Verkostot-faktatarkistus merkintä

Yhteisöpalvelu Twitter on lisännyt ensimmäistä kertaa presidentti Donald Trumpin julkaisemiin tviitteihiin merkinnän, jossa viestien sisällön kerrotaan olevan perättömiä.

Tuota faktatarkistus merkintää olisi hyväkäyttää yleissimminkin ettei ihmisiä harhautettaisi, politiikassa populistit ainakin joutuisivat ahtaalle.

Faktatarkistus merkintä olisi käypä tuotteissa, mainonnassa kohteita olisi lukemattomia, merkintä suojaisi kuluttajia.
16<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

7-kymppiset ovat karmeita kuluttajia ja luonnontuhoajia, tietysti pienet tulot rajoittavat mutta muuten pistävät hulinaksi, vähemmän henkisyyttä enemmän säpinää loppu lähestyy - periaatteella

Äänestä

Sananvapaus, ikävää jos joudutaan puuttumaan ilmaisuvapauteen, ei sekään sopisi että Sauli Niinistö käyttäytyisi Trumpin tavoin, kansa ällistyisi puhuuko Sale nyt omiaan.

Äänestä

Venäjältä on vanhusten turha odottaa vetoapua kuluttajaelämäänsä, pystyynkuivanut markkina. Saksalaisfirmat aikansa sinniteltyään lähtevät nyt, suomalaiset jo ajat sitten

Ulkomaisten investointien määrä Venäjälle laski vuoden 2020 ensimmäisellä neljänneksellä 98 prosenttia verrattuna vastaavaan aikaan viime vuonna. 10,2 miljardista dollarista 200 miljoonaan

Vähän paikkkaallaan vanhoja kolhooseja jos katto tomahtaa mitään ei investoida

Saha viedään auton lavalla että voidaan tuoda takaisin nopeasti muuten varastetaan

Itäsuomalaiset käyvät mahorkkaa ostamassa horkassa

Äänestä

Suomen populistit saisi läjäpäin faktatarkistus merkintöjä, ne huomataan ilman merkintöjä.

Äänestä
  • Suomen hallitukselta niitä vasta löytyisi..
    Tarkistukset olisivat paikallaan.

    Äänestä

Googlekin määritteli pari kk sitten Ylen valemediaksi

Äänestä
  • Ylen antavan Hesarin myös

    Äänestä

Poliisiin+luottaa+82+%+presidenttiin+liki+saman+verran.Yleen+luottaa+noin+70+%+ja+3-4+%+ei+luota+yleen,+yleen+luotetaan+parhaiten+tiedoitusvälineistä,+sanomalehdistä+hesariin+luotetaan+eniten.Seiskaan+pietarin+trollitehtaaseen,+MV-uutisiin+ja+Suomen+uutisiin+luottaa+Halla-ahon+sakki.

Äänestä

Markkinat odottavat verounionin EU hyväksymistä eli nuukamaat 4 Hollanti Itävalta Ruotsi Tanska eivät pysty estämään

Nyt käydään vääntöä mitä verorahoillanne tehdään väännetääkö rahanne suoraan Italialle

vai saanko niistä osan sijoittajana
Jälkimmäinen on vahvoilla ja
Nordea ... jne nousevat siksi vahvasti

Keskuspankki EKP kertoo osan käytöksellään iltapäivällä

Äänestä

Eu ottaa suomelta
12 - 13 mijardia euroa rahaa ja sitä jaetaan eteenpäin
tämä on suomen osuus eil jos miljoona suomalaista oikeasti maksaa veroja
netto
niin 12 -13 000 euroa per oikea veronmaksaja

Nyt on kysymys siitä, että

a) annetaanko EU:lle verotusoikeus eli että se saa ottaa teiltä euroveron
b) annetaanko raha EU-budjetin kautta eli siis Suomen budjettiin on varattava
rahaa, jonka Suomen hallitus ottaa teiltä veroina
ja sitten jakaa eteenpäin esim. Italiaan


Italia on myös ongelma siksi, että Ranskan pankeilla on iso osuus Italian sijoituksista

Suomi ei näistä rahoista hyödy muuta kuin sijotustoiminnan kautta
ja nyt viellä mietitään paljonko sijoittajat saavat pankkien jne. kautta voittoina tästä rahasta

Nordea on kovassa nousussa hyvä

Äänestä

Trumppi lensi varmaan persiilleen kun rakas twitter esitti kyseenalaiseksi valheellisen tviitin, hänen tviitit on pääsääntöisesti faktan vastaisia.
Faktatarkastus pitää kirjaa Trumpin valeista, 12 valetta per'päivä.

EU-komission jälleenrakennusrahaston jako peruste vielä epäselvä, suomi hyväksyy apun lainamuotoisena ja jokainen on vastuussa omasta osuudesta, Kulmuni on tämän tuonut jo esiin eikä jäsenmaat hyväksy mitä vaan.
Uutta rahaa tarvitaan elvytykseen.

Äänestä

Vuosi vuodelta tuntuu vahvemmin siltä, että EU nykymuodossaan ja rahaliitto ovat epäonnistuneita projekteja.

Äänestä

Yhdysvalloissa 100 000 kuollutta, todellisen määrän uskotaan olevan paljon isompi, Trumppi kehuu kuinka onnistunut koronan hoidossa joka ei ole päättynyt.
On maita jossa osattu hoitaa hyvin, jos Kiinassa olisi hoidettuTrumpin menetelmällä olisi kuolleita ollut miljoona, nyt kiinassa kuolemia on huomattavasti vähemmän mitä italiassa tai espanjassa.

Äänestä

Läntinen ihminen on tottunut vapauteensa ja Kiinan tapaan mm. panna kokonaan kiinni 10 miljoonainen kaupunki olisi lännessä voinut aiheuttaa vakavan kapinan, tuhontaa, murhiakin. Kuvitelkaa, että New York olisi suljettu kokonaan kaikelta toiminnalta ja ihmiset olisi suljettu koteihinsa.

En ole kuullut missään, että Kiina olisi mitenkään korvannut yksityisille yhtiöille ja työttömille mitään.

Äänestä
  • Lännessä monessa paikassa jouduttiin lopulta sulkemaan yhteiskuntaa aika totaallisesti, kiinassa sulku oli toiminnassa suhteellisen vähän aikaan ja se toimi, Trumppi olisi pääsiäisen aikaan halunnut aukaista yhteiskunnat.
    Kyllä virus määrää miten toimitaan, talous ja politisointi ei tukahduta epidemiaa, Trumppi ei tahdo vieläkään uskoa.
    Ruotsi töppäsi ja venäjä lusmuilee keuhkokuumeen kourissa, tartuntojen mukaan venäjällä ruotsiin verrattuna olisi kuolleita 40 000 kpl.
    Kreikassa kuolleita huomattavasti vähemmän kuin suomessa, asukkaita samanverran mitä ruotsissa, kuri on tärkein suojelu tapa nyt kreikka alkaa avamaan astettain matkailua joidenkin maitten kanssa muttei suomen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Lännessä monessa paikassa jouduttiin lopulta sulkemaan yhteiskuntaa aika totaallisesti, kiinassa sulku oli toiminnassa suhteellisen vähän aikaan ja se toimi, Trumppi olisi pääsiäisen aikaan halunnut aukaista yhteiskunnat.
    Kyllä virus määrää miten toimitaan, talous ja politisointi ei tukahduta epidemiaa, Trumppi ei tahdo vieläkään uskoa.
    Ruotsi töppäsi ja venäjä lusmuilee keuhkokuumeen kourissa, tartuntojen mukaan venäjällä ruotsiin verrattuna olisi kuolleita 40 000 kpl.
    Kreikassa kuolleita huomattavasti vähemmän kuin suomessa, asukkaita samanverran mitä ruotsissa, kuri on tärkein suojelu tapa nyt kreikka alkaa avamaan astettain matkailua joidenkin maitten kanssa muttei suomen.

    Missään päin länttä ei ole toimittu kuten Kiinassa. Jossainpäin Aasiaa kylläkin, kuten muistaakseni Singaporessa.

    Pääsithän taas marisemaan Trumpista.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Yhteisöpalvelu Twitter on lisännyt ensimmäistä kertaa presidentti Donald Trumpin julkaisemiin tviitteihiin merkinnän, jossa viestien sisällön kerrotaan olevan perättömiä.

Tuota faktatarkistus merkintää olisi hyväkäyttää yleissimminkin ettei ihmisiä harhautettaisi, politiikassa populistit ainakin joutuisivat ahtaalle.

Faktatarkistus merkintä olisi käypä tuotteissa, mainonnassa kohteita olisi lukemattomia, merkintä suojaisi kuluttajia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu