Pursiseurojen ilmapiiri

Rentoa ja mukavaa toimintaa!

Hyvä meininki niissä on. Mutta on siellä ukkoa laidasta laitaan kuten koko yhteiskunnassa.

Seurojakin on monenlaisia.

Helsingissä ainakin katsotaan heti kieroon ja jätetään täysin ulkopuolelle, jos et ole suomenruotsalainen ja puhu sujuvasti ruotsia. Vierasveneilijät ovat kuitenkin mukavia, mutta he eivät olekaan helsinkiläisiä. Siirrän seuraavaksi veneeni takaisin Kotkaan vaikka tuleekin ajokilometrejä, siellä on sentään aivan eri meininki.

Poliitikoissa ja seuroihin pesiytyvissä aktiiviharrastajissa on se ongelma, että he tahtovat tietää ja vaikuttaa. Se kerää piireihin tietynlaisia tyyppejä, joista itse en pidä.

Ihan sama, mikä seura, ei tarvitse liittyä purjehdukseen.

On se sikäli, että roolia ottavat ihmiset aiheuttavat usein harmia elämään.

En itse ole yhditysihminen enää. Kyllästyin sinänsä hyvää tarkoittavaan puuhasteluun, mutta en ylenkatso sitä.

Ihmiset kaipaavat sekä seuraa että tekemistä. Seurojen henki on sellainen, minkälaiseksi jäsenet sen luovat. Siellä viihtyy ne, jotka siitä tykkää ja ne, joille se ei sovi, eivät viihdy.

Jotkut kaipaavat auktoriteetteja ja toisille sopii rennompi tekeminen tai se, ettei tehdä mitään vaan ollaan yhdessä. Seuralle tulee tiuetty profiili ja siihen hakeutuu siihen sopivat ihmiset.

Seuran kulttuurin muuttaminen on vaikeaa. On helpompi valita seura, jossa viihtyy.

Olen ollut Helsinkiläisessä seurassa noin vuodesta 2000. Seuran alkuperäinen kotikieli on ruotsi. Jotkut sitä näyttävät puhuvan ja minäkin sujuvasti, vaikka se ei ole ensimmäinen kieleni. En ole koskaan huomannut kielisyrjintää. Jäsenistössä on väkeä kaikista kansanluokista, ja joidenkin -enimmäkseen suomenkielisten- käytös on joskus möykkyä.
Joskus sanotaan golfin olevan eliittilaji. Suomessa on muutaman vuoden takaisen tilaston mukaan enemmän rekisteröityneitä golfinpelaajia kuin rekisteröityneitä futiksen pelaajia. Mielikuvat istuvat tiukassa.

Alle kymmenys seurajäsenistä on rasittavia. He vain ovat aina esillä kaikessa toiminnassa. Jotkut näistä ovat besserwissereitä, lippufanaatikkoja, karttamerenkulun mestareita, kyljenkiillottajia, mailinvetäjiä ja yliutelevia persoonia. Sitten löytyy saaridokaajia ja heidän vastakohtia, entisiä tenuttajia jotka ovat pakkoraitistuneet ja siksi ylenkatsovat kaikkia muita.

Nämä "tietävät ja vaikuttavat" keksivät pahimmillaan seuran jäsenille lisää uusia sääntöjä. Ihan omasta päästä keksivät että voivat poistaa veneen jos heidän antamia ohjeita ei noudateta. Meno on kuin koululuokan vanhempainillassa, missä keksitään yhdessä uusia, koko luokan pelisääntöjä, joita kaikkien pitää noudattaa yhdessä.

Yhdistyksen viralliset säännöt riittävät, ei tarvi keksiä omasta päästä lisää.

Mahdotonta oikein sanoa kuin niiden seurojen osalta, joiden jäsen on. Hyvä tunnelma ainakin omassa pursiseurassa, samoin erääässä sisämaan navigointiseurassa.

Erään seuran kommodori aikoinaan osottautui heti ensikontaktin aikana sen sortin mulkeroksi, että seuraan tutustuminen loppui alkuunsa. Voihan sekin seura olla mitä mainioin, mutta melkoista mainehaittaa yksittäisen henkilön tökeryys voi seuralle aiheuttaa.

Venepaikkoja pääsääntöisesti. Pakkokatsastamiset turhaa ihmisten vaivaamista. Saaritalkoot asiaa.

Toimintaa tulisi kehittää enemmän vapaaehtoiseen suuntaan, kustannusten kontrollointiin fokusta.

Yhdistyksen jäseniä täytyy kohdella yhdenvertaisesti ja yhdistyksen sääntöjen mukaisesti. Monissa seuroissa on perinteitä, jotka antavat jäsenille erilaisia etuja muihin nähden ja pärstäkertoimella voi vaikuttaa maksuihin ja velvollisuuksiin.

Mikäli seuran säännöissä ei ole kohtaa, jossa jäsenille annetaan erilaisia oikeuksia, niitä ei ole olemassa. Niitä ei myöskään voi jälkikäteen sääntöihin lisätä, jos sääntömuutos ei kohtele jäseniä tasapuolisesti.

Yleensä seuran jäsenille hyväksytään esimerkiksi tietty saunavuoro tai poijupaikka joko jäsenvuosien tai käytöksen perusteella. Sitä ei ole pakko hyväksyä, mutta käytännössä on aika paha ryhtyä ainakaan yksin niitä kyseenlaistamaan.

Pursiseurassa huonot asiat ovat muutamat alkoholin suurkuluttajat ja vanhat jäsenet( = silloin 70 luvulla asiat hoidettiin hyvin) ja niinsanotut" mökkiveneilijät"jotka maleksii seuran tiloissa eivätkä veneile,jos nämä kaikki osuvat muutamaan henkilöön kaikilla on ikävää.Jos seurassa on vielä sauna ja grilli voitte kuvitella mitä meno on.

On tullut oltua monenlaisessa harrastus-/urheiluseurassa ja yhdistyksessä mukana ja muutamassa ihan aktiivi jäsenenäkin. Täytyy sanoa, että noin yleisesti ottaen veneilijät ovat aika lunkkia ja mukavaa porukkaa. Yleensä tälläisiin yhdistyksiin liittyy aina lieveilmiöitä, mitä pitää sietää, mutta veneilijöiden keskuudessa näemmä tavallista vähemmän.

Yleisesti ei voi sanoa mitään. Jossain seurassa on jonkinlainen henki ja jossain toisessa ihan toisenlainen. Olen kuullut aika kummia juttuja parista stadilaisesta seurasta, mutta esimerkiksi omassa seurassani on pääosin ollut aika hyvä henki. Sikäli kuin ongelmia on, ne johtuvat lähinnä lippu- yms. perinnefanaatikoista ja kilpapurjehtijoista. Vaikka kaikki kilpapurjehtijat eivät ole kusipäitä, niin aina välillä tuntuu, että kaikki kusipäät (tässä suppeassa perusjoukossa) ovat kilpapurjehtijoita.

Känns det bättre nu?

Ihan OK niille, jotka tykkää touhuta venejuttuja yhdessä, osallistua mökkitalkoisiin jne. Minulla on ollut aika kortilla viime vuosina, ja kun uusi telakkapäällikkö latoi nipun uusia pikkutarkkoja sääntöjä ja alkoi nillittää niiden perään, siirryin yksityisten palveluiden käyttäjäksi. Veneiden nostossa meinasi muutamien kuumakallejen välille tulla käsirysy, kun periaatteet kolahtivat vastakkain, esim. masto pystyssä talvehtimisesta, veneiden järjestyksestä kentällä jne.

Ei kiinnosta, vaikka pakosta jäsen olenkin. Suurten ikäluokkien sisäsiitoisia päsmärikerhoja. Ei kannata ihmetellä jos nuoret ja lapsiperheet eivät ole kiinnostuneet toiminnasta.

Käsittääksi rikkaiden alkoholistien huuto iltamia tiedossa, hyi hitto ja onnea jos niihin olet menossa...
Uusrikkaiden rintojen röyhistelyä.

🙈

Kyllä Työmies Sorron Yöstä on Hirveämpi jurrissa.

Siis Tyämies Yrjö Sorron Yöstä (Kalliosta ).

Liian hapokasta.

Hengellinen ilmapiiri kaipaisi kohotusta. Aamuhartaudet toki näkyy seuran Zoomissa, mutta kisoja edeltävään virrenveisuuseen ("sua kohti, herrani") ei kaikki osallistu. Olen kuitenkin ottanut tavaksi soittaa kaikille hallituksen jäsenille ja lukea päivän sanan lomalla joka sunnuntai.

Olen ollut 30 vuotta eräässä järvisuomalaisessa seurassa ns rivijäsenenä. Veneitä on itselläni ollut niin purje- kuin moottorivetoisia. Seuralla on saaritukikohtia, joihin kuka hyvänsä saa mennä pientä vuosimaksua vastaan. Seura on purjehdusseura ja järjestää niin kilpailuja, koulutusta kuin huvitilaisuuksia. Jos on aktiivi, niin luottamustehtäviä löytyy mutta vain veneensä ja maksunsa hoitamalla voi olla hyvin mukana. Apua ja neuvoja olen saanut aina kysymällä ja onpa niitä itsekin joskus saanut antaa. Olen tyytyväinen seuraani.

Meillä Seurassa on hyvä henki, kunhan jäsen vain tiedostaa velvoitteensa ja asemansa. Pyrimme näet edistämään yläluokkaista, brittiläistyyppistä purjehduskulttuuria. Seuramme pursilippua jotkut valveutuneet kutsuvatkin Suomen Blue Ensigniksi.

Tiukka, mutta samalla palkitseva protokolla motivoi etenemään Seuran hierarkiassa. Ala-askelmille pääsee mukaan kunhan vene on aina tip-top -kunnossa katsastuksessa. Tähtitieteellinen merenkulkuoppi tulee myös olla hallinnassa. Joku pitkä legi, esim. Helsinki-Gdansk, on hyvä olla tehtynä viimeistään kolmantena jäsenyysvuotena.

Suurta etua on kirjakielellä kommunikoinnista, yliopistotutkinnosta, laajasta yleissivistyksestä sekä kokoomuslaisuudesta, toki myös RKP käy. Demareilla ja persuilla ei ole niin mitään asiaa Seuraamme. Kepulaiset ja vihreät eivät tietysti meille koskaan edes pyri.

Optimaalinen pyrkijä ja samalla liki varma läpimenijä jäsenyysseulasta on Swanilla, kunnollisella Balticilla, isolla Rassyllä tai hienokuntoisella klassikkojoolilla purjehtiva akateeminen (FT, DI, LT, arkkitehti jne.) kosmopoliitti, olemuksestaan ja ulosannistaan huolehtiva, tärkeilemätön ylimpään tulodesiiliin kuuluva elämänonnistuja.

Eräässä kerhossa on ensin kokelasjäsenyys, kuten prätkäkerhoissa. Silloin ovat voimassa lähinnä vain velvollisuudet, oikeuksia ei juuri ole. Vartiota on paljon, siivousta, talkoopakko ja viimeinen vuoro retkisataman saunassa aina. Se on hyvä järjestely. Siinä laiskurit eivät pyri kerhoon.