistamaan uhrin käsitystä hänen eristyksestään. Jos joskus näyttää siltä että uhri pääsee voiton päälle henkisesti tilanteesta, niin voi olla että uhrin omaisuutta häviää tai rikkoutuu, tai jotain muuta hämärää tapahtuu.

    mun ei pitänyt olla mikään sosiaalisesti nero, mutta kyllä mä kaiken tollasen läpi nään

    poiuytghjgfh

    en edes usko että m inust voin vahingossakaan tulla tollasta kiusaajaa, että kuuntelisin jotakuta niin että alkaisin jotakuta toista mulkoilla

    poiuytrfdfgh

    kyl mä nyt sen verran tiedostan , etten mä missään ryhmäs käyttäytyis noin., siis jos jokut pilkkais jokakuta ni en mä nyt siihen mukaan menis, osasin tollasen kyll' jo alakoulussa

    poiuytrfgh

    Mulle on outoo katsella sivusta ihmisiä jotka ei näe tuollaisten pelien lävitse, kun mä nään ihan kirkkaasti vilauksella.

    poiuytrdefgh

    se voikin olla syy siihenb miksi jotkut ihmiset karttelee minua koska mun läpikatsovia silmäni on vaikea välttää

    poiuytfdfgh

    Ja mun vahvuus on siinä että kestän sosiaalisen eristämisen

    "poihgfghm"

    Mä voin ihan mukavasti viihtyä eristettynä taiteillen tai opiskellen

    "poiuytfgh"

    Ja eihän eristys nykysin mikään niin paha ole, ainahan eristyksistä voi kirjoittaa vaikka tänne

    "poiuytfghj"

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Se joka kiertää puhumassa pahaa muista.

Saattaa mm. nimitellä uhriaan narsistiksi jopa hänen kuultensakin. Syynä se että uhri ei osoita samaa kunnioitusta kuin hänen renkinsä, jotka kerääntyvät hänen ympärilleen tuijottamaan häntä aina välillä. Tai sitten on kateellinen uhrilleen.
Tässä on huomattava, että ei ole normaalia eikä tarpeellista, että kiertää puhumassa pahaa muista, tai että järjestelmällisesti vähättelee jotakuta ja keksii hänestä ilkeitä juttuja. Ne voivat naurattaa monia, hänen renkejään ainakin, mutta se ei ole normaalia eikä tarpeellista. Rengit ovat seuraajatyyppejä. Uhri on usein liian itsenäinen hänen mielestään. Narsisti saisi psykopaattitestissä korkeat pisteet, esim:
"Psychopathic Personality Inventory-Revised (PPI-R)". 2-4% väestöstä on psykopaatteja. Osa on vankilassa useista rikoksista ja osa on työpaikoilla suhmuroimassa, eivätkä ole vielä jääneet kiinni rikoksistaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu