Itsetunto heittelee

Onko kuinka normaalia että itsetunto on suurin osan ajasta maassa mutta sitten tulee viikon tai jopa kaksi kestävä kausi jolloin olen maailman mahtavin mies ja kuljen selkä suorana ja rinta rottingilla ja kaikki onnistuu tai ainakin tuntuu siltä.

Sitten jostain syystä taas itsetunto romahtaa. Ilman syytä tai jostain syystä. Epäonnistuminen jossakin asiassa tai huonon palautteen saaminen on todella kamalaa vaikka ne olisivat pieniäkin juttuja ja ne vie mielen matalaksi mutta yleensä itsetunto ja mieliala romahtaa ihan itsestään.

Olen kokeillut kaikeanlaisia ohjeita ja harjoituksia mutta ei niistä ole mihinkään.
Ei tämä varmaan kuulu tänne mielenterveys osioon kun muilla on oikeitakin ongelmia mutta en löytänyt muuta palstaa.
9<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Kyllä kai se on normaalia, itselläkin on samalla tavalla.

Ongelma siitä että mitä muut sanovat tai ajattelevat johtuu siitä että olemme kiintyneet siihen, että joku sanoo meistä jotain hyvää ja tunnemme olomme hyväksi. Jos haluaa ettei muiden tekemiset tai sanomiset voi järkyttää itseään, pitää luopua myös siitä ajatuksesta että sillä olisi jotain merkitystä kun joku kehuu. Molemmista kolikon kääntöpuolista on luovuttava jos haluaa toisesta eroon.

Oikeastaan se ei tarkoita että olet hyvä, jos joku sanoo sinua hyväksi. Miksi? Koska kehua voi myös tietämättömyyttään tai huijaus tarkoituksessakin. Rikollinenkin kehuu toisen rikoksia.

Eikä se tarkoita että olet huono tai "xxx", jos joku sanoo huonoksi, koska pelottavan tyhmiä ihmisiäkin on liikkeellä joukossamme, ja haukkuva ihminen tuo siinä hetkessä ilmi omaa sisäistä mädännyttä tilaansa. On jopa tapauksia että tehdään tahallaan päinvastoin, hulluttelumielessä. Lisäksi haukkuminen on moraalittomien henkilöiden yleinen toimintamalli. Psykopaatteja ja sadistisia narsistejakaan ei pidä unohtaa, sillä heitä on tietty prosentti väestöstä.

Äänestä
  • Parempi saada kritiikkiä viisaalta kuin kehuja hölmöltä, koska ensimmäinen johtaa sinua parempaan olemisen tilaan ja jälkimmäinen huonompaan.

    Äänestä

Ainahan se on ollut niin että kehut nostavat mielialaa kun taas haukut ja arvostelut sitä laskevat.
Jos joku kehuu hyväksi tai kauniiksi tai jostain muusta niin kannattaa se myös ajatella kehuna ja ottaa iloisena vastaan.
Yleensä kukaan ei kehu tarkoittamatta sitä.

Haukut taas voi ottaa vastaan opettavaisena, voi vaikka miettiä että miksi joku arvosteli, olisiko mahdollista toimia jotenkin toisin tai teinkö oikeasti jotain typerää.

Itse ajattelen sillä tavalla että jos joku minua arvostelee ikävällä tavalla niin eihän se ole minun ongelma vaan tuon arvostelijan ongelma. Hänestä joku tekoni tai sanomani saattaa tuntua ikävältä.
Aika usein saattaa johtua kateudesta toista kohtaan että arvostellaan jotain tiettyä juttua, esim. jos joku tekee tai sanoo jotain mitä toisenkin tekisi mieli mutta hän ei itse uskalla. Sitten hän on kateellinen sille joka uskaltaa ja sen takia saattaa arvostella myös loukkaavasti.

Ja taitaa olla aivan normaalia että itsetunto heittelee jonkin verran. Mutta jos se alkaa häiritä omaa itseä, mieltä ja toimintaa niin kannattaa keskittyä miettimään mistä se mahdollisesti johtuu.

Äänestä
  • Mitenpä sitten suhtautua haukkuihin, kun esim. joku sanoo kaupassa että katsopa minkälainen luuseri tuossakin on, tai jos näytetään keskisormea ennalta arvaamatta? Tai jos joku tulee häiritsemään siten että supattaa että katso tuo on ihan paniikissa ja jatkaa toisteluaan niin paljon kuin voi?

    Nämä asiat siis silloin kun olet ulkoisesti siististi ja nykyaikaisesti pukeutunut ja menestyt hyvin työssäsi ja olet hyvällä tuulella ja rento. Missä on silloin vika ja miksi em. asioita tapahtuu? Miten se voi olla mahdollista?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mitenpä sitten suhtautua haukkuihin, kun esim. joku sanoo kaupassa että katsopa minkälainen luuseri tuossakin on, tai jos näytetään keskisormea ennalta arvaamatta? Tai jos joku tulee häiritsemään siten että supattaa että katso tuo on ihan paniikissa ja jatkaa toisteluaan niin paljon kuin voi?

    Ja lisäksi jos em. kaltainen häiriköinti ja solvaaminen tulee aina yhdeltä henkilöltä, mutta ei koskaan neljältäkymmeneltä muulta, jotka suhtautuvat sinuun myönteisesti tai neutraalisti... Ainoa järkevä päätelmä on että jos itsessä ei ole ulkoisesti vikaa, niin solvaaja on ehkä äärimmäisen kateellinen, tai psykopaatti tai pahantahtoinen sadistinen narsisti. Näitä mainitsemiani ihmisiähän on psykologien mukaan tietty prosentti ihmisistä. Jotkut nauttivat siitä että tekevät henkistä väkivaltaa ja kieroilu ja valehtelu on heillä verissä. Tälläiset ihmiset vääristävät pahoin käsityksen koko ihmiskunnasta, koska heiltä puuttuu myötätunto ja he ovat kieroja, sanalla sanoen erittäin pahoja olentoja. Mutta suurin osa ihmisistä ei ole sellaisia. Sitä kautta myös näkee ettei itse ole luulosairas. Maailmassa on ihmisiä jotka ovat kuin pahuuden ruumiillistumia ja usein he ovat oikein hymyileviä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mitenpä sitten suhtautua haukkuihin, kun esim. joku sanoo kaupassa että katsopa minkälainen luuseri tuossakin on, tai jos näytetään keskisormea ennalta arvaamatta? Tai jos joku tulee häiritsemään siten että supattaa että katso tuo on ihan paniikissa ja jatkaa toisteluaan niin paljon kuin voi?

    Nämä asiat siis silloin kun olet ulkoisesti siististi ja nykyaikaisesti pukeutunut ja menestyt hyvin työssäsi ja olet hyvällä tuulella ja rento. Missä on silloin vika ja miksi em. asioita tapahtuu? Miten se voi olla mahdollista?

    Vaikka elämme oikein mukavasti ja ystävällisessä hengessä yhteiskunnassa, niin pitää muistaa että ei esim. sanaa "sadismi" ole turhaan keksitty, vaan se on joillakin harvoilla verissä.

    Äänestä

Oireesi viittaavat kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön eli maanis-depressiivisyyteen. Parasta olisi tutkituttaa asia luotettavalla psykiatrilla.

Äänestä

Höpöhöpö.. Pilleriä naamaan vaan😮 Se parhaiten nauraa kellä kovimmat lääkkeet😄

Äänestä

Luita tulee kerättyä välillä, josta hommasta vakuuttuu kun on olemassa ja ei tule keksittyä uudelleen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Onko kuinka normaalia että itsetunto on suurin osan ajasta maassa mutta sitten tulee viikon tai jopa kaksi kestävä kausi jolloin olen maailman mahtavin mies ja kuljen selkä suorana ja rinta rottingilla ja kaikki onnistuu tai ainakin tuntuu siltä.

Sitten jostain syystä taas itsetunto romahtaa. Ilman syytä tai jostain syystä. Epäonnistuminen jossakin asiassa tai huonon palautteen saaminen on todella kamalaa vaikka ne olisivat pieniäkin juttuja ja ne vie mielen matalaksi mutta yleensä itsetunto ja mieliala romahtaa ihan itsestään.

Olen kokeillut kaikeanlaisia ohjeita ja harjoituksia mutta ei niistä ole mihinkään.
Ei tämä varmaan kuulu tänne mielenterveys osioon kun muilla on oikeitakin ongelmia mutta en löytänyt muuta palstaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu